Henry Kissingerin mukaan Ukrainan kriisi on EU:n taitamattoman politiikan seurausta. Hän pitää niin Merkeliä, silloista laajentumiskomissaari Stefan Fulea ja koko korkeissa asemissa olevien EU-poliitikkojen konkkaronkkaa taitamattomina diletantteina sillä seurauksella että Ukrainaan syntyi kriisi. Kissinger kertoo että EU menetti kriisin yhteydessä Ukrainan lisäksi myös Venäjän. Venäjän kanssa oli käyty jo vuosia neuvotteluja, tehty monenlaisia sopimuksia ja lähentyminen oli todellista Kissinger oli toiveikas Venäjän suhteen ja kertoo olleensa varma että Venäjä ajanmittaan tulee EU jäseneksi.
Nyt tämä kehitys on enää toiveajattelua. EU:n taitamattomista komissaareista on meillä oikein kotikutoinenkin esimerkki eli Olli Rehn. Kuinka on mahdollista että Olli Rehn ja muut EU-diletantit ummistivat yhdessä tuumin silmäsä Kreikan taloudellisesta tilanteeesta. Kyllä se näyttää olevan niin että sakissa se tyhmyys tiivistyy.
Voidaan kai ironisesti todeta taas yksi hyvä jonka EU on meille antanut muiden hyvien joukkoon.
Olemme päässeet eroon itsemääräämisoikeudesta.
Olemme ikuisessa velkaunionissa
Saamme uudelleen ja uudelleen tukea euroopan pankkeja kreikka-tukien muodossa.
Olemme saaneet kansainvaelluksen sieltä suunnasta mistä emme sitä millään muotoa olisi halunnet.
Lista "hyvästä" on loputon. Kysymys kuuluukin mitä hyvää saamme seuraavaksi. Luultavasti atomipommien tupsahdukset.
Britit ovat löytäneet viisasten kiven...toivottavasti
Nyt tämä kehitys on enää toiveajattelua. EU:n taitamattomista komissaareista on meillä oikein kotikutoinenkin esimerkki eli Olli Rehn. Kuinka on mahdollista että Olli Rehn ja muut EU-diletantit ummistivat yhdessä tuumin silmäsä Kreikan taloudellisesta tilanteeesta. Kyllä se näyttää olevan niin että sakissa se tyhmyys tiivistyy.
Voidaan kai ironisesti todeta taas yksi hyvä jonka EU on meille antanut muiden hyvien joukkoon.
Olemme päässeet eroon itsemääräämisoikeudesta.
Olemme ikuisessa velkaunionissa
Saamme uudelleen ja uudelleen tukea euroopan pankkeja kreikka-tukien muodossa.
Olemme saaneet kansainvaelluksen sieltä suunnasta mistä emme sitä millään muotoa olisi halunnet.
Lista "hyvästä" on loputon. Kysymys kuuluukin mitä hyvää saamme seuraavaksi. Luultavasti atomipommien tupsahdukset.
Britit ovat löytäneet viisasten kiven...toivottavasti
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ainakaan emme ole ryssän alla.
Emme vielä, mutta Merkel kyllä järjestää ryssän niskaamme niin ettemme huomaakaan. Hurrataan sitten lisää EU:n 10 hyvää ja 100 kaunista tuottavasta doktriinista
Lisätietoa haluaville tässä muutama linkki: (googlella lisää)
http://nationalinterest.org/feature/the-interview-henry-kissinger-13615
http://www.spiegel.de/international/europe/war-in-ukraine-a-result-of-misunderstandings-between-europe-and-russia-a-1004706.html
http://vastavalkea.fi/2015/09/01/ukrainan-kriisi-ja-maailman-ymmartaminen/
Ei sovi unohtaa äärioikeistolaisten natsiryhmittymien Ukrainassa Maidanin aukiolla masinoimaa kuolonuhreja vaatineita mielenosoituksia. Mm tuomareita ja poliiseja murhattiin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ukrainan_kansallinen_liitto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Svoboda_(puolue)
http://www.jpost.com/Jewish-World/Jewish-News/Experts-weigh-in-on-rise-of-Ukrainian-Svoboda-party
Minua ei koskaan lakkaa naurattamasta desanttien vaahtoaminen "Kiovan natseista" kun Venäjä on Euraasian fasistisin valtion ja Putin tukee mm. rahallisesti Euroopan äärioikeistoa ja jopa järjesti hienoja konferensseja heille. Eikä missään Siperian takahikiällä vaan Pietarissa ja Krimillä.
"Pietarissa järjestetty venäläisten ja eurooppalaisten äärioikeiston edustajien kokous järkytti Venäjän juutalaisyhteisöä.
"Venäjän juutalaisyhteisöjen liitto esittää äärimmäisen huolensa ja hämmennyksensä sen johdosta, että Pietarissa – kaupungissa, joka selvisi fasistien miehityksen kaikista kauheuksista – sallittiin Euroopan kaikkein äärikansallisimpien voimien kokoontua suureen foorumiin", se tiedotti.
Uutissivusto Fontanka.ru:n mukaan jotkut osallistujista eivät peitelleet hakaristitatuointejaan."
Siihen on yksi suomalainen sekaantunut. Ennen kriisiä Olli Rehn toimi komissaarina vastuualueena EUn laajentuminen. Neuvotteluissa Ukraina halusi enemmän sopeutusrahaa kuin EU lupasi ja EU vaati Ukrainaa liittymään NATOoon. Tämä ei Ukrainalle sopinut ja kun neuvottelut kariutui niin alkoi Ukrainassa mielen osoituksia, joita EU ,CIA ja NATO rahoitti maksamalla palkkaa mielenosoittamisesta hallitusta vastaan. Lopuksi CIAn miehet ampuivat mielenosoittajia ja tämän jälkeen presidentti joutui eroamaan. Uusi ukrainan johto ensi töisekseen lakkautti vähemmistöiltä kansalaisoikeudet, jolloin Itä-Ukrainassa alkoi kapina. Ukrainassa uuteen hallitukseen tuli valtiovaraniministeriksi yhdysvaltalainen, yksi ministeri oli Liettuasta ja yksi Georgiasta, pääministeri oli kuitenkin ukrainalainen. Kun vallankaappaus oli ohi niin Olli Rehniltä riitti rahaa Ukrainalle, nyt sitä on työnnetty sinne ainakin 20 miljardia ja rahaa kuluu lisää joka vuosi.
olen samaa mieltä
Oli suuri virhe että EU lähti seikkailemaan Ukrainaan.
EU ei voi pelastaa koko maailmaa
Saksan entinen liittopresidentti Helmut Smidt oli samaa mieltä ja kertoi jatkuvasti asiasta
Venäjä asetaa nurkkaan joka suunnasta eikä se ole järkevää
EU halusi leventää omaa talousreviiriään sotkeutumalla ukrainan politiikkaan ja tukemalla omien mieten pääsyä ukrainan johtooon..siihen ei olisi pitänyt mennä..EU kin sulkee korvansa korruptiolta kunhan maan johto vain kumartaa oikeaan suuntaan..
EUkin oli ensin tuomitsemassa sotilaiden käytön kapinan tukahduttamisessa mutta sitten kun oma mies oi preisidenttinä armeijan käyttö kapinan tukahduttamiseen olikin ok.