EU aloittaa ens viikolla Turkin EU-jäsenyys neuvot

2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Turkki Euroopan unioniin ja Suomi samalla ovenavauksella ulos.

Äänestä

Turkki nousee, Kreikka kaatuu | Muinaisia Ennustuksia
https://ennustuksia.com/2013/07/07/turkki-nousee-kreikka-kaatuu/

Osmanien valtakunta
https://fi.wikipedia.org/wiki/Osmanien_valtakunta

"Rappeutuminen ja mureneminen

Valtakunnan rappeutumisen perussyy oli, että hovi etääntyi kansasta. Sulttaani saattoi joutua perinpohjaisesti virkamiehistön (suurvisiirin) manipuloimaksi. Lopulta usea hallitsija keskittyi haareminsa ja virkamiehistön sisäisten juonittelujen sekä huvittelujen maailmaan. Tästä teki havaintoja vuonna 1600 hovissa vieraillut englantilainen diplomaatti Sir Thomas Sherley. Kun myös sulttaanin pojat elivät suljetussa hovissa, he eivät saaneet tulevissa tehtävissään tarpeellisia hallitustaitoja tai tietoja kansan elämästä.[1]

Ottomaanien valtakunta rappeutui ja sen valtapiiri Euroopassa murentui lopullisesti 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Niinpä Kreikka sai itsenäisyyden 1832 käytyään kolmivuotisen vapaussodan Osmanivaltiota vastaan. Alistettujen kansojen irrottautumisen vuoksi valtakuntaa alettiinkin nimittää Euroopan sairaaksi mieheksi.[6] Vuoteen 1913 mennessä aiempi suurvalta oli menettänyt lähes kaikki Euroopassa olleet alueensa sekä myös kaikki Pohjois-Afrikan alueensa. Tähän oli syynä toisaalta valtion sisäinen rappeutuminen, toisaalta Venäjän apu kapinallisille ja panslavismin aatteen leviäminen.

Venäjä pyrki 1800-luvun puolesta välistä aktiivisesti laajentamaan alueitaan Balkanilla serbejä tukemalla, koska se halusi pääsyn Välimerelle. Venäjän lopullinen tavoite oli Bosporinsalmen ja Konstantinopolin hallinta. "

Ottomaanien valtakunta
http://historianet.fi/tags/ottomaanien-valtakunta

Lähi-idän kansallisvaltiot ovat hajoamassa
Kartta uusiksi
http://mondediplo.fi/digi/lehti/4-2014/artikkeli/kartta-uusiksi/#.V2rjXzXwBdU

Äänestä

Kommentoi aloitusta


retrer kirjoitti:

telut.

http://mvlehti.net/2016/06/22/turkin-eu-jasenyyden-piti-olla-jaissa-eu-neuvottelee-jasenyydesta-ensi-viikolla/

http://www.express.co.uk/news/world/682306/EU-referendum-Brexit-Turkey-membership-talks-European-Union

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu