Britanniassa vaaditaan UUTTA kansanäänestystä

Kansa äänesti väärin, joten totalitaristit haluavat kumota äänestystuloksen uudella, peukaloidulla kansanäänestyksellä.

Epätoivoista ja säälittävää, muttei mitenkään yllättävää.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016062521792049_ul.shtml
25239
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Suomen kokoomus tietää myös että Britit äänestivät väärin . Tuollainen kannanotto on heidän rivestään kuulunut . Kansa mikä äänestää väärin niin voiko kansan vaihtaa ?? vai onko vallankukkuloilla paistatteleva politikko vaihdettava ? Tuossapa ikuisuuspulma kuten medän sote .

2Äänestä
  • Paavo Väyrynen aloitti puheet Suomen EU-erosta – ”Olemme kärsineet jäsenyydestä”

    Väyrysen mukaan Euroopan unionissa ollaan laajalti tyytymättömiä nykyisiin kehityssuuntiin. Hän uskoo, että seuraavaksi EU-jäsenyydestä käydään kädenvääntöä Pohjoismaissa saakka.

    – Britannian esimerkkiä saattavat ensi vaiheessa seurata Alankomaat ja Tanska, joissa saatetaan järjestää kansanäänestys EU-eron toteuttamiseksi, Väyrynen kirjoittaa.

    Väyrynen myös uskoo, että Tanskan jälkeen jäsenyydestä väännetään Ruotsissa. Ja jos Ruotsi päättää erota, Väyrynen vie ajattelunsa seuraavaan askeleeseen.
    Suomen liittyminen euroalueeseen oli paha virhe. Olemme kärsineet ja kärsimme jäsenyydestä enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat.
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001207395.html

    1Äänestä

  • Pertti Salolainen, joku mainitsi tyypin allekirjoittaneen EU-sopimuksen.

    Sitä itse ihmettelen, että tätä asiaa ei ole kauhean paljon tutkimuksissa käsitelty poliittisen kentän väreinä. Jos tarkemmin miettii, kokoomus ei ymmärrä kannattavansa yhtä aikaa voiton keruuta, omaa omaisuutta ja sitten jonkun ylikansallisen yhteisön, tasanjakamisen tuloksena syntynyttä ja täältä sopimuksin realisoitua omaisuutta. Puolue haluaa EU:n luomia puitteita, kuten vaikka nyt suurpankkien mahtia, siis rahat saa turvallisempiin valuuttoihin nopeasti ja helposti ja pankki palkkaa osaavia sijoittajia (analyytikkoja). Kokoomus on hyvin kaukana yksityisomaisuuden suojasta ja liikkuu riskialueella.

    Kokoomuksen lisäksi, lukenut vasemmistolainen porukka nostaa palkintopallille liittovaltioistamisen. Niillehän tämä tarjoaa tutkimustyötä ja on tavallaan sosialisointi, jossa kaikilla on samat edut ja verot hoitavat perinnän, vertaus Neuvostoliittoon ja nyt ollaan hienommassa piirissä, eliitin luoma kerma-rälssi, jonka tähden osa tästä ideasta onkin luotu. Saisiko suomalaismeppi Sari E. enää vuosien jälkeen mitään alansa työtä Suomesta, porukka on "invalidisoitu" (="vammaisrajoite", ei sovi maallikkohommiin) politiikkaan, kuten humanistit ja mm. tikkataulu. He voivat jopa alkaa vaatia työikäisinä ilmaista elantoa ns. PERUSTULONA, joka siis tulisi ilman vastinetta eli työelämässä saatua palkkaa aikaisemmin.

    Yhdessä kannattajapiirissä:
    1. rikkaat kokoomuslaiset
    2. lukenut vasemmisto eliitti
    3. muu vasemmisto, kuten ay-liike
    4. maataloustukiryhemä, poliitikkojen jatkovirkoja haaliva maalaiskerma, kepu
    5. taipuvat muut ryhmät, erityisesti vihreät sosialistit, entiset taistolaiset
    6. pienryhmät, muuten mitään saavuttamattamat, mamut, rkp, kr, jne.

    Asia pitäisi lohkoa.
    Mitä kannattaa oikeisto tässä, mitä muut ryhmät?

    Kuitenkin jos siitä tehtäisiin miellekarttoja ja niitä jatkojalostettaisiin, olisi havaittavissa aate-erot, ristiriidat. Ne taas pitäisi sitten lähteä miettimään niin, että saavuttaisiko niitä muuten.

    Ylin tai ulkoisin yhteinen kehä tai vaikka yhteinen tekijä on kansainvälisten, suurten rahastojen keruu tällä menetelmällä, että voidaan lainoittaa rakenteita ja uudistuksia, takuumiehiä ei näin suurille enää ole. Kansainvälinen asia on alussa kaupallisuutta, josta politiikka imuroi itselleen sopivat systeemit ja siitä tulee vastaavaa. Ei politiikkaa kyllä oikein voi globaalistaa täysin, kun tulee jo vastaan ristiriidat, toisen etu on toisen häviö kaupassa.

    Kyllä tästä selvästi saisi muutakin, esim. kansainvälinen ex-politiikan tekijöiden järjestö Brysseliin, joka myisi sopimuspalveluita, sovittelisi yhteen kysyttäessä paikallisvaltioiden tarpeisiin jotain juttuja.

    Kaupallisuus kulkisi erikseen. Tämä sekasotku on jenkkien toimintamallien pohjalta luotu, koska siellä on yhdistetty google, nsa, pankkitoiminta, politiikka, sitten ne vaativat Euroopalta samaa, ei onnistu Japanissa, Kiinassa tms. Mikä pakko on tehdä sama malli Eurooppaankaan? Yleensä ottaen, Googlen ja NSA:n vakoilu saa rahaa valtiolta, edellinen ei maksa veroja missään. Selvä ristiriita, eikä sovi tänne. Homma vaatisi tutkijoita ja kehittämistyötä, yksi jenkkiyhteisö on hyvinkin vahva osaaja ja EU tilasi sieltä hankkeen.

    USA siis panostaa suuriin yksikköihin, mutta eihän homman tarvitsisi mennä niin. Minua huvittaa, kun eräät täällä vetoavat että EU:sta eroaminen on junttimaisuutta. Se ideologia sulkee pois kaikki juurettomat, lakeja, normeja ja asioita muualla tunnistamattomat vaeltelijat, kaikki negatiiviset ilmiöt, huumeet, rikokset, prostituutio, hyväksikäyttö, eläke- ja sosiaaliturvajärjestelmien tuhominen jne. USA:n malli ei ole mikään laki ei syyttely auta.

    Äänestä

  • Yhteiskunta+ajateltuna+TEKNOKRAATTIEN+MALLEILLA.+Jos+jotain+kiinnostaa,+googlettamalla+löytää+tietolähteitä+aika+hyvin.Noin+39+700+tulosta+(0,55+sekuntia)+Creating+a+global+framework+for+immigration+|+McKinsey+&+Companyhttp://www.mckinsey.com/industries/public-sector/our-insights/creating-a-global-framework-for-immigration"Our+best+chance+for+future+prosperity+is+taking+a+globally+integrated+approach+to+immigration,+says+international+economist+and+author+Dambisa+Moyo."[PDF]a+window+of+opportunity+for+europe+-+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/.../McKinsey/Global+Themes/.../A_window...Building+better+cities+|+McKinsey+&+Companyhttp://www.mckinsey.com/industries/public-sector/our-insights/building-better-citiesPromoting+gender+parity+in+the+global+workplace+|+McKinsey+&+Companyhttp://www.mckinsey.com/business-functions/organization/our-insights/promoting-gender-parity-in-the-global-workplace[PDF]digital+globalization:+the+new+era+of+global+flows+-+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/.../McKinsey/.../McKinsey+Digital/.../Digital+globalization%...research+arm+of+McKinsey+&+Company,+MGI+aims+to+provide+leaders+in+the+commercial,+....+They+create+markets+and+user+communities+with+global+scale,+......+requirements+that+deviate+from+international+norms,+and+limits+on+immigration.+...+firms+to+exit,+ensures+a+level+playing+field,+and+establishes+a+solid+legal+framework+for.Public+Sector+Practice+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/Client_Service/Public_Sector+-+Käännä+tämä+sivuMcKinsey+&+Company's+Public+Sector+practice+is+the+trusted+advisor+and+counselor+to+...+McKinsey+&+Company+....+Creating+a+global+framework+for+immigration.Designing+policies+that+support+growth+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/.../our.../designing-policies-that-support-growt...Sign+In.+Search.+Commentary+-+McKinsey+Global+Institute+-+January+2015+....+Creating+a+global+framework+for+immigration.+January+2015+–+Our+best+chance+for+...Big+data:+The+next+frontier+for+innovation,+competition,+and+productivityhttp://www.mckinsey.com/business-functions/business-technology/our-insights/big-data-the-next-frontier-for-innovationHAKU:+"mckinsey+&+co.+developing+societies"How+we+help+clients+|+Social+Sector+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/industries/social-sector/how-we-help-clientsMcKinsey+&+Company+|+Global+management+consultingwww.mckinsey.com/Education+|+Social+Sector+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/industries/social-sector/how-we.../educationBusiness,+society,+and+the+future+of+capitalism+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/.../business-society-and-the-future-of-capitalis.HAKU:+"The+role+of+big+data+in+medicine+McKinsey+&+Company"http://www.mckinsey.com/industries/pharmaceuticals-and-medical-products/our-insights/the-role-of-big-data-in-medicineMcKinsey+Analytics:+Our+Insights+How+we+help+clients+Our+people+How+companies+are+using+big+data+and+analyticshttp://www.mckinsey.com/business-functions/mckinsey-analytics/our-insightsThe+big-data+revolution+in+US+health+care:+Accelerating+value+and+innovationhttp://www.mckinsey.com/industries/healthcare-systems-and-services/our-insights/the-big-data-revolution-in-us-health-careBig+data+could+transform+the+health-care+sector,+but+the+industry+must+undergo+...+of+research+and+development+data+into+medical+databases,+while+payors+and+...+While+health-care+costs+may+be+paramount+in+big+data's+rise,+clinical+trends+also+play+a+role.+...+(In+a+related+video,+McKinsey+director+Nicolaus+Henke+explains+how+...How+big+data+can+improve+manufacturinghttp://www.mckinsey.com/business-functions/operations/our-insights/how-big-data-can-improve-manufacturingConsider+the+production+of+biopharmaceuticals,+a+category+of+healthcare+products+that+includes+vaccines,+hormones,+and+blood+components.+They+are+...McKinsey+Analytics+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/business-functions/mckinsey.../our-insights"Read+our+latest+research,+articles,+and+reports+on+McKinsey+Analytics.+...+How+companies+are+using"

    Äänestä

  • Kokoomus siis ...
    "Puolue haluaa EU:n luomia puitteita, kuten vaikka nyt suurpankkien mahtia, siis rahat saa turvallisempiin valuuttoihin nopeasti ja helposti ja pankki palkkaa osaavia sijoittajia (analyytikkoja). Kokoomus on hyvin kaukana yksityisomaisuuden suojasta ja liikkuu riskialueella."

    Siis suursijoittajat alkoivat kannattaa totalitaristista järjestelmää, jossa on kova kontrolli, että sosialisointi tehostuu eikä mitään jäisi mm. verottamatta. Näin puolueen jäsenet välillä lyövät päätään ns. seinään, koska aina joku epäonnistuu kun siirtää varallisuutta veroparatiiseihin. Sosialismi ei ihan takaa oman omaisuuden suojaa ja siihen mahdollisuudet senkun heikentyvät, mitä suuremmalle populaatiolle aletaan yhteisestä sopimuksesta jakaa kakkua.

    Äänestä

  • Kun omaisuus on abstratia tilisaldoa tai osakemääriä ja kaikki muu ilo elämässä muuttuu verkkoon, "taivaaseen", käsin koskettamattamaan muotoon ei maaksi, vedeksi, tavaraksi vai aamu-usvaksi ja kaasuksi, primitiivinen puoli ihmisessä ei saa siitä tyydytystä ja alkaa hakeaa piri-piri helpotusta ja elämän iloa.

    Jos on rikas on pakko siirtää omaisuus pois varkaiden käsistä, mitään nautitoa ei ihmisen primitiiviminä saakaan, pään sekoitus ja oksennuksessa makaaminen on ainut jäljelle jäävä huvi työviikon jälkeen nyky-ihmisen elämässä.

    Äänestä

  • g7gf4d5 kirjoitti:

    Yhteiskunta+ajateltuna+TEKNOKRAATTIEN+MALLEILLA.+Jos+jotain+kiinnostaa,+googlettamalla+löytää+tietolähteitä+aika+hyvin.Noin+39+700+tulosta+(0,55+sekuntia)+Creating+a+global+framework+for+immigration+|+McKinsey+&+Companyhttp://www.mckinsey.com/industries/public-sector/our-insights/creating-a-global-framework-for-immigration"Our+best+chance+for+future+prosperity+is+taking+a+globally+integrated+approach+to+immigration,+says+international+economist+and+author+Dambisa+Moyo."[PDF]a+window+of+opportunity+for+europe+-+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/.../McKinsey/Global+Themes/.../A_window...Building+better+cities+|+McKinsey+&+Companyhttp://www.mckinsey.com/industries/public-sector/our-insights/building-better-citiesPromoting+gender+parity+in+the+global+workplace+|+McKinsey+&+Companyhttp://www.mckinsey.com/business-functions/organization/our-insights/promoting-gender-parity-in-the-global-workplace[PDF]digital+globalization:+the+new+era+of+global+flows+-+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/.../McKinsey/.../McKinsey+Digital/.../Digital+globalization%...research+arm+of+McKinsey+&+Company,+MGI+aims+to+provide+leaders+in+the+commercial,+....+They+create+markets+and+user+communities+with+global+scale,+......+requirements+that+deviate+from+international+norms,+and+limits+on+immigration.+...+firms+to+exit,+ensures+a+level+playing+field,+and+establishes+a+solid+legal+framework+for.Public+Sector+Practice+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/Client_Service/Public_Sector+-+Käännä+tämä+sivuMcKinsey+&+Company's+Public+Sector+practice+is+the+trusted+advisor+and+counselor+to+...+McKinsey+&+Company+....+Creating+a+global+framework+for+immigration.Designing+policies+that+support+growth+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/.../our.../designing-policies-that-support-growt...Sign+In.+Search.+Commentary+-+McKinsey+Global+Institute+-+January+2015+....+Creating+a+global+framework+for+immigration.+January+2015+–+Our+best+chance+for+...Big+data:+The+next+frontier+for+innovation,+competition,+and+productivityhttp://www.mckinsey.com/business-functions/business-technology/our-insights/big-data-the-next-frontier-for-innovationHAKU:+"mckinsey+&+co.+developing+societies"How+we+help+clients+|+Social+Sector+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/industries/social-sector/how-we-help-clientsMcKinsey+&+Company+|+Global+management+consultingwww.mckinsey.com/Education+|+Social+Sector+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/industries/social-sector/how-we.../educationBusiness,+society,+and+the+future+of+capitalism+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/.../business-society-and-the-future-of-capitalis.HAKU:+"The+role+of+big+data+in+medicine+McKinsey+&+Company"http://www.mckinsey.com/industries/pharmaceuticals-and-medical-products/our-insights/the-role-of-big-data-in-medicineMcKinsey+Analytics:+Our+Insights+How+we+help+clients+Our+people+How+companies+are+using+big+data+and+analyticshttp://www.mckinsey.com/business-functions/mckinsey-analytics/our-insightsThe+big-data+revolution+in+US+health+care:+Accelerating+value+and+innovationhttp://www.mckinsey.com/industries/healthcare-systems-and-services/our-insights/the-big-data-revolution-in-us-health-careBig+data+could+transform+the+health-care+sector,+but+the+industry+must+undergo+...+of+research+and+development+data+into+medical+databases,+while+payors+and+...+While+health-care+costs+may+be+paramount+in+big+data's+rise,+clinical+trends+also+play+a+role.+...+(In+a+related+video,+McKinsey+director+Nicolaus+Henke+explains+how+...How+big+data+can+improve+manufacturinghttp://www.mckinsey.com/business-functions/operations/our-insights/how-big-data-can-improve-manufacturingConsider+the+production+of+biopharmaceuticals,+a+category+of+healthcare+products+that+includes+vaccines,+hormones,+and+blood+components.+They+are+...McKinsey+Analytics+|+McKinsey+&+Companywww.mckinsey.com/business-functions/mckinsey.../our-insights"Read+our+latest+research,+articles,+and+reports+on+McKinsey+Analytics.+...+How+companies+are+using"

    Katsokaapa tätä linkkiä vähän lähemmin.

    Creating a global framework for immigration | McKinsey & Company
    http://www.mckinsey.com/industries/public-sector/our-insights/creating-a-global-framework-for-immigration

    "Our best chance for future prosperity is taking a globally integrated approach to immigration, says international economist and author Dambisa Moyo."

    [="Meidän parhaat mahdollisuudet tulevalle hyvinvoinnille ottaa maailmanlaajuisesti yhtenäinen lähestymistapa maahanmuuttoon, kertoo kansainvälinen taloustieteilijä ja kirjailija Dambisa Moyo."]

    Tuosta käännöksestä voi huomata, että immigraatio tai matutus-invaasion teorian on kehittänyt sambialainen naistutkija, joka on kai lännessä nyt. Siis suurvalta-tyyppinen rakenne voi parhaiten ottaa vastaan ja elättää maahanmuuuttoinvaasion pakkoveroa perimällä kantaväestöltä. Enää en yhtään ihmettele käteisen, junckerin ja saksalaisten politiikkojen luomia mielikuvai rassismin poistosta tai vastaanottavaisuuden ja tottelevaisuuden tarpeesta EU:ssa. Ne lukee näitä asioita McKinseyltä.


    "Dambisa Moyo
    https://en.wikipedia.org/wiki/Dambisa_Moyo

    From Wikipedia, the free encyclopedia
    Dambisa Moyo
    Dambisa Moyo3.jpg
    Born 2 February 1969 (age 47)
    Lusaka, Zambia
    Alma mater American University (BS, MBA)
    Harvard University (MPA)
    St Antony's College, Oxford (DPhil)
    Occupation Economist, author
    Known for Economic theories on
    macroeconomics, international development, global affairs
    Notable work Dead Aid (2009)
    How the West Was Lost (2011)
    Winner Take All (2012)

    Dambisa Moyo (born 2 February 1969)[1] is a Zambian-born international economist and author who analyzes the macroeconomy and global affairs. With post-graduate degrees in business, public administration, and economics from American University, Harvard, and Oxford, Moyo currently serves on the boards of Barclays Bank, the financial services group, SABMiller, the global brewer, and Barrick Gold, the global miner.[2] She worked for two years at the World Bank and eight years at Goldman Sachs before becoming an author and international public speaker. She has written three New York Times bestselling books: Dead Aid: Why Aid Is Not Working and How There Is a Better Way for Africa (2009), How the West Was Lost: Fifty Years of Economic Folly – And the Stark Choices that Lie Ahead (2011), and Winner Take All: China's Race for Resources and What It Means for the World (2012)."

    Äänestä

  • Tein näitä hakuja summittain, etsin vaan selitystä. Sitten "nappasi". Erikoisen, viime syksyllä vahvasti pulpahtaneen matu-invaasion taustatekijät a samalla kovat EU:n yhtenäisyyden vaatimukset alkoivat selittyä, kun huomasin, McKinseyn jutun sambialaisesta väestöekonomistista.

    Ko. Dambisa Moyo on wikipedian mukaan työskennellyt maailman pankissa (=kehitysmaiden auttaminen) ja Goldman & Sachsilla. Siis voitteko kuvitella, pankki, joka luo malleja USA:lle vaikka sodan rahoittamisesta tai nyt vaikka EU:n liittovaltion perustamisesta. Sitten se kekkaa, että otetaan yhteinen huollettava tekijä siirtämällä köyhät kolmannesta maailmasta tänne ja sitä selitetään tietysti laskentamalleilla mutta myös kauniilla tutkimustiedolla, joka takaa tohtori merkelin uskovaisuuden. Tottahan se raha talkoillen veroa helpoiten järjestyy ja pankki tietää, mistä rahaa kannattaa imuroida. Sitten meitä syytetään kansan inhoamisesta, kun tälläista ketkuilua on ja lisätään EU:n varjolla aina vaan lisää kustannettavaa, tunnollinen suomi-virkamies perii veroa.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Dambisa_Moyo
    "Contents

    1 Biography
    1.1 Early life and education
    2 Career
    2.1 World Bank and Goldman Sachs
    2.2 Board memberships
    2.3 Writing and public speaking
    3 Awards and honors
    4 Publications
    4.1 Books
    4.1.1 Dead Aid
    4.1.2 How the West Was Lost
    4.1.3 Winner Take All
    4.2 Additional publications and lectures
    5 Personal life
    6 Bibliography
    7 References
    8 External links
    "

    Äänestä

  • Kattoo nyt rouvan kuvan ja jutun vielä. Tämä (& Schäuble) ja Juncker ovat EU:n "gorbatsoveja".

    Brexit-Folgen in Berlin: Wir hätten da noch eine Krise für Sie, Frau Merkel
    Freitag, 24.06.2016 – 17:23 Uhr

    http://www.spiegel.de/politik/deutschland/angela-merkel-nach-dem-brexit-was-die-bundesregierung-jetzt-vorhat-a-1099614.html

    Seehofer vaatii Venäjän pakotteista luopumista.
    Ukrainekonflikt: Seehofer fordert Lockerung der Sanktionen gegen Russland
    http://www.spiegel.de/politik/deutschland/russland-horst-seehofer-fordert-lockerung-der-sanktionen-a-1099577.html

    Äänestä

Näinhän se on aiemminkin mennyt. Kansa pistetään äänestämään samasta asiasta yhä uudelleen, kunnes saadaan haluttu tulos. Aivan varmasti EU pystyisi tällaisella keinottelulla perumaan myös Brexit-äänestyksen tuloksen, mutta kyse on nyt sen verran isosta asiasta, etten suoraan sanottuna usko EU:n olevan valmis menemään (vielä) niin pitkälle. Nimittäin Brexitin kumoaminen olisi varsinainen Pyrrhoksen voitto, joka aiheuttaisi niin raivokkaan vihanpurkauksen unionia ja sen kannattajia kohtaan, että jopa minunlaistani umpinationalistista euroskeptikkoa hirvittäisi.

1Äänestä

Iltasanomien ulkomaan uutiset on valinnut linjakseen sen neuvostoliittolinjan, joka suvakeilla on. Vasemmistoaate, sen voisi joku osaava eritellä.

Telegraphissa on rakentavampi sävy, saksalainen Bild on erittäin repivä sävyinen. Mutta tämä on aika hyvä, jos ne neuvottelut nopeutuvat J:n suunnitelmien mukaan, pankkiirit sanoneet sen kestävän vuosia eikä se ainakaan eroa helpota, että pitkitetään, mieli muttuu. Toisaalta tuo on tuollaista juridista neuvottelua ja politiikkaa.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001207774.html

Äänestä

Voiko joku muka sanoa yllättyneensä? EU on totalitaarinen systeemi, ja oli alusta lähtien päivän selvää, että jos britit äänestävät Brexitin puolesta, niin astroturffattu Remain-kampanja tulee tekemään kaikensa estääksen tämän.

Äänestä

Suomi äänesti väärin viime eduskuntavaaleissa. Missä uudet vaalit viipyvät?

2Äänestä

Kyllä iltapäivälehtiä naurattaa nuo Paavon kansalaisaloitteet ja niistä riittää hupia pitkään, mutta kun nyt ei jää-puoli saanutkaan tarpeeksi ääniä, niin vaaditaan uusintaa. Kannattaisi äänestää ajoissa.
Siitäkin oli isot otsikot, miten nuoret katuvat äänestystään. Katsoin Sky-uutisia pari tuntia sitten ja sinne pyysivät twiittaamaan, jos ketä kaduttaa. Ei ollut yhtään katumustweettiä tullut siihen mennessä.
Mutta kannattaa tietysti opettaa nuorille, että että ei äänestystulos ole pysyvä, aina voi äänestä uusiksi.

Äänestä

Brexit oli kuin humalassa tehty hyvä lupaus.

Äänestä

ISO BRITANNIAN ERO EU:STA VOI
VAIKUTTAA LOPUN PROFETIAN SELITYKSEEN

Selitykseni mukaan Daniel 2 kuvapatsashistorian 10 varvasta tarkoittaa EU:ta. Juhani Kuosmanen ja muut vanhat miehet tv7:llä olivat sitä mieltä, että ennen ylösottoa EU hajoaa ja muodostuu kymmenen valtion liitto.

Jos näin on, ylösotto tulisi vasta noin 10 vuoden kuluttua sekä "niiden kuningasten päivinä" (Dan 2:44) että joka tapauksessa Jerusalemista sovittaessa.

Vielä ei voida sanoa hajoaako EU. Itsestäni tuntuu epätodennäköiseltä, että vielä pitäisi odottaa valerauhaa ylösottoineen 10 vuotta. Eikä se olekaan mahdollista, jos Gorba tulee valtaan niin kertomani loppuhuipennus alkaa.

Harri Veijonen http://wwnet.fi/users/veijone/

1Äänestä
  • Kuka on Gorba?

    Äänestä

  • Totta, Raamatun mukaan näyttäisi 10 valtiota jäävän EU:iin eli petovaltioon. Toivottavasti Suomi pääsee siitä irti.

    Äänestä

  • KärrytJätti kirjoitti:

    Kuka on Gorba?

    Kukako on Gorba? Suuri lännen ystävä perestroikan ja glastnostin keksijä, ne tekivät systeemin haavoittuvaksi. Noita kahta voisi verrata Kreikka-bail outteihin ja matu-invaasioon.

    Mihail Gorbatšov
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Mihail_Gorbatšov

    "Mihail Sergejevitš Gorbatšov (ven. Михаи́л Серге́евич Горбачёв Loudspeaker.svg kuuntele ääntämys?; 2. maaliskuuta 1931 Privolnoje) on venäläinen poliitikko, joka toimi viimeisenä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerinä 1985–1991 ja Neuvostoliiton presidenttinä vuosina 1988–1991.

    Hänen uudistuspyrkimyksensä johtivat liennytykseen ja vaikuttivat kylmän sodan päättymiseen, josta hän sai Nobelin rauhanpalkinnon, mutta samalla Neuvostoliiton kommunistinen puolue menetti aikaisemman poliittisen valta-asemansa, mikä lopulta aiheutti Neuvostoliiton hajoamisen."

    Äänestä

  • tukufyiifi kirjoitti:

    Totta, Raamatun mukaan näyttäisi 10 valtiota jäävän EU:iin eli petovaltioon. Toivottavasti Suomi pääsee siitä irti.

    No, mitkä maat veikataan?

    Äänestä

Näin sanoo EU-uskovainen media. Kyllähän niitä tyytymärrömiä löytyy, jotta voi otsikoita repiä. Otsikoista huomaamme, että demokratia on kaukana EU:n kannattajista - manipulointiyritykset ovat loputtomia.

1Äänestä

Miten joku voi kannattaa EU:ta ja sen mätdännäisyyttä? Ai niin, mädättäjät, eli liberaaliglobalistit.

1Äänestä

Jotkut ihmiset nyt vain ovat huonoja häviäjiä. Jos heidän näkemyksensä ei mene läpi, he saavat itkupotkuraivarin ja yrittävät väen väkisin alistaa muut tahtoonsa.

1Äänestä

Noin tärkeissä päätöksissä pitäisi olla vähintään 2/3 enemmistö, eikä tehdä kevyin ja vielä väärin perustein kun väitetty että säästyneet rahat käytettäisiin terveydenhoitoon. Tosi asiassa säästöjä tuskin tulee yhtään kun kauppa vaikeutuu. Suurin osa ei edes tiennyt äänestys merkitsee, nyt mielipiteet muuttuneet ja kun Skotlanti ja P-Irlanti itsenäistyy koska haluavat jäädä EU:hun, vielä suurempi osa katuu.

Äänestä

Mienaako Britannian parlamentti kävellä kansanäänestyksen tuloksen yli ? Taitaa tulla todella kuuma kesä, jos niin tehdään. On sitä pienemmistäkin asioista sisällissota syttynyt. Nyt miljoona EU uskovaista yrittää mitätöidä kansan äänestyksen tuloksen. Tuli juuri TV 1 uutisista. Että silleen.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eurostoliitto kirjoitti:

Kansa äänesti väärin, joten totalitaristit haluavat kumota äänestystuloksen uudella, peukaloidulla kansanäänestyksellä.

Epätoivoista ja säälittävää, muttei mitenkään yllättävää.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016062521792049_ul.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu