Koivula Cafe Raamatussa

AA-kerhon puheenjohtaja Susanna Koivula Café Raamatussa vastustaa tasa-arvoista avioliittolakia.
http://www.tv7.fi/vod/player/47815/

Enpä ole ennen nähnyt mitään vastaavaa.
Toki Nummelan ohjelmia ja monia muitakin ääri-kristittyjen ohjelmia olen ennenkin katsonut, mutta tuo veti kyllä pohjat valheellisuudellaankin.

Ihan turha listata ohjelman paatoksia, eikä sitä välttämättä tarvi katsoa paria minuuttia pidempään havaitakseen, mikä on ohjelman asiapitoisuus.

Käytännössä koko ohjelman ajan myös syytellään esim. syrjinnästä toisia siitä mitä he itse juurikin tekevät.

Koivulan mukaan me, jotka ollaan eri mieltä hänen kanssaan, vastustetaan mm. sitä että miehet ja naiset on keskenään avioliitossa.

38

415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • spese.spadanen

      Varustauduttava oksennuspussilla, jos tuon ohjelman aikoo katsoa. K-80

    • joukkojysteriaa

      Ei muuta kuin täyttä asiaa. Siitä ei ole kysymys, että homot saavat oikeutensa, vaan siitä, että kristittyjen pyhinä pitämiään asioita saadaan loukattua.
      Näkihän sen bride marssillakin. Vähemmistönä marssijoissa taisi olla homot itse, vaan suurin joukko oli heitä, jotka joukkohysterian vallassa, ja ylemmyyden tunnissa halusivat polkea perinteisen, miehen ja naisen avioliiton maanrakoon.
      Haluavatkohan homot oikeasti, että heidän intiiminä pidettyä asiaa tällä tavoin nostetaan näkyvästi nostetaan keskusteluun. Olettekohan varmoja, että kaikki homot iloitsivat kanssanne.

      • >> Siitä ei ole kysymys, että homot saavat oikeutensa, vaan siitä, että kristittyjen pyhinä pitämiään asioita saadaan loukattua. <<
        Oletko ihan tosissasi?
        Teitä kristittyjä eli fundamentalisteja kun ei ole muutamaan prosenttia enempää. Enemmistöä ei edes kiinnostaa, mitä kaltaisenne marginaaliryhmä ajattelee. Kun te välillä väitätte, että ihmiset ovat niin itsekeskeisiä, niin sinä väität, että kaikki miettii teidän touhujanne ja toimii aktiivisesti päämotiivinaan teidän arvojenne vastustaminen.
        Hei, eihän valtaosa edes tiedä teidän arvojanne eli miten he pystyisivät vastustamaan niitä.
        Sinulla on kuule pikkuisen ylisuuret luulot teidän vaikutuksestanne valtaväestön ajatteluun ja tavoitteisiin. Minusta teidän yhteiskunnallinen vaikutusvaltanne alkaa lähestyä nollaa.

      • joukkohysteriaa
        qwertyilija kirjoitti:

        >> Siitä ei ole kysymys, että homot saavat oikeutensa, vaan siitä, että kristittyjen pyhinä pitämiään asioita saadaan loukattua. <<
        Oletko ihan tosissasi?
        Teitä kristittyjä eli fundamentalisteja kun ei ole muutamaan prosenttia enempää. Enemmistöä ei edes kiinnostaa, mitä kaltaisenne marginaaliryhmä ajattelee. Kun te välillä väitätte, että ihmiset ovat niin itsekeskeisiä, niin sinä väität, että kaikki miettii teidän touhujanne ja toimii aktiivisesti päämotiivinaan teidän arvojenne vastustaminen.
        Hei, eihän valtaosa edes tiedä teidän arvojanne eli miten he pystyisivät vastustamaan niitä.
        Sinulla on kuule pikkuisen ylisuuret luulot teidän vaikutuksestanne valtaväestön ajatteluun ja tavoitteisiin. Minusta teidän yhteiskunnallinen vaikutusvaltanne alkaa lähestyä nollaa.

        Joten aika tekopyhää on se teidän vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen, ellei
        siihen sisälly kaikki vähemmistöt. Myös ne paljon parjatut fundamentalistitkin.
        Täytyy muistaa, että Jumalakin puhui piskuisesta laumasta, eikä suurista massoista.

      • joukkohysteriaa kirjoitti:

        Joten aika tekopyhää on se teidän vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen, ellei
        siihen sisälly kaikki vähemmistöt. Myös ne paljon parjatut fundamentalistitkin.
        Täytyy muistaa, että Jumalakin puhui piskuisesta laumasta, eikä suurista massoista.

        >> Joten aika tekopyhää on se teidän vähemmistöjen oikeuksien puolustaminen, ellei siihen sisälly kaikki vähemmistöt <<
        Ei teiltä olla ottamassa mitään oikeuksia pois. Jos joku vaatisi, että teiltä pitäisi ottaa pois oikeus solmia avioliitto, niin enhän minä sitä kannattaisi.
        Eikä se tietenkään niin voi mennä, että jos yksi vähemmistö (fundamentalistit) vastustaa sitä, että toiselle vähemmistölle (homoseksuaalit) annetaan samat oikeudet kuin kaikilla muilla jo on, niin sitten niitä ei tuolle toiselle vähemmistölle voisi antaa.
        Sittenhän me olisimme yhden fundamentalistisen vähemmistön talutusnuorassa koko yhteiskunta.

      • Tasapuolistako

        Miksi loukkaat kirjoituksellasi minun vakaumustani ja arvojani vaikka vaadit samalla ettei sinun arvojasi saa loukata?

    • sdffsiid

      Kiitos tästä järkivideosta. Hömpösönpömpsöiltä ei koskaan järkipuhetta kuule.

      • Te olette toiseuttaneet eli sulkeneet omienne ulkopuolelle koko muun yhteiskunnan.
        Miksi teitä siis edes kiinnostaa, mitä halveksimanne yhteiskunta päättää vaikkapa spn-lain suhteen?

      • Taisi mennä juuri päinvastoin.

    • totuudentorvi_

      Koivula ja Nummela ääni väristen suurella paatoksella puhuvat sateenkaariperheissä elävistä lapsista ja siitä kuinka vahingollinen tasa-arvoinen avioliittolaki on näiden "viattomien ja puolustuskyvyttömien" lasten näkökulmasta ja kuinka Koivulaa on pilkattu hänen taantumuksellisista näkemyksistään.

      Eikö heistä kummallekaan käynyt hetkeäkään mielessä, että näiden lasten asemaa ei muuta millään tavalla se, käytetäänkö parisuhteesta nimeä rekisteröity parisuhde vaiko avioliitto. Aito Avioliitto ry:n kansalaisaloite on puhtaasti kiusantekoa seksuaalivähemmistöjä kohtaan, yhdenkään lapsen asemaan sillä ei ole mitään vaikutusta.

      Koivula ja Nummela ovat joko yksinkertaisesti tyhmiä, tai sitten he olettavat, että ohjelmaa katsova yleisö ei kykene itsenäiseen ajatteluun ja katsojille voi myydä vaikka mitä valheita. He käyttävät 20 minuuttia kallista tv-aikaa puhuakseen aiheesta, jolla ei ole mitään tekemistä lasten hyvinvoinnin kannalta ja ohjelman lopussa anelevat katsojia lahjoittamaan heille lisää rahaa.

      • Juu, noinhan se on.
        Koivula näytti käytöksensä perusteella ihan oikeasti uskovan asiaansa ja pitävän omia juttujaan totena.
        Siinä tapauksessa hän elää täysin omassa mielikuvitusmaailmassaan, eikä ymmärrä tekemisiensä oikeaa laitaa.

        US-blogissa perussuomalainen AA-kannattaja Seppo Lappalainen puolestaan kirjoittaa yhden surkeimman perustelun asialleen, joka on se, ettei muslimeja saa loukata.

        "Muslimeja ei ole viisasta lähteä uhmakkaasti loukkaamaan, joten ennakoivasti ja kaukaa viisaana lähes kaikki perussuomalaiset vastustivat sukupuolineutraalia avioliittolakia"
        http://seppolappalainenkoti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219536-siksi-kirkon-ei-pida-vihkia-homopareja

        Yksi vastaaja mainitsikin Lappalaiselle Pridessäkin olleen mukana muslimikansanedustajan.
        http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016070221833027_uu.shtml?orig_ref=https://www.google.fi/

      • ymmärräkokototuus

        Sinä se olet tyhmä kun ymmärrä asiaa pitemmällä tähtäimellä.
        Johan he tietenkin omat lapsensa saavat hoitaa, mutta toisten lapsia en heille antaisi leikkikaluiksi.
        Ei tässä pelkästä nimestä ole kysymys.

      • totuudentorvi_
        ymmärräkokototuus kirjoitti:

        Lapsi päätyy adoptoitavaksi tilanteessa, jossa hänen omat biologiset vanhemmat eivät ole kykeneväisiä lapsesta huolehtimaan. Taustalla voi olla esimerkiksi vanhempien kuolema tai sosiaalinen suorituseste (voimakas alkoholi- tai huumeriippuvuus).

        Adoptiossa ei ole koskaan kyse siitä, että lapsia "annettaisiin" vanhemmille. Vielä vähemmän siinä on kyse siitä, että lapset olisivat jollekulle leikkikaluja. Adoptiossa on aina kyse siitä, että lapsi tarvitsee vanhemman tai vanhemmat hänestä huolehtimaan. Tällä hetkellä voimassa oleva adoptiolakihan sallii ihmisen adoptoida yksin tai avioliitossa elävän pariskunnan yhdessä.

        Se, että ottaa vastuulleen vanhempansa menettäneen lapsen, on adoptiovanhemmilta epäitsekäs teko olipa adoptiovanhemmiksi lupautuva pari heteropari tai homopari. Se, että puhut adoptiolapsista leikkikaluina, osoittaa sekä lapsellisuutesi että sen, ettei ymmärrä adoptioprosessia.

      • hävetkää.jos.osaatte
        ymmärräkokototuus kirjoitti:

        Sinä se olet tyhmä kun ymmärrä asiaa pitemmällä tähtäimellä.
        Johan he tietenkin omat lapsensa saavat hoitaa, mutta toisten lapsia en heille antaisi leikkikaluiksi.
        Ei tässä pelkästä nimestä ole kysymys.

        Sinulle lapset ovat leikkikaluja.
        En ole huomannut kenenkään muun pitävän lapsia leikkikaluina kuin muutamien Aa:n kannattajien täällä. Onko tämä laajemmallekin levinnyt tapa Aa:n parissa?
        Hävetkää.

      • >> Koivula ja Nummela ääni väristen suurella paatoksella puhuvat sateenkaariperheissä elävistä lapsista ja siitä kuinka vahingollinen tasa-arvoinen avioliittolaki on näiden "viattomien ja puolustuskyvyttömien" lasten näkökulmasta <<
        Joo ja siinä kyyneleitä valuttaessaan ja toistensa empatiaa ristiin ihastellessaan he unohtavat, että sateenkaarilasten pahin vihollinen on aina ollut heidän oma aateveljensä.

      • >> Aito Avioliitto ry:n kansalaisaloite on puhtaasti kiusantekoa seksuaalivähemmistöjä kohtaan, yhdenkään lapsen asemaan sillä ei ole mitään vaikutusta. <<
        Lailla ei, mutta jotakuta tuo Aa-remmin touhu saattaisi loukata.

    • Olen todella iloinen siitä, että Susanna Koivula on Aa ry:n puheenjohtaja ja Sarah Rizzo yhdistyksen tiedottaja.

      • Juu, he törttöilevät niin näkyvästi, että ovat haitaksi yhdistykselleen ja tavoitteilleen.

        Rahkonen sai pidettyä törttöilynsä enimmäkseen piilossa.

    • Uskovainen.juoppo

      AA-kerhossa me uskovaiset juopot juomme paljon kahvia ja pysymme erossa viinasta!

    • 2_eru

      Osa Koivulan jutuista vaikuttaa tutuilta tältä palstalta, eikä mistään muualta.
      Olisiko hän palstan vakiokirjoittaja, kun tiesi niistä kertoa?

      • Tuo on ihan totta, ihan kuin omia ajatuksiaan olisi perustellut, kun perusteli Koivulan ajatuksia. Ja lisäksi nimimerkit vaihtuu ja pilkkaa lentää ihan räyhiksen tapaan.
        Mutta hmm... tuohan tarkoittaa sitä, että Räyhis on Susanna Koivula!

    • Miten asiat muuttuvat mustista valkoisiksi:

      ”Ei vaadita samoja oikeuksia vaan eri oikeuksia. ”
      ??

      ”Olin puhumassa avioliiton puolesta… ” ja tarkoitti sitä kuuluisiaa seminaaria. Mielestäni hän ei puhunut puolesta vaan erittäin vahvasti vastaan kaikkia homoseksuaaleja hyvin loukkaavalla tavalla.

      ”Saastutan nuorten mielen puhumalla avioliitosta… ” ja ”On esitetty että on laitonta sanoa tyttöjä ja poikia… ”

      Eiköhän jälleen ollut kyse siitä, mitä propagandaa hän suoltaa vastustaessaan homoseksuaaleja ym. En tunne ketään joka noin ajattelisi…

      ”Argumentoitu asiallisesti, et käy ihmisiin kiinni…”

      No ei nimiltä mainitse, käytös on asiallista mutta sisällöt – no jaa…

      ”Avioliiton tarkoitus on antaa lapselle se rakkaus… ”

      Jälleen uusi avioliiton määritelmä.

      Voi menestyä (kun on muiden kuin kahden eri sukupuolta olevien kasvattama)… tämä tunnustetaan mutta kuulemma silti voi kaivata yhteyttä siihen puuttuvaan äitiin tai isään. Tällaista tilannetta ei ”lähtökohtaisesti” saa syntyä. Ahvio ja Puolimatka mielisana.

      Aa-yhdistyksen tavoitteista: ”…me haastetaan se gender käsitys… ”
      Meni jo vähän paremmin – vaikka se tulisi olla ”vastustamme kaikkea gender käsityksiin” liittyvä asioita. Tosin en tiedä mitä tekemistä tällä on avioliiton kanssa.

      Sitten mainitaan Eu kansalaisaloite, koulujen opas jossa voi valita tyttö / poika / muu – näin ei saa lapsia ”sekoittaa”. Intersukupuoliset ovat häiriö, joiden tulee olla jompaa kumpaa.

      Haastaa sanan- sekä uskonnonvapauden, jos avioliitto ei ole vain miehen ja naisen välinen.

      ”Joku määrittelee lapsen koko elämän hänen puolestaan… ”
      Niin, no joo. Niinhän me kaikki aikuiset teemme.
      http://www.tv7.fi/vod/player/47815/

      Voi kun tuo yhdistyksen toiminta olisivatkin siten, miten Koivula väittää niiden olevan!

    • EiköOsaaLukea

      Koivula väittää puollustavsnsa miehen ja naisen välistä avioliittoa:
      - onko joku kieltämässä sen?
      - miksi puolustaminen on pelkästään samaa sukupuolta olevien avioliiton vastustamista?
      Onko Koivula siis ollenkaan perillä mitä uudessa avioliittolaissa säädetään miehen ja naisen välisestä avioliitosta: se on salittu edelleen 1.3.2016 jälkeenkin,

      • Joka tapauksessa Koivula joutuu kärsimään ja häpeämään töppäilyjään lopun elämänsä.

      • puolustajatvs.haastajat

        Oikeus puolustaa on sillä, joka on ollut jo olemassa. Samaa sukupuolta olevat ovat haastajia. Perinteisen miehen ja naisen avioliiton omaavilla on oikeus puolustaa tärkeinä pitäämiään arvoja.

      • puolustajatvs.haastajat kirjoitti:

        Oikeus puolustaa on sillä, joka on ollut jo olemassa. Samaa sukupuolta olevat ovat haastajia. Perinteisen miehen ja naisen avioliiton omaavilla on oikeus puolustaa tärkeinä pitäämiään arvoja.

        Toki voi puolustaa mutta se vaatine sitä, että hyökkää jotain kansraryhmää vastaan? Tai muuten panettelee muita?

      • MitäPuolustat
        puolustajatvs.haastajat kirjoitti:

        Oikeus puolustaa on sillä, joka on ollut jo olemassa. Samaa sukupuolta olevat ovat haastajia. Perinteisen miehen ja naisen avioliiton omaavilla on oikeus puolustaa tärkeinä pitäämiään arvoja.

        Mitä puollustat siis? Miehen ja naisen välistä avioliittoa? Kukaan ei ole sitä kieltämässä kylläkään.

    • mikkelinmies1

      Susanna Koivula esiintyi hienosti Gafe Raamatussa. Kertoi mikä on normaalia elämää. Lapsi tarvitsee isän ja äidin ollakseen onnellinen ja kehittyäkseen normaalisti. NYt tälläkin kanavalla homot näyttävät hyppivän vihaisesti esittäen onnettomia näkemyksiä. Homot voivat nytkin mennä naimisiin keskenään, mutta Raamattu ilmoittaa että avioliitto on miehen ja naisen välinen. KIrkko vihkii vain tällaiset parit. Rohkea nainen tuo Susanna. Rukoilen puolestasi.

      "Joukkohysteria" toteaa osuvasti että enemmistö kulkueessa taisi olla muita kuin homoja. Mm lehdestä luin että kansanedusta ex-toveri Juhanna Vartiainen oli murrosikäisen poikansa kanssa marssilla. Siinä oli isä ohjaamassa poikaansa. ASiat näyttävät olevan yhtä sekaisin oli kyse sitten biologiasta tai politiikasta VArtiaisella.

      • totuudentorvi_

        Riippumatta siitä, mikä on Koivulan tai kenen tahansa mielipide lapsen normaalille elämälle, asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kutsutaanko parisuhdetta avioliitoksi tai rekisteröidyksi parisuhteeksi.

        Lapsia tulee elämään sateenkaariperheissä, halusipa Koivula sitä tai ei. Ja lapsia tulee elämään sateenkaariperheissä, kutsuttiinpa parisuhdetta millä nimellä hyvänsä.

        Koohottaminen parisuhteen nimestä on Koivulalta vähä-älyistä ja osoitus siitä, ettei hän kiimassaan ole ehtinyt pysähtyä ja miettiä asiaa. Tai sitten hän tarkoituksella johtaa tyhmiä harhaan, mikä ei sekään näytä tämän palstan kirjoitusten perusteella olevan kovin vaikeaa.

        Jos Koivula oikeasti haluaisi lapset pois sateenkaariperheistä, hänen kannattaisi miettiä siihen jotain muuta keinoa kuin vauhkota siitä, mitä nimeä parisuhteesta tulee käyttää.

      • ”Kertoi mikä on normaalia elämää.”

        Normaalin on siis tavallista tai tavanomaista. Mikä on siis tavallista elämää? Kuka tai ketkä sen määrittelevät?
        Ja onko niin, että ne jotka eivät elä ”tavallisesti” on pakotettava niin elämään?

        ”Sosiaaliset normit kuvaat vakiintuneita ja hyväksyttyjä toimintamalleja toimimiseen, pukeutumiseen, kommunikaatioon ja ulkoiseen olemukseen. Normit vaihtelevat ajan kuluessa ja ovat yleensä ikäryhmä-, sosioekonomis- tai sukupuoliriippuvaisia.”
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Normi_(sosiologia)
        Eli se mikä on tavallista, muuttuu koko ajan. Ennen oli tavallista elää maaseudulla ja nyt ei. Ennen oli tavallista ja normaalia kulkea hevosilla ja nyt ei. Ennen ei ollut normaalia että naiset pitivät pitkä housuja, nyt on.

        ”Homot voivat nytkin mennä naimisiin keskenään…”

        Juu heti ensi vuoden maaliskuussa.

      • totisesti

        Aamen!

      • totuudentorvi_ kirjoitti:

        Riippumatta siitä, mikä on Koivulan tai kenen tahansa mielipide lapsen normaalille elämälle, asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kutsutaanko parisuhdetta avioliitoksi tai rekisteröidyksi parisuhteeksi.

        Lapsia tulee elämään sateenkaariperheissä, halusipa Koivula sitä tai ei. Ja lapsia tulee elämään sateenkaariperheissä, kutsuttiinpa parisuhdetta millä nimellä hyvänsä.

        Koohottaminen parisuhteen nimestä on Koivulalta vähä-älyistä ja osoitus siitä, ettei hän kiimassaan ole ehtinyt pysähtyä ja miettiä asiaa. Tai sitten hän tarkoituksella johtaa tyhmiä harhaan, mikä ei sekään näytä tämän palstan kirjoitusten perusteella olevan kovin vaikeaa.

        Jos Koivula oikeasti haluaisi lapset pois sateenkaariperheistä, hänen kannattaisi miettiä siihen jotain muuta keinoa kuin vauhkota siitä, mitä nimeä parisuhteesta tulee käyttää.

        >> Koohottaminen parisuhteen nimestä on Koivulalta vähä-älyistä ja osoitus siitä, ettei hän kiimassaan ole ehtinyt pysähtyä ja miettiä asiaa. <<
        Ne tietää itsekin, että niiden jutut on puuta-heinää. Niille kaikki heidän oman moraalikäsityksensä mukaisesti synniksi luettava on vastustettavaa ja koska sitä vastustettavaa olisi tässä yhteiskunnassa aivan liikaa, niin he ovat priorisoineet nuo synnit. Ykköspaikalle on päässyt miespuoliset homoseksuaalit ja vastustus kohdistuu heidän oikeuteensa mennä avioliittoon.
        Spn-lain vastustajien tavoitteet ja niiden perustelut ovat muuttuneet kaiken aikaa aina sitä mukaa, kun spn-lain läpimeno eteni. Alussa spn-lain läpimeno näytti lähes mahdottomalta ja nyt se on jo purkamattomassa paketissa.
        Alussa ne vastusti kaikkia parannuksia edes rekisteröityyn parisuhdelakiin, sitten vähitellen ne lupasi siihen myönnytyksen toisensa jälkeen ja lopulta he olivat valmiit päivittämään sen sisällön lähes identtiseksi avioliittolain kanssa. Kunhan sen parisuhteen nimi ei olisi avioliitto.
        Eli lyhesti, spn-lain vastustajat aina arkkipiispasta Aa-aktiiveihin asti ovat tehneet esityksiä kompromissiksi ja siksi ne tarjoukset ja niiden perustelut ovat ajan kuluessa vaihdelleet kuin Helppo-Heikin jutut.
        >> Tai sitten hän tarkoituksella johtaa tyhmiä harhaan <<
        Siinä uskonnottomuuden todistelussa he tekivät epäuskottavuuden Suomen ennätyksen ja kyllä, niiden omat fanit (ehkä 1-2% kansasta) uskoo kaiken mitä nämä kertoo. Pieni ristiriita siellä täällä ei haittaa, kun sekä viestin lähettäjällä että sen vastaanottajalla on sama fundamentalistinen oikoluku päällä.

      • qwertyilija kirjoitti:

        "Alussa ne vastusti kaikkia parannuksia edes rekisteröityyn parisuhdelakiin, sitten vähitellen ne lupasi siihen myönnytyksen toisensa jälkeen ja lopulta he olivat valmiit päivittämään sen sisällön lähes identtiseksi avioliittolain kanssa. Kunhan sen parisuhteen nimi ei olisi avioliitto."

        Jotakuinkin tuohon suuntaan on toiminta edennyt.

    • HanhiPoika

      Paholaisen ansassa moni ateisti huutaa sydän hätää täynnä.

      • virheen.korjaussarja

        Runollisesti maalattu kuva, mutta virheellinen: ateisti ei usko moisiin satuolentoihin, eikä muihinkaan yliluonnollisiin Jumalharhoihin.

      • Peukut sulle epätäsmällisestä ilmauksesta. Aikamuoto "huutaa" viittaa siihen, että ateisti huutaisi jo nyt, eläessään, mutta ehkä tarkoititkin tuonpuoleista.
        Paholaisen ansassa on myös kiitettävän epätäsmällinen ilmaus.
        Joskus se tarkoittaa kuoleman jälkeistä helvettiä, joskus sitä että demoni on asettunut ateistin aivoihin ateistin tiedostaessa demonin läsnäolon ja joskus se perkele on tullut taloon ihan isännän tietämättä.
        Mutta runoniekka saatoit tarkoittaakin jotain ihan muuta.
        Mielenkiintoista tässä on se, että HanhiPoika on astunut itse Jumalansa saappaisiin ja käyttää Jumalalle kuuluvaa kykyä nähdä ihmisten syntisyys aina kuolemaan asti.
        HanhiPoika langettaa ikuisen helvetti-tuomion samalla rutiinilla ja jäätävällä itsevarmuudella ihan kuin kyseessä olisi viikottaisen lottokupongin jättö.

    • Susannasuloisin

      Onpahan fiksu ja sangen ihanainen tämä suloisesti käyttäytyvä Susanna !

      • Lohgfghjii

        Susanna on varmasti suloisesti käyttäytyvä, ehkä fiksukin (en tunne henk. koht.).
        Mutta miten ääriuskonnollinen hömppä on saanut suloisen ja fiksun nuoren naisen pään noin sekaisin ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1289
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      35
      820
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      566
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      15
      472
    Aihe