Paavo Väyrynen sen uskaltaa sanoa ääneeneen

4142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

IS:n sivulta:
"Paluu pelkkiin kansallisvaltioihin olisi kaikkea muuta kuin kivuton. Ennemmin tai myöhemmin äänestäjät huomaisivat, että heitä eivät missään vaiheessa viilanneet linssiin EU-byrokraatit vaan heidän itse valtaan äänestämänsä kansanedustajat.

Miksi EU:n aiheuttamat ongelmat ratkaisisivat ne samat kansallisvaltiot, jotka ongelmaisen EU:n ovat luoneetkin?"

Jos on jatkossa ongelmia, eivät paikalliset edustajat tai kansanedustajat enää pääsee piiloutumaan EU:n taakse. Ja nyt on kansalla rohkeutta nostaa kissa pöydälle.

Eikä ennen 2000-lukua ole ollut tällaisia ongelmia, joista kansanedustajille valittaa...

Äänestä

Eikö olekkin hienoa miten tehdään juttu EU eroa kannattavasta huippupoliitikosta, mutta sitten oksennetaan artikkeli alaotsikkoa myöten täyteen poliitikkoja joiden mielestä brexit on kamalin asia sitten toisen maailmansodan.

"Kaikkia poliitikkoja brexit ei miellytä" no no shit sherlock! Miksi se pitää lisätä artikkeliin jossa käsitellään exit eroa puoltavia päättäjiä, kun exittiä vastustavista päättäjistä on artikkeleita olemassa jo pilvin pimein?

Äänestä
  • Toimittajat ei ole kovinkaan objektiivisia. Tai ovat veikanneet voittajaa ja haluavat olla voittajan puolella :-D

    On siinä meillä toimittajat!

    Äänestä

Paavo, Paavo, kovanonnen Paavo. Jos tuo Paavo saisi saisi vallan päättää, niin: Eroaisimme Eu:sta, ottaisimme markan takaisin. Kakkosvaluutta olisi rupla ja sotilasliitto ryssän kanssa. Hankoniemi ja Porkkala rauhantukikohtia ryssän rauhanvoimille. NEVER!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suorapuheinen kirjoitti:

Miksi toiset politikot vaikenee?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001207881.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu