Näin suuri leikkaus on perustuslaillisesti ongelmallinen,
sillä yksinäiset vanhukset ovat meillä jo nyt merkittävässä köyhyysriskissä.
OECD:n vertailussa pienituloisimmat suomalaiset eläkkeensaajat ovat
keskimäärin läntisen Euroopan köyhimpiä.
Eniten Sipilän oikeistokonservatiivisen hallituksen päätöksestä kärsivät ikääntyneet naiset,
joiden työura on jäänyt katkonaiseksi.
He ovat tyypillisesti hoitaneet lapsia kotona pitkään (Keskustan vaaliman) kotihoidontuen turvin,
koulutus on jäänyt puutteelliseksi ja työura kodin ulkopuolella lyhyeksi.
He kuuluvat eläkkeensaajista heikompiosaisiin ja vanhuksista köyhimpiin
ja he myös kärsivät keskustajohtoisen hallituksen päätöksistä eniten.

Vastaukset 3
Vanhimmat

Ja kun suunnitelevat olematonta sosiaaliturvaa vastaan työntekoa,vievät vielä eläkkeet kokonaan tuleviltya polvilta,meinaan kun noista yhteiskunta palveluista ei eläkkeet kerry.Menee ainoastaan työpanos puolilmaiseksi.