Politiikka 23.6.2016 klo 13:07 | päivitetty 23.6.2016 klo 13:13
Keskustan eduskuntaryhmä ryöpytti Tiilikaista – ministeri sai vakavan varoituksen
"Keskustan eduskuntaryhmä kävi kahden tunnin tunteidentuuletuksen torstaina Metsähallituksen pääjohtajan Esa Härmälän syrjäyttämisen takia.
Lopputuloksena maa- ja metsätalousministeri Kimmo Tiilkaiselle annettiin kirjallinen varoitus toiminnasta Metsähallituksen toimitusjohtajanimityksessä. Varoituksen antamisen puolesta äänesti 24 jäsentä, ja kahdeksan olisi halunnut äänestää Tiilikaisen luottamuksesta.
Äänestystä Tiilikaisen luottamuksesta esitti kansanedustaja Hannu Hoskonen. Hänen mukaansa Tiilikaisen varoitus ja ryhmässä syntynyt epäluottamus tuli siitä, ettei eduskuntaryhmän mielipiteitä kuultu johtajanimityksessä.
Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan tapaus on hyvin poikkeuksellinen.
Sananvaihto äityi ilmeisen railakkaaksi, sillä kansanedustajien ja ministerien avustajat häädettiin kokouksen aluksi ulos kuulemasta.
Hallitus nimitti keskiviikkona Tililkaisen esityksen mukaisesti Metsähallituksen toimitusjohtajaksi Pohjois-Karjalan entinen maakuntajohtaja Pentti Hyttinen, ja nykyiselle johtajalle Esa Härmälälle tarjottiin Maaseutuviraston ylijohtajan paikkaa. Härmälä kieltäytyi tarjotusta tehtävästä.
Härmälä olisi halunnut jatkaa tehtävässä, ja kommentoi syrjäyttämistään tuoreeltaan twiitissä kipakasti: "v. 1969 liityin kepuun. Kaverit varoittivat että kepu pettää aina - pitäisiköhän alkaa uskoa"."
http://yle.fi/uutiset/keskustan_eduskuntaryhma_ryopytti_tiilikaista__ministeri_sai_vakavan_varoituksen/8980346
.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.