Vihapuheesta valittavat puhuvat eniten vihaa

Kun palstaa lukee niin tämän huomaa. Ne jotka eniten vihapuheesta näyttävät kantavan huolta " .. itse suoltavat vihapuhetta koko ajan.

Täällähän sen näkee. Mustaa valkoisella.
38329
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Laitahan sitten esimerkiksi sitä mustaa valkoisella!
Esimerkkejä väitteellesi!

1Äänestä
  • Minä vastaan. Ne jotka sitä sanaa eniten käyttävät, ovat yleensä hakkumassa esimerkiksi uskovia vaikka ja millä sanoilla. Ja tämä ei sitten muka olisi vihapuhettako? Se on juuri sitä. Seuraappas eräiden nikkien puheita niin haukkumasanoja vilisee tuhottomasti.

    Minä olen kritisoinut muslimien pahoja touhuja. Näen heidät kuitenkin uskontonsa tai miksikä sitä nyt halutaankaan kutsua, uhreina. En halua lietsoa vihaa itse musuja kohtaan, vaan suuntaan kritiikkini ensisijaisesti islamia kohtaan joka on peto.

    Äänestä

Niin mikä on sitten sitä vihapuhetta? Tässä on hyvä määritelmä:

”…sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen.”
”Vihapuheen ja -kirjoittelun langettama uhka ei koske vain etnisiä, uskonnollisia, seksuaalisia tai sukupuolisia vähemmistöjä. Myös poliitikot joutuvat vihapuheen kohteeksi.”
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/04/19/vihapuheen-lisaantyminen-kertoo-yhteiskunnan-muutoksesta#media=95628

Kun suvaitsemattomuudesta on nyt pikkuhiljaa tullut hyve, on myös lisääntynyt tämä vihapuheen määrä. On sitä ollut ennenkin

”Ihmiset ovat demonisoineet ja epäinhimillistäneet toisiaan vuosisatojen ajan. Muinaiset roomalaiset käyttivät vihapuhetta etäännyttääkseen itsensä muista kansanryhmistä…”

”Vihapuhetta esiintyi roomalaisten ja kristittyjen välillä, mutta myös antiikin ajan eri kristillisten ryhmien välillä.”
https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kielentutkija-auttaa-tunnistamaan-vihapuheen

Miksi vihapuheesta on sitten tullut kiellettyä? Se perustuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Silloin haluttiin estää vastaava propaganda, jota etenkin natsit harrastivat ja näin manipuloivat ihmisten mieliä saadakseen heidät ”tottelemaan” eli käyttäytymään halutulla tavalla.

”Vihapuheen merkitys yhteiskunnallisena kysymyksenä on kasvanut erityisesti toisen maailmansodan jälkeen, kun sodan aikaisista tapahtumista johtuen eri maissa alettiin nähdä tarpeelliseksi tarkemmin pohtia ja säännellä sananvapauden ja vihapuheen välistä suhdetta. Useimmat vihapuhetta koskevat lainsäädännölliset toimet ajoittuvat viimeisiin 60 vuoteen, ja erityisesti kuluneisiin 30 vuoteen.”

Esimerkkinä käytetään erästä lehteä: ”Lehti tuotti karikatyyreja ja kuvauksia juutalaisista eläimiin verrattavina loisina, sairauksia kantavana, irstaana ja ahneena kansanryhmänä, joka tappoi lapsia ja orjuutti arjalaista rotua. Siksi heistä tuli lehden mukaan päästä eroon ratkaisemalla juutalaiskysymys lopullisesti.”

Nyt noita samoja kaikuja on kun vaaditaan islaminuskoisten, romaanikerjäläisien tai homoseksuaalien ”hävittämistä” tai muuta karkottamista Euroopasta ja suomesta.
http://www.hssaatio.fi/wp-content/uploads/2013/11/Vihapuhe-sananvapautta..versio_PAINOVERSIO_21.10.13.pdf

Lyhyesti sanottuna kun jostakin ihmisryhmästä aletaan luoda kuvaa, että hän on alempiarvoinen, kollektiivisesti syyllinen sairauksiin ja muuhun pahaan, omaa vain alhaisia luonteenpiirteitä (tehdään tavallaan heistä ”eläimellisiä”) ja jonka koetaan uhkaavan valkoista eurooppalaista väestöä kaikin tavoin, annetaan oikeus kohdella heitä huonosti.

Vähemmistöön kuuluvat on usein vihapuheen kohteen ”…maahanmuuttajat, romanit, saamelaiset, vammaiset henkilöt, uskonnollisiin vähemmistöihin ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat.”
Vihapuheella halutaan uhkailla ja häiritä, saada kohde pelkäämään. Siksi ”Häirintä pitää sisällään loukkaavat puheet ja myös loukkaavat viestit ja eleet.”
http://www.oikeusministerio.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2016/03/selvitysvihapuhevaikuttaauhrinturvallisuudentunteeseen.html

Tästä voi jokainen nyt miettiä, onko se hänen ilmaisunsa enemmän vihapuhetta vai tuikkaa kritiikkiä?

1Äänestä
  • -Te ette saa
    - olla julkisuudessa näkyvillä,
    -pukeutua niiin kuin haluatte
    -nauraa ihmisten asenteille
    -ette saa pilailla vakavilla asioilla
    - ette saa julkisuudessa nauraa meitä tai itseänne

    Te
    -tuhoatte, tuotte pahaa, tuotte ongelmia
    -ette ole hyväksi maammelle
    -levitätte fyysisiä ja henkisiä sairauksia

    Me haluamme kertoa että
    -ette ole normiemme mukaisia
    -olette väärällä tiellä ja teillä on hirveä loppu
    -ette kuulu meihin

    Teidät täytyy
    -eristää
    -ajaa pois täältä
    -muuttaa

    Teistä täytyy
    -varoittaa muita

    Te koetatte
    -kaapata vallan
    -muuttaa kulttuurimme
    -vahingoittaa fyysisesti ja henkisesti lapsia/ nuoria/ naisia/ kansaamme
    -turmella kulttturimme salaliitoilla ja juonilla sekä myrkynkylvöllä

    Äänestä

  • "Nyt noita samoja kaikuja on kun vaaditaan islaminuskoisten, romaanikerjäläisien tai homoseksuaalien ”hävittämistä” tai muuta karkottamista Euroopasta ja suomesta."

    En ole ikinä romaaneja kerjännyt, mutta pyydän, että annatte minulle hyviä tietokirjoja.

    Äänestä

  • " mummomuori
    13.6.2016 9:49
    VAikka täälläkin mellakoi pieni porukka uskovia, jotka ovat valmiita vainomaan homoseksuaaleja? Erityisesti se Aa-kerho, jonka mielestä homot ova suorastaan demoneja."

    Äänestä

  • taastätäsamaa kirjoitti:

    -Te ette saa
    - olla julkisuudessa näkyvillä,
    -pukeutua niiin kuin haluatte
    -nauraa ihmisten asenteille
    -ette saa pilailla vakavilla asioilla
    - ette saa julkisuudessa nauraa meitä tai itseänne

    Te
    -tuhoatte, tuotte pahaa, tuotte ongelmia
    -ette ole hyväksi maammelle
    -levitätte fyysisiä ja henkisiä sairauksia

    Me haluamme kertoa että
    -ette ole normiemme mukaisia
    -olette väärällä tiellä ja teillä on hirveä loppu
    -ette kuulu meihin

    Teidät täytyy
    -eristää
    -ajaa pois täältä
    -muuttaa

    Teistä täytyy
    -varoittaa muita

    Te koetatte
    -kaapata vallan
    -muuttaa kulttuurimme
    -vahingoittaa fyysisesti ja henkisesti lapsia/ nuoria/ naisia/ kansaamme
    -turmella kulttturimme salaliitoilla ja juonilla sekä myrkynkylvöllä

    Kiitos viikon vitsistä. En tiedä kenelle tuo oli tarkoitettu. Tuskin minulle sillä ei täällä ennenkään ole minua teititelty.

    Äänestä

  • tässä.vihapuhetta kirjoitti:

    " mummomuori
    13.6.2016 9:49
    VAikka täälläkin mellakoi pieni porukka uskovia, jotka ovat valmiita vainomaan homoseksuaaleja? Erityisesti se Aa-kerho, jonka mielestä homot ova suorastaan demoneja."

    Huokaus.

    Eli väitätkö, ettei kukaan ole väittänyt homoseksuaalien olen äärimmäisen pahoja, jotka hyvin salaisen liiton kautta vain haluaa tuhota maailman? Että kukaan ole väittänyt, että homoseksuaalit ovat paholaisen vallassa? Että homoseksuaalit ovat kaikin tavoin huonoja ihmisiä eivätkä siksi kelpaa edes vanhemmiksi? Että he kaikki viettävät huonoa elämää, levittävät sairauksia ja ovat niistä yksin vastuussa?
    Ja ”noituvat” kaikki heterot siten, ettei heterot enää kykene solmimaan aviolittoja, käyttävät edesvastuuttomasti seksuaalisesti sekä hylkäävät perheensä.

    Ja jotta puhumme samasta asiasta tässä kaksi termin sisällön kuvausta:

    demonisoida
    1. (kuvaannollinen) saattaa mahdollisimman kielteiseen valoon, mustamaalata
    2. (kuvaannollinen) nähdä aiheetta joku tai jokin äärimmäisen kielteisenä
    3. (uskonto, demonologia) saattaa demonien hallitsemaksi, aiheuttaa riivaus, possessoida
    https://fi.wiktionary.org/wiki/demonisoida

    ”demonisoida kuvailla t. käsittää (vastustaja) pahuuden ruumiillistumaksi, paholaiseksi tai demoniksi”
    https://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanatd.html

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Miten selität tätä vihapuhetta?

    " mummomuori
    13.6.2016 9:49
    VAikka täälläkin mellakoi pieni porukka uskovia, jotka ovat valmiita vainomaan homoseksuaaleja? Erityisesti se Aa-kerho, jonka mielestä homot ova suorastaan demoneja."

    1Äänestä

  • joko.vastaat kirjoitti:

    En selitä koska se ei ole vihapuhtetta.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    En selitä koska se ei ole vihapuhtetta.

    Se on vihapuhetta ja sinä ollet läpikotaisin paha ja täynnä vihaa!
    Laita ne todisteet väitteillesi! Olet alhainen valehtelija!

    Äänestä

  • joko.vastaat kirjoitti:

    Se on vihapuhetta ja sinä ollet läpikotaisin paha ja täynnä vihaa!
    Laita ne todisteet väitteillesi! Olet alhainen valehtelija!

    Tuohan on täyttä faktaa, joten se ei voi olla viha puhetta. Itse asiassa sinun sanomisista voisi jo nostaa syytteen kunnianloukkauksesta. Tosin uskon että mummomuori ei välitä teidän sanomisistaan pätkääkään, niin kuin ei kyllä muutkaan :)

    Äänestä

  • Ei.luotu kirjoitti:

    Todista sitten, että on totta! Missä on mummon faktat väitteilleen!!!

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    En selitä koska se ei ole vihapuhtetta.

    Missä Aa on vainonnut homoja tai väittänyt heitä demoneksi. Sitähän sinä väität mutta todisteita et pysty esittämään!

    Äänestä

  • häpeä.vihapuheitasi kirjoitti:

    Missä Aa on vainonnut homoja tai väittänyt heitä demoneksi. Sitähän sinä väität mutta todisteita et pysty esittämään!

    Kyse on Aa-kehosta, eli yhdistyksen jäsenien lisäksi näillä kannattajilla. Vihapuhetta on ollut niin Facebookissa, Patmoksen poikein kirjoituksisa sekä tällä palstalla.

    He ovat demonisoineet - kuten vihapuheessa tehdään - jotta olisi helpompaa vihata ja nostaa sitä muissakin tätä kansanryhmää kohtaan.

    Demonisoida : (kuvaannollinen) saattaa mahdollisimman kielteiseen valoon, mustamaalata ja (kuvaannollinen) nähdä aiheetta joku tai jokin äärimmäisen kielteisenä.

    Äänestä

Vihapuhe on määritelmällisesti suvaitsematonta puhetta eli se perustuu suvaitsemattomuuteen. Siksi fundamentalistisen tulkinnan mukaan kaikki fundamentalisteja arvosteleva puhe on vihapuhetta, koska tuo arvostelija ei suvaitse fundamentalistin suvaitsemattomuutta.
Sen sijaan fundamentalistin oma vihapuhe ei ole fundamentalistin mielestä vihapuhetta lainkaan, vaan uskonnollisesti ja poliittisesti neutraalia viestintää.

Äänestä
  • Jaha, miksiköhän täysin laillisen ja lain mukaisen kansalaisaloitteen tehnyttä yhdistystä kohtaan suolletaan vihapuhetta ja siitä puhutaan kaikkea roskaa.

    Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Jaha, miksiköhän täysin laillisen ja lain mukaisen kansalaisaloitteen tehnyttä yhdistystä kohtaan suolletaan vihapuhetta ja siitä puhutaan kaikkea roskaa.

    Mielestäni ne ovat kyllä olleet aika hyvin perusteltuja - tosin on joukossa ihan asiatontakin.

    Mutta kukaan ei ole kirjoittanut niin paljon vihamielistä homoseksuaaleista, kuin Aa-kerho - ja varsin ronskilla kielenkäytöllä.

    Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Jaha, miksiköhän täysin laillisen ja lain mukaisen kansalaisaloitteen tehnyttä yhdistystä kohtaan suolletaan vihapuhetta ja siitä puhutaan kaikkea roskaa.

    "Jaha, miksiköhän täysin laillisen ja lain mukaisen kansalaisaloitteen tehnyttä yhdistystä kohtaan suolletaan vihapuhetta ja siitä puhutaan kaikkea roskaa."

    Ymmärrätkö eron ihmisten ja esimerkiksi yhdistysten välillä? Juuri siinähän onkin se ero. Voimme kyllä arvostella vaikka jonkun yhdistuksen, puolueen tai maan toimintaa. Se ei ole vihapuhetta. Mutta kun puhumme jostain ihmisryhmästä pahaa, leimaamme joukon ihan oikeita ihmisyksilöitä pahoiksi ja huonoiksi. Ja tämä tapahtuu ihan riippumatta siitä onko joku näistä ihmisyksilöistä itse tehnyt jotain tai ei.
    Meillä länsimaissa on edelleen voimassa se oikeusperiaate että jokainen vastaa vain ja ainoastaan omista tekemisistään, ei minkään kokonaisen ryhmän. Juuri siksi on erityisen vaarallista kun kokonaisia ihmisryhmiä, esim. homoja, maahanmuuttajia, muslimeita jne., käsitellään yhtenäisinä joukkoina joihin isketään jokin leima vaikkapa jonkun yhden raflaavan tapahtuman perustella. Kuitenkin suuri osa tuosta ryhmästä ei ole tehnyt yhtään mitään ja haluaa vain elää omaa elämäänsä rauhassa.
    Juuri noinhan vihapuhe ja kansakiihotus toimii. Annetaan ymmärtää että tietty ihmisjoukko on läpeensä huono ja sitten heitä saakin tai on jopa melkein oikein kohdella huonosti. Valitettavasti tännekin on pesiytynyt joukko joka kohdistaa tämän kiihotustyönsä nimenomaan homoihin.

    Äänestä

  • NäinMeillä kirjoitti:

    "Juuri noinhan vihapuhe ja kansakiihotus toimii. Annetaan ymmärtää että tietty ihmisjoukko on läpeensä huono ja sitten heitä saakin tai on jopa melkein oikein kohdella huonosti. "

    Toit hyvin esiin sen mikä on vihapuheen tavoite. Sillä oikeutetaan juuri huono kohtelu tai jopa väkivalta - onhan kohden läpeensä paha ja huono. Ei oikein ihminenkään.

    Täällä sen huomaa vaikka siitä, että pidetään oikeutettuna kiusaamista, väkivaltaa ja jopa kuolemasta sanotaan: Om syy.

    Sinä olet pahin tämän palstan vihapuhua. Valehtelet ja mustamaalaat uskovia jatkuvasti.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Mielestäni ne ovat kyllä olleet aika hyvin perusteltuja - tosin on joukossa ihan asiatontakin.

    Mutta kukaan ei ole kirjoittanut niin paljon vihamielistä homoseksuaaleista, kuin Aa-kerho - ja varsin ronskilla kielenkäytöllä.

    "Mutta kukaan ei ole kirjoittanut niin paljon vihamielistä homoseksuaaleista, kuin Aa-kerho - ja varsin ronskilla kielenkäytöllä. "
    Ja nytkö sinulla vihdoinkin on todisteet?! Todista siis vihdoin väitteesi JOS pysytyt!

    Äänestä

  • valehtelet.taas kirjoitti:

    Toki, toki, Tosin materiaalia tulee tänne koko ajan. Nyt on kesä ja paljon tekemistä mutta kunhan hyvä luppopäivä tulee niin etsitään teille laiskureille.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    Toki, toki, Tosin materiaalia tulee tänne koko ajan. Nyt on kesä ja paljon tekemistä mutta kunhan hyvä luppopäivä tulee niin etsitään teille laiskureille.

    Et pysty mitään todistamaan koska nuo ovat vain omassa sairaassa päässäsi. Olet säälittävä valehtelija!

    Äänestä

  • valehtelet.taas kirjoitti:

    Et pysty mitään todistamaan koska nuo ovat vain omassa sairaassa päässäsi. Olet säälittävä valehtelija!

    : ) Hyvää huomenta sinullekin.

    Äänestä

  • raunielisa kirjoitti:

    : ) Hyvää huomenta sinullekin.

    Päivää, mutta siitä huolimatta et pysty mitään todistamaan koska nuo ovat vain omassa sairaassa päässäsi. Olet säälittävä valehtelija!

    Äänestä

Todellakin hyvä aloitus.
Tämän palstan vihakirjoittaja mummo on ensiimäisenä syyttämässä muita vihapuheista.
Kierii kuin koira ulosteessaan peittääkseen oman hajunsa :D

1Äänestä

Tämä aloitus onkin sitä samaa kastia kuin mitä monet natsit suoltavat; että "oikeasti rasisteja ovat ne juutalaiset jne. ketkä haluvat tuhota valkoisen rodun" jne. Näinhän näkyy eräillä sivustoilla vastaus olevan, kun UKK:ssa tullaan kohtaan "Oletteko rasisteja?" Miksi natsit eivät suoraan myönnä olevansa rasisteja, kun se käytännössä kuuluu kansallissosialismin määritelmään?

Mutta niitä toki juutalaisia rasisteja onkin tasan varmasti olemassa, mutta eivät he ole sitä yhtään sen oikeammin kuin muut rasistit, joihin myös siis natsit eittämättä lukeutuvat. On toki niitäkin idiootteja ketkä kuvittelevat, että vain valkoiset voivat olla rasisteja, ja että muut "kansat" ovat mukavaa monikulttuurista ja sopuisaa poppoota. Oleellista on nyt kuitenkin tämä, että ei tämä keskustelu etene tuollaisella "te olette" vs. "ei kun tepäs olette enemmän" -tasolla yhtään mihinkään, vaan se on lähinnä naurettavaa.

Jotenkin tuo on niin ala-astetasoista argumentointia, että "ne suvaitsevaisethan eivät itse suvaitse suvaitsemattomuutta, eli he ovat suvaitsemattomia" - vaikka kuka tahansa normaalijärkinen ymmärtää, että suvaitsemattomuuden suvaitsemattomuus ei riitä ylittämään muun suvaitsemista kokonaissuvaitsemattomuudeksi. Joku kuitenkin vielä kuvittelee, että tuo on jotenkin ovela vastaveto...

Ja siis me tiedämme jo näiden asioiden kronologian, ja sitä on ihan turhaa alkaa jälkikäteen vääristelemään. On ihmisiä ja ryhmiä, ketkä ovat alkaneet dissaamaan jotain toisia ihmisiä ja toisia ryhmiä; tätä on kutsuttu vihapuheeksi. Tämä juttu ei nyt vain käänny niin päin, että vihapuheesta huomautteleminen jotenkin olisikin vielä suurempaa tai jotenkin varsinaisempaa vihapuetta kuin mitä se alkuperäinen oli. Ja tämä ei myöskään tarkoita, etteikö voisi olla sitä toisenkin puolen vihapuhetta, jos joku tolvana nyt niin tämän käsitti.

Äänestä

Suvakit kutsuvat sellaista puhetta, joka on heidän mielipiteensä vastainen.
Todelliset vihapuhujat ovat muslimeita, mutta suvakit ovat kuuroja ja sokeita, kun puhuja on muslimi.
Voiko pitää vihapuheena, kun muslimi sanoo, että homot ja vääräuskoiset pitää tappaa.
Hys hys...

Äänestä
  • 1. Mitä tarkoittaa "suvakki"?
    2. Palstalla ei ole muslimeja.
    3. Tietenkin esittämäsi esimerkki on vihapuhetta - missä olet kuullut jonkun väittävän, ettei olisi?
    4. Todelliset vihapuhujat ovat vihapuhujia, uskonnosta tai ideologiasta riippumatta.
    5. Tiedät varmaan, mitä vihapuhe tarkoittaa - sen tarkoitus on synnyttää, ylläpitää ja levittää vihaa jotakin ihmisryhmää kohtaan.
    6. Tällä palstalla yleisimmät vihapuheen kohteet ovat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, turvapaikanhakijat, muslimit, uskovaiset, kirkon työntekijät, ateistit, toimittajat, vasemmistolaiset, vihreät, helsinkiläiset, jne. Jonkun päätelmän tästä luettelosta voi tehdä.
    7. Tiedät varmaan, että vihapuhe on lisääntynyt kauttaaltaan sosiaalisen median myötä. Mitä asialle pitäisi mielestäsi tehdä?

    Äänestä

  • Oikeastaan juuri tuo kommenttisi on esimerkki vihapuheesta.
    Kuten nimimerkki " counted" 24.6.2016 13:59 tuossa kommentoi todella hyvin tämän palstan ongelmista kohdassa 5 ja 6.

    Äänestä

Suomen Laki perustuu Raamatun Vanhan Testamentin ja Jeesuksen opetusten eli Uuden Tetdtamentin arvomaailmaan, jossa esimerkiski Jeesus opetti pelkän vihaamisen olvan synti ja Vanhan Testamentin Kymmenen käskyä kieltää myös väkivallan, mutta Jumala on antanut Esivallalle miekan, joka oikeuttaa torjumaan väkivallan! Jeesus käski Rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimäistä niinkuin itseä!"
Uudi Testamentti myös käskee"Kunnioittamaan toinen toistaan!"
Kristityt elävät soos hyvää elämään noudattamakka Jeesuksen oopetuksia Ja uskomalla Jeeesuksen sovitustyöhön, jolla "Jeesu sovitti koko maailman synnit" Jumalan suhteen!
"Usko Jeesukseen niinsinä elasur!" autuuteen!
Uskonpuhdistuksen

Äänestä
  • Tällä luterilaisuus-foorumilla vihapuheet ovat ainakin 90 prosenttisesti kohdistuneet homoihin, muslimeihin ja liberaaleihin ja joka muuta väittää valehtelee.

    Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    Tällä luterilaisuus-foorumilla vihapuheet ovat ainakin 90 prosenttisesti kohdistuneet homoihin, muslimeihin ja liberaaleihin ja joka muuta väittää valehtelee.

    Niinpä. Vaan tässä suhteessa ei varmaan kannata odottaa anteeksi pyyntöjä?

    Se taitaa olla suurta syntiä kun paavikin meni niin tekemään?

    ”Paavi Franciscus sanoi sunnuntaina, että kristittyjen ja roomalaiskatolisen kirkon tulisi pyytää homoilta anteeksi tapaa, jolla he ovat kohdelleet seksuaalivähemmistöjä.”
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016062721801026_ul.shtml

    Joko olet pyytänyt anteeksi Aa:lta valheitasi heistä?

    "mummomuori
    13.6.2016 9:49
    VAikka täälläkin mellakoi pieni porukka uskovia, jotka ovat valmiita vainomaan homoseksuaaleja? Erityisesti se Aa-kerho, jonka mielestä homot ova suorastaan demoneja."

    Äänestä

  • "Suomen Laki perustuu Raamatun Vanhan Testamentin ja Jeesuksen opetusten eli Uuden Tetdtamentin arvomaailmaan"

    Höpö höpö. Suomen lain ja Raamatun määräysten ja ohjeiden välinen suhde on täysin sattumanvarainen. Vaikka 10- käskyä sattuu kieltämään tappamisen ja vähän kiertäen varastamisen niin mitään muita 10-käskyn kohdasta ei sitten kyllä laeistamme löydykään.
    Suomen lait perustuvat nykyiselää moderniin länsimaiseen oikeuskäsitykseen. Tämä käsitys korostaa ihmisoikeuksia, humaanisuutta ja lainsäädännön erottamista pelkistä moraalisäännöistä ja uskonnollisista käsityksistä.

    Äänestä

  • NäinMeillä kirjoitti:

    "Suomen Laki perustuu Raamatun Vanhan Testamentin ja Jeesuksen opetusten eli Uuden Tetdtamentin arvomaailmaan"

    Höpö höpö. Suomen lain ja Raamatun määräysten ja ohjeiden välinen suhde on täysin sattumanvarainen. Vaikka 10- käskyä sattuu kieltämään tappamisen ja vähän kiertäen varastamisen niin mitään muita 10-käskyn kohdasta ei sitten kyllä laeistamme löydykään.
    Suomen lait perustuvat nykyiselää moderniin länsimaiseen oikeuskäsitykseen. Tämä käsitys korostaa ihmisoikeuksia, humaanisuutta ja lainsäädännön erottamista pelkistä moraalisäännöistä ja uskonnollisista käsityksistä.

    Aivan, olemme jo aika kaukana noista Mooseksen laeista. Toisaalta monen valtion lait ovat samankaltaisia (toki eroja on) vaikkei ne olisi VT:stä koskaan kuulleetkaan.

    Äänestä

Tottakai kristityt vihaavat Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Hengeä aina ja jatkuvasti!

Sen vuoksihan uskovaisten on luovuttava Heistä ja ihmisyydestä sekä järjestään, jos sitä joillaki on edes ollut.

Uskontunnustuksen kaltainen papisto kouluttaa kaltaisekseen.
uskontunnustuksesta ja sen kaltaisuudesta...
koskien myös pappislupauksen antaneita pappejakin Jumala ja Jeesus ei ole papiston virkoja jakanut..

http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'

Ymmärtämättömyydenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole ymmärrystä'

Ihmisyydestänne luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'

Jumalasta ja Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopumisenne:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'

=================
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!

Luopumalla Heistä "YHDESTÄ" loupuu "HEISTÄ"
Pilkkaamalla Heistä YHTÄ, pilkaa HEITÄ.

Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
3:28 Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
3:29 mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."
=================

ero JUMALASTA; herra saatanasta uusi jumala:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'

Kristitty ei ole Jumalaa ja Jeesusta palveleva kristillinen.
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'

Se, että kristitty on elämänsä loppuun asti syntinen (kristittyjen perisyntiin kastettu puolustus kyvyttömänä lapsenakin) ei tarkoita, että IHMISYYDESTÄÄN luopumaton KRISTILLINEN olisi heidän kaltainen.

Aito, Jeesuksen seuraaja on kristillinen.
Jeesuskaan ei ollut kristitty vaan kristillinen.

Siis kristityt ja kristilliset ovat eri ryhmiä:
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskovaisia apostoleinnen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina. Luterilaisuus sisäpiiri lestadiolaisineen kuuluvat tähän ryhmään.

----------

Kristilliset = Jeesuksen perustamien seurakuntien seurakuntalaisia opetuslapsineen.
Älkää sotkeko näitä toisistaan eroavia oppeja ja seurakuntia
toisiinsa osoittakaa edes sen verran kunnioitusta...

Näistä, Jeesuksen perustamista seurakunnista ei ole yhtään rikollisten kristinuskon kristittyjen seurakuntia vaan ne ovat kristillisten ihmisten seurakuntia:
Ilm. 2:1-29
Pergamos
Tyatira
Sardes
Smyrna
Filadelfia
Efeso
Laodikea
--------------------
USA:lainen "Filadelfia" seurakunta ON KAUPALLINEN VEROVAPAASTI TOIMIVA TÖRKEÄ EKSYTYS SEURAKUNTA JOKA EI NIMESTÄÄN HUOLIMATTA OLE JEESUKSEN PERUSTAMA!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tekopyhyysloistaa kirjoitti:

Kun palstaa lukee niin tämän huomaa. Ne jotka eniten vihapuheesta näyttävät kantavan huolta " .. itse suoltavat vihapuhetta koko ajan.

Täällähän sen näkee. Mustaa valkoisella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu