Maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) on kohdannut runsaasti kritiikkiä Metsähallituksen toimitusjohtajaksi valitsemastaan Pentti Hyttisestä. Potkut saanut edellinen toimitusjohtaja Esa Härmälä kertoi aiemmin päivällä Tiilikaisen tarjonneen tälle Maaseutuviraston Mavin ylijohtajan paikkaa. Härmälä kieltäytyi paikasta.
Tiilikainen kuitenkin toivoisi Härmälän vielä harkitsevan uudelleen.
Tiilikainen kuitenkin toivoisi Härmälän vielä harkitsevan uudelleen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
"Nimitysasiassa näyttää olevan kyse henkilökohtaisista syistä ja hyvä veli -verkostoista, sillä keskustan eduskuntaryhmänkään mielipiteellä ei näytä olevan merkitystä. Sikäli voi olla parempi, että Tiilikainen jättäisi ne muutkin hoitamista vaativat työt seuraavalle maa- ja metsätalousministerille."...
ministerinä, vihreät on myrkkyä keskustalaisille..
kaikkiahan ovat myrkkyä verorahanjakopuolueelle
No, mutta järjestihän Matti Vanhanen vaalirahoitustakin vihreiden Meri-Kukka Forssiukselle ja painotti hallitusta muodostaessaan, että kepulla ja vihreillä on paljon yhteisiä asioita. Ja otti vihreät hallitukseen. Ja oli Meri-Kukan kanssa terveyskeskuksessakin keskellä yötä..