Caveat emptor

Se olj n-kurkiainen, kun itsensä elintarvikeliikkeeseen sai. Vettä oli mennyt jo pitemmän aikaa. Pullo pakastimeen saamaan jäätävä kylmyys ja sitä sitten juomaan. Mutta stuffimpaa juomaa selvästi tarvittiin. Koska body sisäosiltaan indikoi niin. Niinpä n-kurkiainen hakeutuikin alehintaisten juomien hyllyn äärelle. Ja kuinka ollakaan n-kurkiainen katsoi, että n-kurkiaisen lemppari brandi sateenkaarisarjoista oli kuin olikin alessa. Mutta voi hurja kauhistus, kun n-kurkiainen odotti tuttua makuelämystä, niin kyseessä olikin kiusallisesti se samanvärisessä purkissa oleva juoma, jossa makuna on keskipaha, hieman luruinen ja etyleeniin päättyvä jälkimaku. No menihän sekin, kun sitä oli pari tuntia ennen juomista viilennetty pakastimessa jäätävään kylmyyteen. Mutta ei se kyllä siltikään mehusta mennyt. Kyseessä oli siis jälleen kerran n-kurkiaisen omiin vastuualoihin liittyvä erhe.
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eikö aloittaja voisi hakeutua johonkin hoitoon?

Äänestä
  • Eikö sinulla "spustuksia" ole harrastuksia? Myös itse ja moni muu harrastaa ruoan laittoa. Ite olen myös hommannut ruoanlaittovälineet vimpan päälle. Suosittelen tätä myös muille. Iittalassa on aina alet ja siitä se lähtee. vuoden päästä on jo pelit ja vehkeet. Martat osaa myös ja niitä kannattaa lukea. Miksi tarvitsi hakeutua hoitoon jos elää? Vinettos liikaa päässä ja vähän huippaa. Nyt youtuubepaskaa vuodelta 2014. Huippuvuosi itsellenikin.

    https://www.youtube.com/watch?v=NLJNIhZ8yto

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nälkäkurkiainen kirjoitti:

Se olj n-kurkiainen, kun itsensä elintarvikeliikkeeseen sai. Vettä oli mennyt jo pitemmän aikaa. Pullo pakastimeen saamaan jäätävä kylmyys ja sitä sitten juomaan. Mutta stuffimpaa juomaa selvästi tarvittiin. Koska body sisäosiltaan indikoi niin. Niinpä n-kurkiainen hakeutuikin alehintaisten juomien hyllyn äärelle. Ja kuinka ollakaan n-kurkiainen katsoi, että n-kurkiaisen lemppari brandi sateenkaarisarjoista oli kuin olikin alessa. Mutta voi hurja kauhistus, kun n-kurkiainen odotti tuttua makuelämystä, niin kyseessä olikin kiusallisesti se samanvärisessä purkissa oleva juoma, jossa makuna on keskipaha, hieman luruinen ja etyleeniin päättyvä jälkimaku. No menihän sekin, kun sitä oli pari tuntia ennen juomista viilennetty pakastimessa jäätävään kylmyyteen. Mutta ei se kyllä siltikään mehusta mennyt. Kyseessä oli siis jälleen kerran n-kurkiaisen omiin vastuualoihin liittyvä erhe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu