Soini oli jo NATOn juoksupoika ja tänään jo EUn

Vain jokunen aika sitten Soini luki paperista Sauli Niinistön, Kanervan, Soinin laatiman ja USAn sekä NATOn "konsultoiman" Suomen turvallisuuspoliittisen selonteon, missä USA ja NATO ovat hyviksiä ja Venäjä pahis.

Tänään Soini sitten esitteli Sauli Niinistön, Sipilän, Soinin laatiman ja EUn sekä USAn "konsultoiman" Ei-kansanäänestystä -selonteon, millä Soini sanoi itsensä ja puolueensa irti kansanäänestyksestä EUsta eroamiseksi.
1282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Soinilla pitää kiirettä, nuoleskelu, kyykkyhyppely, takinkääntö, omille valehtelu vie aikaa.

Ei mikään ihme, että perussuomalaisten puoluväki valittelee kun Soinilla ei ole aikaa puolueelle eikä puoluetyölle.

Äänestä

Tänään oltiin Bryselissä huomenna en tiedä missä.

Äänestä
  • http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/soini-jos-ihmiset-tietaisivat-suomen-sitoumuksista-enemman-syntyisi-kapina/2089310

    Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää EU-huippukokouksen tulosta epäonnistuneena, muttei yllätyksellisenä.

    — Päätös oli sellainen, mitä se ei missään nimessä olisi saanut olla. Yhteisvastuun edistäminen, pankkiunionin perustaminen ja se, että vakuusmekanismista aletaan käydä velkakirjakauppaa, tietää suomalaisille lisää maksettavaa entisten lisäksi. Tämä ei edes vielä auta tähän kriisiin, koska tämä on euron kriisi, kilpailukykykriisi ja nämä lääkkeet ovat vääriä, Soini totesi MTV3 Uutisten haastattelussa.

    — Ikävä kyllä tämä ei ollut yllätys. Kun myötämäkeen juostaan ja rahahanat ovat auki, niin kauan niihin tavaraa tulee. Niin kauan kuin pörssipelureille annetaan rahaa, niin kauan ne siinä pelaavat.
    _____________________________________
    Käyttikö Soini ulkoministerinä puheenvuoron jossa olisi tyrmännyt nämä suunnitelmat-eipä tainnut.

    Äänestä

Saksasta tulee EU:n ehdoton johtajavaltio ilman brittivastustusta, mikä tietää sitä, että kohta Soini puolustaa maajanmuuttoakin.

Äänestä
  • Koskas se maahanmuuttoa sitten on hallitukseen menonsa jälkeen muka vastustanut? Kyllä me nähdään se vielä jonkun muslimikulkueen kärjessä.

    Äänestä

  • Soini voi kääntyä muslimiksikin kun se on jo kääntynyt teekutsulaiseksi, Natolaiseksi ja Eulaiseksi.

    Äänestä

  • Perin lapsllisia juttuja taas Venäjän Tiltuilla!

    Äänestä

Soini kääntyy moneen suuntaan noinkin paksuksi mieheksi.

Äänestä

Soini valehteli kansalle ennen vaaleja, että vastustaa EUta, NATOa, Kreikan tukemista, maahanmuuttoa.

Nyt hallituksessa Soini on tukenut EUta vastusti Brexitiä, tukenut NATOa uhonnut Venäjälle, hyväksynyt Kreikka-tuet, Ukraina-tuet ja rajamme ovat auki maahanmuutolle.

Äänestä
  • Valehtelet paljon kerralla?

    HALLITUS EI OLE:
    - vastustanut Brexitiä
    - tukenut Natoa
    - uhonnut Venäjälle
    - Kreikkaa ei viimeksi tuettu
    - Ukrainaa emme tue
    - rajamme eivät ole auki mamuill
    - käsittelyn jälkeen otamme maahan alle puolet

    Äänestä

  • Olet pelle ja vain pelle !

    Äänestä

Soini on kaikkien takinkääntäjien äiti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


SoininKyykkyhyppelyä kirjoitti:

Vain jokunen aika sitten Soini luki paperista Sauli Niinistön, Kanervan, Soinin laatiman ja USAn sekä NATOn "konsultoiman" Suomen turvallisuuspoliittisen selonteon, missä USA ja NATO ovat hyviksiä ja Venäjä pahis.

Tänään Soini sitten esitteli Sauli Niinistön, Sipilän, Soinin laatiman ja EUn sekä USAn "konsultoiman" Ei-kansanäänestystä -selonteon, millä Soini sanoi itsensä ja puolueensa irti kansanäänestyksestä EUsta eroamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu