Pahan juonet eivät ole meille tuntemattomattomia

Koska "Satanan juonet eivät ole meille tuntemattomat." (2 Kor. 2: 11)

"Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!" (Ilm.12:12b)
Hän on täällä maassa, keskuudessamme!

Saatana eli Lucifer, valontuoja, oli alunperin yksi kaikkein tärkeimmistä enkeleistä, kerubi, joka Raamatun mukaan "ylpistyi kauneudestaan, ihanuutensa tähden kadotti viisautensa" (katso Hes 28:12-19) ja muuttui Jumalan ja koko luomakunnan pääviholliseksi. Hän johti kapinaa Korkeinta vastaan houkutellen 1/3 osaa enkeleistä kapinaan kanssaan. Hävisi ja hänet heitettiin taivaasta ulos kaikkien niiden kanssa jotka kapinoivat ainoata Kaikkivaltiasta Luoja Jumalaa vastaan.
Tämä Jumalan vanha vihollinen tunnetaan myös nimillä Saatana, Piru, Perkele, Belzebub, käärme, lohikäärme, Belial, Sanat Kumera, sielunvihollinen, jne. Hän hallitsee nyt maailmaa väliaikaisesti Jumalan suostumuksella ja sidottuna Jumalan suunnitelmaan.

"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä." (Joh.8:44)

Raamattu kertoo selvästi tavoitteen, mihin Satana pyrkii:
Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.' (Jes.14:12-14)

http://www.laverdaduniversal.org/juonet.html
5123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tunnistatko asiat?

Äänestä
  • Hema on asiamies aloitukselle.

    Äänestä

  • gdhhh kirjoitti:

    Hema on asiamies aloitukselle.

    Mistä tiedät, etten ole hän itse?

    Jos nyt epäilys hiipii mieleen, saattaahan asia olla ihan toisinkin päin.

    Kolmioepäjumalaksi naamioituneeseen mielikuvitussaatanaan viittaa ainakin se, että jeesusmyytti on selvä väärennös.

    Äänestä

  • dgdgg

    Äänestä

  • yrtuttu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ONVaikuttamassa kirjoitti:

Koska "Satanan juonet eivät ole meille tuntemattomat." (2 Kor. 2: 11)

"Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!" (Ilm.12:12b)
Hän on täällä maassa, keskuudessamme!

Saatana eli Lucifer, valontuoja, oli alunperin yksi kaikkein tärkeimmistä enkeleistä, kerubi, joka Raamatun mukaan "ylpistyi kauneudestaan, ihanuutensa tähden kadotti viisautensa" (katso Hes 28:12-19) ja muuttui Jumalan ja koko luomakunnan pääviholliseksi. Hän johti kapinaa Korkeinta vastaan houkutellen 1/3 osaa enkeleistä kapinaan kanssaan. Hävisi ja hänet heitettiin taivaasta ulos kaikkien niiden kanssa jotka kapinoivat ainoata Kaikkivaltiasta Luoja Jumalaa vastaan.
Tämä Jumalan vanha vihollinen tunnetaan myös nimillä Saatana, Piru, Perkele, Belzebub, käärme, lohikäärme, Belial, Sanat Kumera, sielunvihollinen, jne. Hän hallitsee nyt maailmaa väliaikaisesti Jumalan suostumuksella ja sidottuna Jumalan suunnitelmaan.

"Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!" (Ilm.12:12b)
Hän on täällä maassa, keskuudessamme!

"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä." (Joh.8:44)

Raamattu kertoo selvästi tavoitteen, mihin Satana pyrkii:
Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan. Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.' (Jes.14:12-14)

http://www.laverdaduniversal.org/juonet.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu