Eduskunta käveli lakivaliokunnan ylitse.

Lakivaliokunta esitti mietinnössään kansalaisaloitteen hylkäämistä. Eduskunta kuitenkin asettui sukupuolineutraalin avioliiton kannalle äänin 105-92.

Ammattitaitoinen lakivaliokunta joutui ymmärtämättömien propagandakoneiston polkemaksi.
588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Ammattitaitoinen lakivaliokunta joutui ymmärtämättömien propagandakoneiston polkemaksi."

Lakivaliokunta ei edusta koko eduskuntaa vaan siihen kuuluu 17 poliitikkoa eri puolueista. Oli etukäteen tiedossa, että aihe on mielipiteitä jakava ja lienee myös rehellistä todeta, että asiantuntijakuulemiset tuskin muuttivat yhdenkään valiokunnan jäsenen mielipidettä.

Äänet menivät eduskunnassa hyvin tasan ja äänestys oli kovin tiukka. Tässä mielessä ei ole mitenkään poikkeuksellista, että sattumalta lakivaliokuntaan oli valikoitunut enemmän niitä jotka vastustivat lakialoitetta vaikka eduskunnassa Tahdon2013 aloitteella oli pieni enemmistö.

Päätös asiasta kuitenkin kuuluu eduskunnalle ja on myös reilua sanoa, että lakivaliokunnan lausunnossa ei ollut mitään sellaista "asiantuntemusta", mitä asian ympärillä vellovassa kansalaiskeskustelussa ei oltaisi kuultu lukemattomia kertoja ennenkin.

On siis hyvin propagandistista väittää, että lakivaliokunnan mietintö edustaa jotain erityistä asiantuntemusta aiheessa, joka on pitkälti omantunnon kysymys ja loppupeleissä hyvin yksinkertainen mielipidekysymys.

Äänestä
  • "On siis hyvin propagandistista väittää, että lakivaliokunnan mietintö edustaa jotain erityistä asiantuntemusta aiheessa, joka on pitkälti omantunnon kysymys ja loppupeleissä hyvin yksinkertainen mielipidekysymys. "

    Tuollahan juuri osoitat kuinka pieneen ymmärrykseen se eduskunnankin päätös perustui.

    Äänestä

  • mottentotti kirjoitti:

    "On siis hyvin propagandistista väittää, että lakivaliokunnan mietintö edustaa jotain erityistä asiantuntemusta aiheessa, joka on pitkälti omantunnon kysymys ja loppupeleissä hyvin yksinkertainen mielipidekysymys. "

    Tuollahan juuri osoitat kuinka pieneen ymmärrykseen se eduskunnankin päätös perustui.

    Ihan yhtä pieneen tai suureen kuin lakivaliokunnankin.

    Äänestä

Suomen perustuslain mukaan Suomen kansan valitsema eduskunta on korkein vallankäyttäjä Suomessa.
Mutta todellisuudessa ammattiliitot ovat korkeinta vallankäyttöä Suomessa.
Mitä tahansa päätöstä hallitusta eduskunta suunnittelee Heidän täytyy ottaa tarkasti huomioon Mitä mieltä ammattiliitto on ja tämän johdosta vähäkin vaikeat poliittiset päätökset ovat mahdottomia.
Suurin munaus kansanedustajilta ja hallituksen se oli aikoinaan hyväksyä ammattiliittojen ajamaan yleissitovuus lainsäädäntö joka mahdollistaa äärettömän vallan ammattiliitoille ja samalla tukahduttaa suomalaisen talouselämän ja tuhoaa työpaikat.

Äänestä

Ehkä ei pitäisi ottaa kantaa kyseessä olevaan lausuntoon jossa media
yrittää myydä puujalka tuotteitaan?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PahemmaksiMenee kirjoitti:

Lakivaliokunta esitti mietinnössään kansalaisaloitteen hylkäämistä. Eduskunta kuitenkin asettui sukupuolineutraalin avioliiton kannalle äänin 105-92.

Ammattitaitoinen lakivaliokunta joutui ymmärtämättömien propagandakoneiston polkemaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu