Kahden maan kansalaiset

Kuolemanpelko ei millään muotoa aiheuta ja ole pontimena ajatuksille, jotka koskevat syvempää olemustamme, joka on olemassa ja jatkuu aivan ruumiin kuolemasta riippumatta. Ne kohoavat syvemmältä sielusta.

Tämän soisi tulevan ymmärretyksi. Moni, joka ei pysty uskomaan siihen, että oma olemassaolo rajoittuisi ruumiiseen ja loppuisi ruumiin kuoleman yhteydessä, olisi kuitenkin täysin valmis hyväksymään myös olemassaolonsa ajallisen rajallisuuden. He vain eivät usko asian olevan niin.

Monia innokkaita materialistisaarnaajia vuosien ajan seurattuani olenkin päätynyt siihen hypoteesiin, että se onkin SÄILYMISEN PELKO, joka on materialistisaarnaajan motivoivana voimana. He saarnaavat olemassolon lakkaamista peläten olemassaolonsa jatkumista, vaikka ihmisillä on päinvastaisia kokemuksia vuosituhansien ajalta, ja vaikka nykyaikana on kerätty kymmenien tuhansien tapauksien tietokantojakin, joissa kliinisesti kuolleen ihmisen tietoisuus on irrallaan ruumiista. Näiden ihmisten antamat raportit ulkoisesta fyysisestä ympäristöstä ovat yhtäpitäviä lääkintähenkilökunnan kanssa ajalta, jolloin aivotoimintaa ei ole ollut. Materialistinen uskonto on aivan voimaton näiden tapausten edessä, ja silti denialismi ja saarna vain jatkuu.

Materialistilla on vain dogmansa ja uskonsa, eikä empiirinen tiede pysty sitä materialistin dogmaa millään tavoin muuttamaan. Materialistilla on apriorinen mielipiteensä, dogmaattinen uskontonsa johon on useissa tapauksissa syynä olemassaolon jatkumisen pelko, jota ei mikään tieto voi milloinkaan muuttaa. Se usko olemassaolon lakkaamisesta säilyy VÄHINTÄÄN sinne ruumiin kuolemaan saakka. Kuolemasta palanneiden antamien raporttien mukaan se usko säilyy joissakin tapauksissa jopa ruumiin kuoleman jälkeenkin, koska ruumiinsa kuoltuaankaan he eivät pysty uskomaan ruumiinsa kuolleen. He yrittävät saada kontaktia ihmisiin, mutta ihmiset eivät havaitse heitä.

Mutta yleensä kuitenkin se oma kuolemakokemus muuttaa pinttyneimmänkin materialistinkin käsitykset. Esimerkiksi loogisen positivismin avainhenkilö 1900-luvulla, A.J.Ayer, joka mm. esitti kaikkien henkisten asioiden (kuten elämän tarkoituksen) olevan mieletöntä hölynpölyä, sarjassa "not even false", kuoli ja palasi takaisin, alkoi viettää aikaa tuntemansa piispan kanssa (ja tämä ei siis ole mikään kannanotto kristinuskon puolesta vaan kertomus Ayerin muuttumisesta), alkoi muuttua huomaavaisemmaksi ihmiseksi, joka näki ennenkokematonta kauneutta ympärillään, ja kirjoitti viimeisenä vuonnaan kirjan elämän tarkoituksesta ("Meaning of Life"), jossa hän mm. kirjoitti jälleensyntymän olevan mahdollinen. Melkoinen muutos tältä loogiselta positivistilta vain niiden neljän minuutin johdosta, jolloin hän oli kliinisesti kuollut. Ottaen huomioon hänen elämänsä pituuden ja siihenastisen elämäntehtävänsä materialismin edistäjänä on tällainen muutoksen määrä käsittämätön, jolleivät ne olleet nimenomaan hänen HAVAINTONSA, jotka häneen vaikuttivat.

Säilymisdenialistit kirjoitti:

Kuolemanpelko ei millään muotoa aiheuta ja ole pontimena ajatuksille, jotka koskevat syvempää olemustamme, joka on olemassa ja jatkuu aivan ruumiin kuolemasta riippumatta. Ne kohoavat syvemmältä sielusta.

Tämän soisi tulevan ymmärretyksi. Moni, joka ei pysty uskomaan siihen, että oma olemassaolo rajoittuisi ruumiiseen ja loppuisi ruumiin kuoleman yhteydessä, olisi kuitenkin täysin valmis hyväksymään myös olemassaolonsa ajallisen rajallisuuden. He vain eivät usko asian olevan niin.

Monia innokkaita materialistisaarnaajia vuosien ajan seurattuani olenkin päätynyt siihen hypoteesiin, että se onkin SÄILYMISEN PELKO, joka on materialistisaarnaajan motivoivana voimana. He saarnaavat olemassolon lakkaamista peläten olemassaolonsa jatkumista, vaikka ihmisillä on päinvastaisia kokemuksia vuosituhansien ajalta, ja vaikka nykyaikana on kerätty kymmenien tuhansien tapauksien tietokantojakin, joissa kliinisesti kuolleen ihmisen tietoisuus on irrallaan ruumiista. Näiden ihmisten antamat raportit ulkoisesta fyysisestä ympäristöstä ovat yhtäpitäviä lääkintähenkilökunnan kanssa ajalta, jolloin aivotoimintaa ei ole ollut. Materialistinen uskonto on aivan voimaton näiden tapausten edessä, ja silti denialismi ja saarna vain jatkuu.

Materialistilla on vain dogmansa ja uskonsa, eikä empiirinen tiede pysty sitä materialistin dogmaa millään tavoin muuttamaan. Materialistilla on apriorinen mielipiteensä, dogmaattinen uskontonsa johon on useissa tapauksissa syynä olemassaolon jatkumisen pelko, jota ei mikään tieto voi milloinkaan muuttaa. Se usko olemassaolon lakkaamisesta säilyy VÄHINTÄÄN sinne ruumiin kuolemaan saakka. Kuolemasta palanneiden antamien raporttien mukaan se usko säilyy joissakin tapauksissa jopa ruumiin kuoleman jälkeenkin, koska ruumiinsa kuoltuaankaan he eivät pysty uskomaan ruumiinsa kuolleen. He yrittävät saada kontaktia ihmisiin, mutta ihmiset eivät havaitse heitä.

Mutta yleensä kuitenkin se oma kuolemakokemus muuttaa pinttyneimmänkin materialistinkin käsitykset. Esimerkiksi loogisen positivismin avainhenkilö 1900-luvulla, A.J.Ayer, joka mm. esitti kaikkien henkisten asioiden (kuten elämän tarkoituksen) olevan mieletöntä hölynpölyä, sarjassa "not even false", kuoli ja palasi takaisin, alkoi viettää aikaa tuntemansa piispan kanssa (ja tämä ei siis ole mikään kannanotto kristinuskon puolesta vaan kertomus Ayerin muuttumisesta), alkoi muuttua huomaavaisemmaksi ihmiseksi, joka näki ennenkokematonta kauneutta ympärillään, ja kirjoitti viimeisenä vuonnaan kirjan elämän tarkoituksesta ("Meaning of Life"), jossa hän mm. kirjoitti jälleensyntymän olevan mahdollinen. Melkoinen muutos tältä loogiselta positivistilta vain niiden neljän minuutin johdosta, jolloin hän oli kliinisesti kuollut. Ottaen huomioon hänen elämänsä pituuden ja siihenastisen elämäntehtävänsä materialismin edistäjänä on tällainen muutoksen määrä käsittämätön, jolleivät ne olleet nimenomaan hänen HAVAINTONSA, jotka häneen vaikuttivat.

Lue lisää

Hapenpuutteesta johtuva aivovaurio synnyttää kaikenlaisia harhoja.

he-ma kirjoitti:

Hapenpuutteesta johtuva aivovaurio synnyttää kaikenlaisia harhoja.

Aivot, jotka eivät toimi (joiden synaptinen toiminta on lakannut), eivät voi edes minkään tieteellisenä totuutena pidetyn neurologisen mallin tuottaa harhoja eivätkä taltioida harhojaan muistiin. Mikään hapenpuute tai aivovaurio ei selitä sitä, miksi "harhat" kuvaavat todellisuutta ja tapahtumia täsmälleen oikein ajalta, jolloin ollaan oltu kliinisesti kuolleita.

Mutta olemassaolonsa lakkaamista toivovat sitä lakkaamista niin hartaasti, että he eivät luovu uskostaan milloinkaan. Se selittää myös harjoitetun innokkaan saarnaustoiminnan täydellisesti. Uskoa ja toivoa saadaan lisättyä innokkaalla saarnaamistyöllä, ja mitä enemmän uskoa ja toivoa ilman todisteita, sitä enemmän saarnaamisintoa. Oman, täysin vailla ensimmäistäkään todistetta olevan uskon saarnaaminen ei siten lopu milloinkaan, vaan jatkuu aina, kaikista empiirisistä havainnoista mitään piittaamatta.