Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta teki päätöksen, jonka mukaan työosuuskunnassakin tehty työ katsotaan yrittäjätyöksi, joka ei ole työsuhteista työtä eikä siksi kertyä työssäoloehtoa.
Päätöksen perusteella jo maksettu työttömyyskorvaus kerätään työttömältä freelancerilta pois.
Päätös on myös kohtuuton, sillä monet työttömyyskassat ovat mainostaneet jäsenilleen työosuuskuntaa keinona säilyttää oikeus työttömyysturvaan.
Se merkitsisi jälleen dramaattista heikennystä freelancereiden ja itsensä työllistävien asemaan.
Miksi aloittelevaa yksinyrittäjää tai pienille tuloille jäävää itsensä työllistäjää rankaistaan pudottamalla hänet sosiaaliturvan ulkopuolelle?
Hallituksen työelämäkäsitys vetää sanattomaksi.
Vaikka työelämässä olevista suurin osa tekee edelleen töitä perinteisillä sopimuksilla, jatkossa yhä harvemmalle työelämä näyttäytyy pitkinä vakinaisina työsuhteina.
Työelämä muuttuu, mutta Suomen hallitus näyttää tekevän kaikkensa, että suomalainen työntekijä ja työnantaja joutuisi muutoksessa altavastaajaksi.
Onko ihme ettei työtön uskalla tehdä mitään koska joutuu maksamaan takaisin jopa kymmeniä tuhansia saamiaan tukia?!
TYÖOSUUSKUNTATYÖ KIELLETTIIN!
21
290
Vastaukset
- ihmesuominousuun
Ihan asiaa, ja tylyä totuutta varmasti .. mietin vaan, miten voidaan jopa kymmeniä tuhansia periä takaisin?
- luulenpa
Vaikea tietää tapauksen taustoja. Jos henkilö perustaa osuuskunnan, niin kai hän on yrittäjä. Mutta jos osuuskunta palkkaa työntekijän, niin sitten kai ongelmia ei pitäisi tulla.
- ongelmallinen_on
Harva osuuskunta palkkaa ketään. Osuuskuntatoiminta kun tarkoittaa tasavertaisuutta. Olet osuuskunnassa mukana tasavertaisena osakkaana. Siispä työllistät itsesi - vaikka koko osuuskunta tuottaisikin vain yhdelle ihmiselle riittävän palkan..
- heovatrottia
Tuohan on sosialistien aikaansaamaa jossa varmaan vasemmisto ja vihreät ovat takana. Kyse on juuri SDP politiikan suuntauksista. Hehän ovat ajaneet näitä asioita vuosikymmenet. Myös päätösten takana on näitä sosialistidemareita, jotka haluaisivat kutsua itseään vaan demareiksi, kun se sosialistinen puoli on vähän ikävän kuuloista.
Kyllä nuo tahot ovat heikentäneet ja heikentävät yhä suomalaisten elämää kaikilla alueilla.Ai demarit, vassarit ja vihreät ovat vaatimassa tiukennuksia työttömyysturvaan? Eiköhän se kuulemma ole enemmän Kokoomuksen ja Kepun heiniä.
- 167-176
Näyttää siltä että kaikki sellainen joka on työttömälle hyödyllistä kielletään tai lakkutetaan. Tuo jos mikä on vastoin kansalaisen vastaista toimintaa.
Tämä on nähty ja muistiin merkitty SOS-j(h)allitus!!
"Onko ihme ettei työtön uskalla tehdä mitään koska joutuu maksamaan takaisin jopa kymmeniä tuhansia saamiaan tukia?"
Toiminta on äärimmäisen typerää ja turhaa. Jos tulee takaisinperintöjä kymmeniä tuhansia niin eivät saa kyllä mitään perittyä sillä töihin ei kannata sen jälkeen mennä. Moni syrjäytyy, tai tässä tapauksessa syrjäytetään tahallisesti, ja jää loppu iäkseen alennetulle toimeentulotuelle.
Koko mielivaltainen karenssijäsjestelmä tuottaa vakavaa haittaa ja ihmisille koska ei uskalla kokeilla rajojaan ja uusia kuvioita koska epäonnistumisesta rangaistaan välittömästi kenttä oikeuden tapaisella rangaistuksella joka pannaan täytäntöön ennen lain voimaista päätöstä. Tuo ei sovi EIS:n vaatimaan syyttömyysolettamaan eikä länsimaiseen oikeuskäsitykseen.
Noita ihmisvastaisia toimia perustellaan rahan puutteella mutta työttömien kyykkyttämiseen riittä kyllä aina rahaa. - Korruptiotoimii
kokoomus kepu sdp vihreät suojelee töissä olevien ja ek mtk, sak, eturyhmien asemia, ja esim. tulon siirtoja rikkaille, asumisella keinottelua, jne...siis korruptiota,
- ei ne isot puolueet aja ollenkaan työttömien asiaa !!! työttömät saa tuhoutua leipäjonoihin vapaasti...
- samaan aikaan rikkaat ei maksa enää veroja, ne on tehneet itselleen veroparatiisin vakuutusyhtiöiden kautta !!!! ( mot ohjelma aiheesta, katso..). - Itse666
Olen tullut siihen tulokseen, että Suomessa ei kannata yrittää eikä tehdä yhtään mitään. Korvauslaitoksillakin kannattaa olla todella varovainen, virkailijat on koulutettu Stasin toimesta kuulustelemaan pienimmätkin vihjeet yritteliäisyyteen ja sitten menevät korvaukset. Aina kannattaa aloittaa, en ole tehnyt mitään muuta kuin mitä TE-keskus velvoittaa työnhaun ylläpitämiseen ja KELA korvauksien maksamiseen. Kerran olin hölmö ja myönsin suorittavani iltakursseja, meni 3 tonnia. Nyt harkitsen jokaisen sanani ja näillä on pärjätty pari vuotta ja varmaan seuraavat 20 vuotta.
- irtisanoutukaa_kaikesta
Kaikki eivät osaa pitää kieltään kurissa. Järjestelmä ei täten ole oikeudenmukainen. Se pitää purkaa.
- 167-176
Tuolla hyvä juttu aiheesta ja kopio päätöksestäkin. Kaikenlaista potaskaa ne veronmaksajien maksmana työaikana kirjoittavatkin. Kolminkertainen HYI-huuto loisiville virkanilkeille: HYI HYI ja HYI!!
http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/06/20/salaperainen-konklaavi/ - OikeaPäätös
Asia on täysin selvä. Ei osuuskunnan kautta laskuttavilla ole työnjohtoa, eikä työn valvontaa. Kyse on yrittäjyydestä, kun tekee yksin.
Hyvä, että yrittäjävastuuta ja maksuja kiertävät lusmut laitetaan kuriin.- ongelmat_on
Ongelma on se, että osuuskunta on perustettu, koska työtä ei ole tarpeeksi jotta voisi perustaa kunnollisen yrityksen. Toisaalta tehtäväkenttä on niin laaja, ettei yksi ihminen sitä pysty hanksaamaan. Siispä osuuskunta "pyörii" joka päivä, mutta työllistää yksittäistä työntekijää esim. 1-2 päivää kuukaudessa. Silläkö sitten pitäisi elää? Parhaimmillaan päästään parempaan, mutta näin lama aikana tämä on varsin totta osuuskunnista. Valtio ei vain halua elättää köyhiään vapaaehtoisesti!
- Tukihuijarit
Oikeiden yrittäjien pitää maksaa kaikki ja vastata joka asiasta, heillä ei ole mitään turvaa missään asiassa. Osuuskuntapellet polkevat hintoja ja yrittävät vielä pummata tukia, jotka oikeat yrittäjät maksavat verotuksen kautta.
Osuuskunnat on perustettu huijaamista varten. Kuka sitten maksaa sinun mt-työkyvyttömyyseläkkeet, jos ihmiset eivät työllisty, tee töitä ja maksa veroja?
- Pophpoh
Tukihuijarit kirjoitti:
Oikeiden yrittäjien pitää maksaa kaikki ja vastata joka asiasta, heillä ei ole mitään turvaa missään asiassa. Osuuskuntapellet polkevat hintoja ja yrittävät vielä pummata tukia, jotka oikeat yrittäjät maksavat verotuksen kautta.
Osuuskunnat on perustettu huijaamista varten.Osuuskunnassa ei voi polkea hintoja, koska osuuskunnassa olet tessin alaisena. Sinun siis pitää vähintään tienata tessin mukainen palkka. Tähän myös päivärahat tms. Yleensä osuuskuntaan tullaan kokeilemaan bisnes ideaa ja tehdään heti toiminimi kun voidaan. Tämän takia osuuskunnissa harvoin on kokopäiväisiä tekijöitä.
- pituustyötönAsiantuntija
- osuuskunta toimintaa ei siis kannata harjoittaa kun joutuu mielivallan uhriksi !
- ja on niitä osuuskuntia käytetty väärin, mm. kierretään työnantaja maksuja, veroja, yms. keinotellaan työttömyysturvaa, jne jne,. Siksi vakuutusyhtiöt ja ammattiyhdistys, yrittäjät, yms haluaa kaataa osuuskunnat ! Tai ainakin saada ne samaan orjuuteen ja sos turvan puutteeseen kuin yrittäjät. Keinottelu siis seis.
- joten ollaan me köyhät työttöminä, tai sitten yrittäjinä, välimuotoa ei ole.
- ainoa juttu joka edistyy suomessa on kuntoutus, te hallinnon terapiaan, mopa typpiä vaan kaikille. On tehty uusi halpa terveyskeskus järjestelmä mopa typ !!!
Aikuisten palkaton päivähoito päällä, ja nyt uutuutena uutisissa, . sos. mammat jopa leipäjonoihin ohjaamaan, siitä se suomi nousee hoivalla !
sos. alalle on koulutettu liikaa väkeä, joten hoiva töitä tarvitaan lisää....
- ja oikeaa hoivaa tarvii esim. monet mielenterveys kuntoutujat. Mutta kun nyt kaikki työttömät ei ole mielenterveys kuntoutujia, vaikka hallinto niin haluaisikin.
Massa-työttömyyttä ei voi muuttaa mielenterveys ongelmaksi ! HUOM HUOM ! - 18_tuntia_viikossa
Laki puhuu siitä, että työssäoloehto täyttyy, kun tekee työsuhteista työtä 18 tuntia kalenteriviikossa. Minusta hyvin yksiselitteistä. Onko niin, että työosuuskunnissa on voinut saada tähän asti työssäoloehdon kerrytettyä tekemällä vain muutaman päivän kuukaudessa töitä? Ketään loukkaamatta. Tämä on se homman pointti. Jos oikein ymmärsin niin työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta ja Ammattiliitto Erton työttömyyskassa ovat juuri tuosta työssäoloehdon ohittamisesta (ohituskaista) saaneet tarpeeksensa. Mitta täynnä. Koepallo on nyt heitetty. Muut kassat odottanevat tilanteen kehittymistä takavasemmalla. Työssäoloehdon määrittelee TE-viranomainen. Melko epämääräinen tilanne kaikkinensa.
Periaatteessa jos osuuskunnassa on yli 7 jäsentä (alle 15 % omistajuus yrityksestä per osakas) niin osakasta ei katsota yrittäjäksi kun hän hakee työttömyysetuutta.
Ilmeisesti juuri tuo 18h/vko työtä kiertäminen on se homman juju! Eikös vaan olekin !
Jotta tilanteeseen tulisi joku järki, niin asia olisi laitettava pikaisesti vireille Vakuutusoikeuteen.Onko joku vahinkoa kärsinyt jo ehtinyt tekemään valituksensa ensin Ertoon ja sitten Vakuutusoikeuteen ? Saataisiin Vakuutusoikeudelta prejudikaatti ennakopäätös/ratkaisu , joka sitten määrittelisi asian lopullisesti. Kannattaa muistaa , että Työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan päätös ei ole lopullinen. Asian ratkaisee viime kädessä siis Vakuutusoikeus.
Ei työosuuskuntatyötä ole kielletty. Työosuuskunnan osakkaat tunnustetaan yrittäjiksi. Siitä on nyt kysymys. - TyötönOnALamainen
Kun osuuskunnan toiminassa mukana oleva työtäön jotuu hallinto mielivallan kohteeksi, niin ei tässä todellisuudessa kannata alkaa osuuskuntaan jäseneksi.
Voi tulla karenssi ja voi työttömyysturva loppua !
- millä sitten elää ?- EnsVuonnakoSaa
Nimenomaan, juuri siksi se on käytännössä kiellettyä!
Ei kukaan järjissään oleva uskalla edes yrittää koska työkkärin ämmät katsovat heti 100% yrittäjäksi!
Mutta valoa on tunnelin päässä.
Linstömmi asetti juuri työryhmän kartoittamaan itsensä työllistäjien työttömyysturvajärjestelmää.
Selvitystyön pohjalta työttömyysturvajärjestelmään valmistellaan muutoksia, joilla
kannustetaan itsensä työllistämiseen pää- ja sivutoimisesti,
otetaan nykyistä paremmin huomioon erilaiset työnteon muodot sekä
mahdollistetaan joustavat siirtymät yrittäjyyden ja palkkatyön välillä.
Tavoitteena on esimerkiksi tehdä sivutoimisen yritystoiminnan aloittaminen työttömänä nykyistä sujuvammaksi.
Selvityksessä tarkastellaan muun muassa itsensä työllistäjien mahdollisuutta työttömyysturvaan sekä yrittäjänä ja palkansaajana tehdyn työn yhtäaikaista vakuuttamista työttömyyden varalle.
- KeplotelijatPilasi
Itse tehty ongelma.
Liian monet ihmiset yrittivät keplottelemalla osuuskuntien kautta saada työttömyys turvaa ja muita etuja.
Tämä keplottelu johti siihen, että se tie on nyt poikki !!
Jos rehellisin mielin olisi käytetty osuuskuntaa, niin ei olisi näitä harmeja !- Näin_on
jeps! elämäntapaintiaanit munasivat homman.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321