Miksi Suomi on aina häviäjien puolella?

Esim. tässä Brexitissäkin.

Tarkoitan tällä tiedotusvälineitä/toimittajia ja poliitikkoja.

Miksi aina uutisiin otetaan sellaisia haastateltavia, jotka menevät kannanotoissaan aina häviäjien puolelle. Esim. eilen uutisissa haastattelu Lontoosta, ja siellä kaikki 7 haastateltavaa olivat pettyneitä tulokseen.
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sää on suuren osan vuodesta täyttä paskaa. Luonnossa ei ole yhtään hienoja maisemia, vuoria tai muuta nähtävää, pelkkää tasaista suota ja metsää silmänkantamattomiin.
Kulttuuri on keksimällä keksittyä ja suurimmalta osin muualta apinoitua.
Hallinto on länsimaiden totalitaristisin. Kansalaisluottamus ja perusoikeudet ovat hyvin juoksevia käsitteitä.
Kaiken huipuksi kansa on rajattoman typerää äänestäessään ja ylpeillessään tällä kaikella.
Ainoa positiivinen asia on se, että täältä voi muuttaa pois sen jälkeen kun on opiskellut, ja kaiken tämän maksaa tämä typerä kansa.

Suomi on tylsä ja mitäänsanomaton maa. Täällä ei ole oikeita ongelmia joten ihmiset mussuttavat aivan tyhjänpäiväisistä jutuista. Täällä ei koskaan tapahdu mitään. Suomi on kuin pieni maalaiskylä joka elää aivan omassa umpiossaan eikä kukaan kylässä asuva huomaa elämässään mitään erikoista mutta muualta tulleet pitävät sitä aivan outona paikkana.

suomi olisi hyvää maa jos
byrokratia olisi toimivampaa,
poliitikot enempi aikaansaavia, rehellisiä ja oikeasti kansaa edustavia toimijoita
terveyshuolto toimisi
kustannukset olisi realistisessa suhteessa tulotasoon
kulttuuria olisi säilytetty (saamelaisuus)
suomella olisi joskus munaa sanoa EI
jne. jne.
potentiaalia löytyy mutta se hukataan kuin hölmöläiset. ollaan hirveen huolissaan siitä mitä muut meistä ajattelee eikä uskalleta olla mistään mitään mieltä, ollaan mukamas liian juntteja ja haetaan "euroopasta" "kulttuuria".
Suomi on samanlaine ku Muumeissa oli se tyttö joka oli niin ujo että muuttu näkymättömäksi

Suomen miinukset: ikävä ilmasto, tylsät ihmiset (tosin tämä taitaa koskea jokaista maailman maata), se ettei järjenkäyttö ole sallittua (esim. tv-maksu vieläkin riesana), viinankittauskulttuuri, sukurasitukset, rumuus (paikoittain). Asiat tuntuvat tapahtuvan turhan hitaasti ja jokainen uusi laki lykätään aina varmuuden vuoksi jonnekin hamaan tulevaisuuteen vaalien perään. Ja niitä vaaleja tuntuu olevan vähän välistä ja mummot valitsevat samat rötösherrat aina vaan uudestaan päättäjien palleille.

Suomen plussat: kauneus (paikoittain), kesällä se aika kun lämpötila ei ole liian alhaalla eikä ylhäällä, alkusyksy, tekniset härpäkkeet, yleinen ns. hyvinvointi (katto pään päällä ja ruokaa kaapissa), mielenkiintoinen ja vivahteikas kieli, mahdollisuus myös olla omissa oloissa ilman että kärrätään epäsosiaalisena perkeleenä uudelleenkoulutukseen jossa pakko puhua small talkia ja hymyillä kuin idiootti kaikille. Miesten kanssa pystyy puhumaan ilman että lähtee nirri tai on pakko jotenkin erityisesti alleviivata sukupuolia kokoajan.

Suomessa on Euroopan vanhin autokanta, bensavero on mielettömän korkea verrattuna vaikka rajan takaiseen Venäjään, jossa bensalitra maksaa muutaman hassun kymmensenttisen, yhtä paljon kuin meillä yksi maitolitra. Suomessa on ruoka kolme kertaa kalliimpaa kuin Saksassa.
Rasismi on nostanut Suomessa päätään, mikä takaa sen, että Suomen kansa pysyy jatkossakin puhtaana rotuna:

Eniten rassaa tämä älytön ameriikkalaistuminen. Kokoajan tulee uusia tuplastandardeja, kaksinaamaisuutta, epäloogisuuksia ja kaikki argumentit jyrätään puhtaasti retorisilla keinoilla. Oman mielikuvan mukaan pragmaattinen kuvaisi suomalaista yhteiskuntaa varsin hyvin, mutta sitä käsitystä joutuu nykyisin tarkastelemaan melkein päivittäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaaSeMinulle kirjoitti:

Esim. tässä Brexitissäkin.

Tarkoitan tällä tiedotusvälineitä/toimittajia ja poliitikkoja.

Miksi aina uutisiin otetaan sellaisia haastateltavia, jotka menevät kannanotoissaan aina häviäjien puolelle. Esim. eilen uutisissa haastattelu Lontoosta, ja siellä kaikki 7 haastateltavaa olivat pettyneitä tulokseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu