Britit käskivät ulkomaalaisten pakata laukkunsa

http://yle.fi/uutiset/britanniassa_ulkomaalaisia_ja_muslimeja_kehotettu_pakkaamaan_laukkunsa__rasistisista_hyokkayksista_raportoitu/8983912?origin=rss

Britanniassa ulkomaalaisia ja muslimeja kehotettu pakkaamaan laukkunsa – rasistisista hyökkäyksistä raportoitu
Britanniassa on raportoitu rasistisista hyökkäyksistä sosiaalisessa mediassa torstaisen EU-kansanäänestyksen jälkeen. Muslimeja ja ulkomaalaistaustaisia on kehotettu pakkaamaan laukkunsa ja lähtemään maasta.

Britanniassa asuvat ulkomaalaiset: Ilmapiiri painostava

Eroleirin kampanjaa syytettiin ennen äänestystä vihapuheen ja muukalaisvihamielisyyden lietsomisesta ja pelottelulla ratsastamisesta. Maahanmuuton rajoittaminen oli ei-puolen keskeinen kampanjateema.

Sosiaalisessa mediassa Britanniassa asuvat ulkomaalaiset ovat ilmaisseet järkytystään äänestystuloksesta. Osa on kertonut harkitsevansa maastamuuttoa, koska ilmapiiri on painostava eivätkä ulkomaalaiset tunnu olevan enää tervetulleita maahan.

Itävallasta Britanniaan muuttanut Julia Ebner kirjoitti brittilehti Guardianissa mieltäneensä Britannian ennen kaikkein vapaamielisimmäksi maaksi, johon tuntui hyvältä muuttaa "kapeakatseisen ja maahanmuuttoon vihamielisesti suhtautuvan" Itävallan jälkeen. Myös Ebner oli saanut torstaina kuulla kehotuksen häipyä maasta.

– En enää tunne olevani tervetullut täällä. En halua asua maassa, josta on tullut yhä rasistisempi ja joka on päättänyt kääntää selkänsä sodanjälkeisen ajan tärkeimmälle rauhan, solidaarisuuden ja suvaitsevaisuuden hankkeelle, hän kirjoitti.

Britit haluavat maassa asuvat ulkomaalaiset, jopa valkoihoiset Itävaltalaiset ja muutkin eurooppalaiset ulos maasta, pakatkaa laukkunne ja painukaa vittuun!, on brittien viesti kaikille ulkomaalaisille. Briteissä on tapahtunut rasistinen ja natsistinen maan haltuunotto joka tekee kaikista ulkomaalaisista ei toivottuja maassa.
38347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Palstan rasistivajakki kantasuomalais paskat saivat varmaan orgasmin lukiessaan, että britit haluavat kaikki ulkomaalaiset ihonvärin katsomatta ulos briteistä. Samastahan nämä rasistivajakit Suomessakin haaveilevat, että joka ainoa ulkomaalainen pois Suomesta heti.

Äänestä
  • Huvittavaa, että kaltaisesi suomalaisvastainen rasisti haukkuu muita rasisteiksi.

    Äänestä

  • Yhtä huvittavaa kun idiootti haukkuu muita tyhmiksi.

    Äänestä

  • Joopa joo kuules minulta lensi lasti housuihin kun en ehtinyt avata vyötä.

    Äänestä

Sen siitä saa, kun kansa lopulta havahtuu ja vittuuntuu kunnolla multikultturistieliittiherrojen kansanvaihtoprojekteihin eli pakkomultikultilla ja massamaahanmuutolla toteutettavaan matalan intensiteetin kansanmurhaan. Kulttuurimarxilainen suvakismia tyrkyttävä vihervasemmisto, isänmaattoman rahan globaalikapitalistit ja "konservatiivisen" valeopposition siionistit tuhoavat varmasti Euroopan kansat, jos ei vastarintaan nousta ajoissa.

1Äänestä

Taitaa näille briteille tulla järkytyksenä, että EU-ero ei suinkaan tarkoita mitään rajoituksia sille, että kuinka paljon maahan jatkossa tulee ulkomaalaisia. Ei kamelikuskit ole ikinä kuulleetkaan mistään EU:sta, eivätkä välitä siitä, onko UK EU:n jäsen vai ei.

1Äänestä
  • Käsittämättömintä tässä on se, että britit käskevät myös työtä tekevien valkoihoisten imigranttien painua vittuun Iso-Britanniasta. Edes Itävaltalaiset eivät ole tervetulleita enää britteihin kansan mielestä. Eli ihan kaikki ulkomaalaiset halutaan ulos Brittilästä. Jos asuisin suomalaisena nyt Briteissä ja tekisin ammattini mukaista työtä ja maksaisin verot niin silti Brittien viesti olisi se, että painu vittuun meidän maastamme! Britit ovat saaneet tarpeekseen ihan kaikista ulkomaalaisista, myös valkoihoisista.

    Äänestä

  • Eriasia on otetaanko niitä vuohiennussijoita määräämättömästi kun eu ei saneluineen ole toimivaltainen.
    Pakistanin paskapäät vittuun UKsta.

    1Äänestä

  • EU-ero tarkoittaa sitä, että britit voivat nyt kontrolloida omia rajojaan eikä heidän tarvitse enää ottaa vastaan jokaisesta EU-maasta tulevaa henkilöä.

    Äänestä

  • 1-20 kirjoitti:

    EU-ero tarkoittaa sitä, että britit voivat nyt kontrolloida omia rajojaan eikä heidän tarvitse enää ottaa vastaan jokaisesta EU-maasta tulevaa henkilöä.

    He eivät somepuheista päätellen halua ottaa vastaan ylipäätään ketään mistään maasta ihonväristä riippumatta. Britit haluavat eristäytyä.

    Äänestä

  • kaikkihelvettiin kirjoitti:

    Käsittämättömintä tässä on se, että britit käskevät myös työtä tekevien valkoihoisten imigranttien painua vittuun Iso-Britanniasta. Edes Itävaltalaiset eivät ole tervetulleita enää britteihin kansan mielestä. Eli ihan kaikki ulkomaalaiset halutaan ulos Brittilästä. Jos asuisin suomalaisena nyt Briteissä ja tekisin ammattini mukaista työtä ja maksaisin verot niin silti Brittien viesti olisi se, että painu vittuun meidän maastamme! Britit ovat saaneet tarpeekseen ihan kaikista ulkomaalaisista, myös valkoihoisista.

    Euroopan tilanne on muuttunut nopeasti ja sen vuoksi halutaan eroon muukalaisista sekä rajat kiinni, eikä vähiten hallitsemattoman Afrikasta suuntautuvan kansainvaelluksen vuoksi.

    Äänestä

  • kukaaneitervetullut kirjoitti:

    He eivät somepuheista päätellen halua ottaa vastaan ylipäätään ketään mistään maasta ihonväristä riippumatta. Britit haluavat eristäytyä.

    Olisiko sinulla antaa jotain konkreettisia esimerkkejä näistä some-kirjoituksista?

    Äänestä

  • kyssäri kirjoitti:

    Olisiko sinulla antaa jotain konkreettisia esimerkkejä näistä some-kirjoituksista?

    Voit kaivaa niitä ihan itse facebookista ja twitteristä niin paljon kuin haluat. YLE antoi jo uutisessaan esimerkkejä. Etsin sinulle omaa aikaani kuluttaen esimerkkejä vain sillä ehdolla, että sinä maksat palkan siitä minulle.

    Äänestä

  • kukaaneitervetullut kirjoitti:

    Voit kaivaa niitä ihan itse facebookista ja twitteristä niin paljon kuin haluat. YLE antoi jo uutisessaan esimerkkejä. Etsin sinulle omaa aikaani kuluttaen esimerkkejä vain sillä ehdolla, että sinä maksat palkan siitä minulle.

    sinulla ei ole mitään konkreettisia todisteita höpinöidesi tueksi. Ainoastaan omia mutu-juttujasi ja Brexitiä hysteerisesti vihaavan Ylenannon kolmansilta osapuolilta kuulemia huhupuheita.

    Äänestä

Tuskin kaikki britit haluavat kaikki ulkomaalaiset ulos Englannista. Yle liioittelee koska kyse on varmasti muutamasta kuumakallesta.

1Äänestä
  • Huomaa, että jopa itävaltalaisten ja Puolalaisten valkoihoisten työtä tekevien on käsketty painua vittuun briteistä. Somekeskusteluissa halutaan ihan kaikki valkoihoisetkin vieraat pois briteistä.

    1Äänestä

  • Riittää kun muslimikusipäät saavat pois niin maa alkaa jälleen vaurastua ja olla turvallisempi.

    Äänestä

  • kaikkihelvettiin kirjoitti:

    Huomaa, että jopa itävaltalaisten ja Puolalaisten valkoihoisten työtä tekevien on käsketty painua vittuun briteistä. Somekeskusteluissa halutaan ihan kaikki valkoihoisetkin vieraat pois briteistä.

    Jotkut somessa huutavat höyrypäät eivät edusta koko Britanniaa.

    Äänestä

  • Ylehän on hyvä keksimään juttuja ihan tyhjästä.

    Äänestä

  • kaikkihelvettiin kirjoitti:

    Huomaa, että jopa itävaltalaisten ja Puolalaisten valkoihoisten työtä tekevien on käsketty painua vittuun briteistä. Somekeskusteluissa halutaan ihan kaikki valkoihoisetkin vieraat pois briteistä.

    Valkoisten kohdalla kyse on lähinnä itäeurooppalaisesta halpatyövoimasta, joka polkee kantabrittien palkkoja. On täysin luonnollista, että jokainen kansa haluaa suojella omia etujaan. Maahanmuuttajien määrän rajoittaminen on järkevää, olipa kyse sitten Lähi-idän muslimeista tai puolalaisista orjatyöläisistä.

    Äänestä

  • kaikkihelvettiin kirjoitti:

    Huomaa, että jopa itävaltalaisten ja Puolalaisten valkoihoisten työtä tekevien on käsketty painua vittuun briteistä. Somekeskusteluissa halutaan ihan kaikki valkoihoisetkin vieraat pois briteistä.

    pois kaikista maista missä niitä on.

    Äänestä

Tervetuloa maahan, VAIN TÖIHIN.

LOISET SUKSIKAA VITTUUN !!

SAMAHAN SE ON MYÖS SUOMESSA, SUOMALAISET HALUAVAT SAMAA !!!

Äänestä
  • Tuota, juuri niiden työtä tekevien ihmisten, kuten itävaltalaisten ja puolalaisten rakennusmiesten on käsketty painua somessa vittuun briteistä. eli ei tunnu kelpaavan valkoihoinenkaan maahanmuuttaja briteille. Meillä on Suomessakin lujasti töitä paiskivia virolaisia, puolalaisia ja venäläisiä sekä latvialaisia mm. Turun Meyerin telakallakin. Pitäisikö näiden työmiesten mielestäsi painua vittuun Suomesta töitä tekemästä? Näillä halpatyövoimaa edustavilla ulkomaalaisilla on tasan tarkkaan oikeus olla täällä ja tehdä töitä vaikka se veisi sinun työpaikkasi.

    Äänestä

  • valkoisetkinvittuun kirjoitti:

    Tuota, juuri niiden työtä tekevien ihmisten, kuten itävaltalaisten ja puolalaisten rakennusmiesten on käsketty painua somessa vittuun briteistä. eli ei tunnu kelpaavan valkoihoinenkaan maahanmuuttaja briteille. Meillä on Suomessakin lujasti töitä paiskivia virolaisia, puolalaisia ja venäläisiä sekä latvialaisia mm. Turun Meyerin telakallakin. Pitäisikö näiden työmiesten mielestäsi painua vittuun Suomesta töitä tekemästä? Näillä halpatyövoimaa edustavilla ulkomaalaisilla on tasan tarkkaan oikeus olla täällä ja tehdä töitä vaikka se veisi sinun työpaikkasi.

    "Näillä halpatyövoimaa edustavilla ulkomaalaisilla on tasan tarkkaan oikeus olla täällä ja tehdä töitä vaikka se veisi sinun työpaikkasi."

    - Et voisi olla enempää väärässä tässä asiassa. Eivät ulkomainen työvoima ole mikään luonnonvoima, jonka liikettä ei voisi hallita. Jos suomalaiset päättävät rajoittaa ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia, tai vaikkapa estää se kokonaan, niin he voivat aivan hyvin tehdä niin. Aivan kuten suurin osa briteistä haluaa nyt tehdä.

    Äänestä

  • valkoisetkinvittuun kirjoitti:

    Tuota, juuri niiden työtä tekevien ihmisten, kuten itävaltalaisten ja puolalaisten rakennusmiesten on käsketty painua somessa vittuun briteistä. eli ei tunnu kelpaavan valkoihoinenkaan maahanmuuttaja briteille. Meillä on Suomessakin lujasti töitä paiskivia virolaisia, puolalaisia ja venäläisiä sekä latvialaisia mm. Turun Meyerin telakallakin. Pitäisikö näiden työmiesten mielestäsi painua vittuun Suomesta töitä tekemästä? Näillä halpatyövoimaa edustavilla ulkomaalaisilla on tasan tarkkaan oikeus olla täällä ja tehdä töitä vaikka se veisi sinun työpaikkasi.

    Ei tarvitse mutta niille pitää maksaa työehtosopimuksen mulaista palkkaa.

    Äänestä

Punnan+8%+devalvoituminen+on+pieni+hinta+siitä+jos+Britannia+pystyisi+pysäyttämään+kaaoksen+nimeltään+monikulttuurinen+helvetti.+Sitäpaitsi+devalvaatio+antaa+boostia+maan+omalle+vientiteollisuudelle.

1Äänestä

Vai että oikein rasistisia hyökkäyksiä sosiaalisessa mediassa. On ylellä taas jutut.

Äänestä
  • Some on Suomessakin täynnä vihapuhetta ja pakolaisvastaista öyhötystä. Briteissä alkoi massiivinen somehyökkäys kaikkia ulkomaalaisia vastaan.

    Äänestä

  • Minun puolestani Yle voi toki käyttää lähteenään vaikka tätä somalinperäsuoli24:sta.

    Äänestä

  • someonvihaa kirjoitti:

    Some on Suomessakin täynnä vihapuhetta ja pakolaisvastaista öyhötystä. Briteissä alkoi massiivinen somehyökkäys kaikkia ulkomaalaisia vastaan.

    Pitää muistaa, että kaikki sellaiset kommentit, jotka eivät kannata totaalisen vapaata liikkuvuutta ja rajatonta Eurooppaa, ja jotka eivät suhtaudu yltiöpositiivisesti kaikkeen, mikä edustaa eri etnisyyksiä, kulttuureita ja kansallisuuksia, ovat suvakkien mielestä hirveää vihapuhetta.

    Äänestä

Aatu oli Itävallasta, germaaniset nazit eivät ole koskaan olleet pidettyjä Briteissä.

Äänestä

maahan tunkeutuneet ovat vallanneet kaupunginosia valtioikseen ja niihin ei ole valkoihoisella paikallisella mitään asiaa yksin, ellei sitten halua tulla hakatuksi ja ryöstetyksi.
Että ali-baboilla ihan peiliin katsomisen paikka, sitä saa....

Äänestä

EI ole rasismia laittaa laittomasti maahantulleita pois maasta. Se on lakien noudattamista.

Äänestä

Siis joko se yle pistää valtion syyksi, jos siellä jotkut hulinoitsija osoittavat mieltään. Suomestakin pitäisi kaikkien ihmisten paeta bagdadiin, kun täällä ammutaan poliiseja.

Ei tietenkään ole hyväksyttävää tuollaiset teot, mutta joku tolkku miten niitä uutisoidaan ja yleistetään.

Äänestä

toimintaa,kun kerrankin pakoloiset joutuu käpälämäkeen. uk:n loismäärä on valtava ja todella ongelmallinen.

itse uk:ssa ovat loistilan luoneet ja nyt alkaa pakkopurku ja se erittäin hyvää toimintaa,joka leviää kaikkialle ja ainakin suomeen vauhdilla.

siis,mamut ulos ja ovat kiinni. kun/jos tarvitaan,soitellaan. kiitos.

nyt alkaa jo toivo elää euroopan täydellisestä puhdistautumisesta.

Äänestä

Pakoloiset ryntäävät kohta Suomeen. SPR:n ämmät saa jalkoväliin uutta nakkia.

Äänestä
  • perustavat jo uusia haarakonttoreita

    Äänestä

http://www.mirror.co.uk/news/uk-news/what-happen-foreign-nationals-living-8274888

But when it comes to foreign EU nationals, already living and working in the UK, they will not be deported from the country.

Ei karkoteta maassa jo asuvia ja työskenteleviä Eu kansalaisia. Pakolaisille vissiin aiotaan jonkinlainen Australian mallin mukainen pisteytys, ennenkuin hyväksytään maahan tms

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


painukaavittuunjo kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/britanniassa_ulkomaalaisia_ja_muslimeja_kehotettu_pakkaamaan_laukkunsa__rasistisista_hyokkayksista_raportoitu/8983912?origin=rss

Britanniassa ulkomaalaisia ja muslimeja kehotettu pakkaamaan laukkunsa – rasistisista hyökkäyksistä raportoitu
Britanniassa on raportoitu rasistisista hyökkäyksistä sosiaalisessa mediassa torstaisen EU-kansanäänestyksen jälkeen. Muslimeja ja ulkomaalaistaustaisia on kehotettu pakkaamaan laukkunsa ja lähtemään maasta.

Britanniassa asuvat ulkomaalaiset: Ilmapiiri painostava

Eroleirin kampanjaa syytettiin ennen äänestystä vihapuheen ja muukalaisvihamielisyyden lietsomisesta ja pelottelulla ratsastamisesta. Maahanmuuton rajoittaminen oli ei-puolen keskeinen kampanjateema.

Sosiaalisessa mediassa Britanniassa asuvat ulkomaalaiset ovat ilmaisseet järkytystään äänestystuloksesta. Osa on kertonut harkitsevansa maastamuuttoa, koska ilmapiiri on painostava eivätkä ulkomaalaiset tunnu olevan enää tervetulleita maahan.

Itävallasta Britanniaan muuttanut Julia Ebner kirjoitti brittilehti Guardianissa mieltäneensä Britannian ennen kaikkein vapaamielisimmäksi maaksi, johon tuntui hyvältä muuttaa "kapeakatseisen ja maahanmuuttoon vihamielisesti suhtautuvan" Itävallan jälkeen. Myös Ebner oli saanut torstaina kuulla kehotuksen häipyä maasta.

– En enää tunne olevani tervetullut täällä. En halua asua maassa, josta on tullut yhä rasistisempi ja joka on päättänyt kääntää selkänsä sodanjälkeisen ajan tärkeimmälle rauhan, solidaarisuuden ja suvaitsevaisuuden hankkeelle, hän kirjoitti.

Britit haluavat maassa asuvat ulkomaalaiset, jopa valkoihoiset Itävaltalaiset ja muutkin eurooppalaiset ulos maasta, pakatkaa laukkunne ja painukaa vittuun!, on brittien viesti kaikille ulkomaalaisille. Briteissä on tapahtunut rasistinen ja natsistinen maan haltuunotto joka tekee kaikista ulkomaalaisista ei toivottuja maassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu