Saarakkalasta Soinin seuraaja?

Ainoa joka uskalsi kritisoida kyykytyshallitukseen menoa ja maan ajamista veronkorotuskierteeseen
1195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Taitaa olla iha kuusessa.

Äänestä

Pääasia, että uudella puheenjohtajalla suu napsaa eikä sylje lasiin !!!

Äänestä

Sittemmin ollut hiljakseen Saarakkala. Kuten Oinonenkin.

Äänestä

Toivottasti asettuu ehdolle seuraavalla kertaa kun paikka katkolla

Äänestä

Laura Huhtasaari olisi hyvä puheenjohtajaksi. Ei löysäilisi matuasioiden kanssa.

Äänestä
  • Huhtasaari taitaa olla ainoana järjissään tuossa seurakunnassa.

    Äänestä

Ryhdikkyyttä persupuolueeseen! Uudeksi puheenjohtajaksi pitää valita suoraselkäinen mies. Isrealin puolustusvoimissa palvellut majuri evp Simon Elo toisi ryhtiä puolueeseen pitkän ja löysän nakkimukikauden jälkeen,

Äänestä
  • Tai sitten Soininkin neroksi mainostama Tuomas Enbuske. Voisi tietysti persuihin liittyessään suomentaa nimensä katajapuskaksi. Tuomas Katajapuska.

    Äänestä

  • Saarakkala on yhteiskuntatieteiden maisteri mutta ei Soinin nuolija,siksi hänet on syrjäytetty kerran toisensa jälkeen, ministeriksikin kelpaa kuka tahansa jolla ei koulutusta tehtäviin ole, en käsitä millä Saarakkala saatiin alitumaan Soinin tahtoon,
    ehkä selviää joskus.

    http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/21/124572/adcf610e10

    VIIMEAIKAISET tiedot talouskasvun vauh­dit­tu­mi­sesta ovat harhaan­joh­tavia. Heiveröinen kasvu johtuu lähinnä yksityisen kulutuksen kasvusta, joka perustuu koti­ta­louk­sien velkaan­tu­mi­seen. Tähän vaikuttaa sekin, että pankit ovat antaneet velallisille mahdol­li­suuden lykätä lainojen lyhennyksiä.

    Ainoa nopea keino talouskasvun aikaan­saa­mi­seen ja työllisyyden parantamiseen on Suomen eroaminen euroalueesta.

    Jos jatkamme euroalueessa, joudumme kärsimään suur­työt­tö­myy­destä ja kipeistä meno­leik­kauk­sista, jotka vaikuttavat pitkälle tule­vai­suu­teen. Lisäksi menetämme taloudellisen ja lopulta myös valtiollisen itse­näi­syy­temme.

    Kuten professori Antti Tanskanen on todennut, Suomen vaihtoehdot ovat euro ja liittovaltio tai markka ja itsenäisyys.

    EUROALUEESTA eroamisen ei pitäisi olla kovin vaikeaa.

    Kun euroalueeseen liityttiin tiedo­nan­to­me­net­telyä käyttäen, siitä voi samalla tavalla myös erota. Päätöksen tekemiseen eduskunnassa tarvitaan vain eduskunnan enemmistö.

    Keskusta aikanaan vastusti euroon siirtymistä, ja oli oikeassa. Lähes kaikki Perus­suo­ma­laisten nykyiset kansa­ne­dus­tajat ovat katsoneet, että Suomen olisi parempi olla euroalueen ulkopuolella. Tukea tulee muistakin puolueista.

    Äänestä

  • 920 kirjoitti:

    Tai sitten Soininkin neroksi mainostama Tuomas Enbuske. Voisi tietysti persuihin liittyessään suomentaa nimensä katajapuskaksi. Tuomas Katajapuska.

    .

    "Enbuskella on rasitteita mm. svenska.nu:hun ryhtyminen!!!1!1!1!!!!!"

    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soinilleseuraaja kirjoitti:

Ainoa joka uskalsi kritisoida kyykytyshallitukseen menoa ja maan ajamista veronkorotuskierteeseen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu