Britannian ero johtaa syvälle käyviin muutoksiin Euroopan unionissa ja koko Euroopassa. Vaihtoehdot ovat: euro, kurjistuminen ja liittovaltio tai markka, vaurastuminen ja itsenäisyys.
Uusi alku Euroopalle ja Suomelle
ERommel
22158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Paavo Väyrynen kirjoittaa blogissaan:
Britannian ero johtaa syvälle käyviin muutoksiin Euroopan unionissa ja koko Euroopassa.
Tyytymättömyys unionia ja sen nykyistä kehityssuuntaa kohtaan on voimakasta monessa muussakin jäsenmaassa. Sitä on ainakin kolmenlaista.
Alankomaissa, Italiassa, Ranskassa ja Tanskassa mielialat ovat olleet samankaltaiset kuin Britanniassa. Italia, Ranska ja Alankomaat kuuluvat Euroopan hiili- ja teräsyhteisön ja Euroopan talousyhteisön kuuden perustajan joukkoon. Tanska on liittynyt samaan aikaan kuin Britannia.
EU jatkaa yhtä maata pienempänä ja ottaa aikanaan uusia jäseniä.
Meillä on euro, vauraus ja itsenäisyys. Yhdessä olemme vahvoja, yksin heikkoja.
Ei ole mistä ottaa tai ainakin ovat rapakunnossa....kyllä Britannian ero tarkoittaa suurta mullistusta EU:hun....jos sillä enää on mahdollisuuksia jatkaa ollenkaan?
Euroalueen eteläisissä jäsenmaissa toteutetut sisäiset devalvaatiot ja julkisen talouden menoleikkaukset ovat johtaneet elintason alenemiseen ja suurtyöttömyyteen. Nämä maat kuitenkin haluavat pysyä EU:ssa ja myös euroalueessa, koska ne ovat riippuvaisia saamastaan taloudellisesta tuesta.
Missä meidän vauraus on jos saa kysyä? Meidän vaurautemme tuhottiin Euron myötä, kohta Suomikin eroaa Eurosta ja vaurastuminen saa taas alkaa! Alamme pelaamaan meidän, itsenäisen Suomen pussiin, eikä rahamme enään tule menemään muiden taskuus! Suomi nousee taas!
Kyllä, on ihmeellinen leikkausten buumi, ei yksin Suomessa vaan kaikissa EU-maissa....onkohan siinä jokin kansan kurjistaminen kysymyksessä...siis sopimus menetelmistä?
Ilmeisesti Rommelin on vaikeata tajuta, että Suomen valtion tulot on pienemmät kuin menot ja erotusta rahoitetaan velkarahalla?
Ei tuo tilanne muutu miksikään VAIKKA eroaisimme! Siitä on kansan "kurjistumisessa" kyse!
Kyllä muuttuu...emme eläisi enää 'Neuvostoliitossa' johon sinä olet selkeästi mielistynyt.
Jep, hyvälä vaikuttaa.. Kuhan Suomikin nyt ymmärtäisi viisastua ja irrottautua Eu mafian kuristuksesta.
Ei asia liity EU:hun! Leikkaukset johtuvat siitä, että tulomme ovat pienemmät kuin menot ja siksi hallitus leikkaa!
Kyllä asia liittyy EU:hun ja yhteiseen kurjistamispolitiikkaan....josta Britit nyt saivat tarpeekseen?
Itäisen Keski-Euroopan maissa tyytymättömyys liittyy siihen, että unioni on puuttunut niiden sisäisiin asioihin ennen muuta ihmisoikeuksien ja demokratian nimissä. Lisäksi arvostelua aiheuttavat paineet ottaa vastaan maahanmuuttajia, joita on epäonnistuneen politiikan vuoksi tullut unionin alueelle.
Britannian esimerkkiä saattavat ensi vaiheessa seurata Alankomaat ja Tanska, joissa saatetaan järjestää kansanäänestys EU-eron toteuttamiseksi.
On esitetty arvioita, että samaan saatettaisiin päätyä myös Ruotsissa. Se liittyi unioniin kansanäänestyksen täpärällä enemmistöllä, vaikka kansan enemmistö oli sekä ennen sitä että sen jälkeen jäsenyyttä vastaan.
Ruotsalaisia johdettiin harhaan väittämällä, että Suomi liittyy joka tapauksessa unioniin, vaikka eduskunnan lopullinen päätös oli nimenomaan jätetty odottamaan heidän kansanäänestyksensä tulosta.
Nyt on sentään avattu ovi uusiin mahdollisuuksiin, jotka EU on kieltänyt.
Eroamista Suomessa kannattaa vain vähemmistö!
Kun nähdään, minkä sählingin brexit kaikkine epäluottamuksine ja epäselvyyksineen aiheittaa Britanniassa, saattavat ajatukset muodostua realistisemmiksi.
Eroamista kannattaa Suomen suuri enenmistö ja lisääntyy kasvavalla joukolla.
EUu on koettu ja nähty mihin kurjuuteen se kansat johtaa.EU on tullut tiensä päähän,
muuten siintä tulee Turklandia ,jota Islam hallitsee.Sitähän emme halua.
Britannian ratkaisu osoittaa, ettei yhdentyminen ole yhdensuuntainen ja peruuttamaton prosessi. Tehtyjä virheitä voidaan korjata.
Suomen liittyminen euroalueeseen oli paha virhe. Olemme kärsineet ja kärsimme jäsenyydestä enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat.
Totta kyllä, että kun emme kuuluneet unioniin, oli Suomella varaa jos minkälaiseen sosiaaliturvaan, terveyspalveluihin ja eläkkeisiin. Nyt EU-aikana olemme nimellisesti rikkaampia kuin koskaan, mutta jopa on aloitettu sote-uudistukset, kun yhtäkkiä "ei ole varaa entisenlaiseen elintasoon". Eläkkeitäkin "on pakko leikata". Terveyspalveluja esitetään yhä enemmän yksityistettäviksi.
Mihin häipyi se "elintaso", jonka piti EU:n myötä nouseman?
Mihin häipyi se "elintaso", jonka piti EU:n myötä nouseman?
Sehän oli se 'neuvostoliitto'......joka ei tue 'euvostoliittoa'?
Enpä tiedä?
Se häipyi siihen, että työssä käyviä on liian vähän! Ilman EU:ta olisi vielä vähemmän!
IS Lontoossa: Hölmistyneet britit avautuvat Brexit-tuloksesta – ”Rampauttaa meidät seuraavaksi sadaksi vuodeksi”
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001207612.html
Saas nähdä, mitä tuleman pitää.