Helluntaikonferenssin väkikato

Helluntaikonferenssissa vieraili yllättävän vähän väkeä, vaikka sääkin suosi. Paljon saa valehdella ja laskentatapaa soveltaa yläkanttiin, jos yritetään edes viime vuosien lukemiin päästä. Ihmisiä oli enemmän ainoastaan lauantaina.

Tapahtuma ei vedä enää ihmisiä nykyään samalla tavalla kuin vaikkapa vuosikymmeniä sitten. Maailma on muuttunut nopeasti digiajan myötä. Tapahtumapaikka käytännössä keskellä ei mitään tuo omat haasteensa. Luulen, että juhannuskonferenssi tulee tapahtumana supistumaan pienimuotoisemmaksi helluntailaisten karavaanareiden kokoontumisajoiksi.

Mitä mieltä olet?
33662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Eheytyminen lahkosta eroon on voimistunut.

Äänestä

Vääristely näyttää pahentuvan vuosi vuodelta.
Nyt jo lähestytään 10-kertaisia lukemia, eikä tajuta, että siellä liikkuva väki huomaa huiputuksen ja tekee omat johtopäätöksensä, joka iskee järjestäjien omaan nilkkaan.

Samalla myös viranomaisilla annetaan väärää tietoa joka vaikeuttaa liikennejärjestelyjä ja muuta viranomaistoimintaa.

Äänestä

Oli mikä oli todellisten kävijämäärien luku. Muutoksella on selvä suunta.
Ylipäänsä on niin että ihmisten tavat muuttuvat tämän kaltaisissa asioissa.

Jos vertaa suviseuroihin, onkohan siellä muutos hitaampaa?

Äänestä
  • Olen kuullut, että suviseuroihin on lievä painostus mennä. Väsyneet suurperheiden äidit eivät jaksaisi vuosi toisensa jälkeen sitä rumbaa, mutta yhteisön käytäntö velvoittaa. Ei oikeastaan voi olla lähtemättä kun toisetkin menevät. Olen saanut sellaisen kuvan rivien välistä, mutta saatan olla väärässäkin. Hellareilla ei sentään konffa ole velvoite. Kyllähän aika muuttuu. Eihän ihmiset enää muutekaan ole niin halukkaita tapamaan toisiaan vaan istutaan netin ääressä ja sanaa on kuulolla muutenkin. Iäkkäämpi väki on tottunut käymään hengellisillä kesäjuhlilla.

    Äänestä

  • Jeesuksen sanoja, Tuomaan Ilmestyksessä:
    http://www.apokryfikirjat.com/tuomilm.htm

    Sillä tulee olemaan suuri levottomuus ja kuolema läpi kaikkien ihmisten. Herran talot jätetään autioiksi, ja niiden alttareita inhotaan niin että hämähäkit kutovat siellä verkkojaan. Pyhyyden paikka turmellaan, pappeus saastutetaan, tuska tulee lisääntymään, hyvyys tulee olemaan mennyttä, ilo menehtyy ja onnellisuus lähtee pois. Niinä päivinä pahuutta on runsaasti: tulee olemaan ihmisten kunnioittajia, virret taukoavat Herran huoneesta, totuutta ei enää ole, ahneutta ja himoja on runsaasti papeilla; kelvollista pappia ei löydy.

    Äänestä

Dan. 11:12. Biblia (1776). Ja kun hän vie pois sen suuren joukon, ja paisuttaa sydämensä. Että hän on lyönyt niin monta tuhatta maahan, mutta ei hän siitä väkevämmäksi tule. Uudempi painos: Dan.11:12. Ja kun joukko on raivattu pois, paisuu hänen sydämensä. Hän kaataa kymmeniä tuhansia, mutta ei ole kyllin vahva. Tuhannet ovat paisuneet vuosien varrella.

Äänestä

Kävimme perjantaina päväseltään konffassa. Silloin ihmettelin, että väkeä oli minusta vähemmän kuin muutama vuosi sitten. Siis silmämääräisesti. Miten lie sitten pyhinä ollut väkeä? Tilaisuuksiakin tuntui olevan vähemmän.
Mutta muuten oli mukava käydä ja nähdä myös lapsenlapsia konffassa. Harmitti, ettemme työvuorojeni takia voineet yöpyä siellä ja olla siinä tilaisuudessa, jonka olisin erityisesti halunnut nähdä livenä. Nyt enimmäkseen kiertelimme ja katselimme sekä ostimme lähinnä kirjoja ja muutaman ihanan Keniassa tehdyn pehmolelun.

Äänestä

Täysin eri mieltä, paikalla olleena esim. aatto perjantaina oli jengiä ihan solkenaan.Ulkona nurtsit, tiet täynnä, eri teltoissa jengiä niin että väistellä piti.

Äänestä

Saattaa myös vaikuttaa se, että työtä tehdään viikonloppuisin ja perheet eivät pääse yhdessä moneksi päiväksi kauas kotoa pois. Myös yleinen lama vaikuttaa. Ei ole rahaa matkustaa ja kyllähän palvelujen ostaminen kukuttaa euroja.

Äänestä

Olin konffassa tänä vuonna to-su.
Väkeä näytti olevan selvästi enemmän kuin viime vuonna.

Äänestä
  • "Väkeä näytti olevan selvästi enemmän kuin viime vuonna"

    Viime juhannus olikin sateinen ja paikalla ei järjestäjien lisäksi juuri muita ollutkaan.

    Äänestä

Jos puhujat eivät osaa puhua kuulijoiden korvasyyhyyn ?

Hulluntailaisten puhujien on aina pitänyt osata puhua kuulijoiden mielen mukaisesti tai kolehtiin ei ole tullut mammonaa.

Jospa nyt joku on erehtynyt puhumaan sen mukaan mitä Raamattu sanoo. niin kuulijat ovat poistuneet.

Äänestä

Kokonaismäärästä en tiedä, mutta talkoolaisia oli 1850 n200 "esimiestä". Eli todennäköisesti aika paljon ihan vain vieraita oli paikalla.

Itse kävin (4 aikuisen seurueena) yhdessä tilaisuudessa koko juhlan aikana. Väkeä oli kyllä paljon, määrää en tiedä.

Äänestä

Ps.104:24. Biblia. Herra, kuikahan suuret ja monet ovat sinun käsialas? Sinä olet kaikki taitavasti säätänyt, ja maa on täytä sinun tavaaras. Ja kirjoittaja, oli yksi tavara. Ja väkevää oli paljon, pullomäärää en tiedä?

Äänestä

Rapin jumputus vähentää väkeä. Eihän rappia jaksa hullukaan kuunnella.

Äänestä

Luuk.3.11. Biblia (1776). Niin hän vastaten sanoi heille: jolla on kaksi hametta, antakoon sille, jolla ei yhtään ole, ja jolla on ruokaa, hän tehköön myös niin.

Äänestä
  • Onpa huono kirja tuo Biblia.

    Äänestä

Johtuukohan väkikato siitä, että väki on kyllästynyt
- tekopyhiin saarnaajiin
- näytelmään, että tässä lahkossa muka on merkkejä ja ihmeitä
- haikailuun, että muistellaan Yli-Vainiota ja
- haaveiluun, että kunpa koettaisiin sitä hengen täyteyttä mitä joskus muinoin oli 70-luvulla haaveissamme.

Että touhu on lässähtänyt kuin pannukakku. Kuviteltu henki on kadonnut kuin pieru Saharaan.

Äänestä
  • Ikävää tuottaa "sedälle" pettymyksen, mutta Konfferenssissa oli saman verran väkeä kuin aikaisempinakin vuosina.
    Tämä mahtaa harmittaa noita kateellisia mustamaalaajia.

    Äänestä

  • koetakestää kirjoitti:

    Ikävää tuottaa "sedälle" pettymyksen, mutta Konfferenssissa oli saman verran väkeä kuin aikaisempinakin vuosina.
    Tämä mahtaa harmittaa noita kateellisia mustamaalaajia.

    Setä tuskin on paikan päällä ollut, kuten minä ja muut ja tuskin koskaan tuleekaan, ellei tule ensin elävään uskoo Jeesukseen Kristukseen ja silloinkin se olisi ihme.

    Äänestä

Ratkaisukristillisyyttä on ruodittu muualla. Sehän oli elävää uskoa teidän mielestänne, eikö totta? Että hölöteltiin, että omilla ratkaisuilla taivaaseen, omilla ratkaisuilla, omilla ratkaisuilla! Että RATKAISU PITÄÄ TEHDÄ!

Eikö tämä ollut teidän ilosanomanne? Raamatun mukaan pelastusta ei saada teoilla, Ef 2.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14353640/mita-tarkoittaa---

Kyseenalaista, haluaako kukaan oikea uskova edes kusta teidän lahkoonne päin.

Äänestä
  • eenokin läheisiä käy sääliksi, eikö vanhemmalla ihmisellä ole mitään tolkullista vastuuta siinä suhteessa, lapset saa hävetä ja akka ei kehtaa käydä muuat kuin siwassa pimeällä!

    mene ja puhu ongelmistasi jollekkin, vaikka postintuojalle, se leikkaa ruohosi ja antaa terapiaa samalla!

    Äänestä

Miksi avaaja valehtelet? Koskaan en ole nähnyt pelloilla niin paljon autoja.

Äänestä
  • Taidatkin olla paitsi vammainen, myös näkövammainen. Oikeasti paikalla oli vain kolme mopoa ja kottikärryt.

    Äänestä

Paljon oli väkeä ainakin perjantaina ja lauantaina. Täytyy muistaa että nykyään leiriytyjät viettävät paljon aikaa matkailuajoneuvoissaan ja kuuntelevat mm. raamattutunnit siellä. Siksi kentällä ja teltoissa voi vaikuttaa vähäisemmältä.
Asuntovaunualueita on tehty lisää ja nekin olivat nyt käytössä.

Panin merkille että joukossa oli hyvin vähän vanhoja ihmisiä. Nuoria ja nuoria aikuisia ja lapsiperheitä oli paljon.

Äänestä

Ainakin tämä Raamatun paikka, tuntuu olevan totta. Room.3:4.

Äänestä

Turhaan tuo setäneuvoo. täällä reuhaa. Pitäisi vaan ensiksi huolen että olisi itse kerran perillä. Kyllä helluntailaiset saavat ihan tervettä raamatun opetusta ja ovat lukutaitoista fiksua väkeä. Onhan helluntailaisilla Pyhä Henki opettajaa ja ohjaajana ja Jumalan pyhä sana.

Tästä kaikesta kiito, Isälle, Pojalle ja Pyhälle Hengelle.

Äänestä

Nehän myy sanaa rahasta . Musiikkimyyntiä lipputuloja ilmaista kerättyä ruokaa rahasta ilmaiseksi saatuja lahjoituskirjoja myynnissä piraattikopioita . Ilmaiseksi saatuja mökkejä vuokrataan rahasta ompa niillä miljoona elokuvateatteri kiinteistötkin ja autot . Venäläisiä kansanlauluja käännettynä myyvät . Rahastavat kaikella . Joskus langettiin antamaan niin niillä olikin ne avustuksiin annetut vaatteet itsellään päällä ja myynnissä. Jotain huonekaluja annettiin niin selvisi että omistivat kerrostalojakin. Raamatussa kun käsketään antaa köyhille eikä rikkaille . Ostavat taloja mihin köyhät maksavat vuokralla sen kiinteistön heille myös sossun rahoilla . Köyhät täällä maksaa rikkaiden omaisuuden . Niillä on hitas asunnoissakin suhteilla niitä saa vaan systeemi Helluntailaiset suomea puhuvat venäläiset höynäyttävät suomalaisia ja syyttävät jos et anna heille oikein isoja rosvoja . Heidän lapsiaan on huostaan otossa sijaiskodeissa kehitysvammalaitoksissa luterilaiset joutuu maksaan ja hoitaan näitä. Avustusruuilla kerätty espanjanhuvilat ja mökkirahat jotkut tyhmät maksaa ja sossu jopa heitä asuukin ilmaiseksi sosiaaliviraston osakkeissakin ja syö ilmaiseksi vaatteet on kerätty ilmaiseksi loput varastettu kaupoista osa heidän lapsistaan on huumeissa osa kastamattomia vielä vanhoinakin. Nää on venäjänjuutalaisia ja muslimeja joita kiertää kirkoissakin keräämässä rahaa itselleen mm.lauluilla joten venäläiset kansanlaulut ei kannata antaa rahaa yhtään huijareille. Ovat näyttelijöitä. Nämä myyvät näitä kirjojakin kuinka vihataan suomea ja suomalaisia kasakoita tataareja kundaliinikäärme. Suomen valtion rahat on parasta jäädyttää eduskunnassakin kun nämä itärajoilta tulleet ryöstävät rahamme omiin bisneksiinsä myös puolueissa. Katsokaa peiliin rosvolaumat .

Äänestä

Kentällä kulki homoja, transvestiitteja, heteroita, maahanmuuttajia, lapsia ja perussuomalaisia, kristillisdemokraatteja ja Teuvo Hakkarainen. Tämä on tosi.

Mutta väkeä oli tosiaan vähemmän kuin ennen.

Äänestä

Kuka haluaa mennä hengellisen tapahtumaan, jossa jiput sun muut samankaltaiset esiintyvät.

Äänestä

Eli oliko siellä nyt väkikato vai ei? Kahtalaista viestiä pukkaa. Lyökäähän viralliset tilastot pöytään, kiitos!

Äänestä
  • Ihan yhtäpaljon ihmisiä kuin aiemminkin. Olin paikanpäällä. Turhaa provoa koko aloitus.

    Äänestä

  • Konffa kirjoitti:

    Ihan yhtäpaljon ihmisiä kuin aiemminkin. Olin paikanpäällä. Turhaa provoa koko aloitus.

    Osa hellareista viettää juhannustaan vanhoillishelluntailaisten lomapaikassa Mertiönrannassa.Heillä on siellä omat juhlansa Juhannuksena.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


shakejuntti kirjoitti:

Helluntaikonferenssissa vieraili yllättävän vähän väkeä, vaikka sääkin suosi. Paljon saa valehdella ja laskentatapaa soveltaa yläkanttiin, jos yritetään edes viime vuosien lukemiin päästä. Ihmisiä oli enemmän ainoastaan lauantaina.

Tapahtuma ei vedä enää ihmisiä nykyään samalla tavalla kuin vaikkapa vuosikymmeniä sitten. Maailma on muuttunut nopeasti digiajan myötä. Tapahtumapaikka käytännössä keskellä ei mitään tuo omat haasteensa. Luulen, että juhannuskonferenssi tulee tapahtumana supistumaan pienimuotoisemmaksi helluntailaisten karavaanareiden kokoontumisajoiksi.

Mitä mieltä olet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu