Kommentti: Putinin matkamittari meni sekaisin - eikä Nato-vitsikään osunut maaliin
Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti perjantaina Naantalissa, että Venäjä on vetänyt joukkonsa 1 500 kilometrin päähän Suomen rajasta.
Utsjoelta on Murmanskiin reilut 400 kilometriä, Sallasta Alakurttiin matkaa on alle sata kilometriä. Puhumattakaan muista Venäjän länsirajan tukikohdista.
Sosiaalinen media turposi virnuilusta, onko Putin unohtanut ilmoittaa joukkojen siirtämisestä puolustusministeri Sergei Shoigulle, tai ovatko metrit ja kilometrit menneet sekaisin.
Nato-puhe puolestaan piti molempien presidenttien ilmeet vakavina, jopa tuskaisenoloisina.
Suomalaismedia kysyi Putinilta, ajaako Venäjä tahallaan Suomea kohti Natoa. Putinin mielestä suomalaisten ei pitäisi huolehtia.
Tosin melkein seuraavaan hengenvetoon hän esitti retorisen kysymyksen: "Jos Suomi olisi Natossa, mitä luulette Venäjän tekevän".
Hän myös käytti kokolailla mönkään mennyttä lausahdusta, joka oli vitsiksi tarkoitettu, mutta ei Niinistön ilmeestä päätellen ollut kovinkaan osuva. Putin totesi, että todennäköisesti Nato mielellään tulisi sotimaan viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen asti, jos Suomi olisi Naton jäsen.
Ehkä se oli sittenkin uhkaus.
il
Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti perjantaina Naantalissa, että Venäjä on vetänyt joukkonsa 1 500 kilometrin päähän Suomen rajasta.
Utsjoelta on Murmanskiin reilut 400 kilometriä, Sallasta Alakurttiin matkaa on alle sata kilometriä. Puhumattakaan muista Venäjän länsirajan tukikohdista.
Sosiaalinen media turposi virnuilusta, onko Putin unohtanut ilmoittaa joukkojen siirtämisestä puolustusministeri Sergei Shoigulle, tai ovatko metrit ja kilometrit menneet sekaisin.
Nato-puhe puolestaan piti molempien presidenttien ilmeet vakavina, jopa tuskaisenoloisina.
Suomalaismedia kysyi Putinilta, ajaako Venäjä tahallaan Suomea kohti Natoa. Putinin mielestä suomalaisten ei pitäisi huolehtia.
Tosin melkein seuraavaan hengenvetoon hän esitti retorisen kysymyksen: "Jos Suomi olisi Natossa, mitä luulette Venäjän tekevän".
Hän myös käytti kokolailla mönkään mennyttä lausahdusta, joka oli vitsiksi tarkoitettu, mutta ei Niinistön ilmeestä päätellen ollut kovinkaan osuva. Putin totesi, että todennäköisesti Nato mielellään tulisi sotimaan viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen asti, jos Suomi olisi Naton jäsen.
Ehkä se oli sittenkin uhkaus.
il
Vastaukset 14
Vanhimmat
Putin on oikeassa Nato:n suhteen. Ei voi Venäjä olla reagoimatta jos olisi tulossa yli 1000 km yhteistä rajaa Naton:n kanssa.
Ei Suomi Natoa tarvitse, Nato kyllä ottaisi Suomen puskurivyöhykkeeksi Venäjää vastaan ja tapattaisi kaikki Suomen sotilaat tarvittaessa niinkuin Putin sanoi.
Miettikääpä tätä Natointoilijat ja sodanlietsojat!
Ei Nato mitään puskureita tarvitse ja se on puolustusliitto, joka ei hyökkää. Eikö ne suomlaiset sotilaat tule tapetuksi paljon tarkemmin jos okemme YKSIN Venäjää vastaan, joka saa päähänsä hyökätä!
Nato ei ole käynyt yhtään ainoata maasotaa vuodesta 1949!
Isossa seurassa on parasta se, ettei mitään sotaa edes synny!
Mieti tätäTiltu ja sodanlietsoja!
Miten ihmeessä Putin kuvittelee luovansa luottamusta valehtelemalla päin naapaa julkisesti noista joukkojensa sijoituksista muka 1500 km:n päähän Suomen rajasta. Valtavat joukkojen keskittymät on alle 60 km:n päässä Suomen rajasta.
Moskovaankin on alle 800 km. Pietari on Helsingistä alle 400 km:n päässä. Muurmanski on muutamien satojen kilometrien päässä Suomen rajoista. Ja tämä herra Putin tulee ja väittää Venäjän joukkkojen olevan 1500 km:n päässä Suomen rajoilta!
Kyllä Suomen on liityttävä Natoon oman turvallisuutensa vuoksi. Nato on paras turvatakuu Suomelle mitä on tarjolla. Sen voima on nimenomaan ennaltaehkäisevä. Venäjä ei hevin hyökkää itseään huomattavasti vahvemman Naton kimppuun, koska tietää seuraukset.
Jos Venäjä kuitenkin päättää aloittaa itsemurhasodan länttä vastaan, niin Suomi on yksi ensimmäisistä hyökkäyksen kohteista. Ihan riippumatta kuuluuko Suomi Natoon vai ei. Suomi olisi sotatantereena joka tapauksessa ja aivan varmasti tilanne ei olisi parempi, jos Suomi tuolloin olisi yksin Venäjää vastaan.
Suomella on ikäviä kokemuksia historiassa liittoutumattomana maana Venäjän edeltäjän, Neuvostoliiton, hyökkäyksen kohteeksi joutumisesta. Ukrainalta ja Georgialta taas voi kysyän nykypäivän liittoutumattomuuden eduista Venäjän naapurina.
Tätä kannattaa suomalaisten sinisilmäisten putinmielistelijöiden ja sodanlietsojien todella miettiä.
Venäjän trolleilta ei nyt kysytä yhtikäs mitään, teidän tavoitteenne on kyllä hyvin tiedossa. Niistä ei seuraisi Suomelle mitään hyvää.
Putin tarkoitti vetäytyneensä 1,5 km päähän rajasta.Toleranssit vain puheissa suureelliset isossa maassa.Todellisuus aivan muuta.Venäjä varustanut ja varustaa joukkoja Suomen läpi tehtävään massiiviseen hyökkäyseen ."Vanhojen Venäjään kuuluneiden alueiden valtaus on edelleen säästöliekillä Putinin haaveissa".
Suomen media jäi kiinni valtavasta valehtelusta...Venäjän joukkoja ei ole mailla eikä halmeilla....ei Vladimir tällaista asiaa valehtele julkisella paikalla...mutta Suomen media valehtelee?
Tukikohdat ovat kokonaan toinen juttu, niillä on monimuotoinen merkitys ja vaihtuva miehitys
Tämän sorttinen valehtelu on ollut vallitseva käytäntö....onhan Suomea viety Natoon juuri Venäjän uhalla peloteltuna?
Eikö Venäjä ole ollut uhka Georgialle ja Ukrainalle? Tai Baltian maille?
Sinulle Venäjän miehitys on MAHDOLLISUUS ja meille muille UHKA!
Kaikki on hyvin.Venäjän joukot vedetty kauas 1500 km:n etäisyydelle Suomen rajasta.Tietenkin rajavartijat on paikoillaan.Kyllä meillä on meillä on hyvä naapuri.Liittymällä Natoon taistelisimme Naton joukoissa viimeiseen mieheen.Tätäkö me haluamme?En usko jos on vähäänkään järkeä pääässä.
Oho,Onko Pietari ilman joukkoja ja Alakurtti vain tyhjä parakki?
No,Putinhan on maailman kiltein ihminen!
Ihmeellisiä vertauksia Ukrainan ja muiden vanhojen NL:n maiden suhteen. Nehän ovat aivan eri asioita kuin Suomi, joka ei ole koskaan kuulunut Neuvostoliittoon, vanhaan Venäjäänkin autonomisena tasavaltana, aivan erilaisessa suhteessa kuin nuo Ukrainat sun muut maat. Vanhan Neuvostoliiton aikaiset pikkumaat ovat oleellinen osa Venäjää, ne eivät tule toimeen itsenäisenä valtioina. Jos ajattelisivat parastaan olisivat osa äitivenäjää ja voisivat hyvin mutta ilmeisesti Stalinin aikaiset haamut painavat vielä liian paljon ja joku yltiöpäinen patriotismi menee järjen edelle!
On kyllä ihmeellistä ajattelua Suomessa että Venäjän kanssa ei voisi ylläpitää ystävällisiä suhteita. Se vaan on maantieteellinen tosiasia että meillä on yli 1000 km yhteistä rajaa, ei siitä suhteet parane että uhotaan Natolla, mitä Suomi ei tarvitse.
Korkeintaan Ruotsin kanssa voidaan tehdä puolustusyhteistyötä, Britannian kanssa jo jokin sopimus tehtiin, ei tietoa mitä sovittiin.
Yrittäkää nyt sapelinkalistelijat vaan olla rauhassa kun olette kuitenkin suupimpia pelkureita jahänät koipien välissä karkuun juoksijoita jos sattuukin tosipaikka tulemaan kun kaivatte verta nenästänne. Kyllä Venäjästä vihollisen saa, eikö sitä ole vielä tarpeeksi nähty, mutta myös hyvän kauppakumppanin. Eikö Suomen talous ole jo tarpeeksi kuralla, suureksi osaksi EU:n kaistapäisten sääntöjen ja pakotteiden takia.
Natoon
Natoon
Pelottaako kun pitää huudella Natoa koko ajan? Muuta Ruotsiin jos et uskalla täällä olla! Sinnehän ne suurimmat Natohuutelijat ensimmäisenä ryntää kun itärajalle ilmestyy muutama vihreä mies ja Mig lentää rajan pinnassa!
Turvat tukkoon kun ei tiedä asioista mitään, hyvähän sieltä puskista on huudella ja jättää asiat toisten hoideltaviksi. Aika luusereita!
Näinhän se on. Nää kiveksettömät huutelee täällä olkapäitten takaa. Tosipaikan tullen varmaan ovat jossain keittiöllä avustamassa, kun me muut ollaan rintamalla. Suomen armeijalla ei ole varaa muuttua palkka armeijaksi. Parempi kaikki tai ei mitään, joka äijä tarttuu aseeseen. Ei tätä soista ja järvistä maata pysty mikään maa pitämään kurissa, kun joka ukko osaa ampua ja on armeijan käynyt.