Ei ole äänestäjien vika, jos poliitikot viilaavat heitä vallanhimossaan häpeämättömästi linssiin, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Hanna Vesala.
SE oli voitto ilman juhlia. Ei poksahtavia samppanjapulloja, ei tuuletuksia, ei kaduilla soivia torvia. Kepeää nousuhumalaa seurasi Britanniassa heti kansanäänestyksen tuloksen selvittyä karmea kankkunen.
Edes Brexitiä ajaneet konservatiivipoliitikot Boris Johnson ja Michael Gove eivät tuulettaneet tuumailun jälkeen koolle kutsutussa tiedotustilaisuudessa.
Rehvakkuus ja lentävät lauseet olivat poissa. Johnson oli jopa kammannut tukkansa. Kansaa puhutteli mies, joka oli pelannut upporikasta ja rutiköyhää.
ALEXANDER Boris de Pfeffel Johnsonille on oikeastaan aivan sama, kuuluuko Britannia EU:hun vai ei. Hän halusi lisää valtaa kilpailunhaluisen egonsa tarpeisiin ja näki puoluetoverinsa David Cameronin lupaamassa kansanäänestyksessä siihen loistavan tilaisuuden.
Hän on se mies, joka kirjoitti ennen kamppailun aloittamistaan kaksi kirjettä. Toisessa hän tuki intohimoisesti EU:ssa pysymistä ja Cameronia. Toisessa hän haukkui EU:n ja halusi siitä eroon.
Juuri ennen deadlinea hän päätti lähettää julkaistavaksi sen, jossa hän haastaa EU:n ja Cameronin.
SITTEN alkoi suuri puhallus. Johnson lietsoi äänestäjiä sanomaan heipat EU:lle, koska niin Britannia voi ”olla taas suuri”. Hän lupasi yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista. Leijona piti irrottaa EU-byrokraattien kahleista ja päästää ärjymään vapaana.
Äänestäjille valehdeltiin aivan suoraan tai sitten vain puolittain. Räikeimmät valheet esitti itsenäisyyspuolueen Nigel Farage. Johnson ja hänen aisaparinsa Michael Gove pitivät maahanmuuttokysymyksillä ratsastavaan populistipoliitikkoon käsivarren mitan etäisyyttä.
Johnsonin kansavillitsemistaidot tepsivät, kansa uskoi häntä ja äänesti kiihkossa EU:sta lähdön puolesta.
KOKO kuvio Johnsonin kampanjan takana alkoi paljastua brittiäänestäjille kammottavalla tavalla vasta viikonloppuna.
Kävi ilmi, ettei Brexitin ajajilla ollut minkäänlaisia oikeita suunnitelmia sen varalle, että he voittaisivat ja neuvottelut EU:n kanssa pitäisi käynnistää. Brittilehtien mukaan suunnitelmaa ei ollut, koska Johnson ei koskaan uskonut oikeasti voittavansa, eikä hän sitä edes halunnut.
Johnsonin leiristäkin myönnettiin, että mies on tuloksesta niin pöllämystynyt, että tarvitsee vähän tilaa ajatella.
JOHNSON lähti vetämään Brexit-vaunuja antaakseen Cameronille riittävästi kyytiä ja itselleen tarpeeksi nostetta. Hänen on sanottu toivoneen, että oma leiri häviäisi hiuksenhienosti Cameroniin henkilöityneille Brexitin vastustajille.
Se olisi riittänyt kiillottamaan hänen profiiliaan niin, että tie konservatiivien puheenjohtajaksi ja lopulta pääministeriksi olisi auennut, kun nyt kuusi vuotta tehtävässä ollut Cameron vetäytyisi. Johnson on peluri vailla vertaa ja viimeistään perjantain tiedotustilaisuudessa kävi ilmi, että hän oli saattanut pelata kulisseissa aivan toista peliä kuin mistä äänestäjille kerrottiin.
Hän esiintyi itselleen epätyypillisen hillitysti. Yleensä joka suuntaan hapsottava tukka oli kammattu. Kameroille puhui mies, joka halusi yhdistää äänestyksen jakaman kansakunnan. Otteessa oli ripaus valtiomiesmäisyyttä, eikä koulun välituntien ilveilijää.
SITTEN lehdet kertoivat konservatiivipuolueessa leimahtaneesta sisällissodasta. Tässä erässä yksi yläluokkaisen Etonin sisäoppilaitoksen kasvatti tekee kaikkensa syöstäkseen toisen vallasta. Ja toinen antaa samalla mitalla takaisin.
Cameron oli luvannut äänestäjille kansanäänestyksen pelastaakseen oman nahkansa edellisissä vaaleissa. Johnson lähti kaatamaan vanhaa taistelukumppaniaan. Lopputuloksen hinta on niin kova, ettei Johnsonkaan ollut varautunut siihen.
CAMERON jättää sotkun seuraajansa siivottavaksi ja poistuu näyttämöltä heti, kun se on mahdollista. Hän kysyi avustajiltaan, miksi hänen pitäisi tappion jälkeen ”jäädä hoitamaan kaikki vaikea paska” ja ojentaa tulokset hopealautasella seuraajalleen.
Britannian kansanäänestystä seurannut juhannuskohmelo on ollut karmeaa katseltavaa.
Se on näyttänyt siltä, että ennen vaalipäivää tunne johti järkeä niin, ettei tuolloin vielä mahdollisen lähdön seurauksia kukaan miettinyt. Viikonloppuna moni äänestäjä katui julkisesti, että oli antanut äänensä lähdölle.
SE oli voitto ilman juhlia. Ei poksahtavia samppanjapulloja, ei tuuletuksia, ei kaduilla soivia torvia. Kepeää nousuhumalaa seurasi Britanniassa heti kansanäänestyksen tuloksen selvittyä karmea kankkunen.
Edes Brexitiä ajaneet konservatiivipoliitikot Boris Johnson ja Michael Gove eivät tuulettaneet tuumailun jälkeen koolle kutsutussa tiedotustilaisuudessa.
Rehvakkuus ja lentävät lauseet olivat poissa. Johnson oli jopa kammannut tukkansa. Kansaa puhutteli mies, joka oli pelannut upporikasta ja rutiköyhää.
ALEXANDER Boris de Pfeffel Johnsonille on oikeastaan aivan sama, kuuluuko Britannia EU:hun vai ei. Hän halusi lisää valtaa kilpailunhaluisen egonsa tarpeisiin ja näki puoluetoverinsa David Cameronin lupaamassa kansanäänestyksessä siihen loistavan tilaisuuden.
Hän on se mies, joka kirjoitti ennen kamppailun aloittamistaan kaksi kirjettä. Toisessa hän tuki intohimoisesti EU:ssa pysymistä ja Cameronia. Toisessa hän haukkui EU:n ja halusi siitä eroon.
Juuri ennen deadlinea hän päätti lähettää julkaistavaksi sen, jossa hän haastaa EU:n ja Cameronin.
SITTEN alkoi suuri puhallus. Johnson lietsoi äänestäjiä sanomaan heipat EU:lle, koska niin Britannia voi ”olla taas suuri”. Hän lupasi yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista. Leijona piti irrottaa EU-byrokraattien kahleista ja päästää ärjymään vapaana.
Äänestäjille valehdeltiin aivan suoraan tai sitten vain puolittain. Räikeimmät valheet esitti itsenäisyyspuolueen Nigel Farage. Johnson ja hänen aisaparinsa Michael Gove pitivät maahanmuuttokysymyksillä ratsastavaan populistipoliitikkoon käsivarren mitan etäisyyttä.
Johnsonin kansavillitsemistaidot tepsivät, kansa uskoi häntä ja äänesti kiihkossa EU:sta lähdön puolesta.
KOKO kuvio Johnsonin kampanjan takana alkoi paljastua brittiäänestäjille kammottavalla tavalla vasta viikonloppuna.
Kävi ilmi, ettei Brexitin ajajilla ollut minkäänlaisia oikeita suunnitelmia sen varalle, että he voittaisivat ja neuvottelut EU:n kanssa pitäisi käynnistää. Brittilehtien mukaan suunnitelmaa ei ollut, koska Johnson ei koskaan uskonut oikeasti voittavansa, eikä hän sitä edes halunnut.
Johnsonin leiristäkin myönnettiin, että mies on tuloksesta niin pöllämystynyt, että tarvitsee vähän tilaa ajatella.
JOHNSON lähti vetämään Brexit-vaunuja antaakseen Cameronille riittävästi kyytiä ja itselleen tarpeeksi nostetta. Hänen on sanottu toivoneen, että oma leiri häviäisi hiuksenhienosti Cameroniin henkilöityneille Brexitin vastustajille.
Se olisi riittänyt kiillottamaan hänen profiiliaan niin, että tie konservatiivien puheenjohtajaksi ja lopulta pääministeriksi olisi auennut, kun nyt kuusi vuotta tehtävässä ollut Cameron vetäytyisi. Johnson on peluri vailla vertaa ja viimeistään perjantain tiedotustilaisuudessa kävi ilmi, että hän oli saattanut pelata kulisseissa aivan toista peliä kuin mistä äänestäjille kerrottiin.
Hän esiintyi itselleen epätyypillisen hillitysti. Yleensä joka suuntaan hapsottava tukka oli kammattu. Kameroille puhui mies, joka halusi yhdistää äänestyksen jakaman kansakunnan. Otteessa oli ripaus valtiomiesmäisyyttä, eikä koulun välituntien ilveilijää.
SITTEN lehdet kertoivat konservatiivipuolueessa leimahtaneesta sisällissodasta. Tässä erässä yksi yläluokkaisen Etonin sisäoppilaitoksen kasvatti tekee kaikkensa syöstäkseen toisen vallasta. Ja toinen antaa samalla mitalla takaisin.
Cameron oli luvannut äänestäjille kansanäänestyksen pelastaakseen oman nahkansa edellisissä vaaleissa. Johnson lähti kaatamaan vanhaa taistelukumppaniaan. Lopputuloksen hinta on niin kova, ettei Johnsonkaan ollut varautunut siihen.
CAMERON jättää sotkun seuraajansa siivottavaksi ja poistuu näyttämöltä heti, kun se on mahdollista. Hän kysyi avustajiltaan, miksi hänen pitäisi tappion jälkeen ”jäädä hoitamaan kaikki vaikea paska” ja ojentaa tulokset hopealautasella seuraajalleen.
Britannian kansanäänestystä seurannut juhannuskohmelo on ollut karmeaa katseltavaa.
Se on näyttänyt siltä, että ennen vaalipäivää tunne johti järkeä niin, ettei tuolloin vielä mahdollisen lähdön seurauksia kukaan miettinyt. Viikonloppuna moni äänestäjä katui julkisesti, että oli antanut äänensä lähdölle.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan kiva EU:n nostatuspuhe.
Saa nähdä onko Suomi toiseksi, vai kolmanneksi viimeinen, joka lähtee Euroopan Unionista.
EU tuskin paljonkaan tarvitsee nostatuspuhetta. EU luotiin yhteistoiminnan synnyttämiseksi ja siten sotiin johtavien ristiriitojen välttämiseksi. Tavoitteessa on onnistuttu, joten nostatuspuheet jääköön sikseen.
"EU luotiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Ensiksi ryhdyttiin rakentamaan taloudellista yhteistyötä: ajatuksena oli, että kun maat käyvät toistensa kanssa kauppaa, ne tulevat taloudellisesti riippuvaisiksi toisistaan ja välttävät tämän vuoksi ristiriitatilanteita."
http://europa.eu/about-eu/basic-information/about/index_fi.htm
tiltuilta, Trumpilta ja Tynkkyseltä.
Hienosti menee.
"Saa nähdä onko Suomi toiseksi, vai kolmanneksi viimeinen, joka lähtee Euroopan Unionista."
Britit jäävät ensimmäiseksi ja viimeiseksi.
Muut eivät ole huijattavissa.
Tiltujen riemu riittää todistamaan brittien ratkaisun vääräksi.