Nyt minä ainakin eroan kirkosta

Ja loppasen mieluimmin ite säästyneet verorahat, jotka muuten
joisi Ilta sanomien mukaan kirkkohallinnon johto, rottineen!

Ilmankos se yks on pöhöttyneen näköinen punanahka.
25261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Voi miettiä myös kirkon työntekijöitten ns. työmatkoja. Ovatko tarpeellisia. Miksi ensin keksitään että nyt lähdetään työ- tai opintomatkalle, valitaan kohde ja sitten pierastaan pari näennäisjuttua joista voidaan sanoa että olimme työmatkalla. Pidetään esim kokous joka voitaisiin pitää virkapaikalla. Loppuaika huvitellaan seurakunnan piikkiin.

Äänestä

Nämä matkat tiedetään , koska sukulainen on valitettavasti niin uskovainen kuin olla voi ja kuitenkin ollut huorissa työmatkalla. Itse tunnusti kun kysyin lemmarista kaulassa. Serkkuni rakas ei(tosi uskovainen)voinut muka uskoa minua ja poisti minut elämästään. Jos ihmiset on noin yksinkertaisia ja ääliöitä ihmisiä niin olkoon. En kaipaa heitä. Olen itse täysin ateisti. En usko mihinkään satoihin jumaliin jotka vain haluaa sotaa.

Äänestä
  • Nimenomaan, varsinkin viimeinen lause on Totaalisen Totta! Sellaisia ovat, uskoimme tai emme!

    Äänestä

Miksi kukaan haluaa maksaa järjestölle, johon on tuskin omasta tahdostaan liittynyt?

Äänestä

Mihin sielusi menee kuoleman jälkeen ?? Kysymyshän on Jeesuksesta joka sovitti syntisi ristillä . Kärsi puolestasi . Oletkomatkalla taivaaseen . Haluatko saada synnit anteeksi sovituksen . Jos olet kastettu vauvana kuten sukusikin voit pysyä kirkossa kiltisti . Pysyt sukulaistesi luona . Pidät kiinni Jeesuksen uskosta ja pelastut taivaaseen amen. Lue uusi testamentti . Älkää erotko Jumalan Pojan sovituksesta ikinä .

Äänestä
  • Löydän halvempiakin jumalia.

    Äänestä

  • Jumalaan ja Jeesukseen uskominen ja heitä rukoileminen ei tarvitse välikäsiä. Ei ainakaan ulkokullaista kirkkoa ja huoraavia pappeja ja piispoja.
    Jeesuskin sanoi, että mene kammioosi ja rukoile.

    Äänestä

  • Oli väärin aikoinaan että poikaystäväni hautajaisissa oli pappi puhumassa paskaa. Kun emme sitä halunneet. Hyvää voi tehdä ilman ylimaallisia kuvitelmiakin. pahaa annetaan ihmisille jumalkuvitelmien kautta. Ylipäätänsä ideologiat, jotka hallitsevat ihmisten mieltä on perseestä.

    Äänestä

  • Siis ai että "älä eroa Kirkosta, koska Jeesus pelasti Ristillä"? Siis Jeesusko haluaa siitä rahaa, jokaiselta Valtiolta n. 1012 milj.€ vuodessa, että Hän Ristillä sitten "kuoli"? Aika kallis esitys, mitähän mahtaa Jeesus ja Jumalat (yli 1000 Valtiasta yht.) tehdä meidän kirkollisveroilla, rahaako He tarvitsevat?

    Luulis, että papitkin valehtelevat vähemmälläkin rahapalkalla taivaspaikoista yms. Ja luulis, että Kaikki on aikalailla ilmaista Jumalille ja Jeesuksille, rahaa tarvitsevat, aika kalliit kustannukset joo, kun ajatellaan Maapallon (oliskin) Luojia. Tarviiko Heidän maksaa rahalla saadakseen jotain?

    Äänestä

  • Pitääkö maksaa saadakseen pelastuksen? Eikö kirkkoonkuulumaton uskova pääse taivaaseen?

    Äänestä

  • Jeesuskin neuvoi, että mene kammioosi rukoilemaan. Jeesus oli myös ulkokullaisille fariseuksille ja kirjanoppineille.
    Emme tarvitse porttolakirkkoa, jossa kohta vihitään avioliittoon lemmikin kanssa.
    Emme tarvitse myöskään välikäsiä, sillä meillä on rukouksen kautta yhteys Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen.
    Kymmenen käskyä ja uskontunnustus olkoon ohjenuoranamme.

    Äänestä

Syntisen ainoa toivo on Jeesus.

Äänestä

Muistathan myös, että ammattiliitot ovat toinen ihmisten rahoja väärinkäyttävä instanssi - eroa myös liitosta ja säästä rahasi.

http://eroaliitosta.info/

Äänestä
  • Heh, liitot toi meille viisipäiväisen työviikon, jota kirkko vastusti. Kirkon mukaan pitää raataa kuutena päivänä. Uskovaiset vois tehdä siis kuutena päivänä ja liiton jäsenet viitenä päivänä töitä...

    Uskonnossa kaikki on keksittyä, vain vallan ja rahan keräämisen vuoksi.

    Äänestä

Kirkko on rasistinen järjestö joka perustuu satuihin ja valehteluun!

Äänestä

Te olette rasisteja! Hävetkää!

Äänestä

kyllä viinaa ja olutta voi nauttia kohtuudella känniin asti viikonloppuisin, mutta ei saa mennä niin että se häiritsee työntekoa!

Äänestä

Uskonnossa kaikki on keksittyä, vain rahan ja vallan vuoksi.

Äänestä

Minä olen eronnut jo ja säästänyt tuhansi euroja.

Olen kyllä saanut aikoinaan hyvät tulot "puhumisesta" ja pelottelusta, mutta itsetuntoni ei halunnut valehdella heikommille ihmiselle.

Äänestä

Punapää pappi on saatanan riivaama huora matujen patja.

Äänestä

Erosin juuri kirkosta ja se ei näyttänyt kirkkoa kiinnostavan yhtään. Ei ainuttakaan kysymystä miksi eroan. Se vahvisti edelleen käsitystä oikeasta päätöksestäni. Olen tähän saakka ollut uskollinen kirkolle, mutta kun näin miten kirkko suojelee laittomia maassaolijoita ja papit hilluvat tukemassa laittomien maassaolijoiden mielenosoituksia niin päätin, että sellaista toimintaa ei ainakaan minun rahoillani tueta. Olen maksanut viime vuosina aivan käsittämättömiä summia kirkollisveroa sokeasti vanhan uskoni pohjalta ja se kaduttaa nyt kun näkee mihin rahat ovat menneet.

Äänestä

Kirkko on menettänyt arvostuksena. Kaiken maailman horot ovat pilanneet sen.
Erotkaa pois tuosta itse perkeleen villitsemästä yhteisöstä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kolahtiko kirjoitti:

Ja loppasen mieluimmin ite säästyneet verorahat, jotka muuten
joisi Ilta sanomien mukaan kirkkohallinnon johto, rottineen!

Ilmankos se yks on pöhöttyneen näköinen punanahka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu