Niitä näitä ja ravinnosta

Aluksi muutama varoituksen sananen. On nimittäin niin, että maitovalikoimiin on tullut eräs uutuus. Nimittäin punasarjoista maitojuoma. Ongelmalliseksi asian tekee tietenkin se, että tuotteen nimi on jotakin "kulutusmaitojuoma". Tällöin tuotteeseen tutustuminen ei saa kuitenkaan parhaita tähtien asentoja puolelleen, koska ihminen kuitenkin voi assosioida mielessään, että kyseessä on todellinen kulutusmaito. Tällöin tanakkaa jälkimakua, raikasta keskimakua ja jäätävän kylmyyden aikaansaamaa alkutuntuman suunraikkaitta ja napakkuutta odottavalle henkilölle voi edessä olla pettymysten tie. Koska väärin perustein arvioituna tuotteesta muodostuu mm. seuraava mielikuva, suutuntuma ja makuprofiili. Hieman jauhoinen, mutta ei kuitenkaan keveä. Keski suutuntuma suhteessa tuotteen odotusarvoon aika vetinen, muttei kuitenkaan ihan täysin luruinen ja vettynyt (mitä pidettiin ihmeenä, kuinka se on mahdollista. Ja tuotteen valmistusmenetelmien prosessiongelmia epäiltiin tuotteen poikkeavuuden syyksi. Joka vasta monennen purkin jälkeen paljastuikin juomaksi. Ja nykyisenä alemaitojen aikakautena, hinta punamaitojuomallekin on edullinen, mutta kuitenkin kalliimpi, kuin itse punamaidolla. Myös maha tuli juomasta hieman kipeäksi ja jäi sellainen hieman paha olo. Omana tuotteenaan punamaitojuoma olisi toki saanut hieman erilaisen arvostelun, mutta kuitenkin kategoriastaan huolimatta pisteet olisivat olleet kriittisen tiukat.
Muuten on mennyt makkarat, pekonit, lihapullaset jne. Ihan perus-settejä chilillä, soijalla, suolalla, makuhummuksella jne. buustattuna. Ja tietenkin pekoni punakaalichilitortelliinit kuuluvat aleravintosesongin tähän jaksoon.

2

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puuro.vatsan.ystävä

      Syökö tämä nälkäkurkiainen ollenkaan leipää tai puuroja?

      • N-kurkiainen syö riisipuuroa, uuniriisipuuroa ja mannapuuroa ja uunimannapuuroa. Yleensä ne putoaa kuivalihan (lähinnä köyhyydessä syödään prosciutto tyyppisiä jäljitelmiä, koska kalliimpiin ja mahdollisesti laatulihoihin kiinnipääseminen on äärimmäisen hankala prosessi, joka vaatii onneakin, koska ei ole olemassa kuivalihaosuuskuntia, jotka ostaisivat jakaisivat ja valmistaisivat ko. tuotteita), paistinmakkaran ja / tai runsaan voisilmän ja suolaropseiden kanssa. Myös minttu sopii hyvin ja erinomaisesti valkopuuroihin samoin kuin inkiväärimeiramichili. Tai jokin perusberrypohjainen chili jam jam.
        Myös joskus menee sellainen myslityyppinen setti, johon haetaan halpakaupasta kuivahedelmät. Ja ne syödään myslissä punamaidon kanssa, tai avoveteen keitettyinä puuronomaisesti tai maitobuustattuina puuroina lämpöiskujen jälkeen. Ja ne puurot syödään runsaan voin tai muun edullisen laaturasvan ja suolaropseiden kanssa. Tosin myslipuuroa tulee hyvin harvoin syötyä, ehkä kerran kaksi vuodessa. Vaikka se onkin proteiininsakin puolesta mainio tuote.
        Leivistä menevät lähinnä napakkakuoriset, sisäpehmoiset hieman ranskaan viittaavaat leivät laajennettuina baguetteihin, joita (baguetteja) tosin menee todella harvoin. Myös naania voi käyttää pyyhköleipänä, vaikka silloin jos on tarjolla papu pekoni paprika chili makkara pepperooni hyvettä, vaikka Tunisian tai Spaanian tuorepotaateilla. Vehnäpöhöjä, kaurajumpuloita tai ruismöhköjä ei oikeastaan mene.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2633
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      103
      1769
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1535
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      16
      1242
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1058
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      973
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      46
      953
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      94
      938
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      120
      931
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      338
      836
    Aihe