Petri Paavola opettaa enemmän mitä Raamatussa on

Petri Paavola on kirjoittanut artikkelin 'Enemmän kuin mitä Raamatussa on'. Hän varoittaa siitä, että Raamatun opettajat lisäävät Raamatun ilmoituksen päälle asioita, joilla vääristellään Raamatun opetusta. Petri Paavola tekee kuitenkin itse samalla tavalla.

Paavola sanoo, että Melkisedekillä oli isä ja äiti. Raamattu sanoo selvästi, ettei Melkisedekillä ollut isää eikä äitiä. Paavola kumoaa ja opettaa, että Raamatun kohta on mitätön. Paavola lisää oppiinsa sellaista, mitä ei ole Raamatussa eli sen, että Melkisedekin sukuluettelo olisi ollut, mutta se olisi kadonnut. Raamattu sanoaa, ettei Melkisedekillä ole isää eikä äitiä eikä sen takia, sukuluetteloa ole koskaan voinut olla. Itse asiassa Paavola tekee oman doktriinin asiasta ja hyvin ovelalla tavalla eksyttää lukijat harhaan.

Tässä lainaus Paavolan sivuilta:

"Hebr 7:
1 Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet;
2 jolle Aabraham myös antoi kymmenykset kaikesta ja joka ensiksi, niinkuin hänen nimensäkin merkitsee, on "vanhurskauden kuningas" ja sen lisäksi vielä "Saalemin kuningas," se on "rauhan kuningas";
3 jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava-hän pysyy pappina ainaisesti.

Herra Jeesus Kristus ei ollut Melkisedek. Melkisedek oli Kristuksen (Messiaan) vertauskuvaa, sillä Melkisedekistä ei jäänyt historiaan sukuluetteloa hänen isästään ja äidistään tai suvustaan, siksi Raamattu sanoo Hebr 7:3, että hänellä ei ole isää, äitiä, eikä sukua, mutta toki hänellä oli isä ja äiti, mutta Melkisedekin sukua ei löydy mistään sukuluettelosta, siksi sanonta ei ole isää, ei äitiä ja ei sukua."

Petri Paavola muuttaa valkoisen mustaksi valheen avulla. Lapsikin ymmärtää, ettei Paavolan perustelut ole totuuden mukaisia. Peri Paavola on tekopyhä fariseus, joka käskee meitä muita noudattamaan hänen tahtoaan, mutta hän itse rikkoo omaa opetustaan vastaan.
25252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Paavolassa ihmetyttää se, että hän esiintyy profeettana ja varoittaa profetiana siitä, että opetetaan enemmän kuin, mitä Raamatussa on. Eikös Raamattu kerro, ettei pidä halveksua profetoita?

On eri asia se, että kertoo enemmän, joka on Raamatun mukaista profetiaa kuin se, että kertoo enemmän sellaista, jolla kumotaan Raamatun sanaa. Paavola nimenomaan kertoo sellaista Raamatun päälle, jolla kumotaan Raamatun opetusta.

Minusta Petri Paavola on väärä profeetta. Hän rehentelee ja korotta itseään näillä kärkevillä artikkeleillaan. Hän ilmeisesti haluaa vain päteä.

Äänestä
  • Mutta, eikö juuri ihmiset tee Paavolasta profeettaa tai opettajaa. Hänhän on vain tavallinen ihminen ja nettikirjoittaja tuoden omia ajatuksiaan esille. Tämä ei liene kiellettyä tms.

    Niin, ihmisethän monasti tekevät jostain ihmisestä kummajaisen. Mutta, jos JUMALAN seurakunnassa on todellinen profeetta, niin tätä asiaa ei edes tarvitse tiedottaa tai epäillä. Sen näkee ja tunnistaa kaikki JUMALASTA syntyneet ihmiset. Hän ei ole enää mielipidekirjoittaja.

    Äänestä

  • Noin se juuri menee. Ihmiset tekevät hyvinkin helposti toisesta ihmisestä "kummajaisen". Ei tarvitse kuin pari kertaa puhua julkisesti jostakin itselleen tärkeästä asiasta, niin aletaan kysellä neuvoja elämän kaikilta alueilta. Tai käydään kyselemässä, onko sinulla sanaa minulle Herralta.

    Jos on säilyttänyt realistisen käsityksen itsestään, niin tuollainen on hiukan hämmentävää ja pelottavaakin. Joillekin huomio menee päähän ja he alkavat uskoa olevansa jotain erinomaista.

    Kukaan ei kuitenkaan pysty nostamaan itseään auktoriteetin asemaan, elleivät muut häntä siihen nosta. Tämä on totta niin maallisissa kuin hengellisissä ympyröissäkin.

    Äänestä

Hebr.7:1. Biblia (1776). Sillä tämä Melkisedek oli Salemin kuningas, kaikein korkein Jumalan pappi, joka Abrahamia vastaan meni, kun hän palasi kuningasten taposta, ja siunasi häntä. Aika omituista, kun tappajaa siunataan.

Äänestä
  • Miten tämä muka liittyy tähän keskusteluun????

    Äänestä

"Paavola tekee" ja "Paavola sanoo" ja "Paavola lisää"?

Eikö keskustelun avaajan työkalupakista löydy muita Suomen kielen aikamuotoja kuin preesens? Onko Paavola hänelle jokin ikuinen preesens, joka tekee hänen väittämiään asioita jatkuvasti? Tai sitäkö toivotaan?

Jos kirjoittaisi totuuden mukaisesti, niin voisi sanoa vaikka "Paavola kirjoitti", tai "Paavola lausui", tai "Paavola otti kantaa".

Äänestä
  • Ai tuollako tavalla sinä arvioit kirjoituksia. Paavolan synnit paljastuvat. Ei tässä sen kummempaa.

    Ne jotka ovat halunneet lukea Paavolan sivuilta hengellisä juoruja, saavat mitä ansaitsevat. Paavola on todellakin ovela eksyttäjä.

    Äänestä

Oliko Melkisedek vai eikö ollut Jeesus, riippuu siitä, mitä tarkalleen Jeesuksella tarkoitetaan. Jotkut teologit ovat käyttäneet termiä teofania, jolla tarkoitetaan Jeesuksen ilmestymistä VT:n puolella, ihmishahmoisen näköisenä, ennen kuin Mariasta syntyi.

Jos korostettaisiin Jumaluutta, niin tottakai samaa Jumalaa sekä Melkisedekissä että Jeesuksessa. Jumala ainoa kuolematon, 1. Tim 6. Mutta nämä ovat näitä sarjastamme toisaalta-toisaalta pähkäilyjä.

Jos lähdetään nipottamaan, ilmestyikö Jeesus jonkinlaisena enkeliolentona Melkisedekissä, niin sitten tulisi ongelma, mihin vedetään raja, ettei päädytä Jehovan todistajien arkkienkeli Miikael -linjoille. Että Jeesus ei Jumala, vaan jotain muuta.

Heb 13, Kristus aina sama. Miten sen tulkitsette? Oliko Melkisedek enkeliolento, ihmisen kehoa, pelkkä Jumalan ilmestys, ja entä "Herran sotajoukon päällikkö" VT:ssä? Siinäkö Jeesus ennen Mariasta syntymistä myös?

Oliko siis Jeesuksen ihmisruumis olemassa Jumalan luomistöiden esikoisena? Ja oliko se aina 30-vuotiaan näköinen? Minkä ikäisen näköinen oli Aatami luomisen hetkellä? Oliko luoduissa puissa valmiina vuosirenkaat? Tähtien välillä valovuodet? Ei kai Raamattu ihan kaikkea kerro tyhjentävästi?

Eikö näitä harhaoppisyytöksiä ole turhankin päiten syntynyt (Paavolaa vastaan), turhista asioista, tai sellaisista, joita ei voi todistaa vääräksi tai oikeaksi, vaan on jokin näkökulma vain, tai selitetty yli (lisäksi) sen, mitä Raamatussa on ilmoitettu, mutta sinällään harmittomasta asiasta, joka ei eksytä ketään pois kristinuskon pelastusopeista?

Miksi ette nipottaisi mieluummin vaikka pelastusopista ja pelagiolaisuudesta? Vai nipotatteko? Missä menee mielestänne raja, milloin väitellään aidanseipäistä, milloin teologiasta? Jos väitellään, oliko Melkisedekillä isä ja äiti, niin eikö Raamattu todista toisaalta, että "luokaamme ihminen kuvaksemme kaltaiseksemme" ja mieheksi ja naiseksi Jumala hänet loi. Onko Jumalassa siis isä ja äiti molemmat? Näkökulma tämäkin? Mutta Jumala ei ole luotu, joten oliko Melkisedek vain Jumalan ilmestys? Ei ollenkaan mikään ihminen?

https://duckduckgo.com/?q=pelagiolaisuus -site:wikipedia.org&ia=web

Äänestä
  • Setä, sinun neuvojasi ja spekulointejasi ei kukaan jaksa lukea ja hyvä niin.

    Äänestä

  • sdfadsfasdfa kirjoitti:

    Setä, sinun neuvojasi ja spekulointejasi ei kukaan jaksa lukea ja hyvä niin.

    Tuo voidaan todistaa erittäin helposti valheeksi. Palasin itse tähän keskusteluun ja luin viestini, mitä tuli ajateltua ja spekuloitua.

    Äänestä

  • Tämä.On.Totuus kirjoitti:

    Sinulle 'setä.neuvoo' on luettu pätevä kielto saada syntisi anteeksi. Olet menttänyt pelastuksesi. Suusi on vienyt sinut kadotukseen. Täällä on asiasta lisää:

    http://keskustelu.suomi24.fi/t/14332752/uuden-liiton-aikana-tulee-myos-noudattaa-vtia#comment-85154066

    Tuo ei ole mikään pätevä yhtikäs mihinkään. Te harhaoppiset teoilla pelastumisen tavoittelijat olette kristinuskon ulkopuolella. Vrt. Gal 5.

    Tuon keskustelun otsikossa oli kysymys "VT:n" noudattamisesta. Tiedätkö sinä mikä on VT? Vanha testamentti? Aiotko sinä saatanan tomppeli kulkea 40 vuotta erämaassa, kanniskella Ilmestysmajaa ja tavoitella pelastusta VT:n noudattamisen kautta? Aiotko saatanan tomppeli noudattaa aivan kaikkea, mitä VT:ssä sanotaan?

    Pelastusta ei saada teoilla. Ef 2.

    http://biblehub.com/pr38/ephesians/2.htm

    Ei lain teoilla, eikä VT:n teoilla, saada pelastusta. VT:n, jossa kerrotaan sodista ja murhista ja huoraamisesta. Saatanan riivattuko sinä olet, kun koet kunnia-asiaksi tapella Ef 2- luvun armoa vastaan?

    Äänestä

  • Setä.neuvoo kirjoitti:

    Sinä et näe syntejäsi etkä tunne Jumalaa. Sait kuulla Herralta tuomiosi. Sinua ei nähdä taivaassa.

    Äänestä

  • Setä.neuvoo kirjoitti:

    Tuo ei ole mikään pätevä yhtikäs mihinkään. Te harhaoppiset teoilla pelastumisen tavoittelijat olette kristinuskon ulkopuolella. Vrt. Gal 5.

    Tuon keskustelun otsikossa oli kysymys "VT:n" noudattamisesta. Tiedätkö sinä mikä on VT? Vanha testamentti? Aiotko sinä saatanan tomppeli kulkea 40 vuotta erämaassa, kanniskella Ilmestysmajaa ja tavoitella pelastusta VT:n noudattamisen kautta? Aiotko saatanan tomppeli noudattaa aivan kaikkea, mitä VT:ssä sanotaan?

    Pelastusta ei saada teoilla. Ef 2.

    http://biblehub.com/pr38/ephesians/2.htm

    Ei lain teoilla, eikä VT:n teoilla, saada pelastusta. VT:n, jossa kerrotaan sodista ja murhista ja huoraamisesta. Saatanan riivattuko sinä olet, kun koet kunnia-asiaksi tapella Ef 2- luvun armoa vastaan?

    Sinun tulisi lukea koko kirje efesolaisille, eikä irroittaa muutamia jakeita irti asiayhteydestä, koska efesolaiskirjeen 2.-luku todellakaan ei todellakaan kumoa lakia. Se ei opeta niin, että pakanoitten tulisi hylätä juutalaisten laki, jota mm. Paavali noudatti tarkasti kuolemaansa asti (Ap.t. 25:8, 28:17-21).

    Efesolaiskirjeessä Paavalii toteaa mm. seuraavaa:

    Ef 4:17 Minä varoitan teitä vakavasti Herran nimeen: ÄLKÄÄ ENÄÄ ELÄKÖ NIIN KUIN PAKANAT! Heidän ajatuksensa ovat turhanpäiväisiä, 18 heidän ymmärryksensä on hämärtynyt, ja se elämä, jonka Jumala antaa, on heille vieras, sillä he ovat tietämättömiä ja sydämeltään paatuneita. 19 Heidän tuntonsa on turtunut, ja he ovat heittäytyneet irstailuihin sekä kaikenlaiseen saastaisuuteen ja ahneuteen. 20 Mutta ei teille ole Kristuksesta tällaista opetettu, 21 jos todella olette hänestä kuulleet, jos teille on opetettu se totuus, joka Jeesuksessa on. 22 Sen opetuksen mukaan teidän tulee hylätä entinen elämäntapanne ja vanha minänne, joka on petollisten himojensa vuoksi tuhon oma.

    Ef 5:6 Älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla, sillä niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa kaikkia tottelemattomia. 7 Älkää siis olko sellaisten kanssa missään tekemisissä.

    Efesolaiskirjeessä on paljon moraalisääntöjä, jotka on johdettu suoraan Vanhan testamentin käskyistä.

    Paavali sanoi Roomalaiskirjeessä pakanoille juutalaisten laista tällaista:

    Room 3:31 Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme sen mitä laki sanoo.

    Äänestä

  • Setä.neuvoo kirjoitti:

    Tuo ei ole mikään pätevä yhtikäs mihinkään. Te harhaoppiset teoilla pelastumisen tavoittelijat olette kristinuskon ulkopuolella. Vrt. Gal 5.

    Tuon keskustelun otsikossa oli kysymys "VT:n" noudattamisesta. Tiedätkö sinä mikä on VT? Vanha testamentti? Aiotko sinä saatanan tomppeli kulkea 40 vuotta erämaassa, kanniskella Ilmestysmajaa ja tavoitella pelastusta VT:n noudattamisen kautta? Aiotko saatanan tomppeli noudattaa aivan kaikkea, mitä VT:ssä sanotaan?

    Pelastusta ei saada teoilla. Ef 2.

    http://biblehub.com/pr38/ephesians/2.htm

    Ei lain teoilla, eikä VT:n teoilla, saada pelastusta. VT:n, jossa kerrotaan sodista ja murhista ja huoraamisesta. Saatanan riivattuko sinä olet, kun koet kunnia-asiaksi tapella Ef 2- luvun armoa vastaan?

    Raamatun käännöksessä 1992 on Ef 2:15 jakeeseen paha käännösvirhe. Siinä ei sanota niin, että laki olisi kumottu. 1933/38 ja RK käännökset ovat oikeampia. Niissä kerrotaan, että Golgatan sovitustyön teki lain tehottomaksi estämään pakanoita pelastumaan uskon kautta. Ja jos ollaan hyvin tarkkoja, niin Vanhan testamentin aikana myös pelastui, kuin hyväksyi Israelin Jumalan omaksi. Sekakansoja tuli Israelin mukana Egyptistä pois ja he liittyivät Israelin kansaan.

    Äänestä

Hei hei! Petri Paavola on ollut jo kauankin hei hei...!

Äänestä
  • Mt 5: 22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

    Äänestä

  • lklkllklllkl kirjoitti:

    Mt 5: 22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: 'Senkin hölmö', on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

    Hei Hei! Petri Paavola ei ole veljeni. Petri Paavola on jehova, ei kristitty. Hei Hei!

    Äänestä

Psalmit:
110:4 Herra on vannonut eikä sitä kadu: "Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan.

Jos Jeesus oli Malkisedek, silloinhan tuo kohta tarkoittaisi, että Jeesus on pappi Jeesuksen järjestyksen mukaan. Ei kuullosta oikein järkevältä.

Äänestä
  • Huomioi miten JUMALA teki Jeesuksesta Herran Uuden liiton puolella. Jeesus on näin Herra pakanoille.
    Vanhanliiton aikana koko Vanhatestamentti on kohdennettu JUMALAN kansalle ja näin JUMALA oli Herra kansalleen.

    No, luonnollisesti Jeesus on pappi jne.... koska juuri Jeesus toi ihmiskunnan tietoisuuteen JUMALAN tahdon ja JUMALAN aivoituksen pelastaa ihmisen.

    Koko Raamatun järkevyys mystistyy , jos raamattua tutkii kolminaisuusopin värittämin silmälasin. Mutta,- pakkoko on ihmisen tutkia ilmoituksia puolueellisesti?

    Äänestä

  • Tämä jae unohtui edellisestä viestistäni;

    1. Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, JUMALAN / Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet;

    Äänestä

  • Mekisedek oli Jeesus, koska Raamattu mainitsee, että hän on ollut aika olemassa ja tulee aina olemaan sekä sen, ettei hänellä ollut isää eikä äitiä, mutta hän oli verrattavissa Jumalan Poikaan.

    Hepr. 7:3 jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava-hän pysyy pappina ainaisesti.

    Paavola ei pysty hyväksymään, että Melkisedek olisi ollut Jeesus, mutta kyllä oli.

    Äänestä

Paavola näyttää jatkavan tätä Melkisedek harhaoppiaan, kun on taas kirjoittanut asiasta artikkelin.

Äänestä

Älä viitti.
P.Paavola on Herran paimen ja muutenkin hyvä tyyppi.
P.Paavola puhuu Jeesuksen suulla ja siitäkö sinä olet kateelliseksi tullut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

PaavolaSynnitPaljastuvat kirjoitti:

Petri Paavola on kirjoittanut artikkelin 'Enemmän kuin mitä Raamatussa on'. Hän varoittaa siitä, että Raamatun opettajat lisäävät Raamatun ilmoituksen päälle asioita, joilla vääristellään Raamatun opetusta. Petri Paavola tekee kuitenkin itse samalla tavalla.

Paavola sanoo, että Melkisedekillä oli isä ja äiti. Raamattu sanoo selvästi, ettei Melkisedekillä ollut isää eikä äitiä. Paavola kumoaa ja opettaa, että Raamatun kohta on mitätön. Paavola lisää oppiinsa sellaista, mitä ei ole Raamatussa eli sen, että Melkisedekin sukuluettelo olisi ollut, mutta se olisi kadonnut. Raamattu sanoaa, ettei Melkisedekillä ole isää eikä äitiä eikä sen takia, sukuluetteloa ole koskaan voinut olla. Itse asiassa Paavola tekee oman doktriinin asiasta ja hyvin ovelalla tavalla eksyttää lukijat harhaan.

Tässä lainaus Paavolan sivuilta:

"Hebr 7:
1 Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet;
2 jolle Aabraham myös antoi kymmenykset kaikesta ja joka ensiksi, niinkuin hänen nimensäkin merkitsee, on "vanhurskauden kuningas" ja sen lisäksi vielä "Saalemin kuningas," se on "rauhan kuningas";
3 jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava-hän pysyy pappina ainaisesti.

Herra Jeesus Kristus ei ollut Melkisedek. Melkisedek oli Kristuksen (Messiaan) vertauskuvaa, sillä Melkisedekistä ei jäänyt historiaan sukuluetteloa hänen isästään ja äidistään tai suvustaan, siksi Raamattu sanoo Hebr 7:3, että hänellä ei ole isää, äitiä, eikä sukua, mutta toki hänellä oli isä ja äiti, mutta Melkisedekin sukua ei löydy mistään sukuluettelosta, siksi sanonta ei ole isää, ei äitiä ja ei sukua."

Petri Paavola muuttaa valkoisen mustaksi valheen avulla. Lapsikin ymmärtää, ettei Paavolan perustelut ole totuuden mukaisia. Peri Paavola on tekopyhä fariseus, joka käskee meitä muita noudattamaan hänen tahtoaan, mutta hän itse rikkoo omaa opetustaan vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu