pidettävä mukana ja tarvittaessa tai vaadittaessa

Poliisilain (493/1995) 8 §:n mukaiset erityiset poliisivaltuudet saaneelle on annettava henkilökortti, jossa on mainittava henkilötietojen ohella toimialue, voimassaoloaika ja valtuuksien laajuus. Edellä mainittu henkilökortti on poliisitehtäviä suoritettaessa pidettävä mukana ja tarvittaessa tai vaadittaessa esitettävä, jos se tehtävää vaarantamatta on mahdollista.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20131080

Onko ketään vaatinut esitettäväksi? Jos olette, onko poliisi esittänyt?
268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on ´kukaan´, ei ketään. En ole kysynyt. Ei ole ollut syytä epäillä poliisin aitoutta.
Kysyähän sitä saa ja pitää jos siltä tuntuu, mutta voisin kuvitella että asioiden selvittely etenee sen jälkeen sitten pitemmän kautta, ja asioinnin syystä riippuen syynäyskin on sitten sen mukainen. Siitä vaan, itselläni ei riitä mielenkiinto, eikä työaikana tahdo aikakaan piisata turhanpäiväiseen. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin ellun kanat.

Äänestä
  • Jatkan vielä omaa sepostusta. Se taitaa olla näin että nämä ´lakimiehet´ tuntevat kyllä oikeutensa vallan mainiosti, mutta lain vaatimat velvollisuudet ovatkin sitten vähän niin ja näin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


15062016 kirjoitti:

Poliisilain (493/1995) 8 §:n mukaiset erityiset poliisivaltuudet saaneelle on annettava henkilökortti, jossa on mainittava henkilötietojen ohella toimialue, voimassaoloaika ja valtuuksien laajuus. Edellä mainittu henkilökortti on poliisitehtäviä suoritettaessa pidettävä mukana ja tarvittaessa tai vaadittaessa esitettävä, jos se tehtävää vaarantamatta on mahdollista.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20131080

Onko ketään vaatinut esitettäväksi? Jos olette, onko poliisi esittänyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu