te kaikki homojen puolustajat kun homous oikeasti sorrettiin, suljettiin vankiloihin, pidettiin sairaana tai rikollisena.
Nyt sitten marsitaan kun homot ovat saaneet tunnustetun aseman yhteiskunnassa ja lähes samat oikeudet kuin kaikilla muillakin.
Missä oli kirkko, missä kaikki nämä homottajat, missä Seta sun muut?
Ei oikein ainakaan minua vakuuta tämä marssiminen nyt kun homoilla menee hyvin.
Nyt sitten marsitaan kun homot ovat saaneet tunnustetun aseman yhteiskunnassa ja lähes samat oikeudet kuin kaikilla muillakin.
Missä oli kirkko, missä kaikki nämä homottajat, missä Seta sun muut?
Ei oikein ainakaan minua vakuuta tämä marssiminen nyt kun homoilla menee hyvin.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Korjaus, homoja
Me olimme isiemme himokkaissa katseissa äiteihimme.
Me muut olimme Setassa ja valmistelimme Vapautuspäiviä. Kokoonnuimme ensimmäisen kerran Vanhan kirkon puistossa Seppo Kivistön kanssa.
Kirkko erotti Sepon pois työstään kun kuuli, että hän oli homo. Se oli viimeinen pisara, ja alkoi todellinen toiminta, hiljaisen alistumisen sijaan.
Helsingin kaupunki? Seta kokoontui eräässä kaupungin tilassa ja se ajettiin pois, koska partiolaiset kokoontui siellä. Eräs huolestunut äiti pelkäsi lastensa puolesta.
Poliisi? Nuoret jengiläiset hakkasivat homoja missä näkivät mutta poliisi ei tehnyt mitään. Homous kun oli rikos.
Homottajat osallistuivat tukitoimintaan ja olivat mukana järjestämässä erilaista tolimintaa ja tiedotusta ulospäin ja kokonntumissa mukana tuen osoittajana, ns homottajana. Nyt yksi kestohomottaja koettaa olla asiallinen ja puhua järkeä täällä.
Kaikki hmisoikeusaktivistit ja mukavassa, iloisessa ja ylpeässä seurassa viihtyvät: mukaan marssille tai kadun viereen seuraamaan. Puheitakin saa tulla kuuntelemaan.
Tervetuloa
Tuo oli jo alkavaa nykyaikaa, mutta homojen vainoamiset, tappamiset yms. oli ennen kuuttakymmentä lukua. Ei silloin kylläkään kukaan barrikaadeille noussut heitä puolustamaan.
Missäpä itse olit? Missäpä nyt?
Nimi, jonka julkaiset SETAn historiaan kuuluvana on henkilönä tullut vastaani Britanniassa 80-luvun vaihteessa. Silloin hän todisti voimakkaasti uskoaan ja kääntymystään pois homoseksuaalisesta suuntautuneisuudestaan. Keskustelussamme henkilö piti identiteettiongelmaa keskeisenä syynä siihen kuinka lähti suuntautumaan. Myöhemmin tavatessani henkilön Tanskassa, hän oli juurtunut erääseen seurakuntaan ja uskoi toipuvansa miehen ja naisen väliseen avioliittoon asti. Olen vuosien varrella Suomessa ollut pahoillani siitä, että hänen nimeään on julkisesti käytetty SETAn asiayhteyksissä huolimatta henkilön elämässä tapahtuneesta muutoksesta. Ehkäpä te ette olleet siitä tietoisia.
Homous ei siis ole synnynnäistä?
Nikki Valonpilkahduksia puhuu muunnettua totuutta. En tiedä, mikä tarve hänellä on siihen, mutta nikki Valonpilkahduksia on valehtelija.
Eipä se modernin tietämyksen ja tutkimustulosten valossa taida sitä olla sen perusteella, mitä Yhdysvalloista olen kuullut. Vanhat vakiintuneet käsitykset homoseksuaalisen suuntautumisen synnynäisyydestä ja pysyvyydestä on fluidity-aallossa pyyhkäisty romukoppaan. Tina Trent on maininnut asiasta USA Survival -haastattelussa.
Syytettäsi, joka oli käyttäytymistapanne tuntien odotettavissakin, sinä et pysty näyttämään toteen.
Eli siis sinä itse voit muuttua homoksi myös.
Voin kyllä. Sitäkö haluat?
Et todellakaan voi, vaikka olisit kyseinen henkilö itse. Mutta se, mitä haluaisin tietää on jo kysytty: olitteko tietoisia ikoninne elämänmuutoksesta 80-luvulla ja onko teillä hänen lupansa pitää häntä liikkeenne ikonina muutoksesta huolimatta? Ymmärrän, että tieto mahdollisuudesta muutokseen koetaan niin musertavana, että vastarintaan on noustava. Ikävää aiheuttaa totuudella säröjä eheytymättömyysuskoon.
Muutuiko jo homoksi? Vai onko prosessi kesken?
Haluatko sanoa, että tiedät tällä hetkellä eävän Sepon vaiheet?
En ole keskustellut hänen kanssaan Kööpenhaminan kesän -82 jälkeen.
:-D
Fakta kääntyy vitsiksi vain mielikuvituksessasi.
noh noh ..... kesästä 82 on vaan aika reippaasti aikaa :-D
jos ei kato noista myöhemmistä vaiheista viimeisen 34 vuoden aikana ole sitten mitään hajua :-D
Minulla on Sepon vaiheessa toisenlaista tietoa joka on linjassa kirjoittamani kanssa. Jos joku lukijoista haluaa varmistaa tiedon Sepon vaiheista, voi ottaa yhteyttä Seta ry:hyn. Siellä on miutakin hänet tunteneita ja voivat vahvistaa tiedot hänen kohtalostaan.
Tai siis heterous ei ole tässä tapauksessa synnynnäistä, vaan siihen piti kääntyä.
Koettakaa puolin ja toisin päästä eroon homokeskusteluriippuvuudesta. Myönnetään, että se on yhtä vaikeaa kuin päästä eroon peliriippuvuudesta ja lenkkeilyriippuvuudesta.
Kun alistuu vieroitusoireille kieltäytyy päivän endorfiiniannoksestaan, kolmessa kuukaudessa aivot ovat tottuneet uuteen moodiin. Sitten vielä pinnistellään päivä kerrallaan niinkuin Anonyymeissä Alkoholisteissa.
Eikö nyt ole bridemarssit sun muut, että luulisi olevan ajankohtainen aihe.
Suosittelen, että aloittaisit itsestäsi. Se on ihan helppoa, jätät vain vastaamatta näihin keskusteluihin ja jatkossa jätät ne jopa lukematta. Lupaatko yrittää.
Luen niitä, koska on muitakin aiheita.
Mutta et voi jättää kommentoimatta. Miksi muuten keskustelu pitäisi lopettaa? Koska susta sattuu tuntumaan siltä. Vai oletko vain kyllästynyt ja halusit laajassa ajattelussasi säästää muidenkin aikaa turhanpäiväiseltä kirjoittelulta.
Minä kiinnostun aina kun joku alkaa laillasi neuvomaan muita ja hyvin, hyvin harvoin koen sen positiivisesti.
>>...kun joku alkaa laillasi neuvomaan muita...>>
Suuresti anteeksi. Olen luullut, että sinäkin neuvot muita. Olen tulkinnut kirjoituksesi aivan väärin.
Linkissä on suomenkielinen 500-sivuinen kirjoitus ja siinä kerrotaan tarkkaan mm se, miten tärkeässä roolissa kristinusko on ollut homoseksuaalien sorrossa.
Köyhät, vammaiset, äpärät, ja muut heikot ovat toki saaneet omat iskunsa.
http://www.finnqueer.net/pdf/Homoseksuaalisuuden.pdf
Täältä löytyy laajempaa materiaalia
http://www.finnqueer.net/pdf1.html
Mene kysymään Enkeleiltä, jotka menivät tutkimaaan, onko perää huhuissa, jotka kuuluivat Sodomasta ja Gomorasta!
Uskovaise te pelkäävät Jumalaa!
Osaatko kirjoittaa _mitään_ järjellistä?
Ennen homot saivat olla rauhassa eikä heitä suljettu vankiloihin eikä mielisairaaloihin. Nyt kun homot räyhäävät netissä ja kaduilla, ja tunkevat ihmisten kurkuista alas omia taipumuksiaan, niin tilanne on muuttunut. Nuoret homot kouluissa saavat nyt tuta omalla elämällään ylettömän homoprogandan seuraukset. He ovat tämän kulttuurimarksistisen homopropaganda "kaatuneet" ja uhrit.
Eipä Suomessa ketään suljeta vankilaan tai mielisairaalaan sen takia että hän on homo.
Sen sijaan jos on noin pahoja harhoja kun sinulla niin suosittelen käyntiä asiantuntijalääkärin vastaanotolla.
>Nuoret homot kouluissa saavat nyt tuta omalla elämällään ylettömän homoprogandan seuraukset.
Korkkiruuvi satuilee tätä samaa satuaan melkein päivittäin, ja jos kyselee näyttöä, alkaa alentuva kiertely ja kaartelu kysyjän dissaamisineen. Lisäksi tulee yhä uusia satuja, koska keksitty juttu tarvitsee tuekseen loputtomasti lisää keksittyjä juttuja.
Kuinka monta kertaa haluat nolata itsesi tuolla keksimälläsi valheella? Kaikki jo tietää että valehtelet. Parannuksen tekoa tuskin edes harkitset.
Nykyään nuorilla ja muillakin homoilla on lokoiset oltavat verrattuna entisiin aikoihin. En osaa sääliä sinua; olet saastaa.
>> Ei oikein ainakaan minua vakuuta tämä marssiminen nyt kun homoilla menee hyvin. <<
Jaahas, taas yksi neropatti, joka luulee tietävänsä muiden asiat paremmin kuin he itse. Tietääkseen esim homoseksuaalisuudesta, tai mistä muusta tahansa jotain syvällisempää, niin siitäpitäisi olla omakohtaista kokemusta.
Se, mitä on olla vainottu tai vaikka koulukiusattu ei aukene sillä, että lukee asiasta jonkun esseen. Se voi auttaa hieman käsittämään asiaa, mutta ei todellakaan tee ihmisestä tuon asian asiantuntijaa.
Kyllähän se vaatii pokkaa ja pientä hulluuttakin puolustaa jotain vähemmistöä, varsinkin jos siitä ajattelusta saa maksaa potkujen ja muun sorron muodossa.
Miten rakkaus on syntiä, jokaisella on oikeus rakastaa ja saada rakkautta niin homoilla kuin meillä heteroillakin, elää ja olla onnellinen on meidän jokaisen oikeus. Ne nomot jotka minä tunnen ovat sydämellisiä, hyväntahtoisia ja ystävällisiä ihmisiä, annetaan jokaisen löytää rakkauden ja onnensa tavalla jonka luoja on heille suonut, EI homoksi synnytä sattumalta, kaikella on tarkoituksensa jonka vain luojamme tietää.
Amen. :)
"Miten rakkaus on syntiä, jokaisella on oikeus rakastaa ja saada rakkautta niin homoilla kuin meillä heteroillakin, elää ja olla onnellinen on meidän jokaisen oikeus."
Kaikilla on oikeus rakastaa, mutta seksi samaa sukupuoltaolevien kesken ja avioliiton ulkopuolella on syntiä.
Myös omien taipumusten yletön ja joskus jopa väkivaltainen esittely ja huutelu kaduilla ja toreilla rienaavissa kuteissa on syntiä.
"EI homoksi synnytä sattumalta, kaikella on tarkoituksensa jonka vain luojamme tietää."
Homoksi tullaan rajujen kokemusten takia lapsuudessa ja nuoruudessa. Usein myös Jumalan lupaus kostaa isien pahat teot aina kolmanteen ja neljänteen polveen koituu turmioksi homoille. Kuten muutkin synnit, niin homous kehittyy ihmisessä joko omien taikka muiden syntien takia, joita lapsiin ja nuoriin kohdistetaan niin paljon nykyään.
Miten on jatkuva toisten ihmisten seksielämän ajatteleminen ja siitä puhuminen ja kirjoittaminen?
Eli sinustakin voi minä hetkenkä hyvänsä kehittyä homoseksuaali.
Näin on - kenestä tahansa rajujen kokemusten kautta voi kehittyä homoseksuaali, jos antaa himoille ja erilaisille traumoille ylivallan. Kyllä homojärjestöt usein toitottaa, että jokaisessa ihmisessä asuu pieni homo. Tuo on osittain totta, sillä jokaisessa ihmisessä on potentiaalia syntiin.
Oletko jo itse miten pitkällä prosessissa?
Aina kun synti houkuttaa, niin on tärkeää, ettei siitä tule prosessia. Synnin voima tulee katkaista heti alkuunsa Jeesuksen nimessä. Amen
Jos ihminen luovuttaa itsensä synnille, niin tulee hetki jolloin paluuta ei enää ole. Ja edessä on tuho ja turmio.
Koet siis vetoa samaa sukupuolta oleviin?
Huh heijaa! Olitko heittänyt vitsiä vai aivan tosissaan?
Siitä riippuu miten sinuun on syytä suhtautua. Voithan olla huumoriveikko!
>> Missä olitte silloin, te kaikki homojen puolustajat kun homoja oikeasti sorrettiin, suljettiin vankiloihin, pidettiin sairaana tai rikollisena. <<
Taisit esittää retorisen kysymyksen eli eiköhän ne aktiivisimmat homojen oikeuksien puolustajat olleet vankiloissa tai mielisairaaloissa.