Jehovantodistajat rikkoivat yksilötasolla perheeni. Tulen kertomaan lähitulevaisuudessa enemmän. Itse selviän tästä traumasta hyvin, mutta perheen kaikki jäsenet ei. Aivan käsittämätöntä on tapahtunut srk:n osalta. Ikävää olla vasta ennen keski-ikää yksin, ilman lapsuuden perhettä. Perheen totaalinen menettäminen olisi asia, jonka ajan kanssa voi hyväksyä, mutta uskonnon takia menettäminen on aika rajua henkistä väkivaltaa. Jehovantodistajia ei turhaan kutsuta Jehoviksi, he pitävät itseään Jumalana.
JT:t rikkoi mun perheen
Yksin suvussa
131251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jumalaa vastaan, ja etkä katunut tekoasi...
Millä tavalla tekoja pitää katua, jotta ne hyväksytään "kadutuiksi"?
Siis kenelle tekoja kadutaan ja millä tavalla tämä katuminen pitää osoittaa, jotta se olisi riittävää?
Kuinka pitkä aika ihmisellä on aikaa katua tekojaan? Päivä, viikko, vuosi?
Tuomitset ihmiset aika herkästi, miksi? Oletko Jumala?
>>>Siis kenelle tekoja kadutaan ja millä tavalla tämä katuminen pitää osoittaa, jotta se olisi riittävää?
Kuinka pitkä aika ihmisellä on aikaa katua tekojaan? Päivä, viikko, vuosi?
Mistä aiempi kirjoittaja saattoi päätellä, ettei kyseinen ihminen olisi jo katunut tekojaan?
Jos asia on ihmisen ja Jumalan välinen, niin silloin asian tietävät kaiketi vain ne, joita se koskee.
Onko näin, vai onko näin?
Oletetaan että hän vaikka asuu avoliitossa.
On luontevaa ajatella, että henkilö ei ole katunut, elle ole mennyt naimisiin tai muuttanut erilleen.
Eräs taanoin kirjoitti, että kun hänelle ilmoitettiin asian käsittelyn lopuksi, että hänet joudutaan erottamaan, niin hän alkoi nauramaan.
Todennäköisesti vanhimmat päättelivät, ettei tässäkään tapauksessa ollut katumus kyseessä.
Ilmeisesti tapaus järkytti enemmän vanhimpia kuin erotettua, koska hän sanoi, että kaksi vanhinta alkoi itkemään kyseisellä hetkellä.
"Siis kenelle tekoja kadutaan
-- Jumalalle."
Näinhän sen pitäisi mennä Raamatun mukaan, mutta jehovantodistajien seurakunnissa katumus ilmaistaan kolmihenkiselle oikeuskomitealle. Kuulustelun jälkeen kuulusteltavaa pyydetään poistumaan huoneesta. Muutamassa minuutissa komitea ratkaisee, onko syytetty osoittanut riittävää katumusta ja ansaitseeko hän Jumalan "ansaitsemattoman hyvyyden". Eli seurakunnanvanhimmat päättävät, miten Jumalan olisi soveliasta toimia.
Näin se menee käytännössä, valehtelipa Fcker täällä mitä tahansa.
Kun vanhimmat eivät voi antaa syntejä anteeksi, niin virallinen katumus suoritetaan Jumalalle.
Vanhimmat lähinnä päättävät joudutaanko erottamaan ja otetaanko takaisin, Se ei välttämättä ole helppo asia päätellä onko joku tosiaan pahoillaan. Tästä johtuukin se, ettei käytännössä noin ilmoitusluontoisesti pääse takaisin, vaan siihen menee jonkin aikaa.
välimiehen kautta?
Jumalan ja langenneen välillä on seuran
organisaatio ja seuralla taas Jeesus.
Ei mikään mene jumalalle tavalliselta jehnulta.
Ei edes rukous.
Sentakia kaikki viestit menevät jumalalle
välimiesten kautta. Heille synnit täytyy
tunnustaa kuten katollinenkin tekee papilleen,
jonka jumala on valtuuttanut tekemään synnin päästön.
Mistä olet sellaiseen käsitykseen tullut, että rukoilussa käytettäisiin vanhimpia välimiehinä?
tuomitsit itsesi saattamalla itsesi tilaan, jossa...
kerron kaikille että kaikista uskonnoista on pysyttävä kaukana.
Tutulta kuulostaa. Minä mukana olevana (perheen vuoksi) olen saanut kuulla mitä tapahtuisi jos minäkin jättäisin "totuuden". (Olen tuonut epäsuorasti ilmi mielipiteitäni jonka he luokittelevat luopumiseksi)Monet ovat massoittain lähteet tästä lähialueilta pois pikkuhiljaa vetäytyneet vuosittain ja se on aiheuttanut perheelleni suurta pelkoa. Olen aikuisuuden kynnyksellä siis. On harmillista huomata mitä vartiotorniseura on saanut aikaan. Omaiset käyttäytyvät tuossa tilanteessa aivan kuin olisi kuollut. Ihme etteivät pidä muistotilaisuutta kun joku haluaa valita eri tien. He pitävät itseään uhreina. Eivätkö ole tulleet ajatelleeksi/eiväthän he osaa ajatella että miltä se tuntuu uhkailtavasta. Se on henkisesti erittäin raskasta. Eivät ole tulleet ajatelleeksi minkä uhrauksen teen kun "suojelen" heitä ja säälin heitä siinä otteessa missä he ovat. Heidän vuokseen en ole lähtenyt nimellisesti. Olen jopa kuullut heidän sanoneen että "edes heidän takia olisi oltava mukana". Niin hassulta kuin se kuulostaakin. Osaksi siinä on mukana myöskin se että sukumme on fanaattista erittäin ja se tuo tietysti häpeää jos joukosta yksi lähtee ja tekee minulle erittäin vaikeaksi lähteä.