Tästä lähtien osa kertausharjoituksista on pakollisia, ja käsky armeijan riveihin voi tulla nopealla varoitusajalla.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö allekirjoitti keskiviikkona muutokset, joita asevelvollisuuslakiin esitettiin.
Heinäkuun alusta lakiin tulee muutos, jolla pyritään kohottamaan Suomen sotilaallista valmiutta lisäämällä "valmiuden joustavaa kohottamista". Toisin sanoen lakimuutoksella mahdollistetaan se, että kertausharjoituksiin voidaan määrätä reserviläisiä entistä nopeampaan tahtiin.
Aiemmin asevelvollisille oli ilmoitettava tulevista harjoituksista vähintään kolme kuukautta ennen harjoitusten alkamista. Kertausharjoituksista saattoi aiemmin myös hakea vapautusta perhe- ja työoloihin tai taloudellisiin seikkoihin liittyen. Myös joustavan valmiuden harjoituksista vapautusta voi hakea, mutta Puolustusministeriön tiedotteen mukaan edellytykset vapauden myöntämiselle ovat tiukemmat.
"Erittäin poikkeuksellista"
Puolustusvoimien tiedotteessa todetaan, että tapaukset joissa joustavaa valmiutta käytetään, ovat erittäin poikkeuksellisia. Joustavan valmiuden kohottamisesta päättää presidentti puolustusvoimain komentajan esittelystä. Myös puolustusministeriön on oltava mukana päätöksenteossa. Lisäksi myös pääministerillä on oikeus sanoa näkemyksensä nopeutettuun menettelyyn.
- Nopeutetussa menettelyssä järjestetyt harjoitukset on tarkoitettu vain erittäin poikkeukselliseksi menettelyksi, eikä niillä ole tarkoitus miltään osin korvata tavallisia kertausharjoituksia, puolustusministeriön tiedotteessa sanotaan.
Puolustusvoimien mukaan myös kertausharjoitusvuorokausien enimmäismäärä kaksinkertaistuu. Pikakertausharjoitusten vuorokausia ei lasketa mukaan enimmäismääriin.
Päätöstä perustellaan sillä, että aseellisen voiman käyttöä sisältäneet kriisit ovat viime vuosina tyypillisesti kehittyneet yllättävästi ja nopeasti, ja usein vain päivien tai viikkojen aikana.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) kertoi helmikuussa Iltalehdelle, että 25 000 asevelvollista on enimmäismäärä joustavassa valmiuden kohottamisessa. Lakiluonnoksessa arvioitiin, että 25 000 reserviläisen joukon koossapito maksaa 4,2 miljoonaa päivässä. Tuolloin laki oli vielä esitysvaiheessa.
JENNA KETO-TOKOI
[email protected]

Vastaukset 28
Vanhimmat
Suomeen tulee uusi kansalaisjoukko: sotilaskarkurit.
Heitä on jo kymmeniätuhansia USA:ssa ja NATO-maissa.
Sotilaskarkurit asuvat maan alla ystävien, sukulaisten, perheen, vanhempien, sukulaisten suojaamina ja piiloittamina.
Karkuruuteen ei ole mitään syytä.
Tiltuja ei kutsuta kertausharjoitukseen, koska eivät ole asepalveluksen suorittaneita.
"Heitä on jo kymmeniätuhansia USA:ssa ja NATO-maissa."
Tiltun valetta Nato-maiden armeijat ovat pääasiassa palkkasotilaita.
"Sotilaskarkurit asuvat maan alla ystävien, sukulaisten, perheen, vanhempien, sukulaisten suojaamina ja piiloittamina. "
Koska kyseisissä maissa on palkka-armeijat on karkurin ensin täytynyt tehdä sitoumus vakinaisesta armeijassaolosta ja sitten ryhtyä karkuriksi? Asia tuntyuu varsin oudolta.
Vastaavaa olisi, jos henkilö menisi palomieskoulutuksen ja pakenisi maan alle kun on uhka joutua sammuttamaan tulipaloja?
Lainmuutos johtuu siitä, että Sauli Niinistö on mukana USA:n ja NATO:n sotajuonessa Venäjää vastaan.
Lainmuutos on puolustusministeriön esittämä.
Sitä tarvitaan vain erityisissä kriisitilanteissa.
Tiltu vihaavat puolustusvalmiutta ja itsenäisyyttä..
Kun+Viro+liittyi+Natoon,+virolaisista+kutsuntaikäisistä+nuorista+80+%+painui+maan+alle+piiloon+Virossa+ja+hävisi+ulkomaille.
Pääosa virolaisista asevelvollisista suorittaa varusmiespalveluksen aivan normaalisti. Tiltuja on sielläkin hyvin vähän.
Pääosa virolaisista Nato-sotilaista käyttää Virossa valmistettua synteettistä huumetta.
Ei+tuo+mitään!+Valkeakosken+Tiltuista+täydet+100+%+käyttää+Venäjällä+valmistettua+huumetta.+Se+auttaa+hänet+pääsemään+mukaan+Naton+ja+Suomen+hllituksen+salaisiin++kokouksiin+ja+kaikkiin+F-35-hävittäjää+koskeviin+kokouksiin!
Siksi+hän+voi+turvallisin+mielin+tehdä+avauksia+sanoilla:+"Nyt+on+paljastunut...."
Romaniassa, Bulgariassa, Tsekissä, Norjassa, Espanjassa kävi aivan kuten Virossa.
Kun maat siirtyivät Nato-armeijaan, nuoret kutsuntaikäiset miehet lähtivät karkuun ulkomaille tai piiloutuivat kotimaassaan.
Poliitikkojen ja niiden kavereiden lasten ei tarvitse mennä eikä tarvitse piiloutua maanalle.
EI varmaan, koska niissä ei ole asevelvollisuutta vaan palkka-armeija!
Nato myönteiset onkin sotilaskarkureita.
Ja sotilaskarkureille on aina ollu yksi tuomio!
Saunan taakse..
Päinvastoin! liittymisen kannattajille on aina Isänmaan puolustaminen rakas asia.
Sen sijaan Venäjän Tiltujen henkinen isänmaa on Venäjä eikä Suomi!
Kaikki oikeasti isänmaaliset sanoo kyllä Natolle ja vahvalle omalle puolustukselle.
Natosta+kanssasi+samaa+mieltä+on+20%+isänmaallisista+suomalaisista.
Jälkimmäisessä+väitteessä+olet+oikeassa.
Taisi+oll+viime+gallupissa+25+%.+Luvut+ovat+vastustajien+heikko+kohta.
Natoon
Suomi ei ole sodassa, miksi asevalmiutta täytyy kohottaa???
Hullu mies tuo Sauli Niinistö
Si Vis Pacem, Para Bellum ... tuokaan lausuma ei ole vanhentunut, vaikka antiikista tuleekin. Vielä ei kuiten jaeta YH-lappuja ... Onnexi. :)
Lakiesitys tulee hallitukselta ja puolustusministeriöstä!
Hullu mies tuo Venäjäön Tiltu!
Sauli Niinistö neuvotellut salaa siitä, ettäSuomi liittyy sotilaallisesti USA:n johtamaan ISISin vastaiseen rintamaan
Asialla on ollut puolustusministeriö!
Mitä ihmeen "salaa" kun kerran tuli jo uutisissa!
Mikäs siinä, kyllä mina kertaamaan lähden niin kauan kuin palvellaan Suomea.
NATO-palveluksesta kieltäytyisin, vaikka se sitten olísi vain reserviläiselle nakitettua perunoiden kuorimista vieraan maan sotilaille.
Taidat joutua raakatuksi asenteesi perusteella ... Ei KH:ta, ei pottuteatteria. :)
NATOa vastustavien varusmiesten ja reserviläisten pitäisi vakoilla Sauli Niinstön NATO-operaatioissa Suomen ja NATOn operaatioita viholliselle.
Älä Putinin mieshoro jauha paskaa. Päädyt vielä väitteinesi lyhtypylvääseen killumaan.
IMHO.
Suomi EI KUULU NATOON eikäSuomella ole Nato-operaatioita tai vihollisia!