Millaista on olla eläin

tieteenharrastaja

Eläinten älykkyydestä ja tietoisuudesta on palstalla toistuvasti keskusteltu. Nyt siheesta on ilmestynyt kattava tiedeyhteenvetokirja "Millaista on olla eläin" (Helena Telkänranta, SKS 2015), joka ainakin mukana olleiden lemmikkieläimenomistajien ja tarkkailijoiden olisi hyvä lukea.

Kirja tarkastelee asioita eläinten aistien, tietoisuuden, oppimisen, oivaltamisen, kivun, tunteiden ja sosiaalisuuden kannalta. Tietoisuuden tasoista (tajuisuus, kognitiivinen tietoisuus, itsetietoisuus ja metakonitio, s.58) sekä oppimisen tavoista (tottuminen, ehdollistuminen, mallioppiminen, oivaltava oppiminen), s.94) kirjassa on hyvät ja selkeät kuvaukset.

Kirjoittaja on eläinten kognitioon erikoistunut evoluutiobiologi, jonka eläinsuojelumyönteisyys selvästi näkyy. Hän tunnistaa eläimissä inhimillisiä piirteitä, mutta myös niihin liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä. Kirjan luku "Osaako koira hävetä tai kissa kostaa", s.73) kokoaa hienosti erään palstallakin pohdiskellun kysymyksen.

Ihmisen ja muiden eläinten eroa tekijä ei mielestäni liioittele, mutta ei myöskään vähättele:

"Ihmisellä on ilman muuta sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat nykytiedon valossa ainutlaatuisia kuten kieli ja abstrakti ajattelu. Näiden kahden yhdistelmä on mahdollistanut kumulatiivisen eli kertyvän kulttuurin. ... Juuri tämä on perimmäinen syy siihenkin. että tämän kirjan sivuja kääntelee ihmisen käsi eikä esimerkiksi norsun kärsänpää.", s.11

21

288

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lintun.en
    • sitähän.nehe.tekevät

      Mielenkiintoinen, menee listalle.

      Eikö kommunikointi ole kieltä ja kielenkäyttöä?

      • tieteenharrastaja

        Kirjoittaja ei näytä pitävän eläinkommunikointia kielenkäyttönä, joskin jättää kysymyksen auki valaiden ja delfiinien kohdalla. Myös Kanji-bonobosta oli kirjassa kiinnostava minulle uusi episodi.

        Itse lisään sanan "symbolinen" kielen eteen ihmisistä puheenollen.

      • tieteenharrastaja
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Korjaus: Kanzi-bonobo.

        Juuri katselin taustalla qi:n jaksoa josta mitkä lie mangustit varoittavat ihmisen lähestyessä hänen pituuden ja paidan värin mukaan, niin siinäkin on jo "symbolista" kieltä kerrakseen. Miten edes voi kieltä olla ellei se ole symbolista. Varoitusääni on symboli vaaran uhalle.

        Kun eläimet tarkoituksella päästää ääniä, jotka on toisille lajikumppaneille tarkoitettu ymmärrettäväksi, ja näin toistuvasti tapahtuukin, niin mitähän se kirjoittajan mielestä oikein on, jos ei kielenkäyttöä?

      • lintun.en

      • gffhg
        lintun.en kirjoitti:

        Kyllä eläimetkin kommunikoivat kielellä. Tässä todiste:

        https://www.youtube.com/watch?v=toEZtrV9K7M

        Muttei ihan vielä netissä, kuten ihmiset. Menee vielä hetki kunnes koirat kirjoittelee syvällisiä ajatuksia kymmensormijärjestelmällä. Typeräkin ymmärtää, että se on vain ajan kysymys. Mitä sitten viisas ymmärtää!?!

      • tieteenharrastaja
        sitähän.nehe.tekevät kirjoitti:

        Juuri katselin taustalla qi:n jaksoa josta mitkä lie mangustit varoittavat ihmisen lähestyessä hänen pituuden ja paidan värin mukaan, niin siinäkin on jo "symbolista" kieltä kerrakseen. Miten edes voi kieltä olla ellei se ole symbolista. Varoitusääni on symboli vaaran uhalle.

        Kun eläimet tarkoituksella päästää ääniä, jotka on toisille lajikumppaneille tarkoitettu ymmärrettäväksi, ja näin toistuvasti tapahtuukin, niin mitähän se kirjoittajan mielestä oikein on, jos ei kielenkäyttöä?

        Valiuta termivalinnasta kirjan tekijälle, joka alan ammattilaisena toki tuntee nelisormimangustien (nykykielellä surikaattien) ääntelyt ihan tarkoin.

      • tieteenharrastaja

      • IlkimyksenUutispalvelu

      • KunhanKommentoin
        IlkimyksenUutispalvelu kirjoitti:

        Ovatkohan nämä Naapurin kissan sukulaisia? :-D

        http://yle.fi/uutiset/karvat_pollyavat_kun_kissat_ottavat_kantaa_britannian_eu-jasenyyteen/8978208?ref=leiki-uup

        Britit ovat tunnetusti kissamyönteisiä.

        Kissoja on moneksi.

        http://www.menaiset.fi/artikkeli/aivot_narikkaan/grumpy_catin_haastaja_on_taalla_hellyttava_ihmissusikissa

        Ei ole kuitenkaan Yrmykissan voittanutta.

        http://static5.businessinsider.com/image/511d104a69bedd1f7c000012/grumpy-cat-definitely-did-not-make-100-million.jpg

    • Onkoihanpakkoollapöljäke

      Koska olen koira niinpökin kiimassani vaikka tuolin jalkaa siksi että kiimani helpottuu.

      Olen siis oivallinen luonnollinen malliesimerkki evokkihomoille, vai mitä?

    • Nimi_Ja_Merkki

      Tuosta koiran häpeämisestä vähän omakohtaisten koemuksien pohjalta. En ole lukenut kirjaa, mutta arvaan kyllä suunnilleen mitä ko. luku sisältää.

      Ei, mutta käyttäytymisen voi helposti tulkita siten inhimillistäessään lemmikkinsä tekemisiä. Koira kyllä tietää milloin se on tehnyt jotain kiellettyä ja yrittää olla muina koirina tai luimuilee syyllisen näköisenä mahdollista rangaistusta odottaen. Tämä osa käyttäytymisestä ei vältsin kovin paljon eroa siitä, mitä ihminenkin voisi vastaavassa tilanteessa tehdä. Mutta häpeän tunne vaatisi kyvyn arvioida tekoja etiikan ja moraalin näkökulmasta. Semmoista kykyä ei tietenkään koiralla voi olla.

      • koiran_koulutusta

        "Mutta häpeän tunne vaatisi kyvyn arvioida tekoja etiikan ja moraalin näkökulmasta. Semmoista kykyä ei tietenkään koiralla voi olla."
        Koira on laumaeläin. Jalostettu sudesta. Susilaumassa lauman jäsenten on syytä totella lauman alfaurosta ja toimia muutenkin lauman edun mukaisesti. Muuten tulee häätö laumasta. Susiyksilö tietää tämän, koska on siihen jo pentuna opetettu.
        Koiralle sen ihmisisäntä vastaa susilauman alfaurosta. Sukupuolesta riippumatta. Jos näin ei ole, niin koira pyrkii ottamaan alfauroksen paikan. Valitettavin lopputuloksin.

      • tieteenharrastaja

        Kirjan mukaan koira pikemminkin on taitava lukemaan isäntänsä/emäntänsä eli lauman alfan mielialaa ja huomaamaan ärtymyksen. Kokeiltaessa se "luimuilee syyyllisen näköisenä" ihan syyttömänäkin, kun vaikkapa sen tavallisesti järjestämä sotku onkin toisen lavastama:

        "Häpeän tuntemiseen tarvitaan kuitenkin kyky arvioida omaa toimintaa toisen näkökulmasta. Koirien monista muista taidoista huolimatta niiden ajattelukyky ja tietoisuuden taso eivät yllä tähän asti." (s.74)

      • Nimi_Ja_Merkki

        Varmaan noinkin saa koiran käyttäytymään kuten lavastusesimerkissäsi. Mutta kyllä ne tietävät tietenkin myös sen etukäteen, mikä saa isännän ärtymään, jos asiaa on koulittu sille. Esim. että keittiöön ei mennä koluamaan koiranruokasäkille, niitä raksuja saa sitten ruoka-aikaan siitä kupista. Eivät mene koskaan sinne sisarukseni luona, jos sisällä asunnossa on yksikin ihminen. Mutta kun viimeinenkin kaksijalkainen piipahtaa ulos, niin siellä ollaan nuuskimassa, mikä näkyy tosin ikkunasta. Kerran tämmöisessä tilanteessa koira ihmisen sisääntullessa juoksi salamana keittiöstä olohuoneeseen ja teki koiran vastineen kädet taskussa seisoskelusta vihellellen; "ottia tuota, jospa se hämäytyisi." :)

      • kiinni_jäit
        Nimi_Ja_Merkki kirjoitti:

        Valvontakameraa ne viisaammatkaan koirulit eivät ole äkänneet. ;)
        https://www.youtube.com/watch?v=dKjAtN4Lyz8

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      230
      5451
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      195
      2785
    3. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      60
      2088
    4. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      19
      1666
    5. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1602
    6. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      138
      1355
    7. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      108
      1336
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      167
      1299
    9. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      87
      1232
    10. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1214
    Aihe