Tänään jo toinen osoitus Keskustan talouspolitiikasta:
Nokian multimediaryhmä karsii ja tehostaa tutkimus- ja tuotekehitystoimintojaan. Muutoksen henkilöstövaikutukset ovat suurimmat Suomessa ja Saksassa. Suomessa Nokia vähentää jopa 250 työntekijää.
Henkilöstövähennykset toteutetaan vähitellen tämän vuoden aikana.
Tämän päivän irtisanottavien saldo on jo 300 ja päivä on vasta puolessa. Mihin Matti Vanhanen vielä tänään ehtiikään...
Nokian multimediaryhmä karsii ja tehostaa tutkimus- ja tuotekehitystoimintojaan. Muutoksen henkilöstövaikutukset ovat suurimmat Suomessa ja Saksassa. Suomessa Nokia vähentää jopa 250 työntekijää.
Henkilöstövähennykset toteutetaan vähitellen tämän vuoden aikana.
Tämän päivän irtisanottavien saldo on jo 300 ja päivä on vasta puolessa. Mihin Matti Vanhanen vielä tänään ehtiikään...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kokoomuslaiset yritysjohtajat onkin ottaneet tosissaan kapuloiden laittamisen hallituksen rattaisiin. Porukkaa on saneeranttu yhtiöistä kilometritehtaalle ja siirretty tuotantoa Kiinaan.
Viime syksynä kokkarit sitten kysyivät Suomen taloudelle tekemäänsä vaikutusta hallitukselta tekemällään välikysymyksellä.
Kokoomuslainen yritysjohtaja hyötyy (ainakin luulee niin), jos kokoomus on hallituspuolue ja hallitukseen olisi siten päästävä hintaan mihin tahansa.
Joopa-joo!
Kepulaisella on veressä selittely ja vastuun vierittäminen muille.
Kepulaisen on mahdoton tunnustaa, että Matti Vanhanen on jo ajanut valtiolaivan tukevasti karille.
Väitätkö muuten Jorma Ollilaa kokoomuslaiseksi yritysjohtajaksi?
Sehän on aika huvittavaa. Ollila oli aikoinaan näkyvä kepulainen opiskelijapoliitikko, joka mm. toimi Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana. Siihen tehtävään hänet muuten äänestettiin taistolaiskommunistien vahvalla tuella....
"Hyväntekijät" ovat jo hylkäämässä Vironkin oman onnensa nojaan koska viron palkkataso "karkasi käsistä".
On se yritysjohtajilla kovaa! Tuskin kerkiävät asettua maahan kun duunarit käyvät suorastaan härskeiksi palkkavaatimustensa kanssa. Onneksi Kiinassa vielä riittää nöyriä ihmisiä sadoin miljoonin.
Ei keskustavetoinen talouspolitiikka kuule pure yhtikäs mitään!
Kato nyt vaikka tuolta!
http://www.etla.fi/suhdanne/Png/y01a.png
Irtisanomisuutiset ovat lisääntyneet ja tuokin käyrä näyttää kääntyneen laskuun.
Vanhasen ja Keskustan talouspolitiikka ei pure. Se näyttää tuottavan sitä samaa tulosta, jota Esko Ahonkin aikana. Työttömyys pahenee ja valtio velkaantuu.
"Nokia kertoo lisäävänsä työvoimaa Suomessa. Nokian multimedia-ryhmän viestintäjohtaja Kari Tuutti sanoi Salon toimintojen lisäysten olevan 100-200 henkilöä. Ne tulevat tuotannon eri tehtäviin."
STT