Pieni pahvilaatikko ja herätys!

Kuules ois lisää pahvilaatikoita sulle. Muuten menee haaskuuseen, kun aaltopahvia ei saa laittaa paperinkerätykseen. Saant niin monta pahvilaatikkoa että koko suomi saa laatikoissa herätyksen, se tulee halvemmaksi kuin areenat, joissa pitää kerätä kritistillinen PääsyMaksu...

Raamattu ei kerro pahvilaatikoista profetsijjaa? Mut hyvä on pahvikin keleppaa herätyksen aineisiin, sano ukko...

amen

hyvä että joku tarjoo niitä pahvilaatikota toivottavasti on mahdollisimman pieniä ettei kukaan vaan huomaa et herätys on tääl!

halleluja

Nostan lähimenneisyydestä tämän pienen pahvilaatikon. Minusta aina alkaa haiseen vieras haju kun islaminuskoa aletaan profetiapalstalla pähkäilemään. Myönnän, islam on minulle outo uskonto ja vaikka joskus olen koraania pitänyt käsissä ja avannutkin sen niin vähempi on ollut kiinnostusta siihen syventyä.
Etsin oikeastaan matonpesijän räsymattoa, mutta on liian syvällä. Eikä haaksirikkokaan löytynyt. Siinä on kaksi profetiapalstalle passelia kirjoittajaa, sinetti ja Mattila.
Ja monia muitakin on, mutta siivotessa voi joskus hyttyset ja kamelit tulla siivottua samalla huuhtelulla.

Nykyään monet uskovat taitaa pelätä niin paljon eksytystä, että kielletään ihmisiltä kaikki "kokemukset ja tunteet", koska nehän voi olla saatanasta!

Mutta mä tiedän että Jeesus voi koskettaa hyvin voimakkaasti ja kun olen Hänen läsnäolossaan, niin kyllä, tunnen sydämesäni niin syvää rakkautta Häntä kohtaan, ja olen tuntenut hyvin voimakasta rakkautta kun Hän sitä on vuodattanut sydämeeni. Ja Se on hyvin voimakasta.

Mutta mitä olen joittenkin eksytysten paljastajien juttuja lukenut, niin he lähes kieltävät tunteet ja Jumalan läsnäolon kokemisen.

Miksi?

Jumala on luonut meille tuntevan sydämen, juurikin että tuntisimme rakkautta. Miksi se halutaan kieltää?

Onneksi Jeesus tietää parhaiten mitä juuri minä Häneltä tarvitsen, jotta vahvistuisin uskossani ja saisin jonakin päivänä palvella Häntä ehjänä, kokonaisena, olla auttamassa niitä jotka ovat ehkä samassa tilanteessa kuin minä olen ollut joskus. Mutta kuka voi palvella Jeesusta jos hänellä ei ole rakkautta, erityisesti Jeesuksen antamaa rakkautta.

Ja voimakkaat kokemukset, kyllä, Jeesus on itseäni koskettanut hyvin voimakkaasti. Monesti. Mikä siinä on väärää?

Voiko joku ihminen tulla sanomaan, mitä Jeesus saa tehdä mulle, mun elämässä?
Oikeastikko ihmiset tietävät Jeesusta paremmin nämä asiat, miten Hän saa kohdata ihmistä?

Nämä viisaat hokevat että tunteitten perässä ei saa juosta, ei saa luottaa sydämen tunteisiin.

Niin? Jos tuntee Jeesuksen rakkauden, niin olenko silloin eksyksissä? Pitäisikö sanoa Jeesukselle, älä vain anna mun tuntea mitään jotta en eksyisi?

No, en anna kenenkään ihmisen määrittää omaa uskoani. Mulle riittää kun tiedän että olen Jeesuksen oma. :)

Kun ihminen tulee herätykseen niin älkää sammuttako sitä masentavilla kielloilla, että miten Jeesusta kuuluu kohdata ja miten paljon saa olla tunnetta ja kokemusta.

Muistan pari kertaa, kun olin vielä hirveen arka, ja Jeesus kosketti, niin taistelin vastaan sitä valtavaa voimaa koska en halunnut kenenkään huomaavan miten se mua kosketti. Toisella kerralla olin kokouksessa jossa en vielä ketään tuntenut ja seisoimme rukouksen aikana. Jeesus kosketti niin että en meinannut pysyä pystyssä.
Jeesuksen rakkaus. Se on jotain niin ihmeellistä ja valtavaa että kun sitä saa tuntea niin siinä haluaa pysyä.
Oikeastaan ei ole enää kiire juosta sinne sun tänne vaan sitä haluaa vetäytyä omaan yksinäisyyteen että saa olla vaan kahden Jeesuksen kanssa.

Vanhurskas elää USKOSTA, ei tunteiden vietävänä. Tunteet vaihtelee. Joskus on valtava olo! Mutta entä kun ei ole, vaan pohjamudat jyllää?

Uskonelämän tulee rakentua Sanaan, Uskon kautta. Mutta toki tunnekokemuksiakin tulee, niihin ei vain pidä rakentaa uskonelämää. Kokemus-usko on juuri se eräs ajan harhaopetus. Vedotaan kokemuksiin, etsitään fiiliksiä, mitaaan "uskoa" kokemuksilla.
Ja sitten usko horjuu ellei tulekaan mitään kokemuksia. Tunteet ja kokemukset ovat sielunelämän alueella. Usko on Hengen alueella. Ja kasvun tulee olla hengellistä kasvua, Kristukseen. Mutta myös Hengen synnyttämää iloa on, autuutta!

JUmala kasvattaa meitä USKOON; uskossa, luottamaan vaikkei mitään tuntemuksia ole. Ja sitten saattaa tulla? Missä vain, yöllä, autolla ajaessa valtava Hengen virta, ilo. PYhän hengen kattava voima. Mutta se tulee etsimättä, Herran kädestä.

Heb 11. luku

Ei uskoa kukaan kielläkään. Mulla ei usko Jeesukseen ole hävinnyt mihinkään vaikka ei niitä tunteita olisikaan samalla tavalla kuten tuossa aiemmin kerroin. Ei niitä koko ajan ole. Mutta mihin se usko yhtäkkiä häviää? Ei itselläni mihinkään.
Jatkuva rukoukseni onkin ollut että Jeesus antaisi vahvempaa uskoa Häneen.

Onhan varmaan sitten tietysti niitäkin joilla ei usko pääse kasvamaan vaikka Jeesus koskettaisikin. Mutta koitan pitää huolen omasta uskonelämästä ja varjella sydämeni siltä mikä voi sen tuhota.

Mulle ei ainakaan kukaan ole koskaan opettanut jotain "kokemus-uskoa"?

Ei missään kokouksissa missä olen käynyt.

Jos viettää aikaa parhaan ystävän kanssa, niin aika tunteetonta se joillakin voi olla.

Mutta jos sinä haluat olla uskossasi tunteeton, niin ole. Mutta väärää ei ole siinäkään että on tunteita ja niitä kokemuksia.

Mulla ois vaikka miten paljon kerrottavana miten ihania hetkiä oon Jeesuksen kanssa viettäny.
Eikä niihin liity sellasia kokemuksia tai tunteita, mitä riivaajat tekee. Youtubesta videoita kun oon katsellut niin erotan heti onko kyseessä jokin muu henki kuin Pyhä Henki.


Ei vaan jotain sellaisia hetkiä mitä voi vaan Hänen kanssaan viettää.

Ei tunteeton uskova ole sellainen, joka elää Sanasta, Uskoo vaikka ei näkisi, ei tuntisi.

Sellainen uskovat on vain kasvanut niin, ettei enää tavoittele sielullisia tunnekokemuksia. Vaan iloitsee HENGESSÄ.

TUnteiden osuus on pitkälle hengellisen kasvun alkua, hengelliseen lapsuuden ja nuoruuden aikaa. NIinkuin normaalissakin elämässä. Aikuinen ei voi elää pelkkien tunteiden varassa. Arki vaatii tahtoa ja velvollisuuksia, ja keskittymistä TOISIIN, ja Herran työhön. Ei omaan itseeen, vaan tottelemiseen.

On vuosikymmenien varrella näkynyt monta tapausta, että on eletty tunteiden ja kokemusten tasolla. Sitten ovat tulleet kovat koettelut, ja tunteet on - mitä ne on?

SIlloin usko horjuu. Missä Herra on? Miksi ei ole ihania tuntemuksia? Onko usko nyt kadonnut? EI.

Niinkuin kotka opettaa poikasiaan lentoon, mukavasta pesästä - jossa isä ja äiti ruokkivat, oli kivoja fiiliksiäkin - poikaset pudotetaan pesästä. Silloin ne oppivat lentämään, tajuavat siivet. NIin Jumalankin pitää monesti tehdä.

Häenn täytyy jättää uskova kuin "tyhjään ilmaan" - ei mitään ihania tunteita, ja silloin opitaan, että ne ovat Uskon Siivet - jotka kantavat. Ei tunteet, eikä ihanat kokemukset. Herran todellisen olemuksen oppii tuntemaan silloin, kun ei -ole-mitään, eikä missään näy eikä kuulu. Silloin usko ojentuu kohden sitä Herraa, joka on silti olemassa!

Tämä ajatus on hyvä, minkä kirjoitit:
"Oikeastaan ei ole enää kiire juosta sinne sun tänne vaan sitä haluaa vetäytyä omaan yksinäisyyteen että saa olla vaan kahden Jeesuksen kanssa. "

Niin Jeesus sanoi Mariasta. HÄn on valinnut hyvän osan! Herran jalkojen juuressa!
en tutkien, kasvu etenee! Ole siunattu Herran lammasa. JOh 10:27-30

Voiku löytys tosi pieni pahvilaatikko.

Azusa kadun nokkamies William J. Seymour laittoi aina pahvilaatikon päähänsä vajotessaan syvään rukoukseen. Auttoi keskittymään.

Ameniu