".......... Hyvin syvällä jokaisen ihmisen sisimässä asuu suuri iankaikkisuus, pieni ajaton enkeli, joka etsii elintilaa ja toimintamahdollisuuksia. Jokaisen ihmisen syvin tahto on tehdä hyvää, auttaa ja palvella lähimmäisiään - naapureitaan. Kohdata lähimmäiset sydämeltä sydämelle, jakaa ilot ja murheet ja toimia toistensa rohkaisijana ja kannustajana. Näin oli omassa lapsuudessani sodanjälkeisenä aikana. Aikana, jolloin oli puutetta miltei kaikesta ja me ihmisinä tarvitsimme toisiamme. Tarvitsimme naapureita ja yhteyksiä heidän kanssaan. Muistissani on lapsuudesta mm. ne hetket jolloin naapurin vanha emäntä käveleskeli meille kylään. Tämä vanha emäntä oli joutunut elämässään kantamaan monet surut ja murheet. Hänen miehensä oli kuollut ennen sotia sydänkohtaukseen, jonka jälkeen vastuu maalaistalon hoidosta oli langennut emännän harteille. Emäntä oli menettänyt poikiaan sotatantereilla ja monet kyynelvirrat olivat uurtaneet urat hänen kasvoihinsa, mutta oli myös niin, että "viisaus kaunistaa vanhuksen kasvot", niinkuin eräässä kirjassa asia ilmaistiin.
Eräänä elokuisena sunnuntai-iltana naapurin emäntä tuli jälleen kylään. Muistan, kuinka yhdessä istuttiin kahvipöydässä ja kuuntelin poikasena hiljaa vanhempien keskustelua, muisteluksia elämän vaiheilta, sota-ajoista ja evakkotaipaleilta sekä myöhemmistä koettelemuksista ja selviytymisistä. Lopulta kävi niin, että kun puhumiset oli puhuttu, istuttiin pitkiä aikoja täysin hiljaa. Katseltiin ikkunasta kuinka hämärtyvässä elokuun illassa pöllö kökötti haasioseipään nokassa ja vaani jo niitetyltä pellolta hiiriä. Katseltiin, kuinka ensimmäiset tähdet syttyivät elokuiselle taivaalle ja juuri tässä ajattomassa hiljaisuudessa vallitsi syvä rauha ja meidän kaikkien oli niin hyvä olla. Oli sopu naapurien kesken ja kaikki surut ja murheet oli puhumalla purettu ja hoidettu toinen toistemme sieluja ja lopputulos oli valtava rauha ja hyvä olla. Hyvyys oli kohdannut hyvyyden........"
http://www.aretalogia.com/hyvyys.html
Eräänä elokuisena sunnuntai-iltana naapurin emäntä tuli jälleen kylään. Muistan, kuinka yhdessä istuttiin kahvipöydässä ja kuuntelin poikasena hiljaa vanhempien keskustelua, muisteluksia elämän vaiheilta, sota-ajoista ja evakkotaipaleilta sekä myöhemmistä koettelemuksista ja selviytymisistä. Lopulta kävi niin, että kun puhumiset oli puhuttu, istuttiin pitkiä aikoja täysin hiljaa. Katseltiin ikkunasta kuinka hämärtyvässä elokuun illassa pöllö kökötti haasioseipään nokassa ja vaani jo niitetyltä pellolta hiiriä. Katseltiin, kuinka ensimmäiset tähdet syttyivät elokuiselle taivaalle ja juuri tässä ajattomassa hiljaisuudessa vallitsi syvä rauha ja meidän kaikkien oli niin hyvä olla. Oli sopu naapurien kesken ja kaikki surut ja murheet oli puhumalla purettu ja hoidettu toinen toistemme sieluja ja lopputulos oli valtava rauha ja hyvä olla. Hyvyys oli kohdannut hyvyyden........"
http://www.aretalogia.com/hyvyys.html
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kiitos Leo, kaunis juttu. Ei nykyään vaan tuollaisia hetkiä enää löydy, eikä ymmärrystä edes ajatella että noinkin yksinkertaista voisi elämä olla. Nyt on kaikki monimutkaista ja ihmiset juoksee terapioissa yrittäen löytää itsensä. Eksyksissä ollaan.
eksyksissä. On kuitenkin myös niin, että joskus koettuna tällaisen hyvät, kauniit ja herkät hetket jättävät ikuisen kaipuun kokea samaa yhä uudelleen ja uudelleen. Eli tilanteita, joissa meidän olisi todella hyvä olla.
Uskoisin myös niin, että lukemattomat ihmiset etsivät juuri tätä. Itsensä ja toinen toisensa syvällistä löytämistä, henkistä yhteyttä ja me-henkeä ja valtaosa nykyisestä kansakuntamme ahdingoista ja henkisistä vaikeuksista johtuu juuri tästä - ihmisen ikävästä.
Mutta miksi tuollaiset hetket yleensä, ainakin minulla, liittyvät lapsuuteen. En koskaan aikuisena ole tuntenut niin kuin lapsena maalla, luonto ympärillä, vanhemmat turvallisina, olo täydellisenä. Aina kun muistelen niitä hetkiä, tunnen etten koskaan voi vastaavaa enää kokea. Vai aikako on kullannut muistot, onko se vain harhaa? Pakenenko elämääni lapsuuteen, viattomuuden aikaan? Silloinko vain minua rakastettiin, eikö koskaan enää kukaan? Olet oikeassa, ihmisen ikävä. :(
"...... Oi rauhanmaa.....
Toukokuulla 1981 varustin autoni tekstitarroilla ja lähdin liikkeelle Sodankylän katukuvaan. Ensimmäiset reaktiot olivat hyvin voimakkaat ja pilkkanaurut kaikuivat Sodankylän kaduilla. Samoin autoni oli joskus kuin patarumpu kun nuoret potkivat autoani tai takoivat nyrkeillä kattoon. Mutta toimintani vaikute oli rakkaus lähimmäisiin, ennenkaikkea kadun nuoriin, niinpä en antanut näiden protestien ja reaktioiden mitenkään häiritä. Päinvastoin. Rukoilin hiljaa mielessäni ja siunasin näitä autoani potkivia nuoria ja niinpä muutaman viikon jälkeen tapahtui todellinen läpimurto. Nuoret näkivät, että tämä kaveri todella välittää heistä ja haluaa heidän parastaan ja niinpä moni ilkkunut "Sanna-Maija" käveli autoni ohi vakavin ilmein. Sitten syksymällä kävi niin, että Sodankylän torin ohi ajaessani joukko nuoria juoksi torin yli ja viittoilivat, että haluavat tulla kyytiin ja tästä se alkoi. Ilta illan jälkeen autoni oli tupaten täynnä nuoria. Parhaimmillaan 12 nuorta istui Opel Record-henkilöautossani. Joskus kävi myös niin, että palattuani torikioskilta autolleni oli autoni täyttynyt nuorista niin, että tuskin "pappi kirkkoon mahtui".
Näissä yhteisissä hetkissä puhuttiin paljon ja kaikesta mahdollisista elämään liittyvistä kysymyksistä ja joskus hyvinkin arkaluntoisista ja rippisalaisuuden piiriin kuuluvista asioista. Näillä kadun nuorilla oli valtava tarve löytää turvallinen ja luotettava aikuinen, jonka kanssa pohtia elämän kysymyksiä ja rakentaa tulevaa maailmankuvaa.
Myös näissä yhteisissä istunnoissa kävi usein niin, että kun oli saatu purkautua luotettavalle korvalle, oli saatu puhua ja ajatella puhtaita ja kauniita ajatuksia niin lopulta istuttiin aivan hiljaa pitkiä aikoja ja myös näissä hiljaisissa hetkissä koettiin valtavaa rauhaa, vapautta ja hyvää oloa - Rauhanmaata, missä "murskaamot eivät enää raikanneet", ja jossa meidän oli niin hyvä olla......"
Eli kyllä nytkin voitaisiin kokea täsmälleen samaa, hyvyyttä ja rakkautta puhtaasta sydämestä ja toisistamme välittämistä mikäli luotaisiin puitteet ajattomuuden kokemiselle ja henkisille yhteyksille. Kuten edellä kertomani osoittaa, myös katunuorilla, joita tavallisesti pidetään koviksina, on kaipaus hyvyyteen, turvallisuuteen ja yhteyteen.
Kirjoitin muutama vuosi sitten televisioon artikkelin, jossa esitin sellaisen ajatuksen, että poliisin rooli muuttuisi katunuorten suhteen enemmän lainvalvojasta turvallisen aikuisen suuntaan, aikuisen, jolle nuoret voisivat avautua ja kokea turvallisuutta. Tämä juttuni luettiin television "Koko kansan kanavalla".
Kyllä se on mahdollista nykypäivänäkin. Jokaisen tulee katsoa peiliin ja omaan sydämeensä, jos tuntuu siltä, että elämä karkaa käsistä eikä ketään ehdi rakkaudessa kohdata. Muutos (paluu entiseen) tapahtuu AINA omasta itsestä alkaen.
Minulla on tuoreita kokemuksia uskovien välisestä yhteydestä, rakastavasta ja auttavasta ilmapiiristä. Ei tule katsella kaihoten menneisyyteen, vaan tehdä siitä totta TÄNÄÄN. Kun jokainen tekee omansa osuutensa, asia onnistuu.
Ja sekin pitää muistaa, että "missä kaksi tai kolme on koolla Jeesuksen nimessä, siellä Hän itse on heidän keskellänsä". Silloin on hyvä olla.
tuo, mitä kirjoitit, ei pidä paikkaansa läheskään kaikkialla. Meillä Suomessa on tuhansittain entisiä - laisia ja -läisiä, jotka tosissaan ovat yrittäneet uskovien keskuudesta hyväksymistä ja rakkautta löytää ja siinä pahasti pettyneet, eikä siinä auta edes peiliin katsominen.
Ehkei pitäisi pelkästään etsiä saadakseen, vaan ANTAAKSEEN!! Yhteys ei synny ilman molemminpuolista rakkautta ja molemminpuolista sillan rakentamista. Siltaa on mahdotonta rakentaa VASTARANNALTA käsin...
Monesti on niin että nähdään toisessa vika, kun itsellä on paha olla ja tuntuu, että kukaan ei rakasta. Aina ei ole näin.
että jokainen ihminen on omien kokemustensa summa ja juuri sellainen, millaiseksi hänen kokemansa kokemukset ovat muokanneet.
Ajatellaanpa sellaista ihmistä, joka koko ikänsä on joutunut kokemaan vain sysimistä ja tyrkkimistä, koulu- tai työpaikkakiusamista ym.; ja on koteloitunut oman passarikuorensa sisään, hänen on hyvin vaikeaa luoda avoimia ja vapautuneita ihmissuhteita ennen kuin hän on päässyt todella vapautumaan ja kokenut hyväksymisen ja rakkauden. Eli täysin vastakkaisia kokemuksia entisille sysimisille ja tyrkkimisille.
Nykyisin uskonnollisissa piireissä eletään liian paljon "saatana-hysterian" vallassa. Eli jos joku ihminen on ahdistunut ja olemukseltaan synkkä ja itseensä sulkeutunut, hänet leimataan liian herkästi riivatuksi tai "saatanan sitomaksi", ja tämä on se alue, jossa on tehty valtavan paljon niitä virheitä, joiden seurauksena tuhannet ja taas tuhannet ovat maassamme uskovaisiin pettynyt.