Olen ollut työelämässä paljon ennen EU:iin liittymistä. Kaikki vain meni vinksalleen vuodesta 1990 alkaen. Se oli aikaa jolloin Suomea pantiin EU-kuntoon oikein urakalla. Maassa oli parhaillaan 700.000 työtöntä. Päättäjiltä lähti homma lapasesta. Piti luoda vähän pienempi lama, kun sitten luotiin palkkatason laskun ja työttömien määrän lisäämiseksi. Olihan ennen kuulumatonta, että maassa oli 1980-luvun lopussa vain 3,9% työttömiä. EK:ssa ja Kokoomuksessa alettiin heti toimiin ja tilanne korjaantui, mutta meni vähän ylikin. Tuon jälkeen ei työttömyyteen olekaan kiinnitetty juurikaan huomiota, vaan sen on annettu olla yli 200.000 työttömässä koko ajan. Vielä 1980-luvulla tavoitteena oli virallisestikin täystyöllisyys. Kokoomuksen tultua valtaan täystyöllisyyden vaatimuksesta luovuttiin.
Ajat ovat huonot. Se on valinta - ei mikään pakon sanelema juttu, kuten annetaan ymmärtää. Suuri raha juoksuttaa palkansaajia monin eri tavoin.
Jos eroamme EU:sta, pystymme estämään ainakin sen, että tänne ei tule EU:n halpamaista työntekijöitä viemään työpaikkoja ja polkemaan palkkoja.
Miksi haluat nöyryyttää itseäsi. Ole rehellinen. Älä anna pelotella itseäsi. Me pärjäsimme ilman EU:ta paljon paremmin.
Rahapiirit hyötyvät EU:sta todella paljon. Siksi lähtö sieltä tuntuu heistä niin katkeralta.
He tekevät kaikkensa estääkseen sen. Voivathan he harkita oikeisiin töihin menoa, kun pelailut ja veronkierrot eivät enää lisääkään rikkauksia!
Ajat ovat huonot. Se on valinta - ei mikään pakon sanelema juttu, kuten annetaan ymmärtää. Suuri raha juoksuttaa palkansaajia monin eri tavoin.
Jos eroamme EU:sta, pystymme estämään ainakin sen, että tänne ei tule EU:n halpamaista työntekijöitä viemään työpaikkoja ja polkemaan palkkoja.
Miksi haluat nöyryyttää itseäsi. Ole rehellinen. Älä anna pelotella itseäsi. Me pärjäsimme ilman EU:ta paljon paremmin.
Rahapiirit hyötyvät EU:sta todella paljon. Siksi lähtö sieltä tuntuu heistä niin katkeralta.
He tekevät kaikkensa estääkseen sen. Voivathan he harkita oikeisiin töihin menoa, kun pelailut ja veronkierrot eivät enää lisääkään rikkauksia!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Se oli kovaa aikaa. Lipposen juhlaa.
Pakkohan se on lähteä EU:sta ulos kun se ei ole antanut Suomelle uutta mahdollisuutta Suur-Suomeksi.
EU ei ole mikään takuu Karjalan, Aunuksen ja Vienan vapauttamiseen ja Suomeen liittämiseen.
Historia on nyt vaan Suomellle niin tyly. Ei tullut Suur-Suomea edes Suur-Saksan tuellakaan.
2.7.2016 12:37
KORKEAKOULUTETTUJA AMMATTI-IHMISIÄ TARVITAAN
SUOMEEN
luotettavia insinöörejä
luotettavia lastenhoitajia
luotettavia nuoriso-ohjaajia
luotettavia tutkijoita, mm. HIV, tuberkuloosi, loiset, hepatiitit, keuhkokuume jne...
luotettavia lääkäreitä ja mikrobiologeja
http://static.mvlehti.net/uploads/2015/11/12254324_848987001888134_606835658_n.mp4?_=1
TARVITSEEKO SUOMI TÄLLAISTA
Tänne haalitaan elättimamuja!
"Monikulttuurisuus on rikkaus", A. Stubb.
Aloittaja on oivaltanut asian ytimen. Voi jospa kaikki toisetkin älyäisivät, kuka oikeasti tarvitsee EU:ta ja ketkä ovatkin vain maksajia ja joita yhä kuritetaan. Meille syötetään sellaista pajunköyttä, että hirvittää.
Tuo työelämään osallistumisesi lienee enää hatara muisto vain ja sossun kassa on tullut sinulle läheisemmäksi kontaktiksi.
Lähe meneen. Ota pitkiä loikkia.
Kukaan ei jää sinua kaipaamaan.
Kerro paskahousuapina lähemmin itsestäsi? Vikutat apukoulussa ehtojen kanssa t ase istelevalle Adh vammaselle..
Ei auta itku markkinoilla. Oletko katkera? Kaikkea aikansa. Loiselamä loppuu - koittaa arki - juhlat ovat ohi!!
Olen katkera petos ässätolloille. Avaudu mulkero, millä on varaa sinulla hampaattomalla kidallasi solvata eläkeläisiä, elättipojumme? Avaa nyt paskahousu itsesi!
AY liikettä ei työttömyys kiinnosta, koska työtön asuu yleisesti vuokralla ja AY liike on Suomen suurin vuokra-asuntojen omistaja.
Vuokratuki tässä maassa suurempi, kuin EU jäsenmaksu ja raha siirtyy verottomana AY liikkeen kassaan.
Tällä rahalla sitten elää tuhannet ja tuhannet AY henkilöt ja pyrkivät estämään työpaikkojen syntymistä kaikin keinoin.
Kyllä Suomen ongelmat ovat täysin itse aiheutettuja ja aivan kanta suomalaisia verenimijöitä riittää pilvin pimein yhteiskunnan kassasta.
Tässä velkatilanteessa EU: lähdöstä ei kannata unelmoida, korkojen nousu ja lainasummien lisäys painaisi taloutemme kivikauden tasolle kymmeniksi ellei sadoiksi vuosiksi.
Putin tietysti yrittää kaikkensa saadakseen epävakautta Eurooppaan, koska Venäjä haluaisi olla suurvalta ja alistaa kansoja piikkilankojen sisään kuten ennenkin. Jostain syystä Neuvostoliittoon ei pyritty aikoinaan, vaan kynsin hampain pois. Sellaisessa maassa asui ystävyys kansa ystävyys maassa.
Pellepoika taas hakoteillä. Apukoulupohjasi paistaa läpi houreissasi! Työttömiä löytyy joka läävästä Nyt jo kunnanloisiakin! Ei Putin ole syypää lamaamme.. Olet vielä natokiimapaskahousukin!
Pojasta tuskin on kyse, kun yli 60 vuotta on jo elämää takana. Koulujakin käyty opistotason verran, maisteria pojasta ei tullut, kun työ kiinnosti enemmän.
Opettele itse lukemaan, kirjoitinhan, että ongelmat itse aiheutettu. Minun ikäiseni ovat nähneet Suomea ja Suomen kehitystä ja muistavat Neuvostoliiton painostuksen oikein hyvin. Silloin Suomi oli hyvinkin köyhä, kun isä ajoi mopolla töihin ja äiti polkupyörällä yli kymmenen kilometriä.
Silloin ei avustuksia passannut vaatia, se oli markka-aikaa , jota ei kannata haaveilla takaisin.
Nuorisoa on aina haukuttu 60 luvullakin ja niin tehdään nytkin, mutta muutakin voisi tehdä, kuin pelata tietokoneella ja urheilla kuntokoulussa. Työttömiä oli silloinkin, mutta myös suuri osa työllisti itse itsensä, eikä vaatinut yhteiskunnan apua joka asiaan.
Suomi on länsi maa ja toivottavasti pysyykin, idästä ei muuta hyvää ole tullut kuin aurinko.
Miksi haluat romuttaa ansioeläkkeet!?
Eläkkeet pystytään turvaamaan ainoastaan pysymällä EU:ssa ja vouhkaamalla vähemmän. Enemmän työtä tekemällä ja yrittämällä.
Eläkkeet maksavat juuri työssä olevat, työttömät huonosti yhteiskuntaa pystyvät auttamaan.
Liitteeksi+lainaus:
"Vanhakantaiset+vasurit+kyllä+tajuavat+että+EU+ja+globalisaatio+eivät+ole+työväenluokan+etu.+Uusi+eurostoliittolainen+vasemmisto+vihrepiiperoleikkeineen+ja+maailman+halauksineen+on+osa+eurostoeliittiä+ja+samaistuu+yhteiskunnan+yläluokkien+projekteihin.+Se+ei+vain+tajua+sitä.+Se+johtuu+siitä,+että+90-luvulla+suomalainen+vasemmisto+omaksui+ainakin+ylätasollaan+Wall+Streetin+pankkiirijuristien+lanseeraaman+käsitteen+Globalisaatio.
Vasemmisto+kuvitteli+ja+kuvittelee+edelleen,+että+kyse+on+ja+oli+maailman+kylästä,+jossa+kiinteä+vartaloiset+ghanalaiset+tanssivat+vasureiden+iloksi+rytmikkään+musiikin+tahdissa+ja+eksoottista+ruokaa+tursuaa+joka+kojusta.+Todellisuudessa+globalisaatiossa+oli+ja+on+kyse+suuryritysten+ja+pankkien+vallankaappauksesta.+TTIP,+TiSA,+CETA+ja+muut+ovat+todellista+globalisaatiota.+Ilmastokokoukset+ja+muut+vastaavat+jadajadajada-konfrenssit+ovat+sirkusta,+jolla+koko+vihervasemmisto+on+ostettu+ylikansallinen+pääoman+kihomadoiksi.
Vielä+1970-luvun+alussa+länsimainen+vasemmisto+tuki+kansojen+itsenäisyystaisteluita+ylikansallista+imperialismia+vastaan,+mutta+nyt+se+tukee+avoimesti+imperiumia.+Aikoinaan+kansojen+itsemääräämisoikeus+oli+vasemmiston+keskeisiä+vaatimuksia,+mutta+nyt+se+tekee+kaikkensa+ettei+sellaista+olisi+edes+Suomella.+Go+figure.
Uudessa+luokkasodassa+jakolinja+ei+menekään+enää+oikeisto-vasemmisto+akselilla,+vaan+ylikansallinen-kansallinen+jakolinjalla.+On+paikallinen+taso+vastaan+ylikansallinen+taso.+Ne,+jotka+kannattavat+Euroopan+Unionia,+ovat+sitä+mieltä,+että+äänekoskelaisten+elämästä+ja+kuolemasta+pitää+päättää+tuhansien+kilometrien+päässä+ulkomaalaisten+miljonäärien+toimesta.+Ne,+jotka+vastustavat+Euroopan+Unionia,+ovat+sitä+mieltä,+että+äänekoskelaisten+pitäisi+päättää+itse+omasta+elämästään.
Ne,+jota+kannattavat+Euroopan+Unionia,+kannattavat+automaattisesti+Bayern-Monsanton+ja+Nestlen+valtaa+suomussalmelaisten+ylitse.+Ne,+jotka+vastustavat+Euroopan+Unionia,+vastustavat+Bayern-Monsanton+ja+Nestlen+ylivaltaa+ja+haluavat+suomussalmelaisten+itse+päättävän+asioistaan.+Euroopan+Unionin+kannattajat+kannattavat+ulkomaalaisten+sotajoukkojen+saapumista+Suomeen,+operoimista+täällä,+suomalaisten+tahdosta+riippumatta.+Ne,+jotka+vastustavat+Euroopan+Unionia,+eivät+halua+ulkomaalaisia+sotilaita+Suomeen+missään+tilanteessa.+Näin+yksnkertaisesta+asiasta+on+kyse.
Näin+se+menee+todellisuudessa.+Euroopan+Unioni+on+epädemokraattinen+organisaatio.+Ei+siinä+suomalaisilla+ole+mitään+päätösvaltaa+omasta+elämästään.+Joka+muuta+väittää+on+höpöhöpöpopulisti.+Suomen+suhteellinen+painoarvo+EU:n+päätöksenteossa+on+laskettu+sekin.+Meidän+painoarvomme+kansakuntana+on+2,8%.+Euroopan+Unionin+kannattajat+uskovat,+että+tuolla+valtaosuudella+päätämme+itse+mitä+tapahtuu.+Euroopan+Unionia+vastustavat+tietävät,+ettei+meillä+ole+mitään+valtaa.
Uudessa+luokkasodassa+on+siis+kyse+tästä:+ylikansallinen+vastaan+kansallinen,+ylikansallinen+vastaan+paikallinen.+Joko+haluat+itse+päättää+omasta+elämästäsi,+tai+haluat,+että+ulkomailla+joku+jota+et+edes+tiedä,+päättää+elämästäsi.+Siitä+EU:ssa+on+kyse.+Mario+Draghi+tuskin+on+koskaan+käynyt+Hervannassa,+mutta+hänen+päätöksillään+on+suurempi+vaikutus+hervantalaisten+elämään+kuin+Suomen+hallituksen+valtiovarainministerillä,+joka+vain+toteuttaa+Euroopan+Unionin+talouspoliittisia+päätöksiä,+joita+Euroopan+keskuspankin+johtaja+Mario+Draghi+on+ollut+tekemässä.
Jos+haluat,+että+Mario+Draghi+päättää+siitä,+että+poliisiasemia,+kouluja+ja+terveyskeskuksia+on+lakkautettava,+sinä+kannatat+Euroopan+Unionia.+Jos+haluat,+että+edes+joku+suomalainen+voisi+mahdollisesti+kieltäytyä+romuttamasta+suomalaista+yhteiskuntaa,+sinä+vastustat+Euroopan+Unionia.
Jos+kuvittelet,+että+suomalaiset+päättävät+leikkauspolitiikasta,+siitä+leikataanko+vaiko+ei,+et+ole+ymmärtänyt+vallitsevaa+tilannetta.+Kuten+tuolloinen+pääministeri+Alexander+Stubb+ilmoitti+eduskunnan+täysistunnossa+ennen+vuoden+2015+eduskuntavaaleja:+Olemme+luovuttaneet+rahapolitiikan+päätösvallan+Brysseliin.
Ei, ei nyt näin. Nyt on tarve lähteä Uraliin Natojoukkojen avustamana. Nyt edessä on Suur-Suomen luominen jotta meilläkin on todellista päätösvaltaa supistuvassa EU:ssa kun britit lähtee ulos.
Ilman Eu:ta Suomi voisi olla Euraasian talousliitossa , jolloin Suur-Suomi olisi sitä kotimarkkina aluetta.
http://static.ylilauta.org/files/ji/orig/a4cq60yb/ssdsdf.jpg
jujuju