http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/spek suomalaiset auttamishalu-52012
Suomalaiset ovat valmiita auttamaan toisia
Suomalaiset ovat tuoreen kyselyn mukaan valmiita auttamaan naapureitaan ja läheisiään sekä osallistumaan vapaaehtoistehtäviin.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön teettämässä kyselyssä vastaajista 91 prosenttia ilmoitti olevansa valmis osallistumaan vapaaehtoistehtäviin, jos apuun pyydettäisiin häiriötilanteen sattuessa. 95 prosenttia oli valmiita auttamaan naapureitaan ja läheisiään esimerkiksi pitkän sähkökatkon aikana.
SPEKin tutkijan Heikki Laurikaisen mukaan tulokset osoittavat, että suomalaisilla on erittäin myönteinen asenne toisten auttamiseen.
– Niistäkin, jotka ilmoittivat, etteivät ole valmiita vapaaehtoistehtäviin, suurimmalla osalla syynä oli jokin este, kuten oma sairaus tai vanhuus. Tutkimuksen mukaan ihmiset ovat hiukan valmiimpia auttamaan läheisiään, mikä viittaa siihen, että vahva luottamus toisiin ihmisiin ja yhteenkuuluvuuden tunne vahvistavat auttamishalua, Laurikainen toteaa järjestön tiedotteessa.
-Yllättäen suurin järjestö johon ihmiset liittyvät vapaaehtoiseksi on Suomen Punainen Risti. SPR on saanut viime syksyn pakolaiskriisin myötä yli 10 000 uutta vapaaehtoista ja uusia tulee yhä sisään hyvää tahtia. SPR:ään luotetaan auttajana lujasti.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Teen itsekin vapaaehtoistyötä SPR:lle. Toimin kotimaan avun tehtävissä ensiapupäivystäjänä ja vapepan pelastustehtävissä etsinnöissä sekä ensihuoltotehtävissä ja onnettomuuspaikkatehtävissä. Lisäksi teen seksuaalivalistustyötä satunnaisesti ja päihdepäivystyksiä. Pakolaisten kanssa en toimi eikä minua ole ulkomaalaisten kanssa toimimiseen edes koulutettukaan. Teen melkein joka päivä jotakin SPR:lle tai vapepalle, toisinaan pitkän päivän ja toisinaan lyhemmän. Autettuja on kertynyt tuhansia suomalaisia.
Tämän palstan "isänmaallisista" vajakeista ei ole auttamaan ketään ikinä eivätkä nämä kiitos Suomi-natsipellet pysty sitoutumaan vastuulliseen auttamistyöhön koskaan, syy miksi Suomen Sininen Risti epäonnistui. Kyllä mölytään suomalaisten auttamisesta, mutta kun isänmaallisten pitäisi itse tehdä jotakin auttamisen eteen niin se ei onnistukaan!
Ainoa mihin nämä vajakit tällä palstalla pystyvät on veripalveluboikotti jolla ei sitten ole mitään vaikutusta SPR:n toimintaan koska SPR:llä on silti 100 000 vapaaehtoista verenluovuttajaa koko ajan käytettävissään.
Totta on, että isänmaalliset ovat tyhmiä. Isänikin, haudassa jo, oli ikätovereineen todella tyhmä kun meni puolustamaan sodassa tätä maata. Oltaisiin paljon onnellisempia nyt, kun olisivat olleet niin viisaita, että olisivat joukolla kieltäytyneet.
Miten Neuvostoliiton armeijan sotilas puolusti "Tätä maata"?
SPR = terroristijärjestö, autan vain sen lopettamisessa
Vai terroristijärjestö. Pidät terroristijärjestönä humanitääristä auttajajärjestöä joka pitää yllä nuorten turvakoteja, maailman turvallisinta veripalvelua, järjestää luotetut ja arvostetut ensiapukoulutukset ja yleisötilaisuuksissa ensiapupäivystykset, pitää yllä ambulanssipalveluja, järjestää päihdepäivystyksiä, ystäväapua vanhuksille, pitää yllä HIV-, ja seksuaaliterveystyötä, tekee kouluyhteistyötä, tekee laajasti viranomaisyhteistyötä, osallistuu pelastus-, ja etsintätehtäviin, välittää viestejä kadonneille omaisille, koordinoi ja johtaa vapepaa jne. SPR auttaa monin tavoin suomalaisia joka päivä. Teen itsekin vapaaehtoisena SPR:llä ensiavussa työtä ja vapepassa sekä satunnaisesti muita kotimaan avun tehtäviä. Viha SPR:ää kohtaan on tietämättömyyttä ja tyhmyyttä.

Eipä tämän palstan vihaajat mitään mahda SPR:lle. SPR jatkaa tänäänkin kotimaan operaatioitaan ja toimintojaan sekä ulkomaan avun toimintojaan täysin normaalisti. Suomessa on voimassa laki Punaisesta Rististä, humanitäärinen auttamistyö on lailla suojattua. Mahtaa rasistivajakkeja vituttaa kun eivät voi mitään SPR:n toiminnalle.
Näin viime viikolla SPR:n ambulanssin antamassa ensihoitoa sairaskohtauksen uhrille. On se vaan joidenkin mielestä terrorismia auttaa ihmisiä. Ei voi kuin ihmetellä niiden idioottien väitteitä joiden mielestä SPR on joku terroristijärjestö.
Mikä tahansa vapaaehtois taikka talkootyö on ookoo, kunhan se ei liity mitenkään pakolaisiin. Siinä menee ainakin mulla raja. Olen niin kurkkuanmyöten kyllästynyt siihen paskaan.
Pakolaistyö on vain pieni osa kaikkea sitä mitä SPR tekee kotimaassa. SPR:llä on yli 40 000 vapaaehtoista joista 30 000 ei ole koskaan käynytkään missään vastaanottokeskuksessa. Vain 10 000 vapaaehtoista työskenteli pakolaistilanteen kanssa, nyt heitä on enää alle puolet näissä tehtävissä ja loput on siirretty jo muihin kotimaan tehtäviin.
Tällä palstallahan on vaadittu vapaaehtoistöiden kieltämistä Suomessa ja jopa järjestöjen lakkauttamista. Kuitenkin fakta on se, että Suomi ei millään pyörisi ilman satojen tuhansien vapaaehtoisten työpanosta eri järjestöissä. Tämä maa pysähtyisi täysin ilman vapaaehtoisia. Yhä useampi toiminto kuten palokunnat ja ambulanssit ovat siirtyneet kehyskunnissa vapaaehtoisten harteille ja siirtyvät kiihtyvästi myös kaupungeissa. Johanniitat, SPR ja myös Saappaan nuorisoambulanssi ajavat yhä enemmän keikkoja joihin pelastuslaitos ei ehdi.
Kun tämä pakolaiskriisi on syksyyn mennessä hoidettu ja valtaosa kaikista vastaanottokeskuksista ja hätämajoitteista on suljettu niin SPR:llä on 40 000 vapaaehtoista auttajaa kotimaassa ja reservissä ulkomaan tehtäviinkin. Lopputulos on vahvempi ja auttamiskykysempi SPR. Uusia kotimaan avun työmuotoja voidaan aloittaa ja vanhoja voidaan vahvistaa.
Afrikan ja Lähi-idän pakolaisia en tähän maahan halua ja sillä ei ole mitään tekemistä auttamishalun kanssa. He ovat liian suuri taakka huoltosuhteeltaan. Olen auttanut ja autan, jos ehdin. Minulla on oma työni ja se vie voimia.
SPR haluaa vain nyt yrittää mainostaa sitä, että suonmalaiset ikäänkuin kaipaavat tänne lisää Afrikkalaisia ja Lähi-idän ihmisiä taakoiksi !
Uskokaa mitä olen sanonut ja mitä sanon, vaikka en profeetta olekaan.
SPR edistää humaaneja auttamisarvoja Suomessa ja kannustaa hädänalaisten auttamiseen. Sinun mielepidettäsihän ei tarvitse kysyä.
Suomesta löytyy auttamishalua, mutta kovin vähän sitten käytännön auttamista. Sininen Risti ei koskaan lähtenyt käyntiin eikä sen tilalle noussut mitään muutakaan uutta järjestöä. Suomalaiset puhuvat auttamisesta kyllä, mutta kun kysytään tekemään oikeasti jotakin toisten eteen niin harva lähtee vapaaehtoiseksi. Missähän se vika on?
TE-toimistot ovat ainakin yrittäneet tukea vapaaehtoisuutta. Nykyisin kannustetaan vapaaehtoisuuteen, se on työkykyä ylläpitävää kuntouttavaa toimintaa eikä vapaaehtoistyö yleishyödyllisissä järjestöissä kuten vapepa, SPR ja VPK enää katkaise tukia. TE-toimistot katsovat, että vapaaehtoisuus ennaltaehkäisee syrjäytymistä.