Palvottu diktaattorimme Mauno Koivisto oli se joka siirsi Juhannuksen oikealta paikaltaan viikonloppuun. Nyt saamme selitellä maailmalla meitä pällisteleville kyselijöille viettävämme Juhannusta vääränä päivänä, keskiyön juhla meni jo viikolla mutta me leikitään että se on tänään se yötön yö. Mitä vastaatte ihmettelijöille työn sankarit. Siel olis vähän happeninkiä Brexitin takia Brysselissäkin tänään ja börssissä, mut me vietetään väärään aikaan Juhannusta hampaat irvessä, kun näin on luonnonvoimia vääristävä sosialisti Koivisto määrännyt meidät ja meidän nykypäättäjätkin tekemään.
Koivisto vei työläisiltä Juhannuksen!
Helinä-keiju3
161231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Koivisto on vienyt suomalaisilta paljon muutakin kuin Juhannuksen - vei Suomen 1990-luvun lamaan ja itsekunnioituksen salaamalla Stasi-listan 60 vuodeksi vuonna 1990.
Koivisto hurmasi naisäänestäjät hiuskiehkurallaan. Näyttelijä Ismo Kalliota alettiin kutsua Vara-Manuksi. Koivisto puhui sekavia ja epämääräisiä. Moni kuvitteli, että se on professorimaista hajamielistä viisautta, Koivisto kun oli väitellyt tohtoriksi Turun satamajätkien sosiaalisista suhteista. Kun Koivisto valittiin Työväen säästöpankin johtoon ja taas alettiin kuvitella, että Koivisto ymmärtää jotain taloudesta.
Manu sai epärealistisella vahvan markan politiikalla Suomen 1990-luvun lamaan, mutta kieroili Koiviston konklaavilla itselleen "puhtaat kädet"vuonna 1992. Varmemmaksi vakuudeksi Halonen salasi Koiviston konklaavin dokumentit 70 vuodeksi, asianosainen kun oli itsekin. Samalla se oli hyvitystä Koivistolle siitä, että Tämä pisti SUPOn salaamaan verisen Itä-Saksan salaiselle poliisille,Stasille, vakoilleiden nimet.
Mauno Koivisto on itsenäisen Suomen historian surkein presidentti, kun en pelle-haloskaa laske edes presidentiksi,
Jo vuonna 1982 ulkoministeriön virkamiehet juttelivat Koivistosta keskenään: "mitähän tästäkin vielä tulee?"
Eikö se nyt ole ihan sama milloin sinä sen varastamasi Lasol-pullon tyhjennät?
Et siinä ennenkään ole mitään juhlapyhiä ajatellut.
"mietipäsitä" on "suomen suomalainen" ja tunnetuin Stasi-vakoojien listalla oleva henkilö.
Sehän meni niin, että työmarkkinajärjestöt sopivat keskenään arkipyhien siirtämisestä, ja sitten tasavallan presidentti vahvisti sitä koskevan lain ja määräsi sen voimaantulevaksi vasta useamman vuoden päästä.
Joten taas Helinä-keiju3 tai pitääkö sitä nyt jo kutsua Lasol-keiju3 nimellä, kertoi valheellista tietoa.
Niin, mistähän tuli aloite juhlapyhien siirtämiseksi? Älä väitä, että unohtui.
Se aloite tuli työnantajien järjestöltä eli silloiselta STK:lta.
Mikään ei ole unohtunut eikä mitään ole vääristelty, niin kuin humalakeijukolmonen aina tekee.
Mikään ei y leensäkään ole punikin vika, vaikka punikkipresidentit vahvistivat kaikki lait 1982-2012 ja SDP oli hallitusvastuussa 1966-2015 kahta neljän vuoden kautta lukuun ottamatta.
mauno koivisto 1981/1982-1994 (Valitettavasti)
Martti Ahtisaari 1994-2000
tarja halonen 2000-2012 (Valitettavasti)
Kirkolliset pyhät voisi pitää vain sunnuntaipäivinä.
On suorastaan uskomatonta, että muutamia tuhansia vuosia vanha papyrusrulla voi määritellä 2000-luvun työaikoja. Ihan mieletöntä.
Koivisto tajusi täysin kirkkaasti, että mustan väestön päästäminen maahamme laskee geeniperimäämme todella nopeasti ja tuhoaa kulttuurisen voimame ja luovuutemme.... ja niin on nyt tapahtunut.
Somalit ja muut sukurutsamusut ovat paljastuneet väkivaltaisiksi muhametin persettä nuolevaksi, kitiseväksi, uhkailevaksi
ja umpitollokisi roskaväeksi.
Se porukka ei osaa mitään eikä ikinä opi, ei edes halua oppia.
Eivät osaa edes heittää islamia helvettiin.
Sama mies muistutti Suomea sodanaikaisesta lupauksesta että suomen armeijassa taistelleet inkerin karjalaiset saa jäädä suomeen. Lopputulos oli että tänne tuli 60 t ryssää, joista yksikään ei ollut Suomen armeijassa
Koivisto haki sossutukea, tulot 190 000 euroa
20400 € hänelläkin pres eläke liikaa maksussa, joka 96 000 €
ja verotta vielä. Miksi kummassa nuo sosialistit on noin ahneita ??
Presidentti Mauno Koivisto on käyttänyt sotaveteraaneille tarkoitettua avopalvelua, jonka avulla veteraani voi hankkia erilaisia kotipalveluita 700 eurolla vuodessa.
Sosiaaliavustuksen kaltaisen tukimuodon myöntää vuosittain sosiaali- ja terveysministeriö Valtionkonttorille. Se jakaa tuen kunnille, jotka puolestaan jakavat sen veteraaneille.
Tukimuodon avulla esimerkiksi helsinkiläinen veteraani voi hankkia määrärahan edestä itselleen vaikkapa siivousta, ikkunoiden pesua, pesulapalveluja tai lounasseteleitä.
Ei kukaan voi olla noin röyhkeä, kuin demari.
Eikö tuon ukon pitäis päinvastoin maksaa muutamalle veteraanille se 600 euroa, eikä kähmiä omien miljooniensa lisäksi.
Eipä tee mieli antaa noihin keräyksiin enä senttiäkään, kun nuokin rahat demaripäälliköt kähmyää itselleen, vaikka olis muutenkin jo ilmainen hoito, ja ylöspito.
No vaikka onkin veteraani on tulot aika huikeat, ajattele niitä veteraaneja jotka kituuttavat kansaneläkkeellä, heille kuuluu edut ei rikkaille jotka voivat maksaa ne itse.190 000 :365= 520,54e/pv
Kääkät tunkee täysinäiseen raitiovaunuun, että sais sääliä kun kukaan ei
anna paikkaa..PYÄääääääh,
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012091216065218_uu.shtml
voisi rikkaat kääkät ottaa taxin ja työllistää näin niitä, mutta säästetään käärinliinaan kaikki ahnehditut rahat halosämmän tapaan.
Joko Mauno Turusta on pyytänyt anteeksi itsemurhan tehneiden lapsilta?
-90 luvun Koiviston johtamaan sisäpoliittuseen junttaan kuului myös; Rolf Kullberg, Markku Puntila, Harri Holkeri, Kalevi Sorsa ja valtiovarainministeri Erkki Liikanen, jonka moka oli keventää verotusta noususuhdanteessa.
Seuraukset "vahvan markan politiikasta" oli 500000 ihmisen työttömyys, 280000 ylivelkaantunutta, 60000 elinkelpoista yritystä tapettiin, jonka seurauksena oli 14500 itsemurhaa(Stakesin mukaan).
Kokouksessa 6/5/-92 annettiin velkoja-pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja(myös rva Koivisto oli kokouksessa). Myöhemmin pres. Koiviston pyynnöstä pres. Halonen määräsi asiakirjat salaisiksi.
Seisköön perkele mun puolesta! Koivistot ovat ihan tavallisia persettään raapivia eleäkeläisiä, ei niitä tarvitse kohdella sen paremmin kuin muitakaan.
Manu ja Halonen myötävaikuttivat yritteliäimmän väestönosan eliminointiin verettömin keinoin. Yrittäjiä, takaajia, tulevaisuuteen uskovia lapsiperheitä tuhottiin tekemällä elämästä helvetti - 60.000 turhaa konkurssia, pakkomyyntejä pilkkahinnoin, 500.000 työtöntä, itsemurhia.
Stalin toimi samoin. Kulakit olivat maaseudun yritteliäämpää väkeä. Kymmeniä miljoonia oman maan kansalaisia tuhottiin. Mitä nyt sen jäljiltä? Raaka-ainevientiä....rikkaudet keskittyvät pienelle eliitille.
Suomessa Nokia toi väliaikaisen pelastuksen, mutta 1990-luvun laman tekojen jälkeen talouselämä lepää edelleen kapeilla harteilla.
Koiviston konklaavit 1992 ja niiden seurauksena vakiintunut lainkäyttö teki yritykset ja yksityishenkilöt käytännössä lainsuojattomiksi myös tulevaisuudessa. Lisäksi oikeudenkäynnit tulivat maksullisiksi.
Muistatteko vielä mitä Tellervo Koivisto julisti: Hissun kissun sosialismiin. Sosialismissa ei vietetä juhannusta eikä kirkkopyhiä.
Tämän Koiviston juhannusmokan kuten myös Koiviston konklaavin voi aina korjata. Ehdotankin että ensi vuonna juhannus on oikealla paikallaan ja konklaavin dokumentit paljastettu. Sosialismin ei tarvitse olla betoniin valettu, vaikka sosialistimme niin ovat antaneet ymmärtää. Demokratia on kansasta kiinni.