pääministeri Juha Sipilän (kesk) kansanedustajan sidonnaisuusilmoituksesta.
”Ei kohdassa tarkoitettuja omistuksia tai omistusosuuksia. Ainoastaan talletuksia ja rahasto-osuuksia, joita ilmoitusvelvollisuus ei koske”, kerrotaan Sipilän ilmoituksessa tämän omistuksista liike- ja sijoitustoimintaa varten.
”Ei kohdassa tarkoitettuja omistuksia tai omistusosuuksia. Ainoastaan talletuksia ja rahasto-osuuksia, joita ilmoitusvelvollisuus ei koske”, kerrotaan Sipilän ilmoituksessa tämän omistuksista liike- ja sijoitustoimintaa varten.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei kai "jokaista penniä" tarvi julkisuuteen levittää.
Mitä Sipilän sijoitukset sinulle kuuluvat? Niin kuin ei Sipilälle sinun sijoitukset. Sipilä on ilmoittanut kaiken mitä lain mukaan ministerin kuuluukin.
Eikös se ole hyvä että jotkut tulee toimeen omillaan.
Ja pystytään elättämään vielä nuo puolimiljoonaa sosialisti "tukipummia".
Jotka ovat vaan täällä saitilla räkimässä.
Mitä Sipilä haluaa peitellä? Miksi Sipilä ei ole vieläkään ilmoittanut sidonnaisuuksiaan ja sijoituksiaan, vaikka laki sitä edellyttää?
Sipilä on pahimman luokan veronkiertäjä ja roisto!
Mutta kun Sipilä on vain yksi mies, niin mitä siitä. Kun täällä on 500,000 sosialisti tukipummia, joita meidän pitää elättää. Kannattaako moinen, vai pitäisikö ne viedä Talvivaaran täytteeksi.
Kyllähän Sipilän ja Bernerin veroparatiisiisi ja vakuutuskuori jutut
panee ihmisen joka maksaa jokaisesta tuloeurosta veron miettimään
miksi toisilla on oikeus kiertää veroja ja olla vielä ministereinä muualla
maailmassa olisi joutunut eroamaan. Kepun mielestä työttömät ovat
sosiaalipummeja mitäs maanviljelijät sitten ovat he saavat kuusi kertaa
enemmän veronmaksajain rahaa henkeä kohden kuin työtön työnhakija.
on aivan liian vaativaa ymmärtää mitä "Ainoastaan talletuksia ja rahasto-osuuksia, joita ilmoitusvelvollisuus ei koske”, tarkoittaa.
Tuollainen typeryys ihmisellä on anteeksiantamatonta.
Viljeliät tekee vallankin kesällä 16 tuntista työpäivää. Heidän pitäisi saada paljon enemmän. Mutta sosialisti tukipummit eivät ole koskaan töitä tehneet. Talvivaaran jätteen täytteeksi vaan, niin olisi molemmat jätteet samassa. Voisivat näin ehkä puhdistaa toisiaan paskasta.
Sipilä on ilmoittanut kaikki mitä laki vaatii.