"Uususkonto".
Mitä sillä tarkoitetaan? Se toimii jollakin tavalla amerikkalaisen sanan "cult" käännösvastineena. Tuo englannin sanahan on yksi vaikeita suomennettavia. Lähin suoranainen vastine "kultti" on jo varattu muuhun tarkoitukseen, eikä sitä näin ollen voi käyttää. Toinen sana, "lahko" taas sisältää niin paljon kielteisiä mielikuvia, että se soveltuu kyllä lahkojen vastaiseen propagandaan, mutta herättää puheena olevien lahkojen piirissä vain vastustusta keskusteluyritystä kohtaan. Niinpä - jos yleensä pyritään keskusteluun - on käytettävä sanaa, joka ei itsessään torju toista osapuolta.
Miksi nimitän ongelmaa teologiseksi, vaikka yhtä hyvin voitaisiin puhua kielellisestä ongelmasta? Ongelma ei kuitenkaan ole vaín teologinen, vaan eettinen, moraalinen ja ennenkaikkea hengellinen. Syy on yksinkertaisesti se, että Raamatussa varoitetaan lahkoista. Näin ollen sanan "lahko" käyttö vie ajatukset uskonnolliselle ja lisäksi vielä kielteiselle alueelle - alueelle, jolla keskustelu ei toimi. Siellä on vain oikea ja väärä - valhe ja totuus. Ja tietenkin toiset ovat väärässä ja valehtelevat.
Moniin sanoihin on uskonnoissa ladattu voimakkaita tunteita, jotka lukitsevat niiden käyttäjät määrättyihin ajatusmalleihin. Tämähän on yksi henkisen kontrollin ja henkisen väkivallan tunnusmerkkejä. Siksi tavallisetkin sanat saattavat sisältää voimakkaita teologisia merkityksiä. Eikä kysymys ole pelkästään niistä ihmisistä, jotka ovat jonkin uskonnon kannattajia. Sanojen merkitykset ja tunnesisällöt seuraavat myös ihmistä, joka on eronnut kyseisestä liikkeestä, ellei hän ole tietoisesti selvittänyt asiaa mielessään.
Ihmisille sanotaan miten he saavat ajatella, ja miten he eivät saa ajatella, miten heidän tulee uskoa, ja miten he eivät missään tapauksessa saa uskoa. Tosiasiallisesti ihmisten valinnanvapaus kielletään. Siten yritetään pakottaa ihmiset samaan muottiin, unohdetaan se että ihmiset ovat ainutlaatuisia persoonallisuuksia, yksilöitä. Samalla osoitetaan avointa halveksuntaa valinnavapaudelle, ja pilkataan oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Tällaiset julistajat ovat kauniista puheistaan huolimatta, suvaitsemattomia, ahdasmielisiä, rasistisia, tuomitsevia. Heille erilaisuus on uhka, ei rikkaus. Kirkon jäseniä ei hallita rakkaudella, vaan väkivallan uhkailulla ja pelolla. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa.
Ristiriita korostuu erityisesti silloin jos puhutaan armollisuudesta, laupeudesta ja rakkaudesta, kun kuitenkin käytännössä osoitetaan ääretöntä julmuutta. Tosiasiassa tällaiset julistajat ovat julistamansa evankeliumin täydellinen vastakohta. Heidän omat tekonsa osoittavat että he valehtelevat sanoissaan. Se mitä he tuomitsevat, juuri sitä he itse tekevät, ja pahempaakin. Tällaisten julistajien Jumala ei näyttäydy Rakkauden Jumalana, vaan vihan jumalana, ja heidän uskontonsa on vihan täyttämää. Heidän kaikista sanomisistaan huokuu vihamielisyys ja pahantahtoisuus, Tällainen uskonnollisuus on rikollista!
Teologian merkitys
Varsinainen ajatukseni tämän aiheen takana on kuitenkin väite, että teologiaa käytetään uususkonnoissa estämässä tärkeiden kysymysten pohtimista. Tärkeistä kysymyksistä vaietaan. Kysymyksiin ei vastata, vaan ne torjutaan, ja uskotaan että ikään niinkuin niitä ei olisikaan. Tämä on "roskien lakaisemista maton alle". Eivät kysymykset lakkaa olemasta vaikka ne kiellettäisiinkin. Kuvitelma siitä että kysymykset lakkaisivat olemasta, tai löytäisivät vastauksensa siten että ne torjutaan, on itsepetosta ja epärehellisyyttä. Tosiasiatkaan eivät lakkaa olemasta, tai ala olemaan tosiasioita siitä riippuen uskottiin niihin tai ei.
Uususkontojen tarkoitus on saada kannattajia ja pitää heidät liikkeelle uskollisina. Merkitystä ei ole sillä ovatko jäsenet todellisessa uskossa, vaan sillä että he pysyvät kirkon jäseninä, vaikka eivät sen oppeihin uskoisikaan. Uusia jäseniä ei hankita Kristukselle, vaan kirkolle. Tämän ajatuksen mukaan kirkko on tärkein, suuresti Jeesustakin tärkeämpi. Totuus uhrataan, Jeesus ristiinnaulitaan kirkon edun nimissä. Kaikki keinot ovat sallittuja, valehtelu, harhaanjohtaminen, pettäminen, väkivalta, uhkailu, kiristys kunhan se palvelee kirkon etua. Siksi monen uususkonnon jäsenten tärkeä tehtävä on "lähetystyö". Tällainen lähetystyö tehdään ainoastaan kirkon hyväksi, ei sielujen pelastumiseksi. "Lähetystyö" tarkoittaa tässä tapauksessa aivopesua.
"Jokainen jäsen on lähetystyöntekijä." Tällaisella ajattelulla on liikkeen kannalta kaksi puolta. Toisaalta jäsenet saadaan liikkeen kannalta hyödylliseen toimintaan, toisaalta jäsenet itse vahvistavat kuulumisentunnettaan uskontoaan kohtaan. Kun lähetystyö sujuu hyvin, se vahvistaa uskoa - uskotaan että Jumala siunaa meidän työtämme, -olkoonpa se kuinka epärehellistä tahansa -siis me olemme oikeassa. Kun taas työtä vastustetaan, se vahvistaa uskoa - Jumalan työtä vastustetaan (tai uskovia vainotaan), -siis me olemme oikeassa. Ja käydyissä keskusteluissa aina vastaväitteiden kumoaminen vahvistaa omaa sitoutumista liikkeen ajatusmalleihin. Kirkon julsitajien mielestä merkitystä ei ole sillä saako Jumala kunnian, vaan sillä että he saavat kaiken kunnian. "Olkoon vaikka Jumala väärässä, tärkeintä on että me olemme oikeassa. (Oikeassa olemisen pakkomielle) He eivät julista Kristusta, vaan itseään. Heille nöyryys on täysin tuntematon käsite.
Lähetystyön keskeinen menetelmä on julistus tai saarnaaminen. Vuorovaikutusta ei tapahdu. Joskus myös kokeillaan keskustelua, mutta se on aika yksipuolista, "molemminpuolista monologia" - keskustelukumppanit puhuvat toistensa ohi. "Kaksi puhuu, mutta kumpikaan ei kuuntele". Mitä hyötyä on ylipäätään puhua mitään, jos kukaan ei kuuntele ketään?
Tai sitten keskustelun tarkoituksena on vain ohjata toisen ajatuksia haluttuun suuntaan. Käytetään johdattelua, kehäpäätelmiä, aasinsiltoja, olkiukkoja, manipulointia. Lahjotaan, ehdollistetaan; luvataan korkea asema, menestystä, paljon ystäviä ja suosiota. Tällaisessa julistustyössä käytetään apuna myös psykologiaa. Annetaan lupauksia, joita ei edes aiota pitää.
Mihin tällä keskustelulla tai julistuksella pyritään? Voittamaan tuo toinen meidän uskontomme kannattajaksi. Pyritään siis siihen, että tuo toinen sitoutuu meidän liikkeeseemme. Tällainen sitoutuminen ei ole teologinen vaan sosiologinen kysymys. Niinpä keskustelu Raamatusta tai teologisista kysymyksistä palvelee tässä yhteydessä vain sitä, että esitellään toiselle meidän oppejamme. Käännytystyössä etsitään toista kiinnostava teologinen kysymys ja osoitetaan, että juuri meillä on siihen oikea vastaus. Siksi mielellään liitytään ajankohtaisiin aiheisiin tai käytetään hyväksi havaittuja psykologisia menetelmiä. Kun nykyään on paljon eri syistä ahdistuneita ihmisiä, tämä tarjoaa hyvän liittymäkohdan uskonnolliselle tai epämääräiselle terapeuttiselle tarjonnalle.
Kun sitten joku on liittynyt uuteen uskontoon, häntä pidetään työllistettynä joko uusien jäsenien voittamistyössä tai pyhien kirjoitusten tutkimisessa. On sanottu, että uususkonnoissa on aina jotakin tekemistä. Tässä toiminnassa teologialla on tärkeä osa.
Monessa uususkonnossa oppi muuttuu tai kehittyy jatkuvasti. Sen takia jokaisen jäsenen on jatkuvasti seurattava yhteisön kirjallisuutta ja käytävä kokouksissa. Johtajat kyllä pitävät huolta, että kirjallisuutta on saatavilla riittävästi. Kun lisäksi muuhun, varsinkin liikkeen vastustajien kirjallisuuteen suhtaudutaan torjuvasti, erityisesti uusien jäsenten on perehdyttävä valtavaan määrään oikeaa tietoa. Tämä tieto on vain omaksuttava. Siitä ei edes keskustella - eikä sitä saa arvostella. On vain yksi totuus, yksi oikea teologia. Siitä huolimatta vaikka mitkään tosiasiat eivä tukisi sitä. Tätä ei kuitenkaan kukaan psyykkisesti kestä. Mielenterveys, tai rehellisyys, -jompi kumpi pettää.
Kun liikkeen kannattaja joutuu keskusteluun ulkopuolisen kanssa jostakin teologisesta kysymyksestä, hänen on tiedettävä, mikä on liikkeen virallinen kanta. Hän ei saa itse pohtia kysymystä. Tarvittaessa hän ottaa asiasta selvän ja palaa kysymykseen seuraavalla keskustelukerralla. Seuraavalla kerralla hän sanoo että mitään virallista kantaa ei olekaan olemassa, tai sitten se "muuttuu aina sen mukaan mistä sattuu tuulemaan".
Jos liikkeeseen kuulumaton tai sen ajatusmaailmalle vieras teologi alkaa keskustella jäsenen kanssa, hän tietenkin lähtee keskustelussaan liikkeelle omista teologisista lähtökohdistaan. Meille ihmisille on tyypillistä ajatella, että kaikki muut ajattelevat ainakin pääpiirteissään samalla tavalla kuin me itse. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti pidä paikkaansa. Eri uususkonnoilla on omat teologiset lähtökohtansa, jotka on syytä tuntea, jos ylipäänsä haluaa tutustua niiden oppirakennelmiin.
Tyypillistä uususkontojen teologialle on, että johtajat määräävät, mikä on tärkeä teologinen kysymys ja mikä ei. "Profeetta kertoo meille, mitä meidän on tarpeen tietää." Liikkeelle on edullisempaa panna jäsenet tutkimaan vaikkapa maailmanloppua sen sijaan että he tutkisivat johtajien väitteiden todenmukaisuutta tai liikkeen historiaa. Jos liikkeen historiaa kuitenkin tutkitaan, se tapahtuu liikkeen omilla ehdoilla. Vanha, liikaa paljastava oma kirjallisuus korjataan ja sensuroidaan tarvittaessa.
Erityisen vaarallista jäsenille on tutustua liikkeestä eronneiden kirjallisuuteen. Tällainen on liikkeen mielestä luopiokirjallisuutta ja laadittu vain harhaanjohtamistarkoituksessa. Kun näiden luopioiden esittämiä asioita ei pystytä kumoamaan, jäsenille kerrotaan, kuinka huonoja ihmisiä niiden esittäjät ovat - heitä voidaan jopa pitää rikollisina vain sillä perusteella että ovat eronneet. Tämä vain siksi että he eivät voi kumota, eikä todistaa vääriksi luopioden esittämia asioita. Kun kirkon jäseniltä loppuvat keinot, kun he joutuvat "selkä seinää vasten" ja silmäkkäin kiistämättömien tosiasioiden kanssa, he turvautuvat, -viimeisenä keinonaan "haistatteluun", leimaamiseen, henkilökohtaisuuksiin. Kuitenkaan tosiasiat eivät lakkaa olemasta tosiasioita, vaikka niiden esittäjää pilkattaisiinkin.
Luopioihin ja heidän opetuksiinsa suhtautumisessa vedotaan Raamattuun, mikä tekee asiasta taas teologisen - sosiologisen tai sosiaalipsykologisen sijaan.
Mitä tiiviimmässä yhteisössä on ollut, sitä suurempia vaikeuksia on yhteisöstä eronneella sopeutua normaaliin elämään. Kysymys ei ole pelkästään arkipäivän asioista tai selvistä oppikysymyksistä, vaan ajatustottumuksista. Kun uskonnollisessa liikkeessä on omaksuttu tietty ajatustapa vaikkapa suhteessa Raamattuun, entinen jäsen kantaa sitä mukanaan ja tulkitsee edelleen Raamattua oppimansa mallin mukaan lainkaan kyselemättä onko tuo malli enää ajankohtainen. Näin hänen on vaikea irrottautua henkisesti liikkeestä.
Omaksuttujen ajatustottumusten takia teologinen keskustelu liikkeestä eronneen kanssa on syytä käydä hitaasti ja perusteita pohdiskellen. Joskus on syytä määritellä keskeiset sanat ennen kuin niitä käyttää. Mitä tarkoittaa "pelastus", "armo", "usko" jne. Uususkonnoissa niillä ei aina olekaan yleissuomen, vaan liikkeen määrittelemät merkitykset.
Joskus entisen jäsenen tekee mieli palata takaisin liikkeeseen, koska hän tuntee olevansa muukalainen liikkeen ulkopuolella. Monet entiset liikkeiden jäsenet jättäytyvät samalla kaiken uskonnollisen toiminnan ulkopuolelle. On ollut vaikea esim. palata takaisin kirkkoon, josta on aikoinaan lähtenyt, koska on kokenut sen maallistuneeksi. Taustalla saattaa olla todellinen omakohtainen kokemus tai sitten liikkeen opettama suhtautumistapa. Olennainen seikka tässä kuitenkin on omaksuttu teologinen lähestymistapa. Helposti odotetaan, että se liike, johon kuuluu olisi jollakin tavalla pyhä, puhdas ja ihmeellinen. Sellaista ei kuitenkaan ole. Sen on jo kirkkohistoria opettanut.
Tärkeät kysymykset
Mitkä sitten ovat tärkeät kysymykset? Koska uususkonnot perustuvat johtajan (tai johtoryhmän) opetuksiin, on ensiksikin syytä kysyä, kuka on tämä johtaja. Millä perusteella olisi uskottava juuri häntä? Jos joku väittää olevansa Kristus, hän joko on tai sitten ei. Mutta jos on kaksi kristustarjokasta, ei logiikka ole sitä, että jos toinen on väärä, toinen on oikea. Nykyään tarjotaan monia ainoita oikeita kristuksia ja jumalia. Siinä suhteessa ei voi jäädä puolueettomaksi. Valinta on tehtävä. Tällöin oikea valintaperusta on siinä, mitä nämä ovat opettaneet. Monissa uususkonnoissa on nähtävissä toisaalta muutoksia keskeisissä opin kohdissa toisaalta ennustusten paikkansa pitämättömyyttä. Jos johtaja väittää tietävänsä jotakin, mitä ei sitten tiedäkään, hän ei kyllä ansaitse luottamusta muussakaan asiassa.
Johtajakysymykseen liittyy toinen tärkeä kysymys. Onko liikkeessä useamman tason opetusta? Kerrotaanko ulkopuolisille eri asioita kuin liikkeen sisällä? Jos, niin miksi? Miksi salaillaan, ja kerrotaan puolitotuuksia? Kuka siitä hyötyy? Mikä merkitys totuudella on yleensä liikkeessä? Pyhittääkö tarkoitus keinot?
Kolmas tärkeä kysymysalue on liikkeen historia. Miten liike on saanut alkunsa? Mistä taustoista se on noussut? Millaisia luurankoja sen kaapeissa on? Miten suhtaudutaan toteutumattomiin ennustuksiin? Näistä ei valitettavasti aina kerrota edes aktiiveille jäsenille saati sitten jäsenehdokkaille.
Neljäs tärkeä kysymys on, mitä jäseneltä odotetaan. Mitä hänen pitää tehdä kuuluakseen joukkoon? Kuinka hänen pitää suhtautua ulkopuolisiin, vaikkapa omiin sukulaisiinsa? Onko pelastus esim. sitä, että pääsee eroon pahan vallassa olevista sukulaisistaan? Onko siirryttävä asumaan yhteisön tiloihin tai onko elämä muutoin rajoitettu esim. työelämän ohessa lähetystyöhön ja kokouksissa käymiseen? Onko vapaa-aikaa tai mahdollisuutta virkistymiseen?
Kaikkia edellä mainittuja asioita perustellaan tarvittaessa tietenkin teologialla, mutta tärkeä kysymys on, mihin teologialla pyritään. Onko teologia ja Raamattu, ja jopa Jumalakin alistettu liikkeen johdolle vai onko niillä jotakin omaa sanottavaa?
Mitä sillä tarkoitetaan? Se toimii jollakin tavalla amerikkalaisen sanan "cult" käännösvastineena. Tuo englannin sanahan on yksi vaikeita suomennettavia. Lähin suoranainen vastine "kultti" on jo varattu muuhun tarkoitukseen, eikä sitä näin ollen voi käyttää. Toinen sana, "lahko" taas sisältää niin paljon kielteisiä mielikuvia, että se soveltuu kyllä lahkojen vastaiseen propagandaan, mutta herättää puheena olevien lahkojen piirissä vain vastustusta keskusteluyritystä kohtaan. Niinpä - jos yleensä pyritään keskusteluun - on käytettävä sanaa, joka ei itsessään torju toista osapuolta.
Miksi nimitän ongelmaa teologiseksi, vaikka yhtä hyvin voitaisiin puhua kielellisestä ongelmasta? Ongelma ei kuitenkaan ole vaín teologinen, vaan eettinen, moraalinen ja ennenkaikkea hengellinen. Syy on yksinkertaisesti se, että Raamatussa varoitetaan lahkoista. Näin ollen sanan "lahko" käyttö vie ajatukset uskonnolliselle ja lisäksi vielä kielteiselle alueelle - alueelle, jolla keskustelu ei toimi. Siellä on vain oikea ja väärä - valhe ja totuus. Ja tietenkin toiset ovat väärässä ja valehtelevat.
Moniin sanoihin on uskonnoissa ladattu voimakkaita tunteita, jotka lukitsevat niiden käyttäjät määrättyihin ajatusmalleihin. Tämähän on yksi henkisen kontrollin ja henkisen väkivallan tunnusmerkkejä. Siksi tavallisetkin sanat saattavat sisältää voimakkaita teologisia merkityksiä. Eikä kysymys ole pelkästään niistä ihmisistä, jotka ovat jonkin uskonnon kannattajia. Sanojen merkitykset ja tunnesisällöt seuraavat myös ihmistä, joka on eronnut kyseisestä liikkeestä, ellei hän ole tietoisesti selvittänyt asiaa mielessään.
Ihmisille sanotaan miten he saavat ajatella, ja miten he eivät saa ajatella, miten heidän tulee uskoa, ja miten he eivät missään tapauksessa saa uskoa. Tosiasiallisesti ihmisten valinnanvapaus kielletään. Siten yritetään pakottaa ihmiset samaan muottiin, unohdetaan se että ihmiset ovat ainutlaatuisia persoonallisuuksia, yksilöitä. Samalla osoitetaan avointa halveksuntaa valinnavapaudelle, ja pilkataan oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Tällaiset julistajat ovat kauniista puheistaan huolimatta, suvaitsemattomia, ahdasmielisiä, rasistisia, tuomitsevia. Heille erilaisuus on uhka, ei rikkaus. Kirkon jäseniä ei hallita rakkaudella, vaan väkivallan uhkailulla ja pelolla. Henkinen väkivalta on myös väkivaltaa.
Ristiriita korostuu erityisesti silloin jos puhutaan armollisuudesta, laupeudesta ja rakkaudesta, kun kuitenkin käytännössä osoitetaan ääretöntä julmuutta. Tosiasiassa tällaiset julistajat ovat julistamansa evankeliumin täydellinen vastakohta. Heidän omat tekonsa osoittavat että he valehtelevat sanoissaan. Se mitä he tuomitsevat, juuri sitä he itse tekevät, ja pahempaakin. Tällaisten julistajien Jumala ei näyttäydy Rakkauden Jumalana, vaan vihan jumalana, ja heidän uskontonsa on vihan täyttämää. Heidän kaikista sanomisistaan huokuu vihamielisyys ja pahantahtoisuus, Tällainen uskonnollisuus on rikollista!
Teologian merkitys
Varsinainen ajatukseni tämän aiheen takana on kuitenkin väite, että teologiaa käytetään uususkonnoissa estämässä tärkeiden kysymysten pohtimista. Tärkeistä kysymyksistä vaietaan. Kysymyksiin ei vastata, vaan ne torjutaan, ja uskotaan että ikään niinkuin niitä ei olisikaan. Tämä on "roskien lakaisemista maton alle". Eivät kysymykset lakkaa olemasta vaikka ne kiellettäisiinkin. Kuvitelma siitä että kysymykset lakkaisivat olemasta, tai löytäisivät vastauksensa siten että ne torjutaan, on itsepetosta ja epärehellisyyttä. Tosiasiatkaan eivät lakkaa olemasta, tai ala olemaan tosiasioita siitä riippuen uskottiin niihin tai ei.
Uususkontojen tarkoitus on saada kannattajia ja pitää heidät liikkeelle uskollisina. Merkitystä ei ole sillä ovatko jäsenet todellisessa uskossa, vaan sillä että he pysyvät kirkon jäseninä, vaikka eivät sen oppeihin uskoisikaan. Uusia jäseniä ei hankita Kristukselle, vaan kirkolle. Tämän ajatuksen mukaan kirkko on tärkein, suuresti Jeesustakin tärkeämpi. Totuus uhrataan, Jeesus ristiinnaulitaan kirkon edun nimissä. Kaikki keinot ovat sallittuja, valehtelu, harhaanjohtaminen, pettäminen, väkivalta, uhkailu, kiristys kunhan se palvelee kirkon etua. Siksi monen uususkonnon jäsenten tärkeä tehtävä on "lähetystyö". Tällainen lähetystyö tehdään ainoastaan kirkon hyväksi, ei sielujen pelastumiseksi. "Lähetystyö" tarkoittaa tässä tapauksessa aivopesua.
"Jokainen jäsen on lähetystyöntekijä." Tällaisella ajattelulla on liikkeen kannalta kaksi puolta. Toisaalta jäsenet saadaan liikkeen kannalta hyödylliseen toimintaan, toisaalta jäsenet itse vahvistavat kuulumisentunnettaan uskontoaan kohtaan. Kun lähetystyö sujuu hyvin, se vahvistaa uskoa - uskotaan että Jumala siunaa meidän työtämme, -olkoonpa se kuinka epärehellistä tahansa -siis me olemme oikeassa. Kun taas työtä vastustetaan, se vahvistaa uskoa - Jumalan työtä vastustetaan (tai uskovia vainotaan), -siis me olemme oikeassa. Ja käydyissä keskusteluissa aina vastaväitteiden kumoaminen vahvistaa omaa sitoutumista liikkeen ajatusmalleihin. Kirkon julsitajien mielestä merkitystä ei ole sillä saako Jumala kunnian, vaan sillä että he saavat kaiken kunnian. "Olkoon vaikka Jumala väärässä, tärkeintä on että me olemme oikeassa. (Oikeassa olemisen pakkomielle) He eivät julista Kristusta, vaan itseään. Heille nöyryys on täysin tuntematon käsite.
Lähetystyön keskeinen menetelmä on julistus tai saarnaaminen. Vuorovaikutusta ei tapahdu. Joskus myös kokeillaan keskustelua, mutta se on aika yksipuolista, "molemminpuolista monologia" - keskustelukumppanit puhuvat toistensa ohi. "Kaksi puhuu, mutta kumpikaan ei kuuntele". Mitä hyötyä on ylipäätään puhua mitään, jos kukaan ei kuuntele ketään?
Tai sitten keskustelun tarkoituksena on vain ohjata toisen ajatuksia haluttuun suuntaan. Käytetään johdattelua, kehäpäätelmiä, aasinsiltoja, olkiukkoja, manipulointia. Lahjotaan, ehdollistetaan; luvataan korkea asema, menestystä, paljon ystäviä ja suosiota. Tällaisessa julistustyössä käytetään apuna myös psykologiaa. Annetaan lupauksia, joita ei edes aiota pitää.
Mihin tällä keskustelulla tai julistuksella pyritään? Voittamaan tuo toinen meidän uskontomme kannattajaksi. Pyritään siis siihen, että tuo toinen sitoutuu meidän liikkeeseemme. Tällainen sitoutuminen ei ole teologinen vaan sosiologinen kysymys. Niinpä keskustelu Raamatusta tai teologisista kysymyksistä palvelee tässä yhteydessä vain sitä, että esitellään toiselle meidän oppejamme. Käännytystyössä etsitään toista kiinnostava teologinen kysymys ja osoitetaan, että juuri meillä on siihen oikea vastaus. Siksi mielellään liitytään ajankohtaisiin aiheisiin tai käytetään hyväksi havaittuja psykologisia menetelmiä. Kun nykyään on paljon eri syistä ahdistuneita ihmisiä, tämä tarjoaa hyvän liittymäkohdan uskonnolliselle tai epämääräiselle terapeuttiselle tarjonnalle.
Kun sitten joku on liittynyt uuteen uskontoon, häntä pidetään työllistettynä joko uusien jäsenien voittamistyössä tai pyhien kirjoitusten tutkimisessa. On sanottu, että uususkonnoissa on aina jotakin tekemistä. Tässä toiminnassa teologialla on tärkeä osa.
Monessa uususkonnossa oppi muuttuu tai kehittyy jatkuvasti. Sen takia jokaisen jäsenen on jatkuvasti seurattava yhteisön kirjallisuutta ja käytävä kokouksissa. Johtajat kyllä pitävät huolta, että kirjallisuutta on saatavilla riittävästi. Kun lisäksi muuhun, varsinkin liikkeen vastustajien kirjallisuuteen suhtaudutaan torjuvasti, erityisesti uusien jäsenten on perehdyttävä valtavaan määrään oikeaa tietoa. Tämä tieto on vain omaksuttava. Siitä ei edes keskustella - eikä sitä saa arvostella. On vain yksi totuus, yksi oikea teologia. Siitä huolimatta vaikka mitkään tosiasiat eivä tukisi sitä. Tätä ei kuitenkaan kukaan psyykkisesti kestä. Mielenterveys, tai rehellisyys, -jompi kumpi pettää.
Kun liikkeen kannattaja joutuu keskusteluun ulkopuolisen kanssa jostakin teologisesta kysymyksestä, hänen on tiedettävä, mikä on liikkeen virallinen kanta. Hän ei saa itse pohtia kysymystä. Tarvittaessa hän ottaa asiasta selvän ja palaa kysymykseen seuraavalla keskustelukerralla. Seuraavalla kerralla hän sanoo että mitään virallista kantaa ei olekaan olemassa, tai sitten se "muuttuu aina sen mukaan mistä sattuu tuulemaan".
Jos liikkeeseen kuulumaton tai sen ajatusmaailmalle vieras teologi alkaa keskustella jäsenen kanssa, hän tietenkin lähtee keskustelussaan liikkeelle omista teologisista lähtökohdistaan. Meille ihmisille on tyypillistä ajatella, että kaikki muut ajattelevat ainakin pääpiirteissään samalla tavalla kuin me itse. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti pidä paikkaansa. Eri uususkonnoilla on omat teologiset lähtökohtansa, jotka on syytä tuntea, jos ylipäänsä haluaa tutustua niiden oppirakennelmiin.
Tyypillistä uususkontojen teologialle on, että johtajat määräävät, mikä on tärkeä teologinen kysymys ja mikä ei. "Profeetta kertoo meille, mitä meidän on tarpeen tietää." Liikkeelle on edullisempaa panna jäsenet tutkimaan vaikkapa maailmanloppua sen sijaan että he tutkisivat johtajien väitteiden todenmukaisuutta tai liikkeen historiaa. Jos liikkeen historiaa kuitenkin tutkitaan, se tapahtuu liikkeen omilla ehdoilla. Vanha, liikaa paljastava oma kirjallisuus korjataan ja sensuroidaan tarvittaessa.
Erityisen vaarallista jäsenille on tutustua liikkeestä eronneiden kirjallisuuteen. Tällainen on liikkeen mielestä luopiokirjallisuutta ja laadittu vain harhaanjohtamistarkoituksessa. Kun näiden luopioiden esittämiä asioita ei pystytä kumoamaan, jäsenille kerrotaan, kuinka huonoja ihmisiä niiden esittäjät ovat - heitä voidaan jopa pitää rikollisina vain sillä perusteella että ovat eronneet. Tämä vain siksi että he eivät voi kumota, eikä todistaa vääriksi luopioden esittämia asioita. Kun kirkon jäseniltä loppuvat keinot, kun he joutuvat "selkä seinää vasten" ja silmäkkäin kiistämättömien tosiasioiden kanssa, he turvautuvat, -viimeisenä keinonaan "haistatteluun", leimaamiseen, henkilökohtaisuuksiin. Kuitenkaan tosiasiat eivät lakkaa olemasta tosiasioita, vaikka niiden esittäjää pilkattaisiinkin.
Luopioihin ja heidän opetuksiinsa suhtautumisessa vedotaan Raamattuun, mikä tekee asiasta taas teologisen - sosiologisen tai sosiaalipsykologisen sijaan.
Mitä tiiviimmässä yhteisössä on ollut, sitä suurempia vaikeuksia on yhteisöstä eronneella sopeutua normaaliin elämään. Kysymys ei ole pelkästään arkipäivän asioista tai selvistä oppikysymyksistä, vaan ajatustottumuksista. Kun uskonnollisessa liikkeessä on omaksuttu tietty ajatustapa vaikkapa suhteessa Raamattuun, entinen jäsen kantaa sitä mukanaan ja tulkitsee edelleen Raamattua oppimansa mallin mukaan lainkaan kyselemättä onko tuo malli enää ajankohtainen. Näin hänen on vaikea irrottautua henkisesti liikkeestä.
Omaksuttujen ajatustottumusten takia teologinen keskustelu liikkeestä eronneen kanssa on syytä käydä hitaasti ja perusteita pohdiskellen. Joskus on syytä määritellä keskeiset sanat ennen kuin niitä käyttää. Mitä tarkoittaa "pelastus", "armo", "usko" jne. Uususkonnoissa niillä ei aina olekaan yleissuomen, vaan liikkeen määrittelemät merkitykset.
Joskus entisen jäsenen tekee mieli palata takaisin liikkeeseen, koska hän tuntee olevansa muukalainen liikkeen ulkopuolella. Monet entiset liikkeiden jäsenet jättäytyvät samalla kaiken uskonnollisen toiminnan ulkopuolelle. On ollut vaikea esim. palata takaisin kirkkoon, josta on aikoinaan lähtenyt, koska on kokenut sen maallistuneeksi. Taustalla saattaa olla todellinen omakohtainen kokemus tai sitten liikkeen opettama suhtautumistapa. Olennainen seikka tässä kuitenkin on omaksuttu teologinen lähestymistapa. Helposti odotetaan, että se liike, johon kuuluu olisi jollakin tavalla pyhä, puhdas ja ihmeellinen. Sellaista ei kuitenkaan ole. Sen on jo kirkkohistoria opettanut.
Tärkeät kysymykset
Mitkä sitten ovat tärkeät kysymykset? Koska uususkonnot perustuvat johtajan (tai johtoryhmän) opetuksiin, on ensiksikin syytä kysyä, kuka on tämä johtaja. Millä perusteella olisi uskottava juuri häntä? Jos joku väittää olevansa Kristus, hän joko on tai sitten ei. Mutta jos on kaksi kristustarjokasta, ei logiikka ole sitä, että jos toinen on väärä, toinen on oikea. Nykyään tarjotaan monia ainoita oikeita kristuksia ja jumalia. Siinä suhteessa ei voi jäädä puolueettomaksi. Valinta on tehtävä. Tällöin oikea valintaperusta on siinä, mitä nämä ovat opettaneet. Monissa uususkonnoissa on nähtävissä toisaalta muutoksia keskeisissä opin kohdissa toisaalta ennustusten paikkansa pitämättömyyttä. Jos johtaja väittää tietävänsä jotakin, mitä ei sitten tiedäkään, hän ei kyllä ansaitse luottamusta muussakaan asiassa.
Johtajakysymykseen liittyy toinen tärkeä kysymys. Onko liikkeessä useamman tason opetusta? Kerrotaanko ulkopuolisille eri asioita kuin liikkeen sisällä? Jos, niin miksi? Miksi salaillaan, ja kerrotaan puolitotuuksia? Kuka siitä hyötyy? Mikä merkitys totuudella on yleensä liikkeessä? Pyhittääkö tarkoitus keinot?
Kolmas tärkeä kysymysalue on liikkeen historia. Miten liike on saanut alkunsa? Mistä taustoista se on noussut? Millaisia luurankoja sen kaapeissa on? Miten suhtaudutaan toteutumattomiin ennustuksiin? Näistä ei valitettavasti aina kerrota edes aktiiveille jäsenille saati sitten jäsenehdokkaille.
Neljäs tärkeä kysymys on, mitä jäseneltä odotetaan. Mitä hänen pitää tehdä kuuluakseen joukkoon? Kuinka hänen pitää suhtautua ulkopuolisiin, vaikkapa omiin sukulaisiinsa? Onko pelastus esim. sitä, että pääsee eroon pahan vallassa olevista sukulaisistaan? Onko siirryttävä asumaan yhteisön tiloihin tai onko elämä muutoin rajoitettu esim. työelämän ohessa lähetystyöhön ja kokouksissa käymiseen? Onko vapaa-aikaa tai mahdollisuutta virkistymiseen?
Kaikkia edellä mainittuja asioita perustellaan tarvittaessa tietenkin teologialla, mutta tärkeä kysymys on, mihin teologialla pyritään. Onko teologia ja Raamattu, ja jopa Jumalakin alistettu liikkeen johdolle vai onko niillä jotakin omaa sanottavaa?
Vastaukset 11
Vanhimmat
tulla postitettuu väärälle sivulle ... ei täällä oo uus uskonnollisisa... nii jaa paitsi noi antit. Odotan innolla antien vastauksia.
uususkonto.
on se hyvä jos ovat tyytyväisiä johonkin; kumma ettei se riitä, vaan tarvii täällä olla morkkaamassa toisten uskoa.
...on uususkonto. vuodesta 1840 esiintyvä uskonto.
145 vuotta.
kristinusko on paljon vanhempi uskonto; koko nykyinen ajanlasku on sen kanssa yhtäpitävä.
2005 vuotta (kristinusko)
-145 vuotta (mormonismi)=>uususkonto
Kun on lapsesta asti kasvatettu tietyn uususkonnon ajatelumalliin, on irtautuminen todella haastavaa sekä älyllisesti että tunnetasolla. Moni ei siihen pysty, vaan jää passiiviseksi jäseneksi, koska pelkää oman ajattelun seurauksia.
Mormonit eivät julkisuudessa pelottele kirkosta eroamista suunnittelevia, mutta sisällä kirkossa ei epävarmaa jäsentä säästetä. Kun ihmiset harvemmin menettävät uskonsa Jumalaan, on kadotuksella hyvä vihjailevasti pelotella.
Niinpä useimmiten mormoni yrittää jaksaa uskoa ja suorittaa uskomistaan kymmenyksin, paastouhrein, viisauden sanalla ja lukuisilla kirkon työvelvotteilla. Yritetään kestää loppuun asti.
Itselle ja muille joudutaan vakuuttelemaan omaa onnellisuutta ja uskoa. Paras todistus omasta uskosta olisi runsas käännynnäisten joukko ja se, ettei kirkosta eroaisi jäseniä.
Kun käännynnäisiä ei Suomessa tule ja jäseniä eroaa tai jää epäaktiivisiksi, tämä on uhka mormoni-identiteetille ja sitä kautta jäsenen persoonallisuudelle.
Masennusta ja minuuden hajoamisen pelkoa joudutaan torjumaan yhä voimakkaammin defenssein.
Monet uususkontojen jäsenet ovat uskonnon uhreja jo jäseninä ollessaan. Pahemmaksi entisestään tilanne monen kohdalla muuttuu, jos itsenäinen ajattelu alkaa.
"Pahemmaksi entisestään tilanne monen kohdalla muuttuu, jos itsenäinen ajattelu alkaa"
Täydellisen konkurssin ja romuttumisen jälkeen voi Uusi Elämä alkaa Kristuksessa. Kun uskonnollisuus romuttuu, tilalle voi syntyä todellinen usko. Murtumisen ja kuoleman kautta syntyy Uusi Luomus. Kun kaikki romuttuu, mitä jää jäljelle? Jeesus, ja vain yksin Jeesus. Vaikka menetin kaiken, sain Jeesuksessa KAIKEN, sillä Hän on minulle enemmän kuin kaikki.
Olen itse kokenut sen. Olen menettänyt uskonnollisuuteni, löytääkseni Jeesuksen.
Ja minä kuolin. Vaikka se teki kipeää, ja sisälsi paljon tuskaa, se on parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut, ja olen siitä sanomattoman kiitollinen! :)
Voimia, iloa ja rauhaa sinulle toivon.
Viisaasti kirjoitat.
Itselläni meni vuosia, vuosikausia, ennen kuin heräsin hengellisesti mormonismin jäljiltä. Ollessani mormoni tajusi vain sen, että tämä on väärin, mutta olin niin pettynyt kaikkeen uskontoon viittaavaankin, että mikään ei läpäissyt muuriani. Lisäksi minulle oli opetettu asiat Jumalasta ja Jeesuksesta niin, että en ymmärtänyt voivani turvautua Jumalaan enää "hylättyäni oikean kirkon". Näin se menee, uskomatonta jälkeen päin ajatellen.
Sain armon käydä elämän koulua ja kohtasin sopivasti vastoinkäymisiä, sopivasti rakastavia uskovia ihmisiä, sopivasti syytä kiittää ja rukoilla. Vähitellen aloin taas lukea Raamattua, nyt uusin silmin. Jumala rakensi minut uudelleen pala palalta, minulla oli mormonismin jäljiltä särjetty sydän ja murtunut mieli ja minä isosin ja janosin vanhurskautta kaiken sen jälkeen.
Ei Jumala meitä hylkää eikä heitä, niin syvällä ei kulje kukaan ettei Kristus ylettyisi kumartumaan alas häntä kohti. Niin kävi minullekin, vaikka tuskin jaksoin omaa kättäni Häntä kohti vastaan nostaa. Hän poimi minut. Olen Hänen omansa ja turvassa.
itken ilosta. Kirjoitit niin koskettavasti. Olen sanomattoman onnellinen puolestasi.
"Niin alhaalla kukaan ei kulje, ettei siellä Jeesus ois".
Jeesus etsii juuri kaikkein särkyneimpiä. Hänen Rakkautensa on parantavaa, voit levätä turvallisissa ja vahvoissa käsissä, joista et koskaan putoa.
Haluan nyt ilahduttaa sinua.
Runoni sinulle kertoo uskoontulostani:
En pysty sitä kuvaamaan kuin runokielellä. Silti tämä runokaan ei tee oikeutta Kristukselle. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan Hänen Ihmeellistä Rakkauttaan.
--------------------------------
Hänen kasvonsa nään
Näen haavat käsissäään
Hän sulkee minut syliinsä turvaan hellään.
Kuulen äänen lempeän, kasvoillaan niin rakkailla kyyneleet nään.
"Sua kuollakseni Rakastin, ja vielä enemmän, että saisit ELÄMÄN"
Tunnen Rakkauden.
Itken, kuin lohdutonna ilosta vavisten
pakahdun.
Kovuus murtuu kyyneliin
Rakkauden voima on ihmeellinen.
Sulan, kuolen
antaudun.
Autuaana, lapsen lailla..Häneen luotan, turvaan..
Hänen käsiinsä iäks jään.
Missä oli ylpeys, sinne nöyryys,
Missä häpeä, sinne arvokkuus
Missä kärsimys, sinne autuus,
Missä syyllisyys, sinne anteeksianto
Missä katkeruus, sinne ARMO
Missä kylmyys, sinne Rakkaus
Missä kuolema, sinne ELÄMÄ.
Missä rangaistus, sinne armahdus.
Kaikki muuttui.
Kiitos Jeesukselle
ja
Ihania Siunauksia sinulle
Olet oikealla tiellä
Jeesus-tiellä
Runo virtaa kauniisti, kiitos siitä.
Se on ilolaulu, tuli kevyt ja kiitollinen olo koko elämästä ja myös sinusta, kun annoit tällaisen lahjan.
Jumala pitää meistä huolen, sillä Hän on Rakkaus.
Siunattua elämää sinulle Hänessä.
Tärkeät kysymykset
Mitkä sitten ovat tärkeät kysymykset? Jaa a siinäpa vasta kysymys. Katso antien antia.
Koska uususkonnot perustuvat johtajan (tai johtoryhmän) opetuksiin, on ensiksikin syytä kysyä, kuka on tämä johtaja. Ryhmä varoo visusti ettei ryhmän salaista johtajaa (johtajistoa)tunnettaisi, jotta häntä ei pystyttäisi tuomitsemaan oikeudessa panettelusta ja muusta häiriöstä.
Millä perusteella olisi uskottava juuri häntä? Häntä on uskottava koska hän on saanut tietonsa mormonismin vihaajilta ja orjien pitäjiltä ja rotusorron harjoittajilta. Ihmisiltä jotka kateuden tai uudesta tuntemansa pelon vuoksi ovat uskotelleet itselleen aivan kummia asioita ja alkaneet yllyttää toisiaan päättömillä jutuillaan vihaan mormoneja vastaan, saadakseen itse näistä hyötyä, anastaakseen esimerkiksi heidän talonsa, maansa ja kaiken mitä he omistivat, mieluiten ilman maksua. Mitä väärämielinen ei tekisikään saadakseen lisää maallista omaisuutta, vääristeltyjen juttujen kirjoitteleminen on vain pientä siihen nähdenmitä ihmiset voivat tehdä. Sanottakoon tämä antien puolustukseksi.
Jos joku väittää olevansa Kristus, hän joko on tai sitten ei. Mutta jos on kaksi kristustarjokasta, ei logiikka ole sitä, että jos toinen on väärä, toinen on oikea. Nykyään tarjotaan monia ainoita oikeita kristuksia ja jumalia. Siinä suhteessa ei voi jäädä puolueettomaksi. Valinta on tehtävä. Tällöin oikea valintaperusta on siinä, mitä nämä ovat opettaneet. Monissa uususkonnoissa on nähtävissä toisaalta muutoksia keskeisissä opin kohdissa toisaalta ennustusten paikkansa pitämättömyyttä. Jos johtaja väittää tietävänsä jotakin, mitä ei sitten tiedäkään, hän ei kyllä ansaitse luottamusta muussakaan asiassa. Miksi anteilla on kaksi kristusta?? Anteilla on siis kaksi Kristusta ja paljon tietoa joka ei pidä paikkaansa, silti he kumartavat johtajiansa. Eivät kai vielä ole havainneet juttujensa valheellisuutta.
Johtajakysymykseen liittyy toinen tärkeä kysymys. Onko liikkeessä useamman tason opetusta? Ei taida olla on vaan noita antien valheita ja painotuksia väärissä kohdissa ja rivien välistä lukemista, mikä muuten on yksi antioen tärkeimmistä asioista oppia; lukea rivien välistä ja kääntää toisten sanontoja ja ottaa sopiva kohta ulos asiayhteydestään. Korkeamman tason ajattelu puuttu kokonaan.
Kerrotaanko ulkopuolisille eri asioita kuin liikkeen sisällä? Ei kaikille toitotetaan tuutin täydeltä antien valetotuuksia.
Jos, niin miksi? Miksi salaillaan, ja kerrotaan puolitotuuksia? Jotta asia menisi eteenpäin ja päämäärä saavutettaisiin= mormonismi hävitettäisiin.
Kuka siitä hyötyy? Antit ja heidän mukaansa koko maailma, elä unhota paholaista.
Mikä merkitys totuudella on yleensä liikkeessä? Näyttää olevan hyvin pieni. Antit pitävät valheistaan.
Pyhittääkö tarkoitus keinot? Ainakin antien mielestä.
Kolmas tärkeä kysymysalue on liikkeen historia. Miten liike on saanut alkunsa? Se on saanut alkunsa kuten jo edellä mainitsin ihmisten kateudesta, vihasta, väärinymmärryksistä ja epäluuloisuudesta tuntematonta kohtaa.
Mistä taustoista se on noussut? Se on noussut laiskuuden ja roskajoukkojen taustasta.
Millaisia luurankoja sen kaapeissa on? Tutisevia... pelkäävät tulevansa esiin vedetyksi.
Miten suhtaudutaan toteutumattomiin ennustuksiin? Näitä ei taida pahemmin olla anteilla heillä kun on liian kiire pistää luiskkansa toisten asioihin. Eivätkä muutenkaan paljoa ennustele, tai puhu tulevasta, ei kai heitä tuleva kiinnostakkaan, taitaa pelottaa.
Näistä ei valitettavasti aina kerrota edes aktiiveille jäsenille saati sitten jäsenehdokkaille.Tässä kohdin voi vaan sanoa anteista etteivät voikkaan kertoa kun uskovat ilmoituksen loppuneen ja pelkäävät tulevaa tietäessään sisimmässään tekevänsä väärin.
Neljäs tärkeä kysymys on, mitä jäseneltä odotetaan. Mitä hänen pitää tehdä kuuluakseen joukkoon? Vihata, alentaa, haukkua, mollata, olla ilkeä ja koettaa hävittää mormonismi taitonsa mukaan ja kiihoittaan kaikkia mormoneja vastaan. On myös opittava kaikki "totuudet" ja kääntämään mormonien sanoja ja etsimään heidän sanoistaan mahdollisia sanontoja jotka voisivat vahingoittaa mormoneja.
Kuinka hänen pitää suhtautua ulkopuolisiin, vaikkapa omiin sukulaisiinsa? Jos ne on mormoneja niin pitää vihata niitä, muuten antaa niille "oikeaa tietoa" ja varmistaa etteivät vaan erehdy valitsemaan anti mormonin mielestä väärin.
Onko pelastus esim. sitä, että pääsee eroon pahan vallassa olevista sukulaisistaan? Varmaan on Antien mielestä.
Onko siirryttävä asumaan yhteisön tiloihin tai onko elämä muutoin rajoitettu esim. työelämän ohessa lähetystyöhön ja kokouksissa käymiseen? Antien on ainakin niiden aktiivisten pakko levittää "totuuta" muuten ei oo hyvä anti. Asua saa missä haluaa, mieluiten avoliitossa ja kahdessa paikassa samaan aikaan.
Onko vapaa-aikaa tai mahdollisuutta virkistymiseen? Ei näy olevan kun yhtämittaa täällä ovat.
Kaikkia edellä mainittuja asioita perustellaan tarvittaessa tietenkin teologialla, mutta tärkeä kysymys on, mihin teologialla pyritään. Onko teologia ja Raamattu, ja jopa Jumalakin alistettu liikkeen johdolle vai onko niillä jotakin omaa sanottavaa? Kyllä se siltä todella näyttää ainakin miten antit lukevat ja lainailevat tekstejään.
Näin siis antimormonismi liike!
Mormoneilla on antimormonistinen johto, jonka tarkoitus on tuhota mormonismi?
Tarkoitatko että mormonismin viholliset eivät ole sen ulkopuoelle, vaan sisäpuolella?
Tarkoitat että mormonit ovat anteja?
Olen pitkälti samaa mieltä..