Sami-A +muut huhhulit on lopulta "J. Mengelenejä"!

Sami-a otti aikoinaan abortti-eutanasiakeskustelussa (tai aiheen ohitse) aiheeksi Josef Mengelenin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Josef_Mengele

Hänellä ei ollut abortista muuta tietoa, jollei raskaana ollut nainen kuole kaasukammioon ja äiti päätti päivänsä samalla. Ajatteleeko todellakin kaikki uskovat samoin kuin Sami-A, että jonkinlainen rotuoppi tai muu siihen liittyvä olisi syynä siihen että abortteja ja eutanasiaa voitaisi tehdä?

Siinä on se ero, ettei kaikki raskaana olleet naiset vaan murto-osa niistäkin hakee aborttia ja suurin osa synnyttää ja haluaa lapsen, mutta eutanasiaa ei kaikissa maissa saa, vaikka kuinka sitä tahtoisi, mutta tämä "Kuoleman Enkeliksikin" nimetty tohtori sai aikaan sen, että hän sai päättää kenen piti kuolla ja ketä ei, mutta se kuoleminen tehtiin pakottamalla/kiduttamalla, eikä tältä esim. vangilta kysytty tappaako itsensä vai tapetaanko hänet!

Eutanasian olemassa olossa ei ketään pakoteta tekemään tietenkään mitään eutanasiaa itselleen, vaikka Sami-A:n mukaan niin tulisi tapahtumaan, kuten maissa joissa myöskin on homoseksuaalien oikeus avioitua on samalla jokin pakote että siinä maassa ihmiset pakotetaan homoseksuaaliseksi.

Kerrassaan Mengeleniä pahempia ihmiskiduttajia nämä Sami-A:n kaltaiset hihhulit ajatusmaailmaltaan...monia potilaita makuutetaan nytkin sairaaloissa, vaikka kärsivät tuskissaan ja välillä tullaan tuomaan kipulääkettä tai laitetaan se suolaliuoksen mukana, vaikkei potilaasta enää tulisi mitään ehjää kaveria. Niiden lääkkeihin menee silti saakelisti verovaroja, että sitä kaveria ylläpidetään hengissä ja se on kertakaikkiaan väärin. Siihen loputtumaan lääkitsemiseen uskovat olisivat kyllä heti valmiita, vaikkei mistään "mömmöistä" Raamatussa lopulta kerrottaisi!

18

516

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elämä.on.arvokasta

      Ihminen voi mennä rikki, hänen ruumiinsa, se ei tarkoita sitä että hengestäkin pitää luopua. Eutanasialla voi hyvin olla paikkansa joissakin keisseissä, mutta yleinen eutanasian ihailu johtaa vain massailmiönä elämän halveksuntaan.

      Viittaaminen rahaan osoittaa aloittajan arvomaailmasta kyseenalaisen seikan. Tapetaan ne joita ei kannata pitää hengissä, tapetaan köyhät ja sairaat. Vähä vähältä lisäänthyvät ne ihmisryhmät, joita vallanpito pitää epäkelpoina. Näiden huolten ilmaisu saa täällä raivoisan vastustuksen, jopa sensuurin.

      • "Tapetaan ne joita ei kannata pitää hengissä, tapetaan köyhät ja sairaat."

        Kuten jumalauskoisen kreationistin Adolf Hitlerin Saksassa.


      • "Eutanasialla voi hyvin olla paikkansa joissakin keisseissä, mutta yleinen eutanasian ihailu johtaa vain massailmiönä elämän halveksuntaan."

        Kuka on väittänyt että sitä eutanasiaa ihaillaan? Yksikään täysin järjissään oleva ihminen ei voi kestää tai katsoa päin sitä, kuinka lähiomainen kärsii kivuissa ja tuskissaan.

        Itse olen ainakin tehnyt hoitotestamentin sairaalalle, mikäli terveydentilani menee sellaiseksi, ettei ole toivoakaan paluuta entiseen niin toivon, että kaikki johdot ja letkut revitään pois minusta välittömästi.


      • No, elämää voi myöskin halveksia korottamalla se joksikin Pyhäksi Dogmiksi.


      • "Tapetaan ne joita ei kannata pitää hengissä, tapetaan köyhät ja sairaat."

        Miksi sulla ja muilla uskovilla on tapana aina vääristellä asioita?

        Jos on Eutanasia mahdollisuus olemassa, niin tuleeko sinusta sitä mahdollisuutta käyttämään kaikki ihmiset?! Suomessa on mahdollisuus aborttiin, mutta käyttääkö sitä mahdollista kaikki raskaana olleet naiset? Entäpä miten koet sen meneekö kaikki ihmiset samaa sukupuolta olleen kanssa avioliittoon välittömästi kun Suomeen tulee tasa-arvoinen avioliitto ja ottaa eron entisestä puolisostaan?! :D


    • Kirjoitapas Mengelen nimi oikein myös taivutusmuodoissaan.

      • oikein.suhteellista

        Ateisti1982 taivuttaa ja vääntää sanat niinkuin haluaa. Kun tarpeeksi moni vääntää ja taivuttaa väärin, siitä tuleekin jo oikein. Eikä välttämättä mene kauan ennen kuin huhhulikin on ihan virallista kieltä, kunhan muut vain seuraavat esimerkkiä.


      • oikein.suhteellista kirjoitti:

        Ateisti1982 taivuttaa ja vääntää sanat niinkuin haluaa. Kun tarpeeksi moni vääntää ja taivuttaa väärin, siitä tuleekin jo oikein. Eikä välttämättä mene kauan ennen kuin huhhulikin on ihan virallista kieltä, kunhan muut vain seuraavat esimerkkiä.

        Myöskin saan taivuttaa ja vääntää sanat niin kuin haluan. Jos se häiritsee jotakuta niin menkööt itte suomenkielen kursseille, jossa opetellaan kirjoittamaan oikein. Väitän, ettei yksikään tavallinen suomalainen selviydy niistä oikeinkirjoituskokeista, mitä siellä pidetään jollei ole sitten itte jokin äidinkielen opettaja tai jokin muu suomen kielen opettaja.


      • ateisti1982 kirjoitti:

        Myöskin saan taivuttaa ja vääntää sanat niin kuin haluan. Jos se häiritsee jotakuta niin menkööt itte suomenkielen kursseille, jossa opetellaan kirjoittamaan oikein. Väitän, ettei yksikään tavallinen suomalainen selviydy niistä oikeinkirjoituskokeista, mitä siellä pidetään jollei ole sitten itte jokin äidinkielen opettaja tai jokin muu suomen kielen opettaja.

        Huonon kuvan se kyllä antaa älystäsi ja yleissivistyksestäsi.


      • marsunkiillottaja kirjoitti:

        Huonon kuvan se kyllä antaa älystäsi ja yleissivistyksestäsi.

        Suomenkielen kurssiko?!


      • marsunkiillottaja kirjoitti:

        Huonon kuvan se kyllä antaa älystäsi ja yleissivistyksestäsi.

        Oletko äidinkielen opettaja?!


      • sieluntila
        marsunkiillottaja kirjoitti:

        Huonon kuvan se kyllä antaa älystäsi ja yleissivistyksestäsi.

        No ei tuo aloittajan teksti muutenkaan ollut osoitus selkeästä ajattelusta. Teksti pomppii mielenjuolahduksista toisiin, vailla sitä vertaa ajattelua, että lukijankin tulisi ymmärtää, mikä on hänen asiansa.

        Oliko pääasia se että joku Sami-A muut hihhulit ovat kiduttajina ja sadisteina pahempia kuin Josef Mengele? Väite osoittaa todellista suhteellisuustajun puutetta.

        Josef Mengele oli natsirikollinen, joka omin käsin huolehti ihmisten kiduttamisesta ja tappamisesta. Mitä Sami-A ja muut aloittajan halveksimat hihhulit ovat tehneet? Kirjoittaneet vääriä mielipiteitä suomi24:lle?


    • tseh.tseh

      Samiiii!!!!! Tännneee!!! Tule kun käsketään!!! Ateisti antaa sulle remmiääää!!!!

      • ateisti1982

        tseh.heh: "Samiiii!!!!! Tännneee!!! Tule kun käsketään!!! Ateisti antaa sulle remmiääää!!!!"

        Niinkö meinaat?!


      • tseh.tseh

        Sitä että SamiA on sadohomomasokisti. Amen


    • oikein.suhteellista

      Samiiiiaaa taivuttaa ja vääntää Sanaa niinkuin haluaa. Kun tarpeeksi moni vääntää ja taivuttaa väärin, siitä tuleekin jo uskonto. Eikä välttämättä mene kauan ennen kuin hihulitkin on ihan virallista kieltä, kunhan muut vain seuraavat esimerkkiä.

      Natsit ja Jeesus, mitä eroa?!

      • "Natsit ja Jeesus, mitä eroa?! "

        Natsit oli olemassa, mutta Jeesusta ei ole ollut KOSKAAN olemassa!


    • "Ajatteleeko todellakin kaikki uskovat samoin kuin Sami-A, että jonkinlainen rotuoppi tai muu siihen liittyvä olisi syynä siihen että abortteja ja eutanasiaa voitaisi tehdä? "

      en jaksa lukea noita linkkejäsi
      mutta uskovaiset, yleensä, ovat julmettuja rasisteja.

      jokunen uskovainen toki voi olla ei-rasistikin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      190
      1776
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      40
      961
    3. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      926
    4. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      821
    5. 63
      684
    6. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      69
      638
    7. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      69
      620
    8. Olet niin tärkeä

      Et edes tiedä sitä, tai ehkä tunnet sen… Sinussa on jotakin pysyvää, tuttua, turvallista, kodikasta.
      Ikävä
      19
      571
    9. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      21
      557
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      556
    Aihe