Maria Tolppanen loikkasi Persuista SDP:n riveihin.

Taitaa Tolppanen aavistaa että SDP:stä on mahdollisuus päästä eduskuntaan. Persujen tie seuraavaan eduskuntaan on poikki superalhaisen kannatuksen vuoksi.

Persut teki niin ruman tempun äänestäjilleen että maksavat siitä poliittisesti hirmu hinnan seuraavissa vaaleissa.

Suosittelen muille persuedustajille samaa sillä valehtelijan kelkassa ei pitkälle kuljeta.
90627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 90

Vanhimmat

Rotat jättävät uppoavan laivan! Persujen kannatus on romahtanut ja Tolppanen laskee että hänellä on paremmat saumat demarina päästä läpi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa kuin persujen listoilla. Yleensä loikkarit ovat varsin huonosti vaaleissa pärjänneet joten ei taida Tolppasen taktikointi onnistua, eläkepäivä kutsuvat.

Äänestä
  • Tuo rotta ei tule uusimaan eduskuntapaikkaansa ensi vaaleissa. Ja hyvä niin!

    Äänestä

Petturi Tolppanen hakee tällä ainoastaan omaa etuaan, vaikutusmahdollisuudet hänellä demarien joukossa on tasan -0.

Äänestä

Kerrohan mitkä olivat vaikutusmahdollisuudet Persuissa kun koko vaaliohjelma lakaistiin Timon ministeriperseen alle.

Äänestä
  • Samoinhan sdp teki viime hallituksessa eli ei saanut mitään vaalihojelmastaan vietyä läpi että onnea vaan tolppaselle ei se ruoho olle ollut aidantoisella puolen yhtään vihreämpää ihmisllä on vain lyhyt muisti.

    Äänestä

Hyvin sopii demareihin, eikös hän tupakoikkin?

Äänestä

Myydään volvo eikun aate halavalla. Pitää tosin ymmärtää sillä tavan pertsu ei edes tiedä mikä aate on. Oisko se vähän kun vaate jota käännellään aina tarpeen tullen jotenkinpäin.

Äänestä
  • Demarit ovat pettäneet aina kaikki lupauksensa ja kaukana työväenpuolueesta, tehneet juuri niin kuin kokkareet haluaa.

    Äänestä

Rotat hyppää uppoavasta laivasta uppoavaan laivaan

Äänestä
  • Demari palasi kotiin, tehtävä on täytetty :D

    Äänestä

  • "Demari palasi kotiin, tehtävä on täytetty :D"

    Samaa ajattelin myös. Eikö Tolppanen ole entinen Ylen radiotoimittaja ja demari?

    Äänestä

Taitaa olla Tolppasen viimeinen edustajakausi sitten, Kuka petturia viitsisi äänestää,

Äänestä
  • Tolppanen on kasvanut kansanedustajana. Ensin populistipuolueen kautta sisään eduskuntaan ja nyt sitten alkaa tekemään oikeaa Suomen etua ajavaa politiikkaa SDP:n riveissä.

    Äänestä

  • Persut ovat pettäneet äänestäjänsä. Tolppanen ei.

    Äänestä

  • ketä_on_petturi kirjoitti:

    Persut ovat pettäneet äänestäjänsä. Tolppanen ei.

    Toplppanenkin OLI persuja.

    Äänestä

  • hyvä-homma kirjoitti:

    Tolppanen on kasvanut kansanedustajana. Ensin populistipuolueen kautta sisään eduskuntaan ja nyt sitten alkaa tekemään oikeaa Suomen etua ajavaa politiikkaa SDP:n riveissä.

    Ai kuten sdp viime hallituksessakin teki? Niin itse en muista mitäs suomen etuja se sdp viimeksi meille ajoi? muistan vain jutan vakuudet jonka takia koko muu eu nauroi meille mut olikis muutakin?

    Äänestä

  • wefwefefew kirjoitti:

    Ai kuten sdp viime hallituksessakin teki? Niin itse en muista mitäs suomen etuja se sdp viimeksi meille ajoi? muistan vain jutan vakuudet jonka takia koko muu eu nauroi meille mut olikis muutakin?

    Urpilainen isäänmaallisena ihmisenä piti Suomen puolia. Nykyiset hallituspuolueethan möisivät vaikka isoäitinsä ulkomaille, jos saisivat sillä itselleen pedattua hyvän suojatyöpaikan EU:n virastoissa.

    Äänestä

  • Juttakin.on.hyvä kirjoitti:

    Urpilainen isäänmaallisena ihmisenä piti Suomen puolia. Nykyiset hallituspuolueethan möisivät vaikka isoäitinsä ulkomaille, jos saisivat sillä itselleen pedattua hyvän suojatyöpaikan EU:n virastoissa.

    Juuri näin. Ilman Urpilaisen sankaritekoja Suomi olisi nyt Kreikka-kriisin maksajana.

    Äänestä

  • Juttakin.on.hyvä kirjoitti:

    Urpilainen isäänmaallisena ihmisenä piti Suomen puolia. Nykyiset hallituspuolueethan möisivät vaikka isoäitinsä ulkomaille, jos saisivat sillä itselleen pedattua hyvän suojatyöpaikan EU:n virastoissa.

    EI vakuudet mitään puolia pitänyt urpilainen nimen omaan möi suomen eu:lle ja jyrki kanssa ja tällä jutan suomen myynillä saatiin jyrkille eu suojatyöpaikka etkö muista vai tahalteenko syytätä halitusta siitä mitä sdp ja jutta teki?

    Äänestä

  • fefeffe kirjoitti:

    EI vakuudet mitään puolia pitänyt urpilainen nimen omaan möi suomen eu:lle ja jyrki kanssa ja tällä jutan suomen myynillä saatiin jyrkille eu suojatyöpaikka etkö muista vai tahalteenko syytätä halitusta siitä mitä sdp ja jutta teki?

    Muistan ihan oikein. Fantastinen Jyrki-boyhan ei olisi vakuuksia vaatinut. Oli lähinnä vaivaantunut Jutan asetellessa ehtojaan EU:lle.

    Äänestä

  • Juttakin.on.hyvä kirjoitti:

    Urpilainen isäänmaallisena ihmisenä piti Suomen puolia. Nykyiset hallituspuolueethan möisivät vaikka isoäitinsä ulkomaille, jos saisivat sillä itselleen pedattua hyvän suojatyöpaikan EU:n virastoissa.

    Ei olisi pitänyt suostua ollenkaan maksamaan toisten velkoja, EU:hun liityttäessä sovittiin nimenomaan ettei kukaan ole vastuussa toisten veloista. Turha kuvitellakaan että kreikka kykenisi maksamaan mitään, takaukset ei paljon lohduta, olisi voinut sijoittaa paremminkin.

    Äänestä

Tolppanen teki fiksun ratkaisun. Suomen kannalta olisi paras, jos SDP:n lisäksi ei olisi muita puolueita. Työväenpuolue osaa tehdä kansaa parhaiten palvelevat päätökset.

Äänestä
  • Persut ovat fiksuja.

    Äänestä

  • vaalit_edessä kirjoitti:

    Persut ovat fiksuja.

    Persulauma seuraa johtajaansa myös Turmiontiellä kulkiessaan. Fiksut jäsenet erkaantuvat laumasta, kun johtajan valitsema suunta johtaa kohti tuhoa.

    Äänestä

  • Paskarotat ensimmäisinä hyppäävät laivasta, kyllä se on nähty jo moneenkertaan tänne tulleissa matuiikereissäkin ja lampaannussijoissa.

    Äänestä

  • Demarit olleet päättämässä suurimmista veronalennuksista rikkaille ja lisäyksistä työläisille, koivistokin surkein presidentti, jopa haloskaa huonompi.

    Äänestä

  • Tolppahaistavittusi kirjoitti:

    Paskarotat ensimmäisinä hyppäävät laivasta, kyllä se on nähty jo moneenkertaan tänne tulleissa matuiikereissäkin ja lampaannussijoissa.

    Oletteko huomanneet, että mekin saattaisimme vielä äänestää Finexitin?

    Kansanäänestyksen järjestäminen Suomen EU-jäsenyydestä
    20.6.2016
    https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2058

    22.6.2016 tilanne: 3 958 kannatusilmoitusta

    Äänestä

Fiksu veto Rinteeltä. Antti on selvästikin pääministeriainesta. Toivottavasti SDP saavuttaa seuraavissa vaaleissa murskavoiton.

Äänestä
  • Rinne voi tukehtua pekonipastaansa tai sitten pekonipaskaansa, miehen omatkaan raha-asiat ei kaikilta osiltaan ole aivan puhtoisia, rinne on paras silloin kun pitää suunsa kiinni ja on poissa julkisuudesta. Tolppasen äänestäjät ovat totaalisesti vittuuntuneita koko ämmään.

    Äänestä

  • Kustolppa kirjoitti:

    Rinne voi tukehtua pekonipastaansa tai sitten pekonipaskaansa, miehen omatkaan raha-asiat ei kaikilta osiltaan ole aivan puhtoisia, rinne on paras silloin kun pitää suunsa kiinni ja on poissa julkisuudesta. Tolppasen äänestäjät ovat totaalisesti vittuuntuneita koko ämmään.

    Tolppasen äänestäjät äänestivät Tolppasta, eivät persuja. Tolppanen seisoo siis vaalilupaustensa takana, toisin kuin persut puolueena.

    Äänestä

  • Mikäs puolue 6 viime hallituksessa piti vaalilupaukset? Ei mikään siispä kukaan niistäkään edustajista ja puolueista ei seisonut lupausten takana.

    Äänestä

  • Tolppanen.on.luotettava kirjoitti:

    Tolppasen äänestäjät äänestivät Tolppasta, eivät persuja. Tolppanen seisoo siis vaalilupaustensa takana, toisin kuin persut puolueena.

    No voi herranen aika, persunahan hänet valittiin, puolueen edustajana. Tolppanen on syönyt kaikki vaalilupauksensa jo nyt, ja nyt hän joutuu nöyrtymään jopa Nazima Razmyarin edessä, joka kuulemma "sulattelee" Tolppasen loikkausta, ja odottaa tekoja sanojen sijaan.

    En olisi IKINÄ uskonut Tolppasesta. En IKINÄ.

    Äänestä

Harvemmin näkee rotan uivan kohti uppoavaa laivaa.

Äänestä

Poliittinen routa ajaa poliittiset porsaat kotiin. Tervetuloa vaan, mutta jatkossa kannattaa olla tarkkana sen suhteen, minkälaista possuporukkaa otetaan takaisin. Suurimmat siat on syytä jättää ulkopuolelle.

Äänestä
  • Älä ole huolissasi, sillä tuskin Antti Timolle antaa demareiden jäsenkirjaa.

    Äänestä

  • Juu ja loikkashan Husukin Kepusta mihinlie ISISiin (vai mihin ulkomaille se läks?) ja mikäs se toinen musta akka oli ku kans loikki?
    Alkaa mamuille vissiin totuus valkenemaan et ne ei o perinteisissä suurissa puolueissa mitään muuta ku mamujen ääniä kalastelevia etnokoristeita, mut mitään mahkuja puoluekoneiston eliittiin heillä EI ole! :)
    Ja eipä näistäkään kovin montaa uutista nähty eikä tehty? *hys hys*

    Ja isompi menetys Vartiainen taas Demuille oli kun nyt saatu Tolppanen? :)

    Äänestä

  • Timo_XL_ kirjoitti:

    Juu ja loikkashan Husukin Kepusta mihinlie ISISiin (vai mihin ulkomaille se läks?) ja mikäs se toinen musta akka oli ku kans loikki?
    Alkaa mamuille vissiin totuus valkenemaan et ne ei o perinteisissä suurissa puolueissa mitään muuta ku mamujen ääniä kalastelevia etnokoristeita, mut mitään mahkuja puoluekoneiston eliittiin heillä EI ole! :)
    Ja eipä näistäkään kovin montaa uutista nähty eikä tehty? *hys hys*

    Ja isompi menetys Vartiainen taas Demuille oli kun nyt saatu Tolppanen? :)

    Plösö vartiainen on pelkästään vahinko puolueelle missä on. Äijä on veltto kuin vetelä paska, hyvä kun tuolilla pysyy, ikinä eimole päivääkään töitä tehnyt. Mitähän lääkkeitä se käyttää kun heiluu ja nykii koko ajan puhuessaan, ei varmaan kauan kestä kun romahtaa kokonaan.

    Äänestä

  • Olkoon ihan mikä plösö tahansa, mutta jos vähääkään tuntee Suomen vaalisysteemiä, niin Vartiaisen äänisaalis pesee Tolppasen äänimäärän suvereenisti, joten: nettovoittaja on silti Kokoomus, ja Perussuomalaiset ei menettäny montaakaan ääntä! :)

    Äänestä

  • Timo_XL_ kirjoitti:

    Olkoon ihan mikä plösö tahansa, mutta jos vähääkään tuntee Suomen vaalisysteemiä, niin Vartiaisen äänisaalis pesee Tolppasen äänimäärän suvereenisti, joten: nettovoittaja on silti Kokoomus, ja Perussuomalaiset ei menettäny montaakaan ääntä! :)

    Tuskin saa seuraavissa vaaleissa mitään saalista.

    Äänestä

Mamuttajaltahan tuo näyttikin. Saa varmaan demareilta suojatyöpaikan uuden VOKin johtajana. Eduskuntaan ei loikkareita äänestetä.

Äänestä

Tolppa loikkasi kolmeksi vuodeksi opposiittiöön ei tarvitse kuin lonksuttaa leukojaan ja palakka juoksee.

Äänestä

Persujen mukaan heikoin lenkki loikkasi. Markku Uusipaavalniemi loikkasi vuonna 2010 keskustasta persuihin, oliko hänkin silloin se heikoin lenkki? :)

Ja ainakin tasa-arvoista avioliittolakia kannatti persuissa täysin eri edustaja kuin Maria Tolppanen, taisipa olla Arja Juvonen? Eli eikös hänen pitäisi olla se heikon lenkki? :)

Äänestä

ÄMMÄpuolueen ÄMMÄ palasi ÄMMIENSÄ piiriin.

Äänestä

Kuka on tämä Tolppanen , eka kerran kuulin hänestä jotain , eipä puolue tarvitse sellaista henkilöä , jonka suurin saavutus on loikkaus toiseen puolueeseen.

Äänestä

Vaasalaiset ei olekaan homeperseitä kuten Klamydia lauluissaan väittää.Suoraselkäinen teko Tolppaselta ettei hyväksy hallituksen toimia.Täytyy välillä vaihtaa firmaa että persus tuulettuu.Hienoa kertakaikkiaan!

Äänestä
  • No sehän selittääkin kaiken, vaasan hovinarrit vapauttaa kaikki naismurhaajat tai lieventää tuomiot moninkertaisilta naismurhaajilta, näyttää olevan femakoiden hallussa koko kaupunki. Ilmankos ei femakkoakka viihtynyt persuissa, rinne taas niin tossusankari femakko kuin olla ja osaa, voisi mennä saman tien sukupuolenvaihtoleikkaukseen.

    Äänestä

Kohta ei ole persuissa jäljellä kuin Hakkarainen, Oinonen, Kankaanniemi ja Immonen.

Äänestä
  • Toimin suursuosion pilasi hänen liian voimakas salmiakkikossun laimentaminen.

    Äänestä

tulossa kiihtyvään tahtiin.

Äänestä

Tolppanen osoitti hienoa ja arvostettavaa rohkeutta kun hylkäsi puolueen, joka ei ajanut hallituksessa niitä asioita, joita se äänestäjille ennen vaaleja lupasi. Kymmenen pistettä tuosta Marialle kun pitää kiinni omista periaatteistaan ja lupauksistaan omille äänestäjilleen!

Ottakaa opiksi muutkin edustajat, joiden suulla luvattiin niin paljon, mutta tehtiin täysin päinvastoin.

Äänestä
  • Onkohan se sdp ja muut viime hallituksen puolueet ottaneet opiksi sillä eihän ne pitäneet lupauksiaan vai missä esim. ne jutan ja sdp lupaamat työpaikat on?

    Äänestä

  • rgfqf kirjoitti:

    Onkohan se sdp ja muut viime hallituksen puolueet ottaneet opiksi sillä eihän ne pitäneet lupauksiaan vai missä esim. ne jutan ja sdp lupaamat työpaikat on?

    Maailmanlaajuinen taantuma ei koskaan voi olla yhden naisen tai edes puolueen vika.

    Mutta se voi olla jos lupaa ettei kurita köyhimpiä ja heikompia ja sitten kuitenkin kurittaa. Tai lupaa ettei enää jaa verorahoja ulkomaille ja kuitenkin jakaa.

    Äänestä

  • Sdp viime halitusessa nimen omaan kuritti köyhiä ja heikkoja joko sinä senkin unohdit persu öyhötyksissäsi?

    SDP sai aikaan 9€ orjatyöllistämisen, aikoinaan myös eläkeindeksin taittamisen minkä takia moni eläkeläinen on liian köyhä ostamaan lääkkeitä yms. kivaa.

    Äänestä

  • gormer kirjoitti:

    Maailmanlaajuinen taantuma ei koskaan voi olla yhden naisen tai edes puolueen vika.

    Mutta se voi olla jos lupaa ettei kurita köyhimpiä ja heikompia ja sitten kuitenkin kurittaa. Tai lupaa ettei enää jaa verorahoja ulkomaille ja kuitenkin jakaa.

    Kyllä tästä taantumasta nyt syytätte persuja yhtä puoluetta siis kokoajan etkö edes itse sitä huomaa?

    Äänestä

  • Niin totta, valitettavasti.....................

    Äänestä

  • gormer kirjoitti:

    Maailmanlaajuinen taantuma ei koskaan voi olla yhden naisen tai edes puolueen vika.

    Mutta se voi olla jos lupaa ettei kurita köyhimpiä ja heikompia ja sitten kuitenkin kurittaa. Tai lupaa ettei enää jaa verorahoja ulkomaille ja kuitenkin jakaa.

    Demarit ja kumppanithan ne ovat työläiset ja työttömät köyhyyteen ajaneet, poistivat lähes kaikki verot rikailta ja ulkoistivat työpaikat kiinaan, rahat lahjoittivat ulkomaille ja avasivat rajat elintasopakolaisille. Persut ovat korjanneet paljon, mamutus vähentynyt huomattavasti, eikä tulotaso heikkene yhdelläkään pienituloisella, jopa rikkaiden verotusta hiukan kiristetty huolimatta kepuleista ja kokkareista hallituksessa.

    Äänestä

  • Ei ainakaan SDPn riveissä saa täytettyä lupauksiaan omille äänestäjilleen. Persuja ja Mariaa äänestettiin nimenomaan sen vuoksi, että lupasivat puuttua ankaralla kädellä maahanmuuttokysymykseen.

    Äänestettävät käy vähiin...

    Äänestä

  • Hahhah. Maria nöyrtyy Rinteen edessä ja mikä kaikista häpeällisintä, mamu Nazima Razmyarin edessä.

    Äänestä

Olipahan jytky.

Äänestä

Persut sulaa pois eikä yksikään kansalainen elättele enää kuvitelmia että puolueet olisivat erilaisia.

Voi äänestää joko mamutusta velvollisuutenamme, mamutusta maataloustuella, mamutusta kulttuuririkastavana tai mamutusta työvoimapulan poistajana.

Äänestä

..harmittaa PS:n alamäki. Oli hölmöä lähteä hyviä lupauksia rikkomaan. Palkansaajiin kohdistunut älytön vaino maataloudentukien puolueelta, keskustalta oli järjetön kauppa. Mennä mukaan tällaiseen palkansaajien vainoon ja eläkelläisten vainoon.
En ihmettele yhtään puoleesta likanneita. Tietysti punalippupuolue SDP on surkeaa, mutta ainakin vastustaa kaikkea mahdollista hallituksen toimia...SDP:stä varmuudella tulee suurin puolue...

Äänestä
  • Voi olla että demareista tulee suurin sitten pääsevät hallitukseen ja pettävät lupaukset kuten viimeksi viime hallituksessa ja taas kannatus on pojalla tälläistä aaltoilua se on jo kymmeniä vuosia ollut oppositiosta lupailevat aina kuun taivaalta kuten nyt mut sit kun pääsevät päätämään kääntyy takki eikä kuuta näykkään missään.

    Äänestä

  • Kyllähän ne oppositiossa räkyttää, mutta Soini laittanut jauhot suuhun joka kerran, itse olleet päättämässä asioista mistä nyt valittavat. Kovin on huono muisti rinteellä, tainnut ryypätä liikaa, ainakin naamasta päätellen.

    Äänestä

Se on pelkästään positiivinen asia et vasemmistodesantit pakenee persuista takas omie sa leiriin! Varsinkin noi jotka ei o muutenka parketin terävimpiä partaveitsiä ku loikkaa tässä vaiheessa vaalikautta hallituspuolueesta oppositioon!? :D

Äänestä
  • Hakkarainen, Oinonen, Putkonen, Kankaanniemi, Immonen... Esim. nuo tyypit eivät ole partaveitsen teräviä. Nekin varmaan loikkaisivat jonnekin, mutta kukaan ei huoli niitä.

    Äänestä

  • Entäs ne 10 000 unelmoijaa jotka eivät edes ymmärtänyt mitä immonen kirjotti kun oli englantia onks ne niitä sun teräviä partateriä?

    Äänestä

  • r32r3f3f3f kirjoitti:

    Entäs ne 10 000 unelmoijaa jotka eivät edes ymmärtänyt mitä immonen kirjotti kun oli englantia onks ne niitä sun teräviä partateriä?

    Eikös se ollut Halla-ahon tekstiä, ei kai Immonenkaan sitä ymmärtänyt... :)

    Äänestä

  • Simo-XXL_ kirjoitti:

    Hakkarainen, Oinonen, Putkonen, Kankaanniemi, Immonen... Esim. nuo tyypit eivät ole partaveitsen teräviä. Nekin varmaan loikkaisivat jonnekin, mutta kukaan ei huoli niitä.

    Noista nimistä ei ole kuulunut sen koommin kun persut meni hallitukseen. Alkoivat "jaajaa -miehiksi" oitis, kun Soini istahti audin takapenkille. Suut meni tukkoon, saanevatko leipääkään tungettua leipäläpeen?

    Äänestä

  • aslkdfjkd kirjoitti:

    Eikös se ollut Halla-ahon tekstiä, ei kai Immonenkaan sitä ymmärtänyt... :)

    Mistä päätelit että immonen ei ummrtänyt? unelmoijat luuli että se oli joku sotakutsu hahahaha.

    Äänestä

  • jaajaamiehet kirjoitti:

    Noista nimistä ei ole kuulunut sen koommin kun persut meni hallitukseen. Alkoivat "jaajaa -miehiksi" oitis, kun Soini istahti audin takapenkille. Suut meni tukkoon, saanevatko leipääkään tungettua leipäläpeen?

    Ne tarvii varmaan pirun taitavan hammaslääkärin kun eivät uskalla avata suutaan missään. Purukalusto kun pitää tarkistaa ja paikata rektaalin kautta.

    Äänestä

  • Simo-XXL_ kirjoitti:

    Hakkarainen, Oinonen, Putkonen, Kankaanniemi, Immonen... Esim. nuo tyypit eivät ole partaveitsen teräviä. Nekin varmaan loikkaisivat jonnekin, mutta kukaan ei huoli niitä.

    No on ne ainakin riittävän teräviä etteivät loikkaa tässä vaiheessa vaalikautta oppositioon? :) Ja etpä taida olla itsekään kovinkaan terävä jos otat esimerkiksesi juuri moiset!?

    Äänestä

  • jaajaamiehet kirjoitti:

    Noista nimistä ei ole kuulunut sen koommin kun persut meni hallitukseen. Alkoivat "jaajaa -miehiksi" oitis, kun Soini istahti audin takapenkille. Suut meni tukkoon, saanevatko leipääkään tungettua leipäläpeen?

    Ai koskas tämän Pohjois-Korean meedioiden "uutisissa" on muutenkaan perussuomalaisista uutisoitu ellei o saatu vaikka tekemällä tehdyksi jotain negatiivista "uutista"? :)

    Äänestä

  • Trihampi kirjoitti:

    Ne tarvii varmaan pirun taitavan hammaslääkärin kun eivät uskalla avata suutaan missään. Purukalusto kun pitää tarkistaa ja paikata rektaalin kautta.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmisen_anatomia

    Vasså

    Äänestä

Tolppanen jätti persut koska puolueen eliitti (Soini, Terho, Halla-aho, Niinistö, Saarakkala) on natohihhuleita ja oikeistolaista politiikkaa ajavia olutkapakka kokkareita.

Äänestä
  • tolppanen on siis vanhoja kommareita joka kaipaa putinan syliin. Kannattaa muistaa ettei äänestä demareita ellei halua siperiaan.

    Äänestä

"Suosittelen muille persuedustajille samaa sillä valehtelijan kelkassa ei pitkälle kuljeta."

Voisinko tulla SDP:n puoluejohtajaksi, niin sekin saataisiin oikeille raiteille? Muutan puoluekantaa, kun aate alkaa taipua lähemmäksi järkevää tilaa.

Siis näin:
https://en.wikipedia.org/wiki/Geography_of_Somalia

1. Täysin tuki Brexitille
2. Mamut lähetetään Somalian rauhallisille alueille tekemään palvelukeskustöitä. SInne lähetetään myös matut, järjestään kaikki. Huorat eivät voi mennä mukana valtion piikkiin.
3. Tasapainotettu suhde sotilasrintamalla.
4. Työllistetään ihmiset menemällä itse Somaliaan rakentamaan yksi tai kaksi kylää, joiden infra tulee tominnan puolesta toisiaan ja tulee täydellinen yhteisö. 1) Suomi-kylä ja 2) Mämmi-kylä, joissa tulee todellinen "puhdistus" sekä yhteiskunnan rakenteeseen että yritystoimintaan, infraa, palveluihin, maatalouteen, tukkukauppojen järjestämiseen ja satamatoiminnan sekä rataliikenteen tehostaminen, kun ruokaa alkaa tulla myös Suomesta laivoilla ja lentokoneilla. Verkkokauppa.org on jo lupautunut alkamaan verkkotoiminnan somalian kuljetus- ja kieli mukana palveluissa. Verotuksen kehittämiseen, lähteen verohallinon suunnitteluryhmä "Simbsala-bim 2".
5. Osa porukasta tekee työtä sen eteen, että järjestetään indiogo-keräyksiä ja konsertteja yms.
6. Suvakit ovat perustaneet kirjastopuolella (kunnankirjastot) ryhmän, joka kokoaa sopivan "kirjastokokoelman" vietäväksi laivoissa Somaliaan perustettavaan kirjastoverkostoon. Alku on yksi paikka toinen noista kylistä.

East Africa - National Geographic Traveler
https://www.youtube.com/watch?v=iuhv6FJBYck

Kuvahaku: "Beautiful plants (vegetation) in nature from somalia and ethiopia"

Äänestä

Jos on aihetta puolueen vaihtoon, niin olisi syytä hoitaa se vaalien kautta. Loikkari on petturi. Miten loikkari voi katsoa itseään peilistä. Ja vielä: mitä käyttöä demareillakaan on loikkarille. Kerran loikkari, aina...

Ikinä en mokomaa äänestä.

Äänestä

Meillä sosiaalidemokraateilla on aina ollut katto korkealla ja seinät leveällä.

Äänestä

Petturi tolppasen tie poikki, missä viipyy laki ettei loikkauksia sallita kesken kauden, ihmiset äänestävät ennen kaikkea puoluetta. Kertoo vaan demareidenkin epätoivon, lahjovat loikkareita kun eivät muuten saa edustajia.

Vai on Soini liian oppinut "maisterismies" tolppaselle, entäs juristi rinne, ei naisilla tuo logiikka pelaa yleensäkään.. Tuollaisten idioottien kuluu häipyäkin, mutta tilalle pitäisi tulla toinen samasta puolueesta ja petturit pois kokonaan.

Äänestä

Kyllähän tuossa pitäis muistaa, että ei persut yksinään ole hallituksessa, kyllä siellä enemmistö on kepuilla ja kokoomuksella. Mulla on sellainen munaskutuntuma, että ilman persuja nuo maahanmuuttoasiat olisivat paljon anteliaammalla kannalla.

Äänestä

Hei

Jätin Persut koska puolueen ilmapiiri on liian ahdistava ja kansalle annetut lupaukset petettiin. Persut ovat nykyään niin oikealle kallellaan että työläisen arvoja kunnioittavan on äärettömän vaikea toimia persuissa.

Soinista on tullut öykkärimäinen itsevaltias joka on unohtanut että häneen uskovilta ihmisiltä se valtakirja saatiin. Nyt kun lupaukset on rikottu ja äänestäjät petetty niin mitä jäi jäljelle. Äänestäjiä ei kiinnosta mitä Soini on sopinut Sipilän kanssa sillä perussuomalaisten kuuluu ajaa perussuomalaista politiikkaa tai poistua hallituksesta.

Äänestä

Loikkari on petturi, sota-aikana petturit joutuvat muuria vasten.

Äänestä
  • Loikkareita pitäs koskaan äänestää uudessa puolueessa. Ei ikinä.

    Äänestä

Razmyar muistuttaa, että vaikka alun perin Tolppasen toimintaa ohjaisi ensisijaisesti työllisyyspolitiikka, ei Sdp:hen voi tuoda mukanaan rasistista ajattelua.

Äänestä
  • Razmyarko SDP:tä nykyään johtaa? Niin siinä käy, jos johtoporras heittelehtii ja oikein keräämällä kerätään säälin vuoksi ulkomaalaisia mukamas keräämään toisten säälittävien ääniä. Tuo ämmähän taitaa olla sitä lajia, että heti kun isäntä talosta lähtee pistää pippalot pystyyn ja kaappaa vallan rahoineen? Enpä luottaisi hetkeäkään tämän lyylin "johtamismenetelmiin". Sen paikka ei ole eduskunnassa, se tietää vallan siirtämistä afgaani- ym. muslimeille. Jos vain kissa ei ole paikalla, niin hiiret mellastaa sikapaljon.

    Äänestä

Nyt alkoi persujen mustamaalaus Tolppasta kohtaan. Kyllä minunkin on rehellisesti tunnustettava, että kovasti ihmettelin, miksi niin älykäs jopa viisas nainen viihtyy persuissa. Onneksi hän sai vihdoin tarpeekseen rakkikoirista. Veikkaan, että Tolppanen tuo mukanaan kaikki älyköt,(jos siellä enää on heitä yhtään) katsokaapa vain. Niin ja äänestäjät myös. Nyt tiedän satavarmasti ketä äänestän seuraavissa vaaleissa. Onnea ja menestystä Maria Tolppanen.

Äänestä
  • Yhden äänestäjän ainakin menetti.

    Äänestä

  • Minäkin olen pitänyt persuja fiksuina ihmisinä, tässä nyt on konkreettinen esimerkki siitä.

    Äänestä

  • Nyt alkoi demarien kehuminen tolppasta kohtaan... hah hah.

    Äänestä

Kaikki, joille ääni annettiin ovat itse päättäneet olla tekemättä asioita, joita ensin listattiin ohjelmiin. Lähes kaikki edustajat edustavat nyt muuta kuin oli alunperin tarkoitus. Kyllä tuohon voitaisiin kehittä rajoitukset, jos entinen ei maistu, sitten ulos.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Valehteleva_soini kirjoitti:

Taitaa Tolppanen aavistaa että SDP:stä on mahdollisuus päästä eduskuntaan. Persujen tie seuraavaan eduskuntaan on poikki superalhaisen kannatuksen vuoksi.

Persut teki niin ruman tempun äänestäjilleen että maksavat siitä poliittisesti hirmu hinnan seuraavissa vaaleissa.

Suosittelen muille persuedustajille samaa sillä valehtelijan kelkassa ei pitkälle kuljeta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu