Euroopan Unioni kymmenvaltioliitto

SuojissaOlen

Euroopan Unioni kymmenvaltioliitto

Eu;ssa on nyt noin 27 jäsenmaata. Ilmestyskirja kertoo, että entisen Rooman valtakunnan aleelle nousee 10- valtioliitto.
10-valtioliitto tulee toteutumaan kokonaisena maailmanjärjestelmänä. Jossa nationalistien ja sirpaliotuneen maailman sijaan muodostetaan maailmanhallitus, jonka valta käsittää nämä 10 talousaluetta,siis globaalia talousaluetta. Ja siitä tulee johtamaan yksi johtaja (antikristus)huomattavan kokoisen järjrstönsä,mutta vahva otteisen joukkonsa kanssa..

10 valtioliitto(10 kansakuntaa on tämä totetuma kun se astuu voimaan).ja se on koostumukseltaan tämä.

1. Pohjois-Ameriikka.
2. Länsi-Eurooppa.
3. Japani.
4. Australia,Etelä-Afrikka sekä muut kehitysmaiden markkina taloudet siellä suunnalla.
5. Itä-Eurooppa ja venäjä josta Putinkin on aiemmin ilmoittanut ja mahdollistanut alue ym. toimillansa hallintaan tähän saakka haalinut.
6. Latinalainen Ameriikka.
7. Pohjois-Afrikka ja lähi-itä.
8. Trooppinen Afrikka.
9. Etelä-ja kaakkoi-Aasia.
10. Kiina.

Kohtaan 5. Tulee sijoittumaan Suomi jos ja kun tämä toteutuu heidän suunnitelmiensa mukaan.

Siis kädet vai jalat ristissä..

21

797

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei tule mitään kymmenvaltioliittoa eikä etenkään "antikristusta". Ennustuksesi on persiistä.

    • Jenkkien.höpinöitä

      Jenkkien höpinöitä.

    • InhottavaRealisti

      "4. Australia,Etelä-Afrikka sekä muut kehitysmaiden markkina taloudet siellä suunnalla."

      Hmph. Edellä mainitut ovat HIEMAN eri suunnilla?

    • Raamatussa_profetiat

      Raamatussa profetiat Jumalalta ja selvästi kymmenvaltioliitto on Lähi-idän ja mahdollisesti Afrikan pohjois-koillisosista ja mahdollisesti idästä samoin voi olla islam-kansakuntia ja kohteena selvästi Israel ja Jerusalem ja sen valloittaminen, ja nähdään tätä islam-kiihotusta Egyptissä muslimiveljeskunnan toimesta ja Iranissa islamilaisen papiston toimesta, ja muissa maissa missä islamin jihad-villitys työtään tekee ja hedelmistään puut tunnetaan.

      Raamatussa selvästi pantteripeto on sen kymmenen valtakunnan liiton symboli ja Babylonian kuningas Eufratin varrelta ja Sadam -nimestä heprean kirjaimilla saadaan 666 (s=60, a=1, d=4, a=1, m=600). Ikäänkuin kuolleista paranee miekanhaavasta tuo tuleva islam-johtaja ja Nebukadnessar esikuvansa selvästi, ja Saddam toi esiin henkilökultin kuvineen Irakiin, ja hedelmistään puunsa tunnetaan.

      • InhottavaRealisti

        Mitä vain "voi olla", kun oikein kuvittelee.

        Ilmestyskirja on suunnattu omaan aikaansa.


      • Myös_muut_symbolit

        Myös muut symbolit Ilmestyskirjan pedossa ovat Lähi-idästä, sillä leijonan pää ja kita kuvaa Irakia eli Babyloniaa ja kieli on sen johtajalla, ja samoin karhun jalat ovat Iraniin eli Persiaan vertauskuvallisesti ja nykyään nähdään tätä islamin vallankumousta lähihistoriassa ja Israelia vastaan suunnatun terrorin rahoittamista ja ylläpitämistä ideologisesti ja Jerusalemin valloitusta esittävät, ja nyt rahaa on myös kun pakotteet purkivat Israelin mielipiteen vastaisesti vaikka ohjusohjelmaa jatkavat ja ydinasetta selvästi tavoittelee, että voi maahyökkäystä siten varmistaa, ettei Israel yksipuolisesti voi ydinpelotetta ylläpitää.

        Vielä ei pantteripetoa ole ja Danielissa puhutaan neljännestä valtakunnasta ja kuinka erilainen kuin muut, ja kymmenen valtakunnan liitto tulee olemaan ja Babylonian kuningas johdossa ja ihmiset ihmettelee kun paranee se Babylonian kuningas. ISIS -johto on Saddamin entisiä asevoimien upseereja ja hedelmistään puut tunnetaan.


      • Keskiössä_Israel

        Keskiössä Israel ja Jerusalem ja Ilmestyskirjassa kerrottu lähitulevasta, eikä tarvitse keksiä mitään itse. Hyvä tuntea Ilmestyskirjassa kerrotut Pyhän Hengen voitelussa, ja tarkoittaa kirkkautta totuuden Hengessä ja kiitetään Isää Jeesuksen nimessä.


      • Ilmestyskirjassa
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Mitä vain "voi olla", kun oikein kuvittelee.

        Ilmestyskirja on suunnattu omaan aikaansa.

        Ilmestyskirjassa hyvin selvästi "Herran päivästä", ja tiedän että myös erilaisia tulkintoja on tästä, vaikka hyvin selvästi Raamatussa tuosta päivästä ja Raamattua tulee selittää sen omilla selityksillä eikä tuoda vierasta ainesta selityksiin kuten tekevät tottelemattomat.


      • InhottavaRealisti

        Höpön höpön. Ympäröivät arabimaat eivät yhdessäkään pärjää Israelille avoimessa sodassa. Jos pärjäisivät, ne olisivat jo hyökänneet.

        ISIS on tällä hetkellä ongelmissa. Satuilet omiasi.


      • Tietysti_tämä_vuosi

        Tietysti tämä vuosi on erilainen kuin tulevat ja asiat kehittyvät Ilmestyskirjan ja Jumalan antamien profetioiden mukaan ja Raamatussa ovat eikä tarvitse kenenkään niitä ihmisinä itse keksiä kuten varmaan ymmärrät. Tietysti tulkintoja voi olla monenlaisia ja kun alkavat tapahtua, niin paremmin ymmärretään nämä asiat myös. Voit kenties itsekkin ymmärtää näitä asioita vaikka suhtautumisesi onkin aivan vastahankainen ja toki voit sellaista myös vaalia tahtoessasi.


      • InhottavaRealisti
        Tietysti_tämä_vuosi kirjoitti:

        Tietysti tämä vuosi on erilainen kuin tulevat ja asiat kehittyvät Ilmestyskirjan ja Jumalan antamien profetioiden mukaan ja Raamatussa ovat eikä tarvitse kenenkään niitä ihmisinä itse keksiä kuten varmaan ymmärrät. Tietysti tulkintoja voi olla monenlaisia ja kun alkavat tapahtua, niin paremmin ymmärretään nämä asiat myös. Voit kenties itsekkin ymmärtää näitä asioita vaikka suhtautumisesi onkin aivan vastahankainen ja toki voit sellaista myös vaalia tahtoessasi.

        Ilmestyskirja on suunnattu omaan aikaansa, ei nykypäivään.


      • OletVäärässä

        Toki seurakuntakirjeet olivat niille lähialueen seurakunnille ja niiden enkeleille.


    • Tärkeä_ymmärtää

      EU ei ole kymmenvaltioliitto lainkaan, mutta toki voi yhteistyötä tehdä vaikeana aikana tuon Babylonian kuninkaan johtaman valtioiden liiton kanssa, ja nähdään öljyn vaikutus selvästi ihan tässä meidän sukupolvessa ja myös Israelia ja Jerusalemia koskevana, kuten ei sitä tunnusta pakanakansat Israelin pääkaupungiksi vaan tahtovat olla jakamassa myös Israelin luvattua maata arabiliiton painostuksesta ja tahdotaan mammonassa sitä kaupankäyntiä eikä Jumalan kansan tunnustamista ja Jumalan profetioiden täyttymisen tunnustamista ja Jeesuksen sanojen ymmärtämiset ovat toisarvoisia sen mammonajumalan seuraamisen rinnalla.

    • Jarmo__EiKirj

      Voi koittakaa lukea ymmärryksellä Raamattua! Yksikään maa maailmassa ei noudata ilemestyskirjan 17. luvussa mainittujen kuninkuuksia saavien osapuolten kuvausta.

      LUE TARKASTI NYT: Ilm. 17:12 JÄSENNELLEN:
      Ymmärrys 1. "Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit,"
      Ymmärrys 2. "ovat kymmenen kuningasta,"
      Ymmärrys 3. "jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta",
      Ymmärrys 4. "mutta saavat vallan niinkuin kuninkaat
      Ymmärrys 5. "yhdeksi hetkeksi pedon kanssa."

      Mielestäni tässä lukee TÄYSIN SELVÄSANAISESTI.
      He eivät ole kuninkaita koskaan olleetaan eivätkä ollenkaan, vaan jotain ihan muuta!

      Heihin (he 10 SAAVAT KUIN kunikaat hallita) yhdessä pedon kanssa. eivät voi olla kuin firmoja tai järjestöjä. Eivät autonomisia hallituksia, eivätkä ainakaan itsenäisiä valtioita, puhumattakaan monarkioista, kuten EU maat, Ruotsi, Espanja ja Hollanti jne.

      Monet ihmiset valitettavasti lukevat Raamattua ohimennen ja jättävät nyanssit pois, koska pääasia on niin voimakkaasti kiehtovaa tekstiä. Silloin kun joku ei lue sanomaa kunnolla, iskee ns. "lukivirhe" ja jää olennaisia osia vain ymmärtämättä.

    • Jarmo__EiKirj

      Toinen asia josta olen paasannut sormenpäät punaisina, on että muistakaa kun Raamatussa sanotaan sana "maa", niin melkein aina kyse on Levant alueesta, eli Israelille luvastusta maa-alueesta, joka pitää sisällään enemmänkin kuin kaikki lähi-idän maat aina osin Afrikkaa ja Eurooppaa myöden. Puhutaan siis maasta ja merestä sekä rantahiekasta, joka on näiden alueiden välimaastoa.

      Maa on Levanttialue (Lähi-Itä)
      Meri on kaikki muu maailma sen Levantin ympärillä
      Rantahiekkaa on sen raja alueet.

      Elikkä jos joku saa vallan koko maassa, se tarkoittaa että se saa hallita Levanttialuetta, eikä suinkaan maata kaikilta neljältä kulmalta, jolla Raamattu kuvaa koko maailmaa.

    • Jarmo__EiKirj

      En halua aloittajan mielipiteitä silleen tyrmätä tai mollata. Haluaisin vaan että kiinnittäisitte oikeasti huomiota niihin juttuihin minkä toin esille. Kaikki ei ole aina niin yksiselitteistä minkä joku Leo Meller tai edes David Wilkersonkaan ovat esille tuoneet. Me ollaan kaikki erehtyväisiä, kuten itsekin. Siksi sanon vain että tutkikaa mitä sanoin! Ehdotan etsimään totuutta toijottamatta johonkin vanhaa ennalta joka puolella paasattuun kliseesseen, jota kukaan ei ole vielä tajunnut kunnolla punnita.

    • Hyvin_selvästi

      Ilmestyskirjassa kaksi keskeistä tahoa tulevassa eskatologisessa sodassa: Israelin luvattu maa-alue ja Jerusalem Jumalan silmäteränä ja Jeesus siihen myös ihan konkreettisesti sitten palaa, kun paha on sitä hallinnut sen 3,5 vuotta ja hyvin selvästi kerrottu ja Babylonian kuninkaasta on se kumarrettava kuvapatsas siellä pyhässä paikassa ja jokainen asiaa tunteva voi ymmärtää missä se on, toki voi kenties olla useampikin vaihtoehtoja myös. Toinen hyvin selvästi kerrottu alue Ilmestyskirjassa on Eufrat, sillä sieltä lasketaan ne neljä riivajavaltaa ja joki kuivuu idästä tulevien kuninkaiden edellä ja Iran on siellä auringonnousun suunnassa ja islamilainen papisto paasaa jo nykyään Jerusalemin vapauttamista juutalaisten hallinnasta. Jokainen aikaan seuraava eli valvova Jumalan lapsi voi tämän ymmärtää.

      • Jarmo__EiKirj

        Amen! Juuri näin, kuten "Hyvin_selvästi" sanoo. Niin sanottu Suuri Babylonia on juuri se joka tulee sitten ihan juuri ennen Jeesuksen näkyvää paluuta kukistumaan. Minä koen käsitysteni kautta sen olevan ISLAM. Kuka saa tietenkin olla omaa mieltään muttei Roomalla ole tämän kanssa juurikaan tekemistä. Rooma vaan oli Jeesuksen aikaan keskeisessä asemassa mutta kun katsoo hiukankaan historiaa ennen sitä ja pian sen jälkeen, niin Roomahan on vain pikkuosa kaikessa.

        Raamattu puhuu selvästi aina Levanttialueella tapahtuvasta valloista ja muutoksista, niin silloin kun tänäänkin se on vain siihen viitattavissa.
        Lähi-Idän ulkopuolla olevaa on varsin vähän missään, edes ilmestyskirjassa.
        Hesekeil 38:ssa on Goog ja Maagog ja idän kunikaat saapuvat satamiljoona päisellä joukolla Harmageddoniin. Melkeinpä se on siinä kaikki, korjatkaa jos olen väärässä.


    • InhottavaRealisti

      Kaiken kaikkiaan sen tason roskaa, etten viitsi enempää kommentoida.

      Jarmolle muistutus: muistathan, että jokin aika sitten totesit jomman kumman meistä myöntävän kymmenen vuoden kuluttua olleensa väärässä. Jännittävä nähdä, kumpiko se on.

    • Anonyymi

      NYTKÖ VASTA?
      . Ilmestyskirja kertoo, että entisen Rooman valtakunnan aleelle nousee 10- valtioliitto.
      10-valtioliitto tulee toteutumaan kokonaisena
      maailmanjärjestelmänä.
      Nyt jos koskaan tähän olis lievät mahdollisuudet.
      Amerikka vetäytymässä jos Trumpiin on uskominen
      Eurooppa kaikenlaisen kriisin keskellä .
      Italia kovasti nostanut päätään päääministeri
      Giorgia Melonin toimesta.
      Venäjä kiihdyttämässä etenemistään ym. Nyt alkaa olemaan mahdollisuuksia mitä ei ennen ollut.

    • Anonyymi

      Syttyi sota taivaassa, samaa harmagedonin sotaa se on kuin maanpäälläkin käyty.
      Tuppaa varmaankin monelta jeesustelijalta se unohtumaan jeesus kiimassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      257
      15231
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10156
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9371
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7109
    5. 182
      6547
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6228
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5622
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      47
      4806
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      25
      1806
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      151
      1707
    Aihe