Kun kansa äänestää väärin

Eräs porvari kiekaisi ilmoille mielenkiintoisen väitteen: ”britit äänestivät väärin”. Jos näin tapahtui, niin silloinhan äänestäminen pitää kieltää kansakunnille vaarallisena ilmiönä. Nyt pitäisi tutkia nopeasti, ovatko suomalaisetkin äänestäneet väärin. Voihan hyvinkin olla, että eduskunnan kokoonpano on väärä, hallitus on väärä sekä tehdyt päätökset ovat vääriä, ja mikä kauheinta: äänestystulos Euroopan unioniin liittymisestä oli väärä.

Suomalaisesta mediasta käy ilmi, että totuus löytyy Suomesta. Media on pienintä korpilehteä ja paikallista ämyriä myöten havainnut, että Britannian ero Euroopan unionista on perustunut valheelle. Joku rahavallan edustaja ehti väittää jopa, että ero perustui vihapuheelle. Joku britti on siis vihaistuksissaan puhunut palturia kohtalokkain seurauksin. Suomessahan tällaista ei tapahdu. Suomen liittyminen Euroopan unioniin tapahtui eksaktisti ja tosiasioihin pohjautuvasti. Britannian eroakin pidettiin varmana. Yhdellekään suomalaiselle ero ei tullut yllätyksenä.

Mutta mitäpä äänestyksistä. Äänestykset menevät ja tulevat. Päätökset on aina tehty äänestäjistä riippumatta. Päättäjät ovat itsenäiseen ajatteluun kykeneväisiä, eivät he tarvitse kansaa opastajikseen. Muutenhan kansansivistystyö menettäisi merkityksensä.

Nyt kun Euroopan unioni on suuttunut ja kostotoimenpiteet uhkaavat, ovat brititkin viimein havahtuneet tekonsa kauheudesta. Kansan on vallannut paniikki. Suoranainen kauhu. Media on tehnyt ansiokasta työtä kertoessaan mitä kaikkea erosta seuraa. Paitsi eräs porvari niin myös pankinjohtajat ja heidän palkkaamansa ekonomistit ja dosentit ovat tehneet ansiokasta työtä paljastaessaan tosiasioihin perustuvat hirveydet, jotka eron myötä nyt brittejä kohtaavat.

Jos kansa äänestää väärin, niin kansalle pitää kädestä pitäen opettaa miten äänestetään oikein. Eikä olisi ensimmäinen kerta, kun opastamisen jälkeen harhautuneelle järjestetään uusi tilaisuus äänestää.

6

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • glx

      Kaikki jotka vastustavat kansanäänestyksiä, esim Natosta ovat diktatuurin kannattajia. Vaikka Suomessa ainakin 75 prosenttia kansasta vastustaa Natojäsenyyttä, niin eräiden mielestä siitä ei siitä huolimatta saisi järjestää kansanäänestystä.

      • Ukkojäärä

        Kyllä saisi, mutta eipä järjestetä koska Suomi on demokratian sijasta totalitaria.
        Suomessahan esim. hallitus ei kaadu koskaan tekivätpä ministerit minkälaisen mokan tahansa.


      • Kyllä tässäkin tapauksessa on suuri vaara, että kansa äänestäisi väärin. Siksi tarvitaan eksaktia pelottelua, uhkien esille tuomista ja jos niitä ei muutoin löydy, niin ryhdytään tulkitsemaan vaarattomiakin tapahtumia sillä tavoin, että aihetta pelkoon löytyy.

        Kun sitten muu puhe kuin poliittinen höpötys leimataan vihapuheeksi, niin avot.


      • Ukkojäärä kirjoitti:

        Kyllä saisi, mutta eipä järjestetä koska Suomi on demokratian sijasta totalitaria.
        Suomessahan esim. hallitus ei kaadu koskaan tekivätpä ministerit minkälaisen mokan tahansa.

        Suomea voi tuskin pitää demokratian mallimaana. Täällä keisarillinen hallintomalli istuu vielä lujassa.


    • eupressanvaalitmillonoli

      milloin oli tämän herra rompyen eu:n presidentiksi valitsemat vaalit?!?. saiko montakin miljoonaa ääntä?.. ohi meni nämä vaalit.

      • crc

        Luulisin kysymyksessä olleen hiljaisuudessa toimitetun viisaiden vaalin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1319
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      889
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      623
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      590
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      568
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      533
    9. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      502
    Aihe