http://www.aamulehti.fi/maailma/suomalainenkin-ahdistuu-britanniassa-minusta-tuntuu-etten-ole-enaa-tervetullut/
Suomalainenkin ahdistuu Britanniassa: ”minusta tuntuu, etten ole enää tervetullut”
Britannian EU-ero saa monet suomalaisetkin tuntemaan olonsa ei-toivotuksi. Paikallinen ystäväpiiri ei ole muuttunut miksikään, mutta valtakunta on nyt äänestänyt EU-maahanmuuttajia vastaan.
Teoreettisen fysiikan professori Arttu Rajantie on asunut Hanna-vaimonsa kanssa 18 vuotta Britanniassa, jossa perheen kolme lasta on myös syntynyt. Perhe on asettunut paikalleen ja hankkinut oman asunnon, jonka laajennusosa valmistui vähän aikaa sitten.
– Kun loppua kohti EU-kampanjat menivät kovin maahanmuuttovastaisiksi, minulle tuli tarve kertoa asian toisesta puolesta. Työni kautta näen, kuinka tärkeää EU-rahoitus on, Lontoossa Imperial Collegessa työskentelevä Rajantie sanoo.
Ei Rajantie EU:n etuja jokaisessa kadunkulmassa huudellut, mutta hän osallistui monenlaisiin keskusteluihin niin kasvokkain kuin netissäkin.
Lontoon länsipuolella Farnhamissa asuva Tanja tekee töitä kotiseutunsa eteen alueellisessa, julkisesti rahoitetussa kehitysyhtiössä. Hän on reilun kymmenen hengen työyhteisön ainoa ei-britti ja hän sai työpaikan ainakin osittain kotiseuturakkautensa vuoksi.
– Olen ollut Britanniassa yhteensä kymmenen vuotta ja siitä suuren osan täällä Farnhamissa. Tämä on minun kotini, mutta nyt minusta tuntuu etten ole enää tervetullut.
Perjantaiaamuna töihin mennessään Tanja kysyi itseltään, miksi ihmeessä hän paiskii hartiavoimin töitä kehittääkseen aluetta, jossa moni äänesti maahanmuuttajia vastaan.
– Ensin minua itketti, sitten suututti, sitten olin surullinen. Tuntui siltä kuin joku olisi kuollut. Työkaverini tulivat kysymään minulta, miten pärjään eikä pomokaan pyytänyt minua tekemään juuri mitään, Tanja sanoo.
Maahanmuuttajista valitetaan yhä useammissa vapaa-ajan keskusteluissa myös Tanjan kuullen.
– Tiedän, ettei se ole henkilökohtaista, sillä minulle sanotaan heti “but we don´t mean you” (emme tarkoita sinua). Silti se tuntuu pahalta.
– Olen nyt kahden vaiheilla, lähtisinkö pois vai jäisinkö sittenkin tänne. Nyt minulla on sellainen tunne, että haluaisin nyt tehdä töitä EU:n puolesta, kun sitä on lyöty niin pahasti, Tanja sanoo.
----------------------------------------------
Britit eivät toivota enää suomalaisiakaan tervetulleeksi. Rasistinen isänmaallinen ilmapiiri tuhoaa suomalaisten maahanmuuttajien halut tehdä töitä Briteissä ja elää siellä. Isänmaallisuus on ummehtunut ja rasistinen ajatusmalli jarikos ihmisyyttä vastaan. Brexit on kumottava keinolla millä hyvänsä jotta Iso-Britannian isänmaalliset eivät saa tässäkään asiassa tahtoaan läpi. Iso-Britannian tulevaisuuden on oltava EU:ssa vaikka kansan tahdon vastaisesti.

Vastaukset 36
Vanhimmat
Suomessa on ihan yhtä ummehtuneen rasistisen isänmaallinen ilmapiiri ja on ollut pakolaiskriisin alusta asti. Häpeän suomalaisuuttani ja muita suomalaisia jotka vihaavat ulkomaalaisia ja pakolaisia ja haluavat isänmaallisuutta jota itse vastustan henkeen ja vereen. En aio elää elämääni Suomessa, täältä on päästävä pois mahdollisimman äkkiä maailmalle vapaisiin sivistyneisiin olosuhteisiin.
Minne? Hollannissa, Ranskassa ja Tanskassa on suuremmat kannatusluvut eron puolesta kuin Britanniassa. Pitäs pikkuhiljaa tajuta, että tää mamuttaminen tuhosi eu:n.
No se joka häpeää suomen nk "rasistisuutta" voi muuttaa britanniaan, australiaan tai usa:han.
Sillähän sitä "rasismista" eroon pääsee. Kukaan muu maailmassahan ei näköjään mielestäsi ole rasistinen kuin suomi ja suomalaiset.
Minäkin häpeän tuollaisia suomalaisia, jotka suorastaan valehtelevat.
Sinullahan oli jo Venäjällä se mielisairaalapaikka varattuna. Eikö sinun pitänyt jo lähteä?
Näitä nyyhkytarinoita tuntuu riittävän paskalehdissä ja Ylessä.
Yksikään britti tuskin vastustaa EU-maahanmuuttajia, vaan karvapersekultamunia. Miksi tämäkin on käännetty islamistipropagandaksi? Maahanmuutto EU-maasta toiseen ei ole sama asia kuin islamistien maahantunkeutujien vyöry!
Maahanmuutton vastustaminen on maahanmuuttajien vastustamista mistä maasta hyvänsä, oli kyseessä sitten EU-kansalainen tai pakolainen. Se, että vastustus kohdistuu johonkin tiettyyn etniseen ryhmään, on rasismia ja sille on EU:ssa nollatoleranssi. Jos vastustaa pakolaisia, vastustaa maahanmuuttoa yleismaallisesti.
Hahhah, älä nyt kuitenkaan nauruun tapa.
Eli siis sinä kuulut niihin, joiden mielestä ihmiset voivat valita vain totaalisen ksenofobian tai yltiösuvaitsevaisen ksenofilian väliltä. Itse edustan täysin toisenlaista ajattelua; sellaista, että maahanmuutossa ja pakolaisuudessa ei itsessään ole mitään vikaa, mutta niitä ei tule harjoittaa esim. kansallisen turvallisuuden kustannuksella.
Uskoisin että ylivoimainen enemmistö briteissäkin vastusti ja vastustaa keskiaikaista nationalismiakin pahempaa ideologiaa nimeltä Islam. Jos suomalainen menee Englantiin ja alkaa kertoa miten hän suvaitsee Islamin ideologiaa niin on päivänselvää että häneen aletaan ottamaan etäisyyttä.
Arttu Rajantie on ehkä huomaamattaan naivistisesti levittänyt suvakki-propagandaa yliopistolla eikä se ole jäänyt briteiltä huomaamatta.
Että sellainen Aamupaska tuli.
Meillä ei ole mitään eu:ta puolefta tai vaftaan.
Wiittää kunhan fyffeä tulee ovifta ja ikkunoifta.
Anna neitfyt fyntymäftä fyntynyt tyttäwenikin on Lontooffa opifkelemaffa työväen puolueen touhuja
Kaikki avuftukfet ovat tewvetulleita Panaman vewovapaille tileillemme.
Yft. tewv. Tawja
Ei niillä mitään siirtolaisia vastaan ole. Ainahan siirtolaisuutta on ollut. Ongelmana ovat pummilla maahan tulevat.
Englannissa asuu mm. jo miljoona puolalaista, jotka alkoivat muuttaa sinne heti kun vapaa liikkuminen EU:ssa sen heille mahdollisti. Moni heistä paiskoo töitä ns. paskaduuneissa, mutta on joutunut itseään kantaenglantilaisina pitävien hampaisiin. Joten kyllä englantilaisten muukalaisvihassa on kyse muistakin kuin pakolaisista ja afrikkalaisista.
Joutunut itseään kantaenglantilaisina pitämien hampaisiin? No mitäs ne sitten on, ellei kantaenkkuja? Ei ihme tolla asenteella, että ne äänesti brexit.
Suomeen on muuttanut tämän hetken tietojen mukaan n. 60 00 venäläistä, puolalaisten määrää en tiedä.
Suurin osa heistä, jopa suurempi osuus kuin kantaväestöstä on töissä ja käyttäytyvät fiksusti. En tiedä mikä into suvakeilla on vetää puolalaiset,baltit ja venäläiset keskusteluun kun kritisoidaan holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa.
Oletteko kuulleet että venäläiset olisivat vaatineet omia venäläisiä lakeja Suomeen, ovatko he vaatineet moskeijoiden ja mölytornien rakentamista, ovatko he nälkälakkoilleet. Ovatko he ahdistelleet pikkutyttöjä ja nuoria naisia.
EIVÄT OLE!
Heidän rikollisuutensa on vain aavistuksen veran korkeampi kuin kantaväestön, mikä on täsmälleen samansuuruista kuin esim. suomalaisten rikollisuus heidän muuttaessaan Ruotsiin 60-luvulla. Ei siis sellaisia monikymmen-kertaisia kuin Lähi-idästä ja Pohjois-afrikasta tulleilla.
Meidän emme kaipaa maahanmuutajia joiden ensimmäinen agenda on vaatia maahan ideologiaa jonka seurauksia he pakenevat.
Eikös tämänkin pitäisi kertoa EU-intoilijoille, että Britit todella sanoivat EI?
Taas KOKOOMUSMÄTÄ TROLLASI uuden aloituksen.
Miksi Brittien pitäisi hyväksyä suvakkifinskit?
Hankikoon finskit Britannian kansalaisuuden ja vastustakoot EU:ta muiden mukana, niin ei ongelmia.
Jos Britannia haluaa maahanmuuttajia, niin ottavat mieluiten Kansainyhteisöstä (Kanada, Australia, NZ) tai jopa USA:sta. Ei tule kielivaikeuksia eivätkä polje palkkoja. Tämä tuli aivan selväksi kun katsoi vaalikeskusteluja. Siitä oli kyse.
Hyvä pointti. Sama pätee britteihin. Esimerkiksi ausseissa on paljon englantilaisia siirtolaisia.
Älä natsi hörhöile! Kyllä sinun mielenvikaiset tekstit täällä jo tunnetaan.
Ihmisen paikka on kotimaassaan, ei ulkomailla.
Nuo hesarin jutussa ulisevat tanjat ja villet on eu rahoituksen avulla duunissa. totta kai itkettää kun osaa vaan tehdä raha-hakemuksia ja nyt pitäisi ettii sellainen oikea duuni.
esimerkin Tanja on sitä hyvää maahanmuuttoa, johon jokaisella maalla pitäisi olla sananvaltaa. Valita itse ketä ottaa ja paljonko!
Nyt eu pakottaa kaikki jäsenensä pitämään kaikki rajansa täysin avoimina.
euroopplalaiset ovat muutelleet ennenkin pitkin mannerta.
Siksihän eurooppalaisilla oli keskenään sopimuksia ja niin oli ja on edelleen p-maiden keskinäiset sopparit. Ne ovat edelleen voimassa.
Maahanmuuttoon oli omat säädökset ennen eu-kerhoa.
voi voi, joskus suomalaiset osaavat käyttäytyä kylässä, joskus eivät.
Tanjan pitäisi tajuta, että hän on siellä kylässä. Se voi olla hänen uusi koti, mutta se ei ole hänen synnyinmaansa.
Tanja ajattelee nyt kuten entiset venäläiet omista entisistä alusmaistaan.
Tässä toistuu kaikki entisen neuvostoliiton purun vaiheet ja ilmiöt
Joo, maassa maan tavalla. En ymmärrä miksi pariskunta ei ole hankkinut Britannian kansalaisuutta, kun ovat olleet siellä noinkin kauan. Jos kansalaisuus ei ole kelvannut, niin mitä valittavat!
Nuo kaksi suomalaista ovat ihan itse kehitelleet Englannin EU erosta ongelman itselleen. Ei britit työssä käyviä valkoihoisia tai tummia karsasta vaan sosiaturvalla eläviä.
Totta turiset. Briteistä on tullut paljon ohjelmia, joissa tuota samaa sanotaan: haittamaahanmuutto ja ghettoutuminen ovat ne asiat, joista halutaan eroon, ei työtätekevistä ihmisistä.
En usko että yksikään kansa tai valtio olisivat hyväksymässä sitä, mitä nyt tapahtuu Englannissa, Ruotsissa, Ranskassa tai muuallakin: epämääräiset ihmisjoukot valtaavat ja omivat alueita itselleen todeten vain kylmän rauhallisesti että tämä alue kuuluu meille ???
Ihan sama kun meikäläiset menisivät häätämään naapurinsa ja ottaisivat haltuunsa heidän maaplänttinsä tai asuntonsa.
Menepä Lapin tuntureilla tekemään majatalon jonnekin porolaidunalueelle, saat aivan ensimmäiseksi aamulla, kun sen havainnut paikallinen isäntä on herännyt haukut. Sinulla ei ole asiaa sinne, eikä varmastikaan lupaa majailla niillä nurmikoilla yhtä yötä pitempään, saati sitten levitellä pyykkiä kuivumaan ja kasata roskia teltan taa.
Seuraava vaihe on se, että ellet oli vuorokaudessa lähtenyt, tulee kiusaa iltasella, joku juoppo tulee syömään sinun aikaa, jona yrität vaikka lueskella mietit seuraavan päivän tekemisiä.
Sen jälkeen alkaa tapahtua, tulee poroisäntiä ja koiria, ellei mene pirelle telttailijalle, että ole laidunmailla majailemassa liian pitkään alkaa taas tapahtua. Parin kolmen päivän päästä tulee haulikkomies, ellet kerää kamojasi on aika tukalat paikat. Menkääpä tunturiin kokeilemaan, siellä ei säästy, eikä poliisi näe.
Suvakkien naurettava uhritarina. Jokainen tietää, että tarkoitetaan muslimeja, mutta jos niin sanoo saa sakkoja.
Unkariin ja Tšekkiin muuttaa islamia pakenevia saksalaisia ja kaikki on tyytyväisiä
Britit äänestivät valikoivan maahanmuuton puolesta. Tämän toistivat sanatarkasti monesti. Siis samalla tavalla valikoiva maahanmuuttopolitiikkaa kuin Australiassa. Siinä ratkaisee osaaminen, jota voi korvata varallisuus. Tyhjätasku voi päästä maahan, jos on haluttu ammattitaito. Listoja päivitetään jatkuvasti.
Äänestys on ollut freimeillä monta vuotta David Cameronin aikana ja viimeiset kuukaudet on ollut erityisen näkyvää kampanjointia jopa ulkomaisissa lehdissä. Asia on erittäin hyvin tuotu esille, ei pitäisi olla vatkaamista. Nuoriso voi itse muuttaa vasemmistovaiheessa, joka tulee nuorena voi jokainen britti muuttaa Saksaan, elintasoa riittää niille ja hyväksytään.
Niin, paino tuossa sanoilla MINUSTA TUNTUU.
Vaikka uutinen onkin totta, tämä sama on totta jopa Suomen kaupungeissa. Kiinnittäkää huomiota, että aihe on sopivasti rasismikortin jatke, kyseessä on rasisimin kieltävä työväen kaupungin sdp-lehti. Niiltä ei muuta voi odottaa.
Englannin Brexittiä yritetään joka suunnalla vähätellä, mm. erkkomedialla on halu nostattaa esiin ne piirit nyt, jotka näkevät kansanäänestyksissä punaista.
Puuhata-verbin käyttö kertoo, että mtv ei pidä ajatuksesta, vaan siirtää sen suoraan roskaluokan puuhaamiseksi (=harrasteluksi).
Perussuomalaisten Tynkkynen puuhaa nyt kansanäänestystä Suomen EU-jäsenyydestä: "Ero mahdollista meilläkin"
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/perussuomalaisten-tynkkynen-puuhaa-nyt-kansanaanestysta-suomen-eu-erosta-sama-mahdollista-meillakin/5962174
Kotimaa Julkaistu 26.06.2016 06:37
Tässäkin tarinassa näkyy se, että britit todella sanoivat EI, eikä se ollut mikään erehdys tai vahinko. Totta kai paikallisia ottaa päähän, kun ulkomaalaiset vievät työpaikoista parhaat päältä!