Kummatkin vanhemmistani olivat kommunisteja, joten minusta tuli jo lapsena pioneeri. Kotonani ihailtiin tietenkin Neuvostoliittoa ja toivottiin Suomen liittyvän NL:n kansojen perheeseen.
Hyvin varhaisessa vaiheessa kinnostuin kuitenkin enemmän DDR:stä (josta käytimme lyhennettä SDT) erityisesti siitä syystä, että se edusti saksalaisuuden parhaimmistoa. Ihailin suuresti demokraattisen Saksan kukoistavaa työläisten ja talonpoikien diktatuuria sekä sen historiallisia uranuurtajia, kuten mm. Ernst Thälmannia, Otto Grotewohlia, Wilhelm Pieckiä ja Walter Ulbrichtia. Naisista minua kiehtoi Rosa Luxemburg sekä tietenkin kaikki muutkin antifasistit.
Heti 15-vuotiaana minusta tuli SDNL:n jäsen. Pioneerina solmimme suhteita demokraattisen Saksan Ernst Thälmann -pioneereihin ja pääsimme sinne vuosittaiselle kesälomamatkalle tutustumaan rauhanomaisen sosialismin saavutuksiin. Muistan elävästi vierailumme fasisminvastaiselle suojamuurille, jossa urheat kansanarmeijan sotilaat partioivat puolustamassa sosialismia ja meitä kaikkia. Opin saksan sangen nopeasti. Erityisen mieleenpainuvaa minulle oli presidentti Kekkosen valtiovierailu SDT:aan syksyllä 1977, johon pääsin lapsena osallistumaan suomalaisen pioneerivaltuuskunnan mukana.
SDT:tä on syytetty monesta, mutta tosiasia on, että se perustettiin natsi-Saksan raunioille. Oli täysin luonnollista, että siellä piti estää etteivät fasismi ja uusnatsismi saaneet mitään jalansijaa - toisin kuin kävi lännessä. Normaalien ja kunniallisten, työtätekevien kansalaisten ei tarvinnut pelätä mitään "urkkimista", siitä valittivat vain fasistit, epäsosiaaliset hampparit ja erilaiset pikkurikolliset. Fasisminvastaisen suojamuurin ansiota oli, että lännen levottomuudet eivät levinneet itään, vaan sosialistinen yhteiskunta pysyi vakaana ja turvallisena. Lännessä ei tietenkään kerrottu koskaan, että muurille ammuttiin myös SDT:n kansanarmeijan sotilaita, kuten viaton Peter Göring, jota kunnioitettiin suuresti pioneerien keskuudessa.
SDT:n sosialisessa yhteiskunnassa vallitsi täystyöllisyys ja että kaikilla oli turvattu elanto ilman suuria palkkaeroja kuin se, että nykyään joku yritysjohtaja vetää kymmenien miljoonien palkkoja lomauttamalla satoja työläisiä. Näiden työläisten lapset ja perheet elävät sitten sellaisessa ahdingossa, jota SDT:ssä ei konsanaan nähty. Eivät demokraattisessa Saksassakaan kaikki olleet valmiita tinkimään elintasostaan kaikkien yhteisen hyvän puolesta. Nämä olivat sitten niitä, jotka "pakenivat" länteen rikkaamman elämän toivossa. Eivät kapitalisti-porvarit olisi koskaan vapaaehtoisesti toteuttaneet mitään kansan oikeuksia eivätkä varsinkaan hyvinvointivaltiota.
Halusin palvella demokraattista Saksaa ja saada täydellisen kommunistisen kasvatuksen. Vanhempani eivät kuitenkaan suostuneet pyyntöihini päästä sinne nuorisokotiin, jossa olisin sen voinut saada. Kesäleirit Bernaussa olivat minulle tässä suhteessa pelkkää korviketta. Halusin muuttaa heti lukion jälkeen Itä-Berliiniin, Leipzigiin tai Greifswaldiin opiskelemaan. Mutta juuri silloin läntisen Saksan fasistit pääsivät hapattamaan SDT:n kasvavan nuorison rihkamalla ja tyhjillä lupauksilla. Demokraattinen Saksa lakkasi olemasta. Se oli elämäni suurin pettymys. Siellä ihmiset elivät kurissa ja järjestyksessä niinkuin pitääkin.
Hiljattain kuoli suuresti ihailemani Margot Honecker, jonka olin kerran päässyt jopa näkemään. Itkin suuresti. DDR oli elämäni rakkaus. Sen raunioille en enää palaa, nykyinen "Saksa" ei minua edes kiinnosta.
Hyvin varhaisessa vaiheessa kinnostuin kuitenkin enemmän DDR:stä (josta käytimme lyhennettä SDT) erityisesti siitä syystä, että se edusti saksalaisuuden parhaimmistoa. Ihailin suuresti demokraattisen Saksan kukoistavaa työläisten ja talonpoikien diktatuuria sekä sen historiallisia uranuurtajia, kuten mm. Ernst Thälmannia, Otto Grotewohlia, Wilhelm Pieckiä ja Walter Ulbrichtia. Naisista minua kiehtoi Rosa Luxemburg sekä tietenkin kaikki muutkin antifasistit.
Heti 15-vuotiaana minusta tuli SDNL:n jäsen. Pioneerina solmimme suhteita demokraattisen Saksan Ernst Thälmann -pioneereihin ja pääsimme sinne vuosittaiselle kesälomamatkalle tutustumaan rauhanomaisen sosialismin saavutuksiin. Muistan elävästi vierailumme fasisminvastaiselle suojamuurille, jossa urheat kansanarmeijan sotilaat partioivat puolustamassa sosialismia ja meitä kaikkia. Opin saksan sangen nopeasti. Erityisen mieleenpainuvaa minulle oli presidentti Kekkosen valtiovierailu SDT:aan syksyllä 1977, johon pääsin lapsena osallistumaan suomalaisen pioneerivaltuuskunnan mukana.
SDT:tä on syytetty monesta, mutta tosiasia on, että se perustettiin natsi-Saksan raunioille. Oli täysin luonnollista, että siellä piti estää etteivät fasismi ja uusnatsismi saaneet mitään jalansijaa - toisin kuin kävi lännessä. Normaalien ja kunniallisten, työtätekevien kansalaisten ei tarvinnut pelätä mitään "urkkimista", siitä valittivat vain fasistit, epäsosiaaliset hampparit ja erilaiset pikkurikolliset. Fasisminvastaisen suojamuurin ansiota oli, että lännen levottomuudet eivät levinneet itään, vaan sosialistinen yhteiskunta pysyi vakaana ja turvallisena. Lännessä ei tietenkään kerrottu koskaan, että muurille ammuttiin myös SDT:n kansanarmeijan sotilaita, kuten viaton Peter Göring, jota kunnioitettiin suuresti pioneerien keskuudessa.
SDT:n sosialisessa yhteiskunnassa vallitsi täystyöllisyys ja että kaikilla oli turvattu elanto ilman suuria palkkaeroja kuin se, että nykyään joku yritysjohtaja vetää kymmenien miljoonien palkkoja lomauttamalla satoja työläisiä. Näiden työläisten lapset ja perheet elävät sitten sellaisessa ahdingossa, jota SDT:ssä ei konsanaan nähty. Eivät demokraattisessa Saksassakaan kaikki olleet valmiita tinkimään elintasostaan kaikkien yhteisen hyvän puolesta. Nämä olivat sitten niitä, jotka "pakenivat" länteen rikkaamman elämän toivossa. Eivät kapitalisti-porvarit olisi koskaan vapaaehtoisesti toteuttaneet mitään kansan oikeuksia eivätkä varsinkaan hyvinvointivaltiota.
Halusin palvella demokraattista Saksaa ja saada täydellisen kommunistisen kasvatuksen. Vanhempani eivät kuitenkaan suostuneet pyyntöihini päästä sinne nuorisokotiin, jossa olisin sen voinut saada. Kesäleirit Bernaussa olivat minulle tässä suhteessa pelkkää korviketta. Halusin muuttaa heti lukion jälkeen Itä-Berliiniin, Leipzigiin tai Greifswaldiin opiskelemaan. Mutta juuri silloin läntisen Saksan fasistit pääsivät hapattamaan SDT:n kasvavan nuorison rihkamalla ja tyhjillä lupauksilla. Demokraattinen Saksa lakkasi olemasta. Se oli elämäni suurin pettymys. Siellä ihmiset elivät kurissa ja järjestyksessä niinkuin pitääkin.
Hiljattain kuoli suuresti ihailemani Margot Honecker, jonka olin kerran päässyt jopa näkemään. Itkin suuresti. DDR oli elämäni rakkaus. Sen raunioille en enää palaa, nykyinen "Saksa" ei minua edes kiinnosta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.