Muistetaan miten sanottiin öljyn loppuvan

Sanottu 50 -luvullakin, miten öljy on kaikki 2000 luvun taitteessa. Silloiset viisaat sanoivat, ettei silloin öljyä enään tarvisekkaan, kehitys kehittyisi siihen suuntaan. Olemme entistä riippuvaisempia öljystä ja sähköstä.
Nyt tunnetaan öljyvaroja enemmän kuin koskaan ennen, ja uusia öljylähteitä tulee esiin jatkuvasti. Kukaan ei edes tiedä paljonko öljyä maapallolta löytyy. Kuitenkin paljon, kun sukelletaan syvälle meren pohjiinkin. Öljyä osattu hyödyntään kivestä ja hiekastakin. Ei ole enään pakko imupillejä työntää sinne maanalaisiin säiliöihin. Puusta, jopa jätteistä jo osataan öljyn otto, suuremmassa mittakaavassa. Ja turve löhöää/lahoaa, kasvaen kaikenaikaa. Jokapaikassa on energiaa, miksi se vain muutetaankaan. Kotitalousjäte poltetaan jätteenpolttolaitoksissa lämmöksi ja sähköksi. Ei enään laiteta maahan peittojen alle.

"USA:lla öljykortti – varannot suuremmat kuin Saudi-Arabialla
Yhdysvaltain öljyreservit ovat ensimmäistä kertaa suuremmat kuin Saudi-Arabialla tai Venäjällä, uudesta tutkimuksesta selviää.
Yhdysvalloissa on hyödynnettävissä olevaa öljyä noin 264 miljardia tynnyriä. Öljy sijaitsee nykyisillä ja vasta löydetyillä öljykentillä.

Reservien määrän ohella tuotantokustannukset vaikuttavat siihen, kuinka paljon öljy-yhtiöt ja tuottajamaat hyötyvät öljystä.

– Yhdysvaltain merkityksen kasvu ei pienennä Saudi-Arabian tai Venäjän roolia, sillä osa niiden tuottamasta öljystä on tuotantokustannuksiltaan edullisinta maailmassa.

Määrä ylittää maailman suurimpien öljynviejämaiden reservit. Rystad Energyn mukaan Saudi-Arabian öljyreservien suuruus on 212 miljardia ja Venäjän 256 miljardia tynnyriä.

Venäjän öljyvienti kasvoi 4,9 prosenttia vuoden alkupuoliskolla vuotta aiempaan verrattuna ja oli 5,55 miljoonaa barrelia päivässä.

Kesäkuun vienti kasvoi 1,14 prosenttia viime vuoden kesäkuusta. Tuotanto on kasvanut jokaisena kuukautena heinäkuusta 2014 lähtien, energiaministeriön tiedot osoittavat.

Venäjän öljynviennin paisuminen kiristää kilpailua Euroopassa, myös Iran lisää tuontia alueelle."
Hetki sitten oli uutisissa että Valmet möi biomassaa käyttävän monipolttoainekattilan ja siihen liittyvät automaatio- ja ympäristöjärjestelmät Segezhan sellu- ja paperitehtaalle Karjalan tasavaltaan Venäjälle.

Muita samanlaisia uutisia tulee lähes päivittäin.
095
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Sepä.siitä.tälläerää kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu