Demokratiassa eroaminen sallitaan

Demokraattisesta systeemistä on lupa myös lähteä. Nyt Britanniaa yritetään saada valtavan mediasodan voimalla perumaan päätöksensä ja samalla muita EU:n jäsenmaita pyritään pitämään kynsin hampain EU:ssa kiinni. Koska EU-maat eivät ole vapaita lähtemään systeemistä, kyse ei ole enää demokratiasta! Aidosti demokraattisessa systeemissä tullaan ja mennään vapaasti.

EU:ta voidaan verrata paitsi huonoon parisuhteeseen, myös läheisriippuvaiseen perheeseen tai kulttimaiseen uskonlahkoon, jossa kaikki kärsivät, mutta esitävät toisiaan lähtemästä. Jos joku uskaltaa edes mainita vihreämmästä ruohosta aidan takana, hän saa muiden vihat päälleen. Lähtenyttä ei usein olla enää tuntevinaan. Häntä ei ole ryhmälle olemassa ja ryhmä ruokkii sisällään propagandaa siitä, että lähtijöitä odottaa kova kohtalo.

Toisin sanoen ryhmäilmiöt näkyvät ihan samalla tavalla EU:ssa kuin pienemmissäkin ryhmissä, eikä EU täytä tervehenkisen tai demokraattisen ryhmän kriteerejä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


HuomioniEUsta kirjoitti:

Demokraattisesta systeemistä on lupa myös lähteä. Nyt Britanniaa yritetään saada valtavan mediasodan voimalla perumaan päätöksensä ja samalla muita EU:n jäsenmaita pyritään pitämään kynsin hampain EU:ssa kiinni. Koska EU-maat eivät ole vapaita lähtemään systeemistä, kyse ei ole enää demokratiasta! Aidosti demokraattisessa systeemissä tullaan ja mennään vapaasti.

EU:ta voidaan verrata paitsi huonoon parisuhteeseen, myös läheisriippuvaiseen perheeseen tai kulttimaiseen uskonlahkoon, jossa kaikki kärsivät, mutta esitävät toisiaan lähtemästä. Jos joku uskaltaa edes mainita vihreämmästä ruohosta aidan takana, hän saa muiden vihat päälleen. Lähtenyttä ei usein olla enää tuntevinaan. Häntä ei ole ryhmälle olemassa ja ryhmä ruokkii sisällään propagandaa siitä, että lähtijöitä odottaa kova kohtalo.

Toisin sanoen ryhmäilmiöt näkyvät ihan samalla tavalla EU:ssa kuin pienemmissäkin ryhmissä, eikä EU täytä tervehenkisen tai demokraattisen ryhmän kriteerejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu