Jos edes joku miettisi usanaton politiikkaa!
Yhdysvallat on käynyt toisen maailmansodan jälkeen useampia sotia kuin yksikään muu länsivaltio ja sen kontolla oleva ruumispino alkaa voittaa kirkkaasti vuosisadan suurimmiksi hirviöiksi kutsutut diktaattorit. Yksin viimeisin Irakin sota on tuottanut reilut satatuhatta uhria. Mielenkiintoisesti sotia katsottaessa huomataan, ettei Yhdysvaltojen historiassa ole montaakaan rauhan vuotta, ja myös 1900-luku on ollut Yhdysvalloille käyntiä sodasta toiseen. Tämän lisäksi Yhdysvaltojen sotamäärä kasvaa räjähdysmäisesti jos lukuun vielä lasketaan mukaan Yhdysvaltojen tukemat sodat, eli konfliktit joissa Yhdysvaltojen antama tuki - materiaalinen tai poliittinen - oli merkityksellistä sodan jatkumiselle ja raakuudelle.
Yhdysvallat on kuitenkin ainutlaatuisen aktiivinen sotija. Sen ylivoimainen sotateknologia, massiiviset resurssit ja muihin supervaltoihin suhteellisen etäinen sijainti on antanut sille vapauksia joita muilla ei ole ollut. Näitä vapauksia on käytetty ahkerasti.
Erikoista Yhdysvaltojen käymissä sodissa viimeisen vuosisadan aikana on se, että lähes kaikki niistä ovat sotia joissa Yhdysvallat nimenomaisesti hyökkää huomattavasti pienemmän ja heikomman valtion kimppuun jollain yleensä hyvin huteralla syyllä. Jos katsomme mitä tahansa Yhdysvaltojen sotaa viimeisen sadan vuoden aikana, lähes kaikki ovat konflikteja joissa Yhdysvallat on aloittaja ja siis iskee ensimmäisenä ja toisen osapuolen uhka Yhdysvalloille on ollut hyvin kyseenalainen (Irak lienee kaikkien muistissa, mutta ei ole ainoa). Toki Yhdysvallat on keksinyt hienoja syitä näille iskuilleen, mutta Japanin iskua Pearl Harboriin lukuun ottamatta*, Yhdysvallat on jokaisessa ollut ensimmäinen iskijä, eikä oikeastaan yksikään hyökkäyksen kohteena oleva maa olisi kyennyt edes iskeä Yhdysvaltoja vastaan. Erikseen voidaan myös korostaa sitä mielenkiintoista piirrettä, että yksikään vihollinen ei vuosisataan ole iskenyt Yhdysvaltoja vastaan Yhdysvaltojen maaperällä toista maailmansotaa lukuunottamatta.
USA HALUAA SODAN EUROOPPAAN, OMIEN ETUJENSA TÄHDEN!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ongelma....EU-on manipuloitu ja siten kaikkien EU-maitten hallinnot....media tukee ja joka on aina ollut mielipiteiden muokkaaja...sano sitten siihen poikkitelaisen sanan ja olet laitoksessa?
Elikkä mielipuolista on maailman meno ja ehkä on tulossa suuri sota jonka jälkeen on pakko ottaa taas lusikka kauniiseen käteen....eli voittajaa sodassa ei ole?
Ydinaseen käyttöä eliminoidaan korkeimmilta tasoilta....eli täydellistä Luonnon tuhoa ei sallita.
"sano sitten siihen poikkitelaisen sanan ja olet laitoksessa?"
Olet sanonut niitä monta etkä ole laitoksessa? Venäjällä vastaavassa tilanteessa olisi Makraov haukahtanut selän takana!
"Ydinaseen käyttöä eliminoidaan korkeimmilta tasoilta....eli täydellistä Luonnon tuhoa ei sallita. "
Maailmassa on kyllä piirejä joiden mielestä täystuho on partempi kuin sotatappio!