Näinkin voi suhteessa kydä; Rakel ja Silvia!

Liitto ohi!
Vasemmistoliiton kansanedustajan Silvia Modigin, 35, ja ex-aikuisviihdetähtenä tunnetun Rakel Liekin, 32, suhde on ohi. Siitäkin jo 4-vuotta!!! Aika kuluu...

Perjantai 4.11.2011 klo 10.14

http://www.iltalehti.fi/viihde/2011110414693333_vi.shtml
Nykyisin kuvataiteilijan ja freelancetoimittajan työtä tekevä Rakel jätti erohakemuksen yksin Helsingin käräjäoikeuteen 19. lokakuuta.

Pariskunnan erosta kertoi ensimmäisenä torstain 7 päivää -lehti.

Seiskan mukaan Rakel on jo muuttanut pois parin yhteisestä kodista. Silvian osoitetiedot johtavat edelleen Helsingin Kumpulaan.

Iltalehti kertoi parin seurustelusta ensimmäisenä huhtikuussa 2011. Pari oli juhlinut Silvian tuoretta kansanedustajan pestiä kotisohvalla yhdessä ystävien kanssa.

- Ihminen on aina onnellinen, jos hänen puolisonsa pärjää elämässä, Rakel iloitsi tuolloin.

Mikään salaisuus kaksikon seurustelu ei Rakelin mukaan kuitenkaan ollut, vaan hän oli tukenut puolisoaan tämän vaalikampanjassa täysin avoimesti.

Tuoreesta erostaan Rakel on sen sijaan hyvin vähäsanainen.


- Minulla on ollut sellainen linja näissä yksityiselämääni koskevissa asioissa, etten kommentoi niitä millään tavalla, nainen totesi torstaina.

Kyseessä on Rakel Liekin toinen ero vähän ajan sisään, sillä hän oli vielä hiljattain naimisissa Private Line -rockyhtyeen kitaristina tunnetun Juha "Jack Smack" Jakosen kanssa.

Vuonna 2007 vihitty pariskunta haki eroa kesällä 2010, ja se astui voimaan viime joulukuussa.

Ennen kansanedustajan uraansa Silvia Modig puolestaan toimi toimittajana, juontajana ja kaupunginvaltuutettuna. Hänet muistetaan muun muassa monista Yleisradion lasten ja nuorten ohjelmista sekä YLE Teeman Popkult-puheohjelman juontajana.

INKA NURMISTO
[email protected]
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Osanottomme_vielä kirjoitti:

Liitto ohi!
Vasemmistoliiton kansanedustajan Silvia Modigin, 35, ja ex-aikuisviihdetähtenä tunnetun Rakel Liekin, 32, suhde on ohi. Siitäkin jo 4-vuotta!!! Aika kuluu...

Perjantai 4.11.2011 klo 10.14

http://www.iltalehti.fi/viihde/2011110414693333_vi.shtml
Nykyisin kuvataiteilijan ja freelancetoimittajan työtä tekevä Rakel jätti erohakemuksen yksin Helsingin käräjäoikeuteen 19. lokakuuta.

Pariskunnan erosta kertoi ensimmäisenä torstain 7 päivää -lehti.

Seiskan mukaan Rakel on jo muuttanut pois parin yhteisestä kodista. Silvian osoitetiedot johtavat edelleen Helsingin Kumpulaan.

Iltalehti kertoi parin seurustelusta ensimmäisenä huhtikuussa 2011. Pari oli juhlinut Silvian tuoretta kansanedustajan pestiä kotisohvalla yhdessä ystävien kanssa.

- Ihminen on aina onnellinen, jos hänen puolisonsa pärjää elämässä, Rakel iloitsi tuolloin.

Mikään salaisuus kaksikon seurustelu ei Rakelin mukaan kuitenkaan ollut, vaan hän oli tukenut puolisoaan tämän vaalikampanjassa täysin avoimesti.

Tuoreesta erostaan Rakel on sen sijaan hyvin vähäsanainen.


- Minulla on ollut sellainen linja näissä yksityiselämääni koskevissa asioissa, etten kommentoi niitä millään tavalla, nainen totesi torstaina.

Kyseessä on Rakel Liekin toinen ero vähän ajan sisään, sillä hän oli vielä hiljattain naimisissa Private Line -rockyhtyeen kitaristina tunnetun Juha "Jack Smack" Jakosen kanssa.

Vuonna 2007 vihitty pariskunta haki eroa kesällä 2010, ja se astui voimaan viime joulukuussa.

Ennen kansanedustajan uraansa Silvia Modig puolestaan toimi toimittajana, juontajana ja kaupunginvaltuutettuna. Hänet muistetaan muun muassa monista Yleisradion lasten ja nuorten ohjelmista sekä YLE Teeman Popkult-puheohjelman juontajana.

INKA NURMISTO
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu