Kenenkään ei olisi pitänyt kuolla Vihdissä.
Olipa kerran yksi pölvästi, joka riiteli kaikesta. Ei suostunut myöntämään olleensa väärässä koskaan. Kun tuli pataan riitoja sovitellessa, niin mentiin eteenpäin kuin mummo lumessa. "Joskus kerran oikeus voittaa!"
Markan riidasta tuli vuosien saatossa miljoonan murhe.
Minähän veetuilen takaisin, jos minulle veetuillaan.
Poliisille tulee hälytys, että traktoripoikaa kohti on ammuttu. Tekijä on tiedossa, tuttu mies ja sukua.
Poliisi menee paikalle, kun kuuluu hommaan. Soittaa puhelimeen ja ovikelloa, ei vastausta. Perhettä tulee paikalle, tarjoutuu menemään juttusille. Ei tietenkään voi päästää, kun ei tiedä millä tappo- tai panttivankimielellä isäntä on. Ei saada vastausta isännältä, niin mennään hakemaan - pakko on, kun sisällä on poliisin tiedon mukaan äijä aseen kanssa ja hiljainen vaimo. Hittojako tietää, vaikka olisi henki lähdössä eukolta, tai mennyt jo.
Poliisi ei mene hiljaa kuin varas yössä. Poliisi menee huudon kanssa, että "Poliisi! Pudota ase!" tai siihen malliin. Siihen kun vastaa varastetulla rynnäkkökiväärillä, niin tietää, mitä tekee. Silloin ei ammu rosvoa tai raiskaajaa vaan suomalaista poliisia ja tarkoituksella.
Ja saa siipeensä.
Sitten, kun on jo sattunut molempiin, näkee ikkunasta, että siellä se sinivuokko hiipii maijan taa. Ja eikös saatana siinä mene toinen kuin pienen talon porsas perässä. Ja sitten siitä on hyvä losauttaa, helpolta jyvältä. Siihen jää.
Ja sitten ei kun vaihtoehtoja miettimään.
Maailma onkin nyt hämmästyttävän pieni. Kun on alkuun päässyt, niin tekisi mieli tasata tilit velipojan kanssa. Tai ulosottomiehen. Tai tuomarin, tai oman lakimiehen, sillehän se isoin velka on. Mutta kun ei ole menemistä edes omalle etupihalle.
Takapihalle kumminkin.
Olipa kerran yksi pölvästi, joka riiteli kaikesta. Ei suostunut myöntämään olleensa väärässä koskaan. Kun tuli pataan riitoja sovitellessa, niin mentiin eteenpäin kuin mummo lumessa. "Joskus kerran oikeus voittaa!"
Markan riidasta tuli vuosien saatossa miljoonan murhe.
Minähän veetuilen takaisin, jos minulle veetuillaan.
Poliisille tulee hälytys, että traktoripoikaa kohti on ammuttu. Tekijä on tiedossa, tuttu mies ja sukua.
Poliisi menee paikalle, kun kuuluu hommaan. Soittaa puhelimeen ja ovikelloa, ei vastausta. Perhettä tulee paikalle, tarjoutuu menemään juttusille. Ei tietenkään voi päästää, kun ei tiedä millä tappo- tai panttivankimielellä isäntä on. Ei saada vastausta isännältä, niin mennään hakemaan - pakko on, kun sisällä on poliisin tiedon mukaan äijä aseen kanssa ja hiljainen vaimo. Hittojako tietää, vaikka olisi henki lähdössä eukolta, tai mennyt jo.
Poliisi ei mene hiljaa kuin varas yössä. Poliisi menee huudon kanssa, että "Poliisi! Pudota ase!" tai siihen malliin. Siihen kun vastaa varastetulla rynnäkkökiväärillä, niin tietää, mitä tekee. Silloin ei ammu rosvoa tai raiskaajaa vaan suomalaista poliisia ja tarkoituksella.
Ja saa siipeensä.
Sitten, kun on jo sattunut molempiin, näkee ikkunasta, että siellä se sinivuokko hiipii maijan taa. Ja eikös saatana siinä mene toinen kuin pienen talon porsas perässä. Ja sitten siitä on hyvä losauttaa, helpolta jyvältä. Siihen jää.
Ja sitten ei kun vaihtoehtoja miettimään.
Maailma onkin nyt hämmästyttävän pieni. Kun on alkuun päässyt, niin tekisi mieli tasata tilit velipojan kanssa. Tai ulosottomiehen. Tai tuomarin, tai oman lakimiehen, sillehän se isoin velka on. Mutta kun ei ole menemistä edes omalle etupihalle.
Takapihalle kumminkin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinpä