Kahden maan kansalaiset

OlemassaOloa

Tasapainoilemme kahden olemassaolon välissä.

Ulommassa maailmassa, jossa meille avuttomille aivopestyille sanotaan: ”Nyt on talvi, pian tulee kevät, sitten kesä, sitten syksy, sitten taas talvi. Vielä syntymättömät tulevat elämään, elävät vanhenevat ja kuolevat. Maailman meno jatkuu niin kuin sen kuuluukin.”

Sisäisessä maailmassa, jonka hallitsijoita olemme, jossa elämä on ikuista ja kuolemalla on tarkoituksensa, johon tulemme ja jonka jätämme taaksemme, tulee olemaan täynnä merkitystä.

Ulompi maailma on vasta esiaste, joka on olemassa sisäistä maailmaa – sen sielua – varten.

6

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuolemanpelko aiheuttaa aloituksessa esitetyn valhemaailman, jolloin mukamas ei tarvitse kuolla.

      Itserakkauden määrän täytyy uskovaisella olla Everestin kokoinen, kun hän kuvittelee olevansa niin korvaamaton, ettei hänen tavitse edes poistua juhlista.

      • Säilymisdenialistit

        Kuolemanpelko ei millään muotoa aiheuta ja ole pontimena ajatuksille, jotka koskevat syvempää olemustamme, joka on olemassa ja jatkuu aivan ruumiin kuolemasta riippumatta. Ne kohoavat syvemmältä sielusta.

        Tämän soisi tulevan ymmärretyksi. Moni, joka ei pysty uskomaan siihen, että oma olemassaolo rajoittuisi ruumiiseen ja loppuisi ruumiin kuoleman yhteydessä, olisi kuitenkin täysin valmis hyväksymään myös olemassaolonsa ajallisen rajallisuuden. He vain eivät usko asian olevan niin.

        Monia innokkaita materialistisaarnaajia vuosien ajan seurattuani olenkin päätynyt siihen hypoteesiin, että se onkin SÄILYMISEN PELKO, joka on materialistisaarnaajan motivoivana voimana. He saarnaavat olemassolon lakkaamista peläten olemassaolonsa jatkumista, vaikka ihmisillä on päinvastaisia kokemuksia vuosituhansien ajalta, ja vaikka nykyaikana on kerätty kymmenien tuhansien tapauksien tietokantojakin, joissa kliinisesti kuolleen ihmisen tietoisuus on irrallaan ruumiista. Näiden ihmisten antamat raportit ulkoisesta fyysisestä ympäristöstä ovat yhtäpitäviä lääkintähenkilökunnan kanssa ajalta, jolloin aivotoimintaa ei ole ollut. Materialistinen uskonto on aivan voimaton näiden tapausten edessä, ja silti denialismi ja saarna vain jatkuu.

        Materialistilla on vain dogmansa ja uskonsa, eikä empiirinen tiede pysty sitä materialistin dogmaa millään tavoin muuttamaan. Materialistilla on apriorinen mielipiteensä, dogmaattinen uskontonsa johon on useissa tapauksissa syynä olemassaolon jatkumisen pelko, jota ei mikään tieto voi milloinkaan muuttaa. Se usko olemassaolon lakkaamisesta säilyy VÄHINTÄÄN sinne ruumiin kuolemaan saakka. Kuolemasta palanneiden antamien raporttien mukaan se usko säilyy joissakin tapauksissa jopa ruumiin kuoleman jälkeenkin, koska ruumiinsa kuoltuaankaan he eivät pysty uskomaan ruumiinsa kuolleen. He yrittävät saada kontaktia ihmisiin, mutta ihmiset eivät havaitse heitä.

        Mutta yleensä kuitenkin se oma kuolemakokemus muuttaa pinttyneimmänkin materialistinkin käsitykset. Esimerkiksi loogisen positivismin avainhenkilö 1900-luvulla, A.J.Ayer, joka mm. esitti kaikkien henkisten asioiden (kuten elämän tarkoituksen) olevan mieletöntä hölynpölyä, sarjassa "not even false", kuoli ja palasi takaisin, alkoi viettää aikaa tuntemansa piispan kanssa (ja tämä ei siis ole mikään kannanotto kristinuskon puolesta vaan kertomus Ayerin muuttumisesta), alkoi muuttua huomaavaisemmaksi ihmiseksi, joka näki ennenkokematonta kauneutta ympärillään, ja kirjoitti viimeisenä vuonnaan kirjan elämän tarkoituksesta ("Meaning of Life"), jossa hän mm. kirjoitti jälleensyntymän olevan mahdollinen. Melkoinen muutos tältä loogiselta positivistilta vain niiden neljän minuutin johdosta, jolloin hän oli kliinisesti kuollut. Ottaen huomioon hänen elämänsä pituuden ja siihenastisen elämäntehtävänsä materialismin edistäjänä on tällainen muutoksen määrä käsittämätön, jolleivät ne olleet nimenomaan hänen HAVAINTONSA, jotka häneen vaikuttivat.

      • Säilymisdenialistit kirjoitti:

        Hapenpuutteesta johtuva aivovaurio synnyttää kaikenlaisia harhoja.

      • Säilymisdenialistit
        he-ma kirjoitti:

        Hapenpuutteesta johtuva aivovaurio synnyttää kaikenlaisia harhoja.

        Aivot, jotka eivät toimi (joiden synaptinen toiminta on lakannut), eivät voi edes minkään tieteellisenä totuutena pidetyn neurologisen mallin tuottaa harhoja eivätkä taltioida harhojaan muistiin. Mikään hapenpuute tai aivovaurio ei selitä sitä, miksi "harhat" kuvaavat todellisuutta ja tapahtumia täsmälleen oikein ajalta, jolloin ollaan oltu kliinisesti kuolleita.

        Mutta olemassaolonsa lakkaamista toivovat sitä lakkaamista niin hartaasti, että he eivät luovu uskostaan milloinkaan. Se selittää myös harjoitetun innokkaan saarnaustoiminnan täydellisesti. Uskoa ja toivoa saadaan lisättyä innokkaalla saarnaamistyöllä, ja mitä enemmän uskoa ja toivoa ilman todisteita, sitä enemmän saarnaamisintoa. Oman, täysin vailla ensimmäistäkään todistetta olevan uskon saarnaaminen ei siten lopu milloinkaan, vaan jatkuu aina, kaikista empiirisistä havainnoista mitään piittaamatta.

    • valoonkadonnutProkoros

      Nuo kaksi maailmaa muotoineen pyörivät nirvana-paranirvanan ympärillä :)

      Ns. materiaalinen maailma ja sielullinen maailma ovat tästä näkökulmasta katsottuna toissijaisia. Nirvana-paranirvana on se yksinolevuus, mihin kaikki henkinen sielullisuus päätyy. Sielullisuuden huipentuma on aivan ihmeellinen kirkastettu veljesrakkauden maailma, mikä edustaa henkistä sielullisuutta.

      Äärimmilleen kirkastettu Nirvana-Paranirvana kaiken keskuksessa edustaa puhdasta henkeä.

      Tämän keskuksen keskellä loistaa lähes absoluuttisen ihana ja ihmeellinen mahaparanirvana, missä on Kristus, Maailman Herra.

      Kun olemme mahaparanirvanassa fyysisessä kehossa, niin asia näyttää tällaiselta. Valon keskus, missä Jumalan tahto tunnetaan, on yksin. Ykseys ilman muotoja, myötätunnon täydellistymä. Mahaparanirvanassa kirkkaus on niin äärimmäistä, että mikään muoto ei siellä kestä - kaikki katoaa suunnattomaan armonmereen, joka yksin loistaa valon keskuksessa ja kaikkialla.

    • entProkoros

      Luettelen tässä tasot ulommaisimmasta maailmasta sisimpään, valon keskukseen. Koska noissa maailmoissa on käyty, niin nämä merkitsevät jotain ja tuovat kyseisten maailmojen energiaa sille, joka näitä sanoja ajattelee.

      1. uloin maailma: fyysinen maailma
      2. astraalinen maailma (sielu)
      3. mentaalinen maailma (jonka keskus on syiden maaailma l. kausaalimaailma)
      4. buddhinen eli veljesrakkauden maailma (henkinen sielu)
      5. nirvaaninen eli kirkastettu olemisen maailma (puhdas henki)
      6. paranirvaaninen maailma (ylösnoussut maailma, jumalan tyttäret ja pojat ovat täällä, mm. Neitsyt Maria)
      7. Mahaparanirvaaninen maailma (kaiken keskus, missä Jumalan tahto tunnetaan, Kristus-periaate, todellinen ykseys, myötätunnon täydellistymä, edes henkinen puhdistettu muoto ei täällä kestä)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      157
      28366
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      204
      18217
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      357
      9531
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6395
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      19
      4233
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      193
      3813
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      36
      2244
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1497
    9. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      49
      1245
    10. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      51
      1197
    Aihe