Eduskunnan hätäistunto koskee kansalaisaloitetta

Tämän viikon perjantaina on Sipilän kutsumana hätäistunto koskien Brexitiä, mutta "pikkulinnut" kertoivat, että hätäistunnon taustalla on hurjan hyvin menestyvä kansalaisaloite eu:sta eroamiseksi.
Tarkoituksena on kai estää kansanäänestys sulkemalla kansalaisaloite oikeusministeriön sivulla.

Ennen perjantaita on jokaisen aktiivisesti informoitava kansalaisia, että mahdollisimman moni äänestäisi kansalaisaloitetteen puolesta. Näin Sipilä ja hänen takanaan oleva eu-eliitti ei pysty estämään demokratian eteenpäinviemistä.

KAIKKI AKTIIVISESTI KERÄÄMÄÄN ÄÄNIÄ KANSALAISALOITTEELLE!

Laittakaa sana kiertämään mahdollisimman laajalle. Eu:ssä pyritään nyt kaikin keinoin estämään kansalaisvaikuttaminen! Jos ääniä saadaan paljon niin eduskunta ei uskalla lopettaa aloitettava jollain "väliaikaiselle" päätöksellä.

Äänestäkää aktiivisestui myös vaaleissa! Eu ei saa tukahduttaa demokratiaa.
39381
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat
  • Ministeriössä hätäkokouksessa on päätetty laskurin jäädytyksestä.

    Äänestä

Laiton aloite tulee kieltää ja sen alullepanijat toimittaa telkien taakse ja allekirjoittaneille myöntää tuntuva sakko !!!!

Äänestä
  • EU:ta ei saa arvostella!!! ... Ei niin saakkaan.

    Äänestä

  • Suvi Linden vihasi kaikkia kansanäänestyksiä. Niinpä tikkataulu kekkasi napata siltä sukunimen. Katsokaapa lopputulos.
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016062721802796_ul.shtml

    Kävikö Sinpilälle käsky Saksasta? Myös Soini kirjoittaa "pakkolaesta", siis tuo lienee jo vihje yleisölle.

    Ja äänestys nyt ei ole laiton, mutta EU on.

    1Äänestä

  • JuupasJaapas kirjoitti:

    EU:ta ei saa arvostella!!! ... Ei niin saakkaan.

    .

    "Demokratia on # UHKA # Eu:lle"

    .

    1Äänestä

  • Hallitus kaivaa verta nenästään. Taas samaa näköalattomuutta ja täydellistä taitamattomuutta. Mistä helvetistä näitä tomppeleita sikiää?

    1Äänestä

  • Laillinen isänmaalinen aloite tulee sallia ja sen kieltävät idiootti eu-myönteiset toimittaa telkien taakse odottamaan kuolemantuomiota!!! Kaikille allekirjoittaneille pitää myöntää myös lupa viedä näiden isänmaanpetturien omaisuus,tarpeen vaatiessa näiden eu-hyliöiden eliminointi !!!!

    1Äänestä

  • Kokoomusukkojen suu on messingilla, kun "heidän jygänsä" valitaan uudeksi junckeriksi. Kokoomusmiehille kivaa, kun me kaivetaan juoppojuttuja tänne näytille.

    Äänestä

Sipilä ja kumppanit korkeintaan pyyhkivät perseensä sillä aloitteella, jos edes sitäkään :D

Ja Soini antaa tukkapöllyä Tynkkyselle!

Äänestä
  • Kokoomuslainen aivopieree taas.

    1Äänestä

Allekirjoitin tämän toivotun kansanaloitteen kaikesta sydämestäni, sillä syyllinen maamme huonoon tilanteeseen ei ole demokratiassa, vaan sen puutteessa! On hyvä kysyä kansan mielipidettä nyt uudestaan, kun useimmilla meistä on kokemusta sekä EU:sta että sen ulkopuolella olemisesta. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi tämä aloite sopii kuin nenä päähän.

1Äänestä
  • Suomen itsenäisyys on palautettava 100- vuotispäivän kunniaksi.

    Äänestä

Vanhat puolueet pelkäävät eu-pakastevirkansa puolesta. Brexit-flunssa leviää ympäri Eurooppaa ja korruptioeliitti vapisee.

1Äänestä

Ertääin huolestuttavaa demokratian osalta on vaalien ja äänestysten siirtämiset. Jos toistamiseen ollaan siirtämässä vaaleja "koska tilanne niin vaatii". Tänä keväänä piti olla kunnallisvaalit, mutta ne siirrettiin ensi vuodelle. Nyt on puhetta eduskuntavaalien siirtämisestä, arvatenkin juuri eu:n takia.

Valta pitää säilyttää kansalla eikä siirtää Brysseliin. Kun äänestyksiä aletaan siirtämään tai jättämään väliin on jotain pahasti vialla. Jos äänestystä siirretään kun joku ulkovaltaa vaatiin ollaan menossa kohti diktatuuria.

1Äänestä

Kaikki+kirjoittamaan+Someen.+Perjantaina+Sipilä+yrittää+hilitä+keskustelua+ja+kansalaisvaikuttamista.Iso-Britanniassakin+kaikin+keinoin+yritettiin+estää+brexit,+mutta+kansa+voitti.+Sikäläinen+hallinto+julkaisi+aivan+äänestyspäivänä+"ovensuukyselyn",+jossa+brexit+häviäisi+yli+10%+murskatappiolla.+Tarkoituksena+oli+viimeisenä+keinona+lamauttaa+brexit+äänestäjät+jäämään+kotiin.+Melkein+onnistuivatkin+kun+jopa+Farage+meni+vipuun+ja+Ukip+peruutti+voittojuhlat.+Onneksi+kansan+suuri+ennemmistö+ei+passivoitunut+vaan+äänesti+ennätystahtiin.Sen+sijaan+että+valtion+"ovensuukyselyn"+10%+murskatappio+oli+4%+äänivoitto!+Verovaroista+maksettu+"ovensuukysely"+meni+siis+14%+pieleen!+Törkeätä+viime+hetken+manipulaatiota+se+oli.Samaan+on+odotettavissa+perjantaina+täällä+Suomessa.

1Äänestä

Ei pidä paikkaansa, kyllä siellä on nyt ihan toiset asiat käsiteltävinä.

Äänestä

Ongelmana EU:sta irtautumisessa on velkataakka ja taloustilanteemme.Aina kun helpointa on olla tekemättä mitään, toimivat vätysmäiset päättäjämme juuri näin: Jäämme vitkuttelemaan EU:hun, koska päättäjämme ovat sisimmässään pikkupoikia, jotka odottavat isänsä-( EU:n)- myötämielistä ja hyväksyvää nyökkäystä.
Eihän noilta pässeiltä voi odottaa kun rajattomien rajojen jatkamista EU:ssa, jonne kelpuutetaan tämän lisäksi lisää rupumaita.EU oli kokeilu, josta maksavia maita ei päästettäisi pois.Nyt sitten sitä korttitaloa on luvattu "uudistaa". Veikkaus: kansalaisen vaikutusmahdollisuudet eivät silti parane yhtään EU:n jäsenmailla.

Vastustajat leimataan joku natseiksi, kommunisteiksi tai Putinin kannattajiksi.Minulle riittää.
Joku vinkkasikin levittämään kansalaisaloitteen nettiosoitetta slipareina "minne ikinä menettekin". Näin aion toimia itsekkin, minä yli viisikymppinen nainen.
Kuvittelin, että propagandaa harrastetaan lähinnä jossain Venäjällä. Olen erehtynyt ja siihen perin juurin tympääntynyt.Niin tympääntynyt, että olen päättänyt aloittaa valittamisen sijaan toimia.Kehoitan muita samaan.Passiivisuus on rikos tulevia sukupolvia ajatellen,

Äänestä
  • Ryhdikäs puheenvuoro Elviiralta. Oli ilo lukea :)


    Kaikki suomalaiset nyt etsimään omat keinot vaikuttaa ja sitten vaan liikkeelle.

    Äänestä

  • HYVÄ KOMMENTTI.

    Äänestä

  • Totta turiset.

    Äänestä

Vai, että on? Eikö siellä Brexitin jälkimaininkeja käsitellä ja ns. "muita asioita", joista julkisuuteen ei kerrota??
No sittenhän ei Sipilällä ole mitään vastaan sitä, että kansanäänestystä valmistellaan. Muissa eu-maissa on menossa sama demokraattinen kehitys. YLE ei niistä kerro, koska YLE on valtaapitävien äänitorvi.

Jotenkin kuitenkin kummallista kun ministeri tai ministerin apulainen hätäpäissään tulee julkisuuten ja kautta rantain kehoittaa olemasta kannattamassa aloitetta.

Tosiasia on kuitenkin se, että poliitikot haluavat turvata oman toimeentulonsa ja viis mitä muille käy.

Sillä aikaa aloitetta kannattavien määrä on noussut jo yli 17000:een kansalaiseen.
Jo se nyt on p**kele kun Suomessa ollaan menty tähän, että kansanäänestys on hirveä paha juttu. Onko eduskunnan oikeisto, keskusta ja vasemmisto liittyneet yhteen? demokratian rappiota se on.

Siis ihmiset: olet natsi, kommari, kepuli, hurri, hörhö, putinisti tai nuu nisti: sinun etusi on kyseessä. Kansanedustajiin ei voi luottaa vaan asiasta on järjestettävä kansanäänestys.

Äänestä
  • Sipilä vastasi tänään toimittajan kysymykseen, ettei tämä hallitus tule esittämään kansanäänestystä.

    SOS hallitus pysy ohjelmassaan tehdä hyvää integraatiopolitiikkaa.. kuten Merkelille tuli luvattua. Tätä jälkimmäistä lausetta Sipilä ei lausunut ääneen..
    se vain oli luettavissa suupielistä.

    Muistutettaneen jälleen, että Väyrynen pelisilmää paljon jo kokemuksen kautta omaavana on myhäillen lausunut epäilevänsä nykyhallituksen kykyä pysyä koossa loppuun saakka.

    Äänestä

  • Asiaa.

    Äänestä

  • juutinraumaa kirjoitti:

    Sipilä vastasi tänään toimittajan kysymykseen, ettei tämä hallitus tule esittämään kansanäänestystä.

    SOS hallitus pysy ohjelmassaan tehdä hyvää integraatiopolitiikkaa.. kuten Merkelille tuli luvattua. Tätä jälkimmäistä lausetta Sipilä ei lausunut ääneen..
    se vain oli luettavissa suupielistä.

    Muistutettaneen jälleen, että Väyrynen pelisilmää paljon jo kokemuksen kautta omaavana on myhäillen lausunut epäilevänsä nykyhallituksen kykyä pysyä koossa loppuun saakka.

    VITTUUN SE EU INTEGRAATIO!!!!!!!!!!

    1Äänestä

  • Juuri+sinä+olet+avainasemassa+tässä+touhussa.+Olet+ollut+aikuinen+ennen+EU:ia+ja+muistat+ettei+maailma+kaadu+vaikkei+liittoon+kuulukaan.+Elämä+oli+hyvää+ennen+EU:ia+ja+maailma+on+huomattavasti+muuttunut+sen+jälkeen.+Kuinka+paljon+joutuu+kansakunta+maksamaan+siitä,+ettei+passia+tarkasteta+Euroopassa?+Voin+hyvin+näyttää+kyllä+passini,+Suomen+passi+on+aina+ollut+maailma+parhaita+matkailussa.+Ongelma+on+snowflake-sukupolvi,+joka+kuvittelee,+että+maailma+kaatuu+vaikkei+kuulu+ryöstävään+unioniin.Itse+olin+liian+nuori+äänestämään+-94+ja+olisin+äänestänyt+kyllä+puolesta+mutta+asiat+ovat+muuttuneet+liian+paljon+sitten+vuoden+1994.+Talousunioni+on+muuttunut+poliittiseksi+pedoksi,+jossa+byrokraatit+sanelevat+liian+monia+direktiivejä+norsunluutornistaan+jättimäisen+palkkansa+vastineeksi.+He+haluavat++sanella+miten+elämme+täällä+pohjoisessa.+Päätöksenteko+on+viety+liian+kauas+kansasta.+Pikkukansalla+kuin+Suomi+ei+kuitenkaan+ole+mitään+sananvaltaa+vaikka+eliitti+antaa+niin+ymmärtää+ja+euron+arvo+määräytyy+täysin+jättimaiden+perusteella.Tänään+Allan+Greenspan+oli+Bloomberg+talouskanavan+haastattelussa+aamulla+(NY-aikaa)+ja+hän+totesi,+että+suurin+huoli+tällä+hetkellä+on,+että+euro+menettää+''kovan''+valuutan+arvon+yhdessä+yössä.+Ongelmana+on,+että+myrkyllinen+(toxic)+Kreikka+ei+ole+saanut+kenkää+euroalueesta.+Lisäksi+hän+sanoi,+että+tällä+hetkellä+on+olemassa+liian+suuri+ero+pohjoisten+euromaiden+ja+eteläisten+välillä,+jotka+rahoittavat+kaiken.+Ero+johtuu+työkulttuurista.+Se+ei+voi+jatkua+ikuisesti.+Toisilla+on+korkea+työmoraali+ja+toisilla+ei+sen+vertaakaan.Suomen+kaltaisen+talouden+valuuttakurssin+tulisi+olla+20%+alhaisempi.+Nyt+kilpailukykyä+imetään+duunarin+selkärangasta+sillä+hinnalla,+ettei+omistavan+eliitin+varallisuuden+arvo+alene.+Ymmärrätte+varmasti+itsekin,+että+jos+Suomella+olisi+oma+valuutta,+omistajien+omaisuuden+ulkoinen+arvo+alenisi+valuuttakurssin+heikentyessä+saman+verran+kuin+köyhänkin.+Kun+valuutta+heikkenee+20%,+laskee+100+000+kämpän+omistajan+ulkoinen+arvo+20+000+e+mutta+2+000+000e+omistajan+arvo+400+000e.+Sen+sijaan+2+000+000e+kämpän+omistaja+tuskin+kokee+mitään+menetystä+tuloihinsa+kun+hallitus+ajaa+''sisäistä+devalvaatiota''.+Jos+kuulut+2+000+000e+kämpän+omistajiin,+sinua+ei+hallituksen+kiristystoimet+hyvin+todennäköisesti+koske+millään+tasolla.Ulkoinen+valuutan+arvon+lasku+piristää+kysyntää+->+Suomessa+kannattaa+jälleen+valmistaa+->+työllisyys+paranee.+Tiedän,+että+moni+tulee+itkemään+nyt+koroista.+Korko+on+rahan+hinta,+talouden+ylikuumentuessa+korko+on+korkealla,+myös+talletuskorko.+Lähes+aina+myös+inflaatio+on+silloin+korkealla+mutta+työttömyys+on+tällöin+hyvin+alhainen+joten+kukaan+ahkera+työtätekevä+ei+kärsi.+Inflaatiokorotukset+tulevat+palkkoihin.+Älä+kuitenkaan+tule+ja+viittaa+Venezuelan+esimerkkiin,+se+ei+päde+Suomessa.Itse+olen+kapitalisti+mutta+kusetusta+en+hyväksy,+enkä+köyhien+hyväksikäyttöä.+Jokaisella+tulee+kuitenkin+olla+keino+tehdä+omat+rahansa+samoin+alkuasetelmin.

    Äänestä

  • Lisään vielä, että tietääkseni omistusasunon korot voi edelleen vähentää verotuksessa....

    Äänestä

vain ryssät ja Putin toivoivat sitä

Äänestä
  • Kokkare aivopieree.

    Äänestä

Parempi ois kerätä niitä paperilla. Nettiäänestyksissä on kuulemma aiemminkin ollut "ongelmia".

Äänestä
  • Juu. Toivotaan nyt, ettei "ongelma" pimennä koko nettiä suomessa. Joskin itsellä on satelliittipuhelin datapaketilla juuri tuollaisia "vahinkoja" varten..

    1Äänestä

Euvostoliitto tai Neuvostoliitto - ihan sama!

Äänestä

"Sipilä vastasi tänään toimittajan kysymykseen, ettei tämä hallitus tule esittämään kansanäänestystä. "

Tiedä kuka päättää, mutta B. Lervansuu on vielä kovempi "äärioikeisto-eu-propagandisti kuin koko kepu yhteensä. Hallitus taitaa rakoilla? Pikkumies on Saksan ostama "kätyri"?

"Elätti-suvakki-mepeille" lähtöpassit jo ennen joulua!

1Äänestä

Kannatettu on. Tuskin tämä etenee sillä eihän Sipilälle ja muille perseille maistu demokratia. Eikö nyt olisi hyvä mittauttaa kansan mielipide EU:sta ?

1Äänestä
  • Eikä tuossa mitään törkeää ole sinänsä. PS pysyy hallitusohjelmassa loppuun saakka, mutta se loppu voi olla ennen Joulua, ja kansalaisaloite on sopivasti hyvin tuoreena odottamassa käsittelyä.

    PS on toiminut hallituksessa kyllä johdonmukaisesti, vaikka sen toiminta nyt kirpaiseekin kansalaisia. Hallitusohjelmasta ei livetä.. ja siksi PS-nuorten tekemänä kansalaisaloite saa edetä.

    Äänestä

  • Toivottavasti Soini on antanut anteeksi Tynkkyselle eikä puukota tätä taas selkään.

    Äänestä

  • Katainen tulee estämään tänne eu-erot. Täällä on linkki. Tästä tulee kidutusta, Brexittiä yritetään koko ajan tuhota, kaikki lehdet uhoaa, samoin Youtube. Ei enää olisi sitä samaa helvettiä kuin 2007-eteenpäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hätähuuto kirjoitti:

Tämän viikon perjantaina on Sipilän kutsumana hätäistunto koskien Brexitiä, mutta "pikkulinnut" kertoivat, että hätäistunnon taustalla on hurjan hyvin menestyvä kansalaisaloite eu:sta eroamiseksi.
Tarkoituksena on kai estää kansanäänestys sulkemalla kansalaisaloite oikeusministeriön sivulla.

Ennen perjantaita on jokaisen aktiivisesti informoitava kansalaisia, että mahdollisimman moni äänestäisi kansalaisaloitetteen puolesta. Näin Sipilä ja hänen takanaan oleva eu-eliitti ei pysty estämään demokratian eteenpäinviemistä.

KAIKKI AKTIIVISESTI KERÄÄMÄÄN ÄÄNIÄ KANSALAISALOITTEELLE!

Laittakaa sana kiertämään mahdollisimman laajalle. Eu:ssä pyritään nyt kaikin keinoin estämään kansalaisvaikuttaminen! Jos ääniä saadaan paljon niin eduskunta ei uskalla lopettaa aloitettava jollain "väliaikaiselle" päätöksellä.

Äänestäkää aktiivisestui myös vaaleissa! Eu ei saa tukahduttaa demokratiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu